H-hetki lähenee ja jännitys tiivistyy. Viimeisetkin treenit alkaa olla tehtyinä, ja huomenna keskiviikkona isketään sitten kentälle vuoden ensimmäisen Grand Slamin merkeissä. Edellisestä ottelustani näillä kentillä on vierähtänyt kymmenen vuotta, joten fiilis on aika korkealla jo ennen kisan aloitusta. Kohtaamme parin Coria/Ramos ottelussa, joka on päivän neljäs matsi kentällä 16.
Viimeiset päivät ovat siis sisältäneet huolellista viimeistelytreeniä sekä lepoa ja tunnelman aistimista Melbourne Parkin kisapaikalla. Olemme tehneet Lloydin kanssa joka päivä yhden treenin kahdestaan keskittyen syöttöön, palautukseen sekä pallon tappamiseen verkolla, minkä lisäksi olemme saaneet pelattua treenimatseja huippuparien Ram/Salisbury ja Puetz/Venus kanssa. Päivä päivältä on peli tuntunut paremmalta, ja jos saamme pidettyä kisassa yllä saman pelintason kuin noissa treenimatseissa niin mahdollisuudet ovat kyllä vaikka mihin.
Ensimmäisen kierroksen vastustajamme ovat kuitenkin hieman erilainen pari kuin nuo huippuneluritiimit, joita vastaan olemme treeneissä pelanneet. Sekä argentiinalainen Coria että espanjalainen Ramos tunnetaan lähinnä massakenttien erikoismiehinä kaksinpelissä, joten paperilla ensimmäisen kierroksen arpa on vähintään kohtuullinen. Ei yhtään matsia kuitenkaan etukäteen paperilla voiteta, eikä varsinkaan tällä tasolla, jolla jokainen osaa pelata todella korkealaatuista tennistä. Corialle sitä paitsi hävisin viime vuonna Cagliarin massaturnauksessa. Juuri Grand Slameissä on kuitenkin ainakin omasta mielestäni hienoa, että myös kaksinpelaajat ottavat osaa nelinpeliin, ja kyllähän pelitaktiikkaa pitää itsekin hieman soveltaa tällaisissa tilanteissa.
Oletettavaa on, että vastustajat jäävät huomenna syötön ja palautuksen jälkeen takakentälle. Verkkopelaajakaan tuskin osallistuu peliin erityisen aktiivisesti, joten periaatteessa esimerkiksi meidän syötönpalautuksillemme on kentällä enemmän tilaa kuin hyvää neluriparia vastaan. Se ei kuitenkaan tarkoita, että krossipalautuksen voi vain työntää kenttään, vaan pallossa pitää olla tarpeeksi painoa, etteivät vastustajat pääse seuraavasta pallosta heti moukaroimaan kämmeniään. Joskus voi myös olla viisasta lyödä palloa suoraan palautuksesta ja muutenkin tahallaan verkkomiestä kohti, sillä tätä kautta voi saada vastustajille epävarmuutta alitajuntaan, sillä verkolla he eivät ole vahvimmillaan. Keskusta on myös hyvä kohde, sillä se pitää vastustajien lyöntikulmat pieninä.
Omassa syöttöpelissä ykkössyötöt ovat luonnollisesti tärkeitä, mutta myös volleyden kanssa saa olla tarkkana, että ne suuntautuvat mahdollisimman usein joko suoraan winnereinä pois kentältä tai sitten vastustajien rystyille, josta he pystyvät selvästi vähemmän haavoittamaan meitä. Alun aggressiivinen ote verkkopeliin ja hyvä positiivinen energia kentälle viestii myös vastustajille sitä, että olemme tulleet kentälle voittamaan. Emme halua antaa kaksinpelimiehille mitään mahdollisuutta päästä tiukoissa tilanteissa pitkiin ralleihin, joissa he voisivat löytää itseluottamusta. Tekemisen laatu onkin siis myös avainasemassa, samoin kuin tiimihenki, jonka pitäisi olla meidän vahvuutemme.
Fakta on kuitenkin se, että vaikka kuinka yritämme päästä itse nopeasti verkolle ja haluamme pitää pisteet lyhyinä, on huomenna odotettavissa tavallista enemmän pidempia krossi- ja linjaralleja takakentältä. Tuota silmällä pitäen olemmekin treenanneet jonkin verran krossipelejä myös takakentältä Lloydin kanssa ja hakeneet tuntumaa hyökkäys-/puolustustilanteisiin nimenomaan myös takakentältä. Verkkopelin puolustustilanteet tulevat varmasti myös toistumaan huomenna, ja olemmekin ottaneet treeneissä myös joitakin sellaisia pelejä, joissa verkkomies antaa takakenttäpelaajalle helpon pallon, minkä jälkeen pallo pelataan loppuun puolella kentällä.
Kaiken kaikkiaan tulevaan matsiin valmistautuminen on näkynyt myös tiettyjen todennäköisesti vastaan tulevien tilanteiden treenaamisella, mutta pääosassa on kuitenkin tietysti oman pelin pelaaminen. Olemme toki Lloydin kanssa kohdanneet lukuisia kaksinpelimiehiä nelurikentällä aiemminkin, joten mitään täysin uutta ei siis pitäisi olla tulossa vastaan. Alussa pitää kuitenkin olla tosi hyvin hereillä, sillä vahva alku voi viedä uskon vastustajilta, jotka eivät välttämättä lähtökohtaisestikaan odota suurta menestystä nelinpelistä. Mutta ilmaiseksi ei siis mitään varmasti tule saamaan!
Ottelumme on huomenna ohjelmassa neljäntenä matsina kentällä 16, joka sijaitsee alueen itälaidalla John Cain -areenan tuntumassa. Kentällä pelataan ennen meitä kolme nelinpeliä, joista meitä edeltävä alkaa ei ennen kello 15 paikallista aikaa. Meidän matsimme alkaneekin todennäköisesti noin kello 16.30 paikallista eli 7.30 aamulla Suomen aikaa. Matsi näkyy ainakin Eurosportin kautta, ja kun peliaikakin on kohtuullisen suotuisa niin ei muuta kuin kaikki vaan ruutujen ääreen kannustamaan!
Onnea voiton tuomisessa kotiin huomenna !! Pitäähän suomalainen olla mukana vielä loppuviikkonakin ennen kuin Laura tulee kehiin !
Hyvänoloinen analyysi ja plääni huomiseen peliin. Hyvällä energialla ja määrätietoisella otteella menoksi vaan!
Elä anna näin tarkkoja analyysejä vastustajille googletranslateen vietäväksi. 😀
Ei vaines, ihan mahtava lukea näitä virittäytyä yön matseihin.
Nyt kun eka matsi on voitettu niin aika brutaali on teidän kaavio eteenpäin!
Eli jos klaaraatte Murray/Soaresin, Dogic/Melon, Ram/Salisburyn, Cabal/Farahin ja Mectic/Pavicin niin ei siinä kyllä kukaan voi sanoa, että tuurilla voittivat.
Mutta samaa leipää nekin syö ja suurin ero on siinä, että teidän trendi näyttää ylöspäin kun noilla se on alas.