Australian Open R32, Heliövaara/Glasspool – Murray/Soares 7-6(4), 6-7(2), 1-6

Voi voi, lähellä oltiin kolmannen kierroksen paikkaa Australian avoimissa, mutta lähellä ei riitä. Melkein täydet kaksi erää peli oli korkeatasoista nelinpeliä, mutta toisen erän murtopallot eivät kääntyneet oikein päin. Ja kolmannessa erässä meidän tiimimme ei sitten enää ollut fyysisesti ihan parhaimmillaan, emmekä pystyneet enää taistelemaan täysillä voitosta.. Hieno kisa ja hyvät kaksi matsia, mutta kyllä tämän olisi suonut jatkuvan vielä pidempään.


Melbournessa oli tänään kaunis kesäpäivä, reilut 30 astetta lämmintä ja pilvetön taivas. Myöskään tuulta ei ollut juuri nimeksikään. Kaikki oli siis valmista matsiimme stadionkentällä numero 3, jolla tunnelma oli alusta alkaen yllättävän hyvä, sillä kentän katsomoissa on hyvin varjopaikkoja tarjolla, ja aika moni katsoja suuntasi varmasti osin senkin takia katsomaan meidän otteluamme. Ja taisi siellä olla jokunen suomalainenkin katsomossa, mikä aina piristää tunnelmaa.

Ottelu alkoikin minulta aika flow-tilassa, sillä laitoin useamman huippupalautuksen kenttään heti ensimmäisessä gamessa, joka päättyi lopulta meidän murtoomme Soaresin syöttäessä. Varsinkin palautusten ajoitus tuntui olevan tosi hyvässä tikissä, ja vaikka verkolta tuli pari aavistuksen epävarmaa rystyvolleyta niin matsi alkoi meidän hyvässä komennossamme. Erää jatkettiin syötönpidoilla eteenpäin, kunnes 4-3 -johdossamme murto lipsahti väärään suuntaan. Johdimme gamea 40-30, ja vaikka seuraavat kolme syöttöäni olivat vauhdeiltaan 208, 212 ja 205 km/h niin nuo kaikki tulivat lähes yhtä kovaa takaisin, eivätkä taistelupisteet kääntyneet oikeaan suuntaan. Harmillisesti tilanne siis tasoittui.

Vastustajat syöttivät tämän jälkeen tosi tarkasti, mutta mekin onnistuimme pidoissa ja erä eteni tie breakiin. Voitin siinä heti ensimmäisen palautuspisteeni linjapalautuksella, mutta Lloydin tupla tasoitti murrot. 4-3 -tilanteen pisteessä riitti varmasti ihmettelemistä katsomoissakin, sillä Murray oli niin lähellä verkkoa Lloydin palautuksen jälkeen, että verkonkantin kautta pompannut pallo osui hänen pokaansa ja putosi juuri ja juuri meidän puolellemme. Minä sitten juoksin vastaan ja yritin lyödä palloa kohti Murrayta, mutta hän piti mailansa aivan pallon edessä, enkä lopulta voinut lyödä palloa mihinkään muualle kuin hänen lapaansa. Mielestäni kyseessä oli selvä minun lyöntini häirintä, sillä kuvankin perusteella Murrayn maila näyttää olevan meidän kenttäpuolella, mutta vaikea nopeassa tilanteessa on tuomarinkaan kyllä reagoida. Ei auttanut edes urputtaminen, mutta onneksi erinomainen palautukseni toi meille seuraavassa pisteessä minibreikin, jonka jälkeen Lloydin kaksi huippusyöttöä sinetöivät meille ensimmäisen erän.


Toinen erä alkoi minun syötölläni, ja meidän hyvä syöttöpelimme jatkuikin heti alusta alkaen. Olimme verkollakin jopa alkua terävämpiä, enkä usko, että vastustajilla oli missään vaiheessa sellaista fiilistä, että he voisivat meitä murtaa. Hekin kuitenkin syöttivät hyvin, kunnes 4-3 -tilanteessa Soaresin syötössä palautukseni alkoivat taas osua. Muutama ihan huippupiste palautusten päälle, mutta ei riittänyt kolmekaan etua ja niiden tuomaa breikkipalloa meille. Lloyd pääsi kahdesti palauttamaan kakkossyöttöä kämmenellä, mutta missasi molemmat aavistuksen pitkäksi, ja tiedän kyllä, että nuo lyönnit jäivät häntä harmittamaan. Varsinkin kun ensimmäisessä breikkipallossamme taisimme luulla molemmat, että Soaresin kakkossyöttö oli pitkä. Mutta live hawk eye -järjestelmän kanssa on tietysti turha kinastella.  

Murtoa ei siis tuohon paikkaan tullut, mutta seuraavassakin palautusvuorossa oli paikat. Minulta ensin hieno kämmen-winneri linjaan ja 15-15 -tilanteessa rystypalautus läpi, mutta ei osunut Lloydin palautus seuraavissa pisteissä. Murray onnistui pitämään, kuten myös Lloyd ja Soares, joten edettiin jälleen tie breakiin. Saimme tie breakiin lentävän lähdön Murrayn tuplan antaessa meille 2-0 -johdon, mutta se ei riittänyt. Lobbini seuraavassa pisteessä lensi aavistuksen pitkäksi, minkä jälkeen sekä Soares että Murray palauttivat Lloydin syötön samalle sivuviivalle. Lloyd missasi seuraavan palautuksen 2-3 -tilanteessa, eikä minun lobbini 2-4 -tilanteessa ollut tällä kertaa tarpeeksi pitkä. Erän kaksi vikaa syöttöpistettäni olivat sitten vähän kehnot, sillä ensin Murray pääsi hienosti väliin vähän pehmeäksi jääneeseen ykkösvolleyhini ja lopulta erä päättyi kaksoisvirheeseeni. Kolmanteen erään mentiin siis.

Saimme Murrayn avaussyöttövuorossa hyvän paineen päälle, mutta emme päässeet murtopalloihin useasta tasan-tilanteesta huolimatta. Lloyd jatkoi syöttämistä omalta kenttäpuoliskoltaan 0-1 -tilanteessa, mutta hänellä katosi hieman syötöstä katosivat tehot, ja kun minäkään en pystynyt paikkaamaan, niin murto vastustajille oli totta. Yritin kyllä tsempata omaa peliäni, mutta huomasin kyllä, että Lloydin liike muuttui hieman vaivalloiseksi. Saimme pidettyä minun syöttövuoroni 0-3 -tilanteessa, mutta toinen murto 1-4 -tilanteessa ratkaisi viimeistään matsin vastustajille. Kokemus ja kunto taisi olla tänään valttia. Harmi, sillä olisimme kyllä mielestäni ansainneet voiton kahdessa erässä.

Olihan tämä matsi jälleen kerran osoitus siitä, että tasomme riittää Lloydin kanssa vaikka mihin. Pelasimme kyllä kaksi ensimmäistä erää hyvin, mutta ei peli ollut mitään utopistista tykittelyä, vaan ihan perustekemistä. Verkolla jäi varaa jopa parantaa, eikä syöttöpelimmekään ollut mitään sen ihmeellisempää. Mutta nämä matsit pitää silti itse voittaa, sillä eivät moninkertaiset Grand Slam -voittajat helpolla lahjoita matsia vastustajille. Yhdestä lyönnistähän toisen erän murto oli periaatteessa kiinni, mutta toki siitäkin olisi vielä ollut matkaa ottelun voittoon.

Ja kyllähän vastustajista huomasi, että heillä on tältä tasolta paljon kokemusta. He eivät hätkähtäneet tapahtumista ottelun sisällä, vaan jatkoivat samaa vahvaa tekemistään alusta loppuun. Syötön jälkeinen liike varsinkin Murraylla on kyllä ihan huippua, ja onhan hänellä aika pehmeät kädet verkolla. Mutta Soares ei tänään pelannut ihan niin vakuuttavasti, joten senkin puolesta matsi olisi kyllä pitänyt voittaa.

Omasta suorituksesta on ehkä jopa turha etsimällä etsiä negatiivisia osa-alueita, toki muutaman kerran verkolla tuli tehtyä vääriä ratkaisuja ja toisen erän tie breakissa olisi voinut onnistua paremmin. Mutta tunsin kuitenkin oloni todella hyväksi koko ottelun ajan, olin läsnä henkisesti alusta loppuun ja onnistuin kyllä pelillisestikin mielestäni vähintään kiitettävästi. Lloydkin pelasi varsinkin reilut puolitoista erää todella hyvin, mutta missatut palautukset murtopalloissa jäivät häntäkin kyllä varmasti sapettamaan.

Australian reissu päättyy nyt siis meidän osaltamme tähän, vaikka olisi täällä kyllä vielä ihan mielellään muutaman matsin lisää pelannut. Kokonaisuutena tämän viikon avausvoitto paikkasi reissun saldon tyydyttävän puolelle, sillä Grand Slam -matsivoitot ovat toki pisteellisesti ja rahallisesti selvästi arvokkaampia kuin muissa turnauksissa, mutta toki jokainen tappio harmittaa. Reissun saldo jäi ottelusuhteen osalta kuitenkin selvästi pakkasen puolelle, mikä on kyllä pettymys.

Oppia tästä kuukaudesta tuli kuitenkin jälleen ihan hurjasti. Saimme treenattua huippuparien kanssa, pelattua matseja korkeimmalla tasolla ja hiottua yhteispeliä Lloydin kanssa entisestään. Mutta toki ihmismieli on sellainen, että menestystä haluaisi aina saavuttaa nyt eikä myöhemmin. Pullat ovat kuitenkin ihan hyvin uunissa jatkoa ajatellen, joten ei tässä kannata sen pidempään asioita murehtia.

Lähden vielä tänään illalla vuorokauden mittaiselle matkalle kotia kohti ennen kuin treenit jatkuvat ensi viikolla koti-Suomessa. Seuraava kisa on 31.1. alkava Montpellierin ATP250-kisa Ranskassa, minkä jälkeen ohjelmassa on vielä pari muuta sisäkisaa ATP-tasolla ennen maaliskuun alun Davis Cupia. Kiitos teille lukijoille vielä kannustuksesta tämän Australian reissun osalta, toivottavasti ensi vuonna otetaan täällä sitten voittoja tämänkin edestä!

EDIT 22.1.2022: Muokattu muutaman kappaleen sisältöä.

14 thoughts on “Australian Open R32, Heliövaara/Glasspool – Murray/Soares 7-6(4), 6-7(2), 1-6

  • Hieno taistelu vaikeuksista huolimatta! Huippuparille häviäminen GS-turnauksen toisella kierroksella ei ole todellakaan huono saavutus. Kiitos taas rehellisestä päivityksestä ja ajatuksiesi jakamisesta, niistä on todella mielenkiintoista lukea. Mitä tulee pariisi, niin tekstiesi perusteella kaksi kolmesta tappiosta Ausseissa menee hyvin paljon hänen piikkiinsä. Vielä on ehkä liian aikaista vetää isompia johtopäätöksiä ja neluri on tietysti joukkuepeliä, yhdessä voitetaan ja hävitään. Väistämättä kuitenkin tulee mieleen, että onko parisi varmasti yhtä korkealla tasolla kuin sinä motivaation, sitoutumisen, paineiden sietämisen ja fyysisen kunnon suhteen. Taitoa varmasti löytyy, mutta riittääkö se voittamaan ATP-tason matseja ja turnauksia. Olet itse osoittanut, että pystyt voittamaan isoja turnauksia myös muiden kanssa. No täältä kotikatsomosta on tietysti helppo huudella ja esittää asiantuntijaa. Toivottavasti seuraavista turnauksista tulee menestystä ja hyvää kotimatkaa! 👍

    • Samoja mietteitä ekan kommentin kanssa. Onhan se helppo huudella täältä sohvalta, mutta väkisinkin näitä ajatuksia tuli kun peliä katsoi!

    • Jep, hieno matsi oli kyllä! Ei minulla ole kyllä mitään syytä alkaa parinvaihtohommiin tässä vaiheessa. Lloyd tekee perusasiat kentällä monesti niin paljon paremmin kuin minä, ja kemia on sen verran hyvä, että pari huonompaa tulosta on ihan liian pieni otos alkaa miettiä kuvioiden vaihtoa. Viime vuonna tuli itse mokailtua useampikin matsi vastustajille, joten näitä sattuu eikä niistä kannata liikaa stressata. Pääasia on, että yhteispelimme kehittyy koko ajan ja menestystä tulee ihan varmasti pian!

  • Oli kyllä jännä peli ja tietty oli pakko valvoa se kokonaan. Alku oli mun mielestä todella vahva ja pidin jo varmana teidän voittoa, vaikka tietenkään tenniksessä ei ole mitään varmaa 😀
    Vastustajat pelasivat hyvin mutta mun mielestä teidän peli oli kyllä jotenkin parempaa. Tai ehkä olen puolueellinen, ja onhan tämän tason peli aina hienoa katsottavaa 🙂 Hyvä peli kaikinpuolin, vaikka haluttua lopputulosta ei tullut. Odotan innolla seuraavia.
    Hienot systeemit muuten siellä Australiassa, kiinnitin huomioni noihin sähköistettyihin aurinkovarjoihin kentän penkeillä, vau. 😀
    Kysyisin, kun pelaajat tuppaavat kuiskimaan parilleen lähes jokaisen pallon välissä, hiotaanko siinä oikeasti taktiikkaa aina vai onko kyseessä joskus ihan tämmöinen ”henkinen” psyykkaus?
    Tää blogi on kyllä mahtava. En kyllä keksi toista samanlaista viestintäkanavaa huipputason ammattilaisurheilijan kanssa 🙂 Ei millään jaksaisi odotella seuraavia postauksia saati matseja!

    • Kiitos positiivisesta kommentista! Oli kyllä hyvä matsi, ja hienoa myös oli päästä pelaamaan upeissa puitteissa stadionkentällä. Onhan Australian Open varmasti yksi pelaajaystävällisimmistä kisoista koko kiertueella. Noista sähköllä toimivista aurinkovarjoista tuli kyllä mieleen sellainen miinus, että kun pelin ajaksi ne käännettään sivuun, niin mustat penkit ja pelaajien kamppeet olivat kyllä aina ihan kiehuvan kuumat puoltenvaihdon aikana, vaikka sen ajan saikin itse viettää varjossa. 😅

      Mitä tuohon kommunikointiin tulee, niin parhaassa tapauksessahan tuo sisältää paljon sellaista pientä pelikaverin tsemppausta ja yhteisen pelivireen löytämistä keskustelun avulla. Siinä voi yrittää luoda luottoa pariin, mutta toki myös taktiikkaa käydään läpi. Sopivassa suhteessa vähän tilanteesta ja pelifiiliksestä riippuen..

  • Mietteitä siitä että Henkka ei tule davis cuppiin, jotenkin oletan että te olisitte olleet siellä neluripari? Uskotko silti voittoon yhtälailla?

    • Vaikkei Henkka Davis Cupiin tulisikaan, niin onhan minulla ja Emilillä hyvät mahdollisuudet nelurin voittoon edelleen. Belgialla on kyllä kova neluripari Gille/Vliegen rosterissa, mutta ei se mikään mahdoton pari ole missään nimessä voittaa. Ja kaksinpeleissä Suomella on myös ihan hyvät mahdollisuudet ottaa vaikka kaikki tarvittavat kolme pistettä.

  • Syö varmasti miestä, mutta kun tietää itse pelanneensa hyvin niin se lohduttaa aavistuksen. Jälleen ja ties kuinka monennenkerran pienestä jäi kiinni. Ikävä juttu Lloydin hyytyminen ja toivottavasti ei ollut oire jostakin, joka olisi vasta tuloillaan. Mutta kyllä nämä pelit Australiassa ovat osoittaneet, että tiiminne taso on korkea ja jos se vain pysyy tai jopa kehittyy tänä vuonna, niin menestystä tulee puoliväkisin. Nyt vaan hyvällä asenteella kohti ATP250-kisoja. Kotikatsomo siirtyy seuramaan otteitanne Montpelierissä.

    • Jehh, kiitos tsempistä! Seuraavat kolme viikkoa sisäkentillä ovat meille varmasti se paras aika vuodesta menestyä, joten toivotaan, että odotuksille löytyy katetta. 💪

  • Kävin aamulla Vanhalla kirralla, jossa leikattiin basaliooma kaulasta.
    Pääsin kotiin illalla klo 18, ja laitoin Eurosportplayerilta heti matsinne pyörimään.
    Huimaa- siis tosi tasokasta peliä 2 eka erää. Ois pitänyt saada breikki Soaresin 12min syöttövorossa.

    Kolmas erä vaan hyytyi eka geimin jälkeen.
    Oliko kyse Lloydin fysiikasta vai mistä?

    • Oho, tsemppiä kovasti sinnekin! Lloydilla tosiaan oli pieniä ongelmia jalkojen kanssa tällä kerralla, mutta ei pitäisi olla mitään vakavampaa. Selvitetään tiimin kanssa mikä meni pieleen, mutta eiköhän kyse ollut ihan yksittäistapauksesta. 👍

  • Ootko yhtään miettinyt sekanelinpeliä Slamien yhteydessä ja onko tiedusteluja tullut? Vai viekö kuitenkin liikaa energiaa pois itse nelinpelistä?

    • On sitä tullut kyllä mietittyä! Unohdin täällä mainita, mutta esimerkiksi nyt Melbournessa ilmoittauduin mukaan Sabrina Santamarian kanssa, mutta ei ranking riittänyt. Cut-offit ovat noissa mixteissä yleensä noin 70 paikkeilla eli vähän saa vielä kohentaa rankingia, että pääsee mukaan. Wimbledonissa on isompi kaavio ja siellä olisin päässyt viime kesänä alternatena mukaan, mutta en ollut silloin ilmoittautunut.

      Rahasta ja kunniastahan noissa mixteissä pääasiassa pelataan. Ei ne fyysisesti niin kovin raskaita ole, pitää vaan jotenkin päästä ensin mukaan. 🙂

Comments are closed.