Davis Cup Suomi – Belgia 2-3

Olipahan viikonloppu! Omat tunnelmat ovat varsin kaksijakoiset, sillä lauantain nelinpeli oli yksi upeimmista tennisotteluista, joissa olen saanut olla kentällä, mutta toisaalta joukkueen tappio oli kyllä karvas ja harmillinen. Ovat nämä Davis Cup -viikonloput kuitenkin joka tapauksessa sen verran ainutlaatuisia tapahtumia pelaajalle, että hetkeäkään en kaikesta huolimatta vaihtaisi pois. Kiitos Tennisliitolle upeasti järjestetystä tapahtumasta, yleisölle mahtavasta kannustuksesta sekä koko joukkueellemme upeasta viikosta.


Joukkuemme valmistautuminen viikonlopun otteluihin sujui erinomaisesti, sillä koko porukka pysyi terveenä ja pelintaso korkeana. Belgian leiristä kuului kuitenkin valitettavia uutisia, sillä toinen nelurispesialisteista, Joran Vliegen, sai positiivisen koronatestituloksen päivää ennen otteluiden alkua, eikä hän siten voinut osallistua tapahtumaan. Onneksi joukkueen muut jäsenet, tai kukaan meidänkään joukkueesta, eivät kuitenkaan saaneet tartuntaa, joten ottelut pystyttiin pelaamaan normaalisti. Vaikka Belgian piti tietysti laittaa nelinpeliin varamies kentälle.

Perjantain kaksinpeleissä ei yllätyksiä nähty, vaan molempien joukkueiden yköspelaajat voittivat ottelunsa. Niinpä lauantain nelinpelissä oli 1-1 -tilanteessa isot panokset. Ottelun dynamiikka vaihtui hieman Belgian tehdessä muutoksen pelipariin, sillä Vliegenin tilalle astui kaksinpelin ykkösmies Goffin. Onneksi meillä oli kuitenkin taktiikat mietittynä myös Goffiniakin vastaan kaiken varalta, ja varsinkin Henkka Kontisen pari täsmävinkkiä toimivat erinomaisesti.

Pelasin nelurin siis yhdessä Emilin kanssa, ja matsi lähtikin aika vauhdikkaasti käyntiin. Oma ykkössyöttöni oli ehkä ainoa osa-alue, joka ei ensimmäisessä erässä kulkenut, mutta muuten peli oli todella hyvää. Verkkopeli oli lähes virheetöntä ja aktiivista, minkä lisäksi onnistuin myös parissa tärkeässä palautuksessa. Myös Emil oli vireessä, varsinkin palautukset olivat ihan timanttia, eikä hänkään epäröinyt verkolla. Saimme murron 3-2 -johdossa, emmekä sen enempää tarvinneetkaan. Omissa syötöissämme hävisimme yhteensä vain neljä pistettä, joten ensimmäinen erä meille vakuuttavasti 6-3.


Toisen erän alku oli kuitenkin huono. En saanut ykkössyöttöä millään tippumaan 0-1 -tilanteessa, ja kun vastustajat alkoivat päästä kakkossyöttöihin paremmin ja paremmin kiinni niin murtohan siitä tuli. Varsinkin Gillen peli alkoi löytää tässä vaiheessa uomiinsa, kun taas oma peli meni erityisesti verkolla melko väkinäiseksi. En myöskään saanut palautuspisteistä voitettua oikein yhtäkään, joten vaikka Emil jatkoi vahvaa työtä palautuksissaan niin murtopalloille emme päässeet. Erän loppuun hävisimme vielä myös Emilin syötön, joten toinen erä vastustajille 2-6.

Ja huonolta näytti tilanne pian kolmannen erän alettuakin. Belgialaiset käyttivät lobbia hienosti hyväkseen ja mursivat minun syöttöni taas heti erän alussa, ja synkkä jaksomme sen kuin jatkui. Tuntui, ettemme millään löytäneet keinoja päästä peliin mukaan, mutta jotenkin se usko oli vain pidettävä yllä. 1-3 -tilanteen ensimmäinen piste Gillen syötössä oli hieno, ja se jotenkin sytytti yleisöä. Vaikkei vastamurto vielä tuossa kohtaa onnistunutkaan niin 2-4 -tilanteessa helpotti, kun Goffinin rysty karkasi breikkipallossamme pitkäksi. Isot tuuletukset saivat yleisön todenteolla heräämään, sillä matsi oli sittenkin vielä meidänkin voitettavissa tasoitettuamme tilanteen 4-4:ään.

Gille piti varmasti 4-4 -tilanteessa, kun taas minun syöttövuoroni 4-5 -tilanteessa meni pikkuisen jännäksi. Jouduimme pelastamaan lopulta kaksi matsipalloa, mutta pysyimme elossa. Varsinkin ensimmäisen matsipallon pehmeiden käsien volleystoppari lämmitti mieltä, samoin kuin toisen matsipallon onnistunut jättö Gillen pitkäksi leijailleeseen palautukseen. Tuuletukset olivat valtavat pidon varmistuttua, ja yleisökin eli täysillä mukana. Molemmat tiimit pitivät seuraavat syöttövuoronsa, joten tie breakiin siis mentiin.


Juuri ennen tie breakin alkua mielessäni ehti käydä samalla kentällä vuonna 2019 pelaamani matsi Itävaltaa vastaan, jolloin hävisin kolmannen erän tie breakin, mutta jotenkin nyt mieli oli erilailla tyyni. Ensimmäinen palautukseni lensi pitkäksi, mutta seuraavat kaksi pistettä hoituivat hyvillä syötöilläni. 2-1 -tilanteessa löin sitten huikean refleksivolleyn Gillen tappopaikasta ja saimme minibreikin. 3-1 -tilanteessa kämmeneni oli kuitenkin tosi vaisu ja jäi verkkoon. 3-2 -tilanteessa puolestaan Emil pommitti Gillen kanssa useamman aivan huikean takakenttälyönnin, mutta lopulta halusin mennä väliin. Gille taisi kuitenkin huomata aikeeni, johon hän vastasi aivan maagisella rystylinjaohituksella. Puolia vaihdettiin siis 3-3 -tilanteessa.

Emil hoiti syöttöpisteensä 3-3 -tilanteessa, mutta niin hoiti Gillekin kaksi seuraavaa. Minunkin syöttöni 4-5 -tilanteessa oli tarpeeksi hyvä, jotta Emil sai tapettua palautuksen smashilla tasoittaen tilanteen. Ja 5-5 -tilanteen piste oli sitten luultavasti Emilin paras suoritus verkolla koko ottelussa. Ykkösvolley tuli minulle, mutta sen jälkeen Emin löi ensin terävän volleyn kovaa Goffinin rystylle, minkä jälkeen Emil löi upean lyhyen krossistopparin. Ja kukapa olisi uskonut, ettei Goffinilla kestä pää matsipallossa. Sekä ykkönen että kakkonen leijailivat pitkäksi, ja meidän voitonjuhlamme saivat alkaa.


Tämä nelinpeli oli kyllä taas sellainen tennisottelu, jossa oli oikeastaan kaikkea. Oli korkeatasoista tennistä, oli draamaa ja oli tunnetta. En usko, että kukaan jäi katsomossa kylmäksi, eikä sitä tosiaan jääty myöskään kentällä. Ei tuollaista tunnelatausta vain saa mitenkään tavallisissa ATP-kisoissa, sillä maansa edustaminen DC-matsissa kotikentällä on kyllä jotain niin ainutlaatuista. Ja vielä ottelupallojen pelastaminen ja matsin voittaminen ratkaisevan erän tie breakissa kruunasivat koko homman. Ihan mieletön tunne.

Ei tämmöisissä matseissa voiton hetkellä tule niinkään mietittyä oliko oma peli kuinka hyvää. On totta, että ykkössyöttö oli lähes koko matsin aika kateissa ja verkkopeli meni lähes totaaliseen jumiin toisen erän ja kolmannen erän alun ajaksi, mutta jotenkin ihmeen kaupalla siitäkin selvittiin. Ensimmäinen erä oli upeaa aktiivista pelaamista, mutta kolmas erä hoidettiin tahdonvoimalla. Kaivoin bägistä ihan kaikki energiageelit mitä löytyi ja laitoin koko miehen niin henkisesti kuin fyysisesti täysillä likoon. Se, että henkisesti uskoimme voittoon loppuun asti oli kaikista tärkeintä.

Ja tuli matsissa tehtyä myös paljon taktisesti onnistuneita ratkaisuja. Loppua kohden tuntui siltä, että Goffin oli se pelaaja, jota kannatti painostaa, kun taas Gille oli todella hyvässä vireessä kaksi viimeistä erää. Syöttöpelimme häntä vastaan oli kuitenkin todella järkevää, sillä pakotimme hänet jatkuvasti palauttamaan rystyt linjaa pitkin ja kämmenet vaihdellen. Omat palautukseni suuntautuivat myös tarpeeksi linjaa pitkin, eikä Emil pettänyt tuolla osa-alueella tälläkään kertaa. Ei se paljosta siis ollut kiinni, mutta kyllä me lopulta olimme se pari, joka voiton ansaitsi.

Nelinpelin voitto ei valitettavasti tällä kertaa kuitenkaan riittänyt koko maaottelun voittoon. Varsinkin Goffin oli ykkösten kaksinpelissä nelurin jälkeen ihan naurettavan hyvä. Ei hänestä käytännössä mitenkään pystynyt lyömään läpi, eikä hän tehnyt oikeastaan yhtään helppoja virheitä. Eikä huonosti pelannut myöskään Belgian kakkonen Bergs ratkaisuottelussa. Lähes virheetön, hienosti puolustusta ja hyökkäystä sekoitteleva peli oli liikaa Otolle, ja tällä kertaa oli meidän sittenkin pakko myöntää Belgian paremmuus ja onnitella heitä maaotteluvoitosta. Illanvieton tunnelma joukkueen kanssa oli luonnollisesti aika paljon vaisumpi kuin voiton jälkeen, mutta yhdessä pysymme tappionkin hetkellä. Ja eiköhän tästä taas vahvempana ja kokeneempana jatketa kohti seuraavaa Davis Cupia.


Davis Cup -finaalitapahtuma isoine palkintorahoineen jäi nyt siis tänä vuonna saavuttamatta, mutta pelit jatkuvat kuitenkin taas syyskuussa Group 1 play-offeissa. Vastustaja tuohon otteluun selviää ensi viikon aikana, kun kaavio ITF:n toimesta arvotaan.


Oma ohjelmani sisältää seuraavat kaksi viikkoa ensin hieman lepoa sekä rentoutumista kotioloissa. Pikkuhiljaa tuon kuitenkin ohjelmaani mukaan fysiikkatreeniä ja viikon päästä viimeistään myös enenevässä määrin tennistä. Seuraava kisani on näillä näkymin Lillen CH90 -kisa Ranskassa 21.3. alkavalla viikolla Lloydin kanssa, minkä jälkeen on aika siirtyä massalle. Lloydin ollessa kiinni opiskeluissaan 28.3. alkavalla viikolla pelaan Marbellan CH125-kisan jenkki Nathaniel Lammonsin kanssa, mutta huhtikuun ATP-kisoissa jatkamme taas yhdessä Lloydin kanssa. Tarkat kisapaikat riippuvat vähän siitä, mihin pääsemme mukaan, mutta toivottavasti nyt ainakin ATP-kisoihin mahdollisimman paljon.

Nyt on kuitenkin vielä aikaa ottaa muutama päivä ihan rauhassa ennen kuin tarvitsee noita asioita miettiä. Perheen kanssakin on kuukauden tauon jälkeen aika mukava viettää taas aikaa, ja toivottavasti saan heidätkin taas mukaan matkalle tulevissa kisoissa.

15 thoughts on “Davis Cup Suomi – Belgia 2-3

  • Oli ihan parasta tennisviihdettä, jota nelurissa tarjositte! Tunteisiin meni! Täyttä draamaa – huippu aloitus ja lopetus, joiden välissä lasku – juuri kuten parhaimmillaan draamassa kuuluukin. Belgit olivat kaksareissa yllättävän kovia eli voitto heille ansaitusti, mutta teidän nelurinne ansiosta tunnelma oli loistava! Tsemppiä seuraaviin viikkoihin!

    • Kiitos kommentista! Tunteisiin nämä DC-matsit monesti menevät. Harmi, että lopullinen tunne oli pettymys Belgian huippukaksinpelien jälkeen, mutta siitä toki isot onnittelut heille.

  • Huikea peli, jännitin kotona Ruutu+ ääressä koronassa 😀 Harmitti kyllä ettei päässyt livenä katsomaan mutta onneksi tunnelma välittyi myös tv kautta. Harmi ettei riittänyt voittoon, mutta vielä joku päivä.
    Tulipa mieleeni että noudatatko jotain tiettyä ruokavaliota? Vai katsotko silmämääräisesti että aterioista saa tarpeeksi ravintoaineita? Eli syötkö kotioloissa ihan sitä samaa (kotiruokaa?) perheen kanssa? Ja oliko perheesi katsomassa lauantain ottelua? 🙂
    Mitä muuten Lloyd opiskelee? 🙂

    • Jep, tällaiset tapahtumat ovat kyllä parasta livenä! 🙂 Perheeni oli katsomossa, nuorimmainenkin söpösti kuulosuojaimet korvilla.

      Ravinnon suhteen ruokavalioni ei ole mahdottomat tarkka, mutta pyrin toki syömään monipuolisesti ja terveellisesti. Kisoissa keskittyminen on riittävän energian saannissa ennen matseja/treenejä sekä tarpeeksi proteiinia ja energiaa sisältävissä aterioissa suoritusten jälkeen. Kotona tulee syötyä ihan tavallista kotiruokaa, mutta kisoissa hyvälaatuisen ruoan saaminen ei aina ole niin helppoa, sillä suurin osa aterioista syödään ravintoloissa, joissa ruoassa on tosi usein liikaa mm. rasvaa ja suolaa. ATP-kisoissa toki kisapaikan ateriat ovat yleensä aika viimeisen päälle mietitty ja esim. pastabaari löytyy joka kisasta.

      Lloyd opiskelee MBA-tutkintoa Loughborough University -nimisessä koulussa Englannissa. Pääaineena jonkinlaista finanssialaa. 🙂

  • Onnittelut voitosta! Tuollaisista tiukoista matseista yleisökin syttyy ja tappioaseman kääntäminen voitoksi antaa esimerkin junioreille ja meille kaikille muillekin, että luovuttaa ei saa, ennen kuin vika pallo on pelattu.
    Upeaa tennistä molempina päivinä Metroareenalla, kiitos koko joukkueelle. 🎾

    • Kiitokset! Oli kyllä hieno tapahtumat ja hienot ottelut, vaikka nyt lopputulos lipsahtikin väärin päin. 🙂

  • Yksi ilta ja päivä suomalaista livetennistä oli varsin onnistunut paketti jos kohta loppua kohden tunnelma vaimenikin. Mutta etenkin nelurin tiebreak oli todellakin huikea urheilujuhla ja siitä kiitos sinulle ja Emilille. Harvinaisen nautittavaa suomitennisherkkua!
    Toki muitakin hienoja suorituksia nähtiin. Vaikka Otto ei vastustajiensa tasolle päässytkään, niin hänen lukuisat ja peräkkäiset pommiykköset lienevät jokseenkin ainutkertaisia suomitenniksessä. Olisikohan pe-illan 235 km tykitys jopa otteluennätys suomalaisittain? Jahka kaveri saa tasokorotettua pelin muutkin osa-alueet, niin on lupa odottaa jatkossakin menestystä myös DC-skaboissa yhdessä sinun ja Emilin kanssa. Olettaisin, että teidän troikka tulee vielä vuosia olemaan suomitenniksen ykkösketju. Menisikö noin?
    Tsemppiä kevään koitoksiin ja erityisesti mahd. moniin ATP-viikonloppupeleihin!

    • Samaa mieltä, aika hienoa draamankaarta ja korkeatasoista tennistä tarjottiin yleisölle niin perjantaina kuin lauantaina. Toki lauantai oli aika pitkä päivä katsomossa, jos jaksoi katsoa kaikki ottelut. Mutta upeaa, että niin moni jaksoi!

      Ja kyllähän se on totta, että meidän tiimillä on vielä parhaat vuodet edessä. Otto ja Emil kehittyvät lähes varmasti tulevien vuosien aikana, enkä nyt omaakaan nykyistä tasoani ihan maksimipotentiaaliin vielä laske. 😉

      Oton 235km/h oli kyllä aika hurja lukema. Poikien kanssa mietittiin, että mahtoikohan mittari keksiä tuon nopeuden jostain muualta kuin pallosta, mutta oli Otolla kyllä useampia yli 220km/h syöttöjä eli ei tuo 235km/h mikään mahdottomuus kyllä ole. Kontisen Henkalla on kuulemma joskus ollut jonkin tietyn Grand Slam -kisan top-3 kovin mitattu syöttö vyöllään, mutta lukemaa ei hänkään valitettavasti muista.

  • Suomi kaatui saappaat jalassa mutta se neluri oli maaginen tunnelmaltaan. Ensimmäinen erä oli teiltä hienoa peliä. Painostitte vastustajaa heidän jokaisessa syöttövuorossa ja verkolla ratkaisut olivat erinomaisia. Ehkä siinä erävoitossa katosi hieman keskittymiskykyä, koska toinen erä oli todellakin vaikea. Toki vastustaja nosti tasoaan toiseen erään. Mutta sinunkaan kehonkieli ei ollut samaa kuin ensimmäisessä. Kolmaskin näytti valuvan käsistä mutta ainakin me katsomossa päätettiin, että nyt huudetaan jokaisesta onnistumisesta. Ja saatiinhan sitä kaivettua teidät kuopasta peliin mukaan ja lopun hoidittekin ihan itse 😜. Mitattiin omat sykkeet tiebrakessa ja 131 oli istuessa. Varmaan kentällä pikkuisen enemmän. Mutta hieno nousu ja matsi. En ole nähnyt sinun tuulettavan tuohon malliin edes ATP-voiton jälkeen. Oli hienoa olla paikanpäällä todistamassa💪🤛.

    • Kiitos, että jaksoitte kannustaa vaikeillakin hetkillä! Ei varmaan olisi nousu onnistunut ilman yleisön mahtavaa tukea. 💪🥳

      Ihan mieletön tunnelataus oli kyllä kentälläkin ja se varmasti myös välittyi lehtereille asti. Olisi kyllä kiva tietää omatkin sykkeet noissa ratkaisupalloissa… 🙂

  • Way off topic but is your beautiful dog a Nova Scotia Duck Tolling Retriever? 🐕‍🦺

    Congratulations for the season so far and best wishes for what’s to come. 👍

  • Onko paikka Miamin Mastersiin tulossa kun jäätte Lillestä pois…?! Toivottavasti ei ole mitään vammaa tai sairastumista..?

Comments are closed.