Belgrad ATP250 – Valmistautumista ensimmäiseen otteluun

Massakausi jatkuu ja ensimmäinen ottelu Belgradissa lähestyy. Parin treenipäivän jälkeen peli tuntuu ihan hyvältä, ja vaikka olosuhteet ovatkin olleet hieman viileät, niin mies on pysynyt lämpimänä. Aloitamme kisamme heti huomenna maanantaina, ja vastassa ensimmäisellä kierroksella on pari Behar/Escobar.

Lufthansan lento Munchenin kautta toi minut tänne Belgradiin, jossa vastassa oli mukavan keväinen tunnelma. Lämpötila oli vielä saapuessani yli 20 astetta, mutta tänään sunnuntaina on päästy enää juuri ja juuri yli 10 asteen. Pohjoinen ilmavirtaus toi mukanaan myös viileän tuulen, mutta onneksi sentään aurinko paistaa. Ja puissakin on jo mukavasti virheää, joten kyllähän täällä Serbiassa viihtyy.

Pelasimme Lloydin kanssa tässä samassa paikassa CH125-kisan aika tarkalleen vuosi sitten, joten hotelli ja pelikentät ovat tutut. Paikallisen suuruuden mukaan nimetty Novak Tennis Center on kuitenkin vähän valmiimman oloinen tänä vuonna, minkä myötä esimerkiksi pelaajien tilat ovat selvästi miellyttävämmät. Hotellikin on sama Crowne Plaza kuin vuosi sitten, mutta koronasta on onneksi alettu päästä yli, eikä kuplassa pysymistä enää vaadita. Itse asiassa ATP poisti myös kaikki testaus- ja maskivaatimuksetkin kaksi viikkoa sitten, joten aletaan taas elää aika normaalia elämää tenniskiertueella.


Kotona oli menneellä viikolla pakko treenata vain sisällä, mutta nyt massalle palattua lyönti on tuntunut yllättävän hyvältä. Huolelliselle jalkatyölle on hitaalla kentällä aikaa ja Dunlopin pallotkin lähtevät jänteistä vaivattomasti. Treenasin Suomessa syötön luonnollisen rytmin löytämistä, mikä tuntuu auttaneen selvästi ykkössyötön tehoihin. Myös jalkatyötä on ollut viime aikoina tarkoitus siirtää vielä matalammaksi ja kyllähän sekin kummasti tuo parannusta peliin. Välillä sitä ihan ihmettelee, miten perusasioihin pitää tässäkin vaiheessa uraa keskittyä, mutta ne nyt vain ovat niin tärkeitä asioita itse kullekin.

Tuntuman on hyväkin olla kunnossa, sillä aloitamme pelit täällä Belgradissa heti maanantaina. Olimme sopineet tälle päivälle treenipisteitä juurikin Behar/Escobar -parin kanssa, mutta tuo piti lauantai-iltana kaavion julkaistua perua, sillä pääsimmekin vastakkain itse kisassa. Saimme kuitenkin onneksi järjestettyä tälle illalle vielä toisen treeniparin pistepeleihin, kunhan vain Hans Hach ehtii ennen sitä saamaan Frankfurtissa lennonvaihdossa kyydistä jääneet laukkunsa tänne Belgradiin.

Pelasin Behar/Escobaria vastaan Moskovan kisan semifinaalissa viime syksynä, joten ihan tutut pelaajat ovat kyseessä, mutta massakenttä on heille varmasti suotuisampi alusta kuin nopea sisäkenttä. Escobar on vasuri, joka viihtyy hyvin takakentällä ja tekee tuhojaan erityisesti kämmenellään. Behar on sen sijaan tourin ainoa kämmenensä kahdella kädellä lyövä pelaaja, joka ei tosin montaa lyöntiä takakentältä matsin aikana lyö. Verkkopeli onkin hänen vahvuutensa ja varsinkin hurjan nopeat refleksit verkolla.

Meidän pelissämme tärkeitä osa-alueita tulevat huomenna olemaan syötön ja palautuksen lisäksi taktiset ratkaisut pitkissä ralleissa sekä erityisesti iskulyönnit. Suoraviivainen sisätennis pitää pisteet lyhyinä, mutta hitaalla massalla viileissä olosuhteissa pallon tappaminen on ajoittain oikeasti vaikeaa. Matsissa nähdäänkin varmasti useampia pidempiä takakentän pisteitä sekä tilanteita, jossa verkolla oleva pari joutuu lyömään monta iskulyöntiä peräkkäin ennen kuin piste päättyy. Vastustajat tykkäävät myös lobbata heti palautuksista, joten syöttäjän partnerimme pitää olla hereillä liikkumaan myös taaksepäin.

Edellisessä kohtaamisessa Behar/Escobaria vastaan onnistuin verkko- ja smashipelissä paremmin kuin ehkä koskaan, mutta samaa vaaditaan huomennakin, jos haluamme taistella voitosta. Ottelumme on ohjelmassa päivän neljäntenä otteluna klo 11 alkaen, jolloin tulemme olemaan Lloydin kanssa valmiita laittamaan kaiken peliin ja taistelemaan voitosta loppuun asti. Vamos!

9 thoughts on “Belgrad ATP250 – Valmistautumista ensimmäiseen otteluun

  • Moskovassa veitte kolme MTB:tä putkeen. Sama hurja ralli päälle vaan myös Lloydin kanssa! Usko voittoa on varva.

    • Juuri näin! Kenraali tänään illalla oli erinomainen, joten samaa rataa vain huomenna. 💪

  • Tarkennatko vielä tuota treeniasiaa; onko yleinen käytäntö, että tulevien vastustajien kanssa ei harjoitella vai mistä oli kysymys?

    • Hyvä kysymys! Juuri näin se on eli siinä vaiheessa, kun kaaviot julkaistaan, ei yleensä enää ole tapana harjoitella tulevien vastustajien kanssa. Jotkut pelaajat katsovat kaaviota pidemmällekin eli eivät halua harjoitella esim. mahdollisen toisen kierroksen vastustajankaan kanssa.

      Toki monesti on käynyt niinkin, että treenaat jonkun kanssa ja heti treenin jälkeen julkaistaan kaaviot ja vastustajaksi tulee sama pelaaja. Ja kisan jälkeen sitten taas treenataan yhdessä 😅

  • Kiitos, Harri, erinomaisista blogeistasi.

    Voitko ystävällisesti kertoa miten
    Repair-sääntö toimii?

    Vastustajat nurin tänään Belgradissa!

Comments are closed.