Wimbledon – Viime vuonna villilläkortilla, tänä vuonna sijoitettuna

Lontoossa ollaan, ja kyllähän tennispelaajalla suupielet kääntyvät väkisinkin ylöspäin, kun seuraavalla viikolla ohjelmassa on mikäpä muukaan kuin Wimbledon. Pari päivää huilia Eastbournen kisan jälkeen olivat paikallaan, mutta nyt ollaan taas täydessä valmistautumismoodissa. Omat matsimme alkavat todennäköisesti keskiviikkona, kun saamme vastaamme parin Gaston/Musetti.


Viime päivät ovat sisältäneet niin rennompaa kiertelyä Lontoossa kuin kovempaa treeniä Wimbledonissa. Vaimo ja tytär lähtivät torstaina aamulla kotiin juhannuksenviettoon, mutta sattumalta täysin samalla lentokoneella Gatwickille sain tilalle seurakseni fysiikkavalmentajani Erikin. Normaalisti kisoissa järjestäjät hakevat pelaajat lentokentältä, mutta Lontoossa on ollut tällä viikolla kolmena päivänä junalakkoja, minkä vuoksi liikenne on ollut niin ruuhkautunutta, ettei lentokenttäkuljetuksia ole pystytty takaamaan. Taksi onneksi kuitenkin järjestyi, ja pääsimme reilun puolentoista tunnin istumisen jälkeen ensimmäiselle hotellilllemme Lontoon Kensingtonin alueelle.

Järjestäjät maksavat pelaajille täällä Wimbledonissa per diem -rahan, joka on tänä vuonna 275 puntaa/yö, ja pelaaja voi siis itse majoittua, missä haluaa. Monet vuokraavat asuntoja, mutta itselleni hotelli tuntui sopivimmalta vaihtoehdolta. Tietääpähän ainakin mitä saa.

Lontoossa on kuitenkin näin Wimbledonin aikaan hotellit aika täynnä varsinkin lähempänä kisapaikkaa, ja olinkin pitkään hyvin epävarma missä haluaisin kisan ajan majoittua. Minulla oli parhaimmillaan neljä eri hotellia varattuna kisan ajaksi hyvin eri puolilta Lontoota ennen kuin sain viime viikolla varattua pari peruutuksien kautta vapautunutta huonetta South Wimbledonin alueelta nyt sunnuntaista alkaen. Torstaista sunnuntaihin jouduimme kuitenkin yöpymään keskustassa toisessa hotellissa, mikä oli muuten varsin mukavaa, mutta automatka Wimbledoniin oli vähän turhan pitkä, noin 45 minuuttia suuntaansa.

Keskustassa saattoi kuitenkin viettää ihan mukavan vapaapäivän torstaina kierrellen Sohon ja Covent Gardenin alueita ristiin rastiin. Tarttuipa mukaan myös pari uutta vaatekappaletta kotiin viemisiksi. 😊 Perjantaina ei kuitenkaan enää voinut vain oleskella, vaan suuntasimme Erikin kanssa Wimbledoniin tekemään hyvän fysiikkatreenin, minkä jälkeen pääsin myös perusteelliseen fysiokäsittelyyn. Keholle tuo päivä teki tosi hyvää, sillä pari viikkoa nurmella alkoi väkisinkin näkymään tiettyinä lonkan seudun kireyksinä ja yläselän kiertojen rajoittumisena.

Kaksi päivää taukoa pallon lyömisestä ei ollut mikään ongelma, sillä sen varran paljon on kentällä kyllä tullut viime päivinä oltua. Niinpä homma tuntuikin olevan varsin hyvässä iskussa, kun pääsimme aloittamaan treenit valkoisissa peliasuissa suoraan Wimbledonin kentällä numero 16 lauantaina aamulla. Kaikille pääsarjapelaajille tarjotaan mahdollisuus pelata tunnin verran kisakentillä haluamanaan päivänä ennen turnauksen alkua, mutta muuten treenit vedetään Aorangi Parkin puolella, jossa ei tarvitse pukeutua pelkkään valkoiseen. Aika täyttä noillakin kentillä toki varsinkin näin lauantaina ja sunnuntaina kyllä on, mutta nelinpelimiehet nyt onneksi mahtuvat hyvin kentälle nelistäänkin.


Kaikissa treenien järjestelyissä auttaa paljon se, että pelaan britin kanssa ja toisekseen se, että olemme tänä vuonna sijoitettu pari. Varsinkin Grand Slam -kisoissa treenikenttien varaaminen on todella hierarkista hommaa, jossa parhaat ajat ja kentät varataan aina parhaille pelaajille, sijoitetuille pelaajille, edellisvuosien voittajille jne. Kenttää varatessa kysytään aina ensin mikä nimesi on ennen kuin aletaan edes katsoa milloin vapaita aikoja voisi löytyä. Tavallinen pääsarjapelaaja saattaa saada hädin tuskin yhden tunnin treeniaikaa päivässä jaetulla kentällä myöhään illalla, kun taas kärkisijoitetuille tarjotaan monen tunnin vuoroja haluamaansa aikaan pääkentillä. 🙄

Ehdimme Lloydin kanssa fiilistellä etukäteen hieman liikaakin tuota sijoitetun parin asemaamme, sillä nelinpelissä näköjään valitettavasti vain neljä kärkisijoitettua saavat erityiskohtelua muuten kuin treenikenttien osalta. Wimbledonissa on erikseen muun muassa pukuhuone sijoitetuille pelaajille, minkä lisäksi sijoitetut pelaajat saavat yhden akkreditointipassin lisää, mutta näköjään nuo edut eivät koskekaan sijojen 5-16 nelinpelipareja. Ainoastaan kaksinpelin sijoitettuja sekä nelinpelin kärkisijoitettuja. Mikä pettymys! 😅

Mutta kaiken kaikkiaan onhan tuo kuitenkin aika makea juttu ja osoitus siitä, että edellinen 12 kuukautta on ollut aika kovaa menoa, että olemme viime vuoden villikorttilaisista kehittyneet tämän vuoden sijoitetuksi pariksi. Vielä kauden alussa Australian avoimissa olimme kolmanneksi viimeinen mukaan päässyt pari, mutta nyt tuosta ulosjäämisestä ei ollut pelkoa ollenkaan. Ja kyllähän sijoitettuna oleminen takaa meille sen, että ensimmäisellä kahdella kierroksella ei tarvitse kohdata toista sijoitettua paria, mikä ainakin teoriassa helpottaa alkukierroksilta jatkoon etenemistä.

Mutta ei täällä kuitenkaan tietenkään helppoja vastustajia ole mukana yhtään. Omat avausvastustajamme ovat pääosin kaksinpelissä pärjänneet nuoret Gaston ja Musetti, mutta Musetille hävisimme silti vain pari kuukautta sitten Marrakechissä. Molemmat pelaajat ovat erittäin taitavia käsistään, mutta nelinpelin erityisosaaminen toivottavasti vähän uupuu. Vasenkätinen ja melko pienikokoinen Gaston ei myöskään syötä erityisen kovia pommeja, joten murtoihinkin on ainakin häntä vastaan toivottavasti mahdollisuus.

Treenierissä olemme olleet ihan hyvässä vireessä tähän mennessä, mutta tilanne on toki eri, kun pelataan tosissaan. Ja täällä Wimbledonissahan pelataan myös edelleen nelinpelitkin paras viidestä systeemillä, eli yhden erän voittaminen ei takaa vielä mitään. Pitää pystyä pitämään fokus kasassa pitkän aikaa ja tekemään eroa kolmen erän verran. Matsit pelataan myös vielä normaaleilla eduilla eli selvästi pidempiä otteluita on kyllä normaaleihin ATP-kisoihin verrattuna luvassa.

Meidän ensimmäinen matsimme on todennäköisesti ohjelmassa keskiviikkona, joten vielä on pari päivää aikaa valmistautua kentällä ja sen ulkopuolella. Sekanelinpelin osalta tilanne on vielä auki, mutta sekin selvinnee viimeistään keskiviikkona, kun ilmoittautuminen umpeutuu. Palataan kuitenkin vielä ennen ensimmäistä ottelua asiaan.

14 thoughts on “Wimbledon – Viime vuonna villilläkortilla, tänä vuonna sijoitettuna

  • Kiitos hyvästä introsta Wimbledoniin! Onhan tämä juhlavaa päästä seuraamaan teidän pelejä sijoitettuina ja huippukunnossa! Nyt vain isot tsempit ja voitto kerrallaan päätyyn asti💪💪💪👍👍👍

  • olipas kiva postaus 😊 antoi hyvää ”behind the scenes” kuvaa, että mitä kaikkea siellä taustalla tapahtuu ja sain vahvistusta epäilylleni että huipputennis on varsin hierarkista 😄 kiva että saatte rankingin parannuttua vähän etuja. saiko lloyd kutsun myös oman sponsorinsa talolle? toivottavasti löytäisit mixed parin, että saisi suomalaistennistä ”koko rahalla” 😉

    en malta odottaa avaustanne, mutta onneksi odotellessa saa seurata muita suomalaisia, emil ilmeisesti huomenna, ja no periaatteessa tänäänkin, kun on laaksonen vs. peniston illalla. just muuten aloin katselemaan wimpelin pelejä eurosportilta, mutta alku ei ollut kovin kummonen kun kaikki pelit keskeyty puolen tunnin jälkeen sateen vuoksi 😅 eikä katollisilla kentillä ole alkanut vielä pelejä.

    • Kiva kuulla, että postauksesta oli iloa! Lloydilla on omat sponsorikuviot Andy Murray Collectionin kanssa ja heillä ei kai taloa ollut tässä kisassa. Mutta uudet kamppeet sai Lloydkin kyllä kisaan. 😎

  • Kiitos taustoituksesta. On jälleen astetta mielenkiintoisempaa seurata otteitanne kun tietää mitä verhojen takana tapahtuu. Pykälä pykälältä tiiminne menee eteenpäin kuin juna. Toivotaan, että sääolosuhteet ovat suotuisat avauspelissänne, niin pääsette aloittamaan ilman häslinkiä. Tsemppiä peleihin.💪💪

    • Vamos! Tänään maanantaina on pari sadekuuroa jo iskenyt, mutta tulevat päivät näyttävät sään osalta paremmalta. Eiköhän tästä hieno tapahtuma tule!

  • ”treenien järjestelyissä auttaa paljon se, että pelaan britin kanssa”
    Onko tässä kyse kotiinpäin vetämisestä vai tunteeko Lloyd kaikki ja kaikki tuntee sen vai kenties että natiivina on helpompi neuvotella asioista?

    • Kyllähän se nimenomaan kotiinpäin vetämistä on. Toistuu lähes maassa kuin maassa, ja samalla tavoin minun on helpompi saada hyvä treenikenttä vaikkapa Talin tai Tampereen CH-kisoissa.

  • Hienoa tarinaa, kiitos siitä ja onnea tietenkin turnaukseen! 🙂

    Kuinka paljon harmittaa, että tänä vuonna ei ole pisteitä jaossa? Rahalla on tietysti myös iso merkitys ja tämän vuoksi tuskin kukaan jättäisi turnausta välistä, mutta hieman harmillista että molemmilla suomalaisilla olisi varsin suosiolliset kaaviot joka olisi mahdollistanut pisteiden kartuttamisen.

    • Kiitos! Kyllähän tuo pisteiden puuttuminen tietysti harmittaa. Varsinkin nyt kun oma peli kulkee ja nurmitennis muutenkin sopii meille suomalaisille. Mutta sen kanssa eletään, näyttäisi siltä, että oma ranking pysyy ennallaan ja Lloydilla jopa pari sijaa parantuu. Eli ei meitä kovin pahasti sorrettu, vaikka viime vuoden kolmannen kierroksen pisteet putoavatkin pois laskuista. 🙂

  • Oisko se aika kohta vaihtaa brändiä jos eivät ala parantelee diiliä sulle 😉

    onko uusilla kengillä pelaaminen alkuu hankalaa ? vai istuuko kun nenäpäähän

    • Ei nykyisessä diilissä ole kyllä mitään vikaa! 🙂 Ja kengätkin istuvat kuin valetut, nytkin pelasin ensimmäisen kierroksen matsin kengillä, jotka olivat olleet jalassa kerran aikaisemmin, eikä ollut mitään ongelmia. 👍

Comments are closed.