Hampuri ATP500 SF, Heliövaara/Glasspool – Pütz/Venus 6-4, 6-4

Jippii, annetaan kulkea, kun edelleen kulkee! Vakuuttava voitto Hampurin semifinaalissa taas yhdestä huippuparista, ja huomenna päästään pelaamaan kisavoitosta. Syöttö- ja palautuspeli on tikissä, joten jatketaan ihmeessä samaan malliin. Finaalissa pääsemme myös hakemaan mukavasti revanssia Ranskan avoimista, kun vastaan asettuu Bopanna/Middelkoop.


Hampurin olosuhteet tuntuvat sopivan hyvin meille. Perjantain välipäivä piti sisällään puolisentoista tuntia treeniä kahdestaan Lloydin kanssa, ja tuon treenin laatu oli varmaan korkein, mitä meiltä on koskaan nähty. Tuntuma palloon on ollut kunnossa koko viikon, ja kun siihen lisää päivä päivältä kasvaneen itseluottamuksen, niin taso vaan jatkaa nousuaan. Ja onhan se siistiä, kun tuon tason saa vielä siirrettyä matseihinkin.

Emme päässeet vielä tänään semifinaalissa keskuskentälle, mutta kenttä 1 kelpasi tunnelmaltaan erinomaisesti myös. Lloyd aloitti jälleen kerran vahvasti, mutta oli tärkeää, että syötimme kumpikin todella terävästi ottelun alkuvaiheessa, sillä Pütz oli varsinkin verkolla ja kämmeneltään liekeissä ottelun alussa. Minulla oli puolestaan aavistuksen pientä haparointia verkolla ensimmäisessä erässä, mutta ehkä odotuksetkin olivat jo sen verran korkealla, että pari heikompaa suoritusta paistoivat niin selkeästi silmään.

Tasaisesti edettiin ensimmäistä erää, kunnes Pütz pääsi syöttämään uusilla palloilla 4-3 -johdossamme. Pelasimme tuohon paikkaan Lloydin kanssa erinomaisen gamen, ja kun Lloyd laittoi kämmenpalautuksensa breikkipallossa hienosti läpi, niin murtohan sieltä tuli. 5-3 -tilanne ja Lloydin syöttö tuntui aika turvalliselta johdolta, mutta harvinaista kyllä, se ei vielä riittänytkään. Pari keskinkertaista volleyta minulta, yksi erinomainen palautus Pützilta ja murtopallon kaksoisvirhe Lloydilta kavensivat tilanteen.

Syötönmenetys tietysti harmitti, mutta tsemppasin Lloydia puoltenvaihdossa toteamalla, että tilanne on edelleen varsin hyvä; johdamme 5-4 ja vastustajilla on painetta pitää syöttönsä. Ja painetta vastapuolella selvästi tuntuikin, sillä Pütz missasi yhden helpohkon volleyn ja Venus hyökkäyspaikan kämmenen, ja yhtäkkiä meillä olikin neljä eräpalloa. Ensimmäinen eräpallo ei vielä tuottanut tulosta, mutta toisessa laitoin päivän kovimman kämmenpalautuksen aivan takarajalle ja pääsimme tuulettamaan erävoittoa.

Toisessa erässä tuntui, että palautukseni olivat niin sanotusti tikissä, mutta murtoon asti se ei riittänyt. Saimme kyllä hankittua yhden murtopallon, mutta sen vastustajat hoitivat hyvällä syötön jälkeisellä kuviolla. Omissa syötöissä ei kuitenkaan ollut suurempia vaikeuksia, vaikka missasimmekin vähän useampia ykkösiä kuin ensimmäisessä erässä. Lopulta ratkaisu nähtiin 5-4 -johdossamme Pützin syöttäessä. Laitoimme jälleen hyvää painetta palauttamalla tehokkaasti, eikä Pütz oikein tiennyt mitä olisi syötön jälkeen pitänyt tehdä. Kaksi kämmenvirhettä ja Lloydin huippupalautus toivat meille neljä matsipalloa, joista toiseen Pütz teki kaksoisvirheen. Reilu tunti pelattiin taas ja lukemat siis vakuuttavasti 6-4, 6-4.

Vahvaa tiimipelaamista nähtiin meidän jengiltämme taas kerran tänään. Syöttögamet olivat pääosin hyvin hallussa, ja palautusgameissa saamme kyllä ketä tahansa vastaan valtavan paineen aikaiseksi toiselle puolelle kenttää. Rehellisesti sanottuna en oikein itsekään tiedä, miten meitä vastaan edes kannattaisi syöttää. Omalta kohdaltani esimerkiksi rystypalautukseni on yleensä todella varma ja pystyn lyömään sen moneen suuntaan sekä tarvittaessa myös lobbina. Aiemmin pelaajat syöttivätkin tosi paljon kämmenelleni, mutta kun tuokin puoli on nyt kehittynyt isosti ja uskallan laittaa kämmenellä kunnolla vauhtia palloon, niin ei sinnekään varmasti kiva ole syöttää. Ja sitten käy juuri niin kuin esimerkiksi ottelupallossa tänään. Pütz joutui yrittämään liikaa, eikä saanut kumpaakaan syöttöään kenttään.

Verkolla työskentely ei tänään ollut jostain syystä ihan niin kliinistä kuin aiempina päivinä. Osin siksi, että vastustajat osasivat kyllä pelata hyvin, mutta osin myös siksi, että olin vähän turhan varovainen eteenpäin liikkumisen kanssa. Varsinkin Lloydin hyvien palautusten jälkeen minun pitää vain rohkeasti uskaltaa liikkua nimenomaan eteenpäin, ei niinkään sivuille kuten tänään. Toki ykköskenttä sijaitsee tuulen kannalta hankalasti keskuskentän ”kainalossa”, mikä saa aikaan erikoisia pyörteitä puuskien osuessa kohdalle, mutta ei sen pitäisi liikkumiseen vaikuttaa, vaikka pallo hieman epävarmasti ilman halki lentäisikin.

Huomenna finaalissa tuotakaan ongelmaa ei onneksi enää ole, sillä pääsemme vihdoin upealle Rothembaumin tennisklubin keskuskentälle. Sateen sattuessa ison stadionin katto on suljettavaa mallia, mutta huomiseksi on luvattu selkeää säätä ja mukavaa lämpötilaa, joten tuohon tuskin tarvitsee turvautua. Matsin alkamisaika on auringon kannalta hieman hankala 12.30, mutta eiköhän tuostakin huomenna selvitä, sillä niin kauan kuin aurinko on yhtään syöttäjästä katsottuna vasemmalla puolella, ei minulla yleensä ole ongelmia, kun taas Lloydia ei haittaa aurinko myöhemmin iltapäivällä, kun paiste tulee oikealta puolelta.

Vastustajamme finaalissa ovat tutut pelurit Ranskan avoimista, kokeneet Middelkoop ja Bopanna. Edelliskerralla olimme äärimmäisen lähellä voittoa, joten suuria muutoksia peliin tuskin tarvitsee tehdä, mutta pientä hienosäätöä toki on mielessä. Esimerkiksi Bopanna tulee kakkossyötön palautuksissa todella paljon vastaan, joten varsinkin minun on uskallettava käyttää kovaa kakkosta kohti häntä normaalin vahvan kick-syöttöni rinnalla. Palautuksia pitää myös uskaltaa edelleen lyödä rohkeasti linjaa pitkin, sillä vastustajat peittävät hyvin keskustaa.

Ja mikä tärkeintä, huomenna pitää olla valmis voittamaan. Tietenkään matsin aikana ei kannata voitto mielessä pelata, mutta on kaikesta huolimatta tiedostettava se, että kun tekeminen saavuttaa riittävän tason, voi saavuttaa tunteen, että olemme yksinkertaisesti tämän kisan paras pari. Viimeisimmässä Golflehdessä oli Timo Rauhalan aiheesta erinomaisesti kirjoitettu kolumni, jonka olen nyt lukenut moneen kertaan kesän aikana. Ja tulen varmasti lukemaan vielä monta kertaa uudestaankin. Suosittelen sitä kaikille urheilusta kiinnostuneille:

https://golflehti.fi/3-2022/opi-kaikki-golfista/valmennuksesta/voittamisesta/

Tänään loppuilta palautellaan vielä rauhassa ja vakoillaan hieman lisää tulevien vastustajien peliä. Mutta huomenna on sitten aika iskeä vielä kerran Hampurin kisapaikalle ottamaan se, mikä meille kuuluu. Matsi on siis ohjelmassa paikallista aikaa kello 12.30 eli Suomen aikaa tuntia myöhemmin, ja kuvaakin varmasti löytyy niin Eurosport Playerin, TennisTV:n kuin VeikkausTV:n kautta. Vamos!

22 thoughts on “Hampuri ATP500 SF, Heliövaara/Glasspool – Pütz/Venus 6-4, 6-4

  • Voi pojat!! Viimeksi meinasi loppua sanat, mutta nyt niissä sekoaa! Siis aivan käsittämätöntä meininkiä, ei oikein notkunut missään kohtaa, ja koko kenttä oli täynnä Teidän Peliä!!!! Mua aina sykähdyttää Harri kun astelet päätyyn aloittamaan peliä, se päättäväisyys, se ryhti ja se tarmokkuus, se on niin s-u-o-m-a-l-a-i-s-t-a!!! Ja Myrtsille kans terkkuja, kyl sekin on ihana 🙂

  • Kuten Rauhala kirjoittaa, niin antakaa tekin ”pelin vain kulkea”. Flow-tilassa voittaminen on helppoa. Joko itsensä tai vastustajan. Ja huomenna on vastustajien vuoro. Isot tsempit siihen!

  • Erinomaista pukkaa kierros kierrokselta! Kovien vastustajien päänahkoja riippuu vyötäisillä jo sen verran, että polvet notkuu. Ja hyvä, että pääsette ottamaan revanssin finaalissa. Olisitte ansainneet voiton jo edellisessä kohtaamisessa. Mitä siitä jäi mieleen, että Bopanna tuntuu palauttavan rystylle tulevat syötöt järestään linjaan eli verkkomies siinä hereillä. Menkää tällä kertaa päätyyn asti. 💪👊

    • Jep, revanssit ovat meiltä sujuneet aika hyvin tänä vuonna. Bopannan kanssa saa aina olla tarkkana, mutta eiköhän tällä kertaa selvitä. Vamos!

  • Another glorious win but it’s unfair, Putz serving a DF on MP meant your victory celebration was again restricted, saving it for the final I hope. 😉😁 You were the only player on court who didn’t drop their serve although Lloyd being broken and then breaking to win the first set turned out for the best. The scoreboard pressure was all theirs as long as you both held serve in the 2nd set. Great strategy although possibly not sustainable. 😁 Whatever happens in the final you will both have new career highs rankings💥 The revenge tour resumes tomorrow, good luck. 🤞

    • Haha, I know I couldn’t do my full celebrations but let’s hope tomorrow brings another chance. 😁 And wouldn’t it be nice to improve the rankings even more. 💪

  • Hienoa katsottavaa, itseluottamus paistaa läpi! Vanhana penkkiurheilijapessimistinä olen taipuvainen ajattelemaan, että jokin tässä kumminkin menee pieleen, kun suomalaisia on kentällä. Vissiin katkerat viime hetken jääkiekko- ja jalkapallotappiot kummittelevat mielessä. Mut teidän peliä katsoessa oletus kääntyykin niinpäin, että ”kyllä ne tän hoitaa”. Ja niin hoidittekin, taas, ja samoin odotuksin menestystä huomiseen finaaliin!

    • Kiitos! Jotenkin sitä on oppinut itsensäkin psyykkaamaan siihen tilaan, että kyllä tämä tulee. Ei käy mielessäkään tappio, vaan sitä vaan jaksaa keskittyä piste kerrallaan ja antaa hyvien asioiden tapahtua. Vamos!

  • Jeejeejee! Finaali kutsuu! Täysillä vaan!
    Oliko sinulla jotain kotijoukkoja mukana kisassa, kun juoksit pelin jälkeen moikkaamaan muutamaa ihmistä suoraan? 🙂

    • Vamos, finaalit ovat kyllä huippuja! Katsomossa on koko viikon ollut Saksan liigajoukkueeni kapteeni ja valmentaja, jotka ovat minulle tuttuja jo monen vuoden ajalta. Hekin ovat niin innoissaan menestyksestä, että mielellään käyn laittamassa läpyt. Ja jaettu ilohan se on paras ilo. 🙂

  • On kyllä huikealla tasolla tekeminen nyt! Allekirjoitan erityisesti sen kun sanot, että teitä vastaan on tosi vaikeaa syöttää. Palautukset ovat nyt niin jäätävällä tasolla, että tapahtuu se, mikä näkyi molemmissa erissä vastustajien yrittäessä pysyä mukana erässä – paine tuntuu liian kovalta. Tästä nyt ekan 500:n pokaali himaan!

    • Vamos, kovalla tasolla on tekeminen tosiaan, eikä edes pienet lipsahdukset yksittäisissä syöttövuoroissa suista peliä raiteiltaan. Samaa aggressiivista peliä vaan kentällä huomennakin niin hyvä tulee. 💪

  • Kovaa tekemistä jälleen kerran. Välierissä heikoimmalla rankingsijoituksella, mutta siitä vain finaaliin. Aiemmassa postauksessa oli kommenttia Talista ja mahdollisesta ATP Finals kilpailusta. Nyt kun Wimbledonista ei ATP-pisteitä jaettu, niin onko voittajapari kuitenkin automaattisesti mukana finaaliturnauksessa..? Eikö sääntö mene niin, että GS voittajat ja sen jälkeen muut pistejärjestyksessä ja sieltä löydetään se 8 parasta paria..?

    • Ei näissä karkeloissa onneksi tunnu ranking-sijoitukset enää paljoa painavan. 💪 Päivän vire ratkaisee.

      Tuohon Wimbledonin tilanteeseen en muuten osaakaan vastata. Race-listaanhan Wimbledonilla ei ole vaikutusta, mutta miten on kauden päätösturnauksen osalta, sitä en tiedä! Ei tietysti haluaisi mennä asioiden edelle, mutta voihan tuolla tosiaan olla vaikutusta vuoden lopussa siihen ovatko Ebden/Purcell automaattisesti mukana vai eivät. 🙄

      • Wimbledonin voitolla pääsevät ATP Finaaleihin, jos ovat sijoittuneet race-listalla 8-20 sijoille. Ja ainoastaan yksi GS-voittaja pääsee eli TOP7 varmasti mukana Finaaleissa.

Leave a Reply

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.