Hampuri ATP500 Finaali, Heliövaara/Glasspool -Bopanna/Middelkoop 6-2, 6-4 (teksti päivitetty)

Oujeeeees!!! 🔥💪 Kisavoitto ATP500-tasolla ja millä pelillä! Aloitimme finaalin todella vahvasti, ja vaikka vastustajat paransivat selvästi peliään toisessa erässä, ei meidän peli ollut murrettavissa. Finaalin paineista ei ollut tietoakaan, vaan uskoimme tekemiseemme alusta loppuun. Päivän teema oli ”let it happen”, ja siinä toden totta onnistuimme!


Jos tästä päivästä jotain jää päällimmäisenä mieleen niin se, millä itseluottamuksella olimme liikkeellä. Tuntui, että mitään muuta ei edes voinut tapahtua kuin se, että tulisimme pelaamaan todella hyvän tennisottelun. Vaikka alla oli tältä kaudelta kolme tiukasti hävittyä finaalia, ei tänään epäröinnistä ollut tietoakaan. Jotenkin tiedostimme niin vahvasti sen, että tulemme tämän finaalin hoitamaan.

Pääsimme lyömään aamubollauksen ensimmäistä kertaa keskuskentälle, ja tuntuma oli edelleen vähintään yhtä hyvä kuin aikaisemmin. Dunlop ATP-pallot ovat suosikkini, ja keskuskentän vähän sisäkenttämäinen tunnelma sopi todella hyvän suomalaiseen ja brittiläiseen pelikirjaan. Lyönnin ääni on stadioneilla monesti kaiun ansiosta jotenkin voimakkaampi kuin avonaisella ulkokentällä, mikä luo illuusion, että pallo lähtee mailasta tavallistakin kovempaa. Ja olihan tuo keskuskenttä muutenkin aika hieno paikka pelata tennistä.

Bollauksen, suihkun, puolikkaan lautasellisen riisiä ja uuden lämmittelyn jälkeen matsi lähtikin erittäin hyvin käyntiin. Middelkoop oli selvästi vähän kipsissä, ja hänen jalkansa vaikutti vähän tahmealta, joten otimme tuosta kaiken hyödyn irti murtamalla hänen syöttönsä heti ensimmäisessä gamessa. Bopannan syöttöihin emme oikein päässeet käsiksi, mutta Middelkoopin syöttö murrettiin vielä uudestaan 3-1 -tilanteessa palautuksiemme napsuessa todella terävästi. Vaikka Lloyd ei meinannut saada ykkösiään oikein kenttään avauserässä, niin murtopalloille emme vastustajia päästäneet. Erä nopeasti meille 6-2.

Toinen erä alkoi myös lähes täydellisesti murtaessamme tällä kertaa Bopannan syöttövuoron heti avausgamessa. Peli soljui lähes flow-tilassa, ja pääsimme 2-0 -johdossa Middelkoopin syötössä jo 0-30 -johtoon. Tuohon kohtaan tuli minulta kuitenkin ottelun harvat pari huonompaa lyöntiä ja varsinkin 15-30 -tilanteen pitkä linjapallottelu Lloydin ja Middelkoopin välillä päättyi harmillisesti volleyvirheeseeni. Middelkoop alkoi pikkuhiljaa päästä tuon pisteen jälkeen omalle tasolleen pitämällä syöttönsä ja sai samalla myös yleisön selvästi heräämään.

Meillä oli kuitenkin edelleen erän ja murron johto. Emme missään nimessä tyytyneet vain varmistelemaan, vaan jatkoimme hyvää syöttämistä ja painostamista pelintason noustessa molemmin puolin kenttää. 3-2 -tilanteen Lloydin syöttövuoro oli todella tärkeä, sillä jouduimme siinä 15-40 -takaa-ajoasemaan. Kaksi hyvää ykköstä seivasivat ensimmäiset murtopallot, ja ehkä kisan paras volleyni kolmannen murtopallon Bopannan verkkonauhaa hipaisseen palautuksen jälkeen.

4-2 -tilanteessa Lloyd jatkoi huippuotteitaan ja voitti omalta palautuspuoleltaan kolme pistettä Middelkoopin syötössä, mutta en saanut valitettavasti itse oikein onnistumisia tuohon gameen. 40-40 -tilanteen puolittainen ottelupallo ei vielä kääntynyt meille rystyni jäädessä verkkoon. Päättäväisyys kenttäpuolellamme oli kuitenkin edelleen todella korkealla tasolla. Syöttövuoroni 4-3 -tilanteessa ei ollut helppo, mutta Lloydin satumainen volleystoppari 30-30 -tilanteessa ja seuraavan pisteen ässäni siirsivät meidät jo gamen päähän voitosta.

Bopanna hoiti oman syöttövuoronsa kunnialla, minkä jälkeen Lloyd pääsi syöttämään kisavoitosta. Ja millä tavalla Birminghamin mies tuon tilanteen käsitteli. Kaikki viisi ykköstä kenttään, tuloksena kaksi suoraa pistettä, yksi fantastinen syötön jälkeinen drive-volley ja matsipallossa kovin koskaan häneltä näkemäni syöttö. 211km/h ässä keskelle ja kädet ilmaan!

Matsipallo ja jo ilmiöksi nousseet tuuletukseni. 🙂 Pääsin myös kiittämään katsomoon koko viikon paikalla olleita Saksan liigajengini kapteenia Christophia sekä valmentajaa Karstenia, jotka ovat minulle tuttuja jo monen vuoden takaa.
🎥: @tennistv | @ATPTour

Ottelun jälkeen oli vuorossa palkintojenjakotilaisuus kiitospuheineen sekä nimmareiden ja selfieiden jako katsojille. Paikalla oli ilahduttavan paljon yleisöä katsomassa nelinpeliämme, ja tunnelma olikin upea varsinkin ottelun loppupuolella, jossa nähtiin muutamia mahtavia palloralleja. Ei nelinpeli tosiaankaan ole pelkästään tylsää tykkisyöttelyä! Varsinkin massalla peli on ilahduttavan monipuolista, ja mukaan mahtuu niin takakenttäpeliä, verkkopeliä, lobbeja kuin muitakin luovempia lyöntivalintoja.

Matsin jälkeen kentältä poistumisen jälkeen vuorossa oli vielä suihkun jälkeen tuttuun tapaan mediatilaisuus ja nopea käynti kisan fysioterapeutilla ennen kuin pääsimme istahtamaan Lloydin kanssa alas lounaalle pelaajien ravintolaan. Ja kyllähän siinä oli hymy herkässä. Koko viikon meillä oli jotenkin tosi hyvä fiilis myös kentän ulkopuolella ja kävimme viikon aikana jopa kahdesti illallisella yhdessä, mikä on meille harvinaisen iso määrä. Emme missään nimessä normaalistikaan välttele toistemme seuraa, mutta parempi se on pitää suhde tuoreena, kun kentällä tulee oltua yhdessä sen verran paljon. 😊 Ja molemmilla on kuitenkin kiertueella paljon muitakin tuttuja, joiden kanssa viettää aikaa, esimerkiksi Emil Ruusuvuori ja Henri Laaksonen olivat täällä Hampurissa minun seuranani alkuviikolla.

Nyt kuitenkin saatoimme onnitella Lloydin kanssa toisiamme oikeasti hyvin tehdystä työstä ja upeasta viikosta. Meillä on aina ollut hyvä kemia kentällä, mutta nyt kaikki napsahti kyllä vielä paremmin kohdalleen. Jotenkin pystyimme luottamaan toisiimme ennennäkemättömän vahvasti. Olimme molemmat sellaisessa vireessä, että kumpi vain saattoi lähestulkoon yksin murtaa vastustajien syötön koska vain. Mutta ei kumpikaan mitenkään odottanut, että toinen ratkaisee, vaan annoimme kumpikin palaa sydämiemme kyllyydestä. Tiimityötä parhaimmillaan. Neljä meitä korkeammalle rankattua paria putkeen nippuun, emmekä hävinneet kisan aikana erääkään. Syöttövuorojakaan emme hävinneet kuin kaksi, yhden ensimmäisellä ja yhden toisella kierroksella.

Ja kyllähän nuo kentällä tapahtuneet onnistumiset näkyvät kummasti jatkossa myös esimerkiksi rankingissa. Uudet ennätyslukemat kirjataan taas uusille kymmenluvuille, minulle 25 ja Lloydille 34. Jännästi meidän välinen sijalukuero vaihtelee viikoittain, vaikka piste-ero ei muutukaan. Tämä sama 500 pisteen potti nosti minua 12 sijaa, mutta Lloydia vain 7 sijaa, vaikka olen rankingissa hänen edellään. Erikoinen sattuma.

Ja yhteisrankingia laskettaessa pääsemme siinäkin uudelle kymmenluvulle lukemalla 59. Vielä viikko sitten olimme jossain määrin huolestuneita mahdummeko mukaan tuleviin Masters-kisoihin, mutta yhtäkkiä Race-listan sijoituksemme on peräti 7. ja paikka voi aueta jopa ilman top13-sääntöä pelkällä yhteisrankingillamme. Aika hurjaa! Ja tässähän täytyy ihan realistisesti alkaa tavoitella paikkaa vuoden päättävään ATP Finals -turnaukseen, jos tätä tahtia jatketaan.

Hampurissa fiilikset ovat siis vähintään kohdallaan, ja kohta lähdetään vielä yhdessä syömään kunnon illallinen. Jos sitä vaikka ottaisi sen koko viikon pihdatun ja varsin ansaitun jälkkärinkin tänään. 😁 Kuohuviiniäkin tuli kisan puolesta palkinnoksi vähän isommat pullot, mutta edes yhtä sellaista saamme tuskin juotua edes kahteen pekkaan Lloydin kanssa ilman vähän suurempia haittavaikutuksia. 😅

Ja kuten tenniksessä niin usein, ei homma tähän pääty, vaan heti maanantaina aamulla matka jatkuu taas. Tällä kertaa Kroatiaan, jossa pelaamme ensi viikolla Umagin ATP250-kisassa. Olemme tuossa kisassa kolmossijoitettuja, ja ensimmäinen ottelu on vuorossa todennäköisesti keskiviikkona, jolloin vastaan asettuu hollantilaispari Arends/Pel.

Tämä ilta nautitaan kuitenkin täysillä, sillä ei näitä ATP-kisavoittoja liikaa ole ainakaan vielä tullut otettua. Varsinkaan ATP500-tasolla. Vamos ja kiitos taas kerran kaikista kommenteista! Vastaan kyllä niihin kaikkiin, kunhan tältä nauttimiselta kerkeän. 🙂

98 thoughts on “Hampuri ATP500 Finaali, Heliövaara/Glasspool -Bopanna/Middelkoop 6-2, 6-4 (teksti päivitetty)

  • Voi pojat mikä suvereeni turnaus! Onnittelut! Nyt on kuumaa – niin kuumaa, huh huh! 🔥🔥🔥

  • It was such a joy watching you both play. You didn’t give them any chance today. In the second set they improved but you handled that very well. Your serve and forehand have improved tremendously. Big congrats for your first ATP500 tournament win!
    It will be good to continue ahead. Matwe said the same to you both as I said in Laajasalo. Great to see you playing together. Stick together.
    Greetings to Lloyd.

  • Nummer Eins ja ajoittain jopa näytöstyyliin! Flow-päällä homma toimii. Isot onnittelut! Alkaa vahvasti näyttää siltä, että Torinossa tavataan!

    • Nyt oli isäntä kentällä! Mahtavaa tekemistä läpi koko matsin. Voittajasta ei epäselvyyttä. Ainoan hankalan paikan selvititte varmasti. Ja se toka erän 2-3 palloralli oli taatusti vuoden piste! Nauttikaa hetki ja sitten takomaan kun on kerran kuumaa!

  • Ai että, tuli ihan kotikatsomossakin tippa linssiin. Niin hienoa on ollut seurata sinun polkuasi näiden muutaman viime vuoden ajan.

    Nauttikaa ja olkaa ylpeitä itsestänne!!

  • Harri, your tennis career moved and developments are truly an inspiration for all of us. Inapiroivaa meininkiä, Harri! Blessings.

  • Aivan mahtavaa !! Edelleen täysin liekeissä 🔥🔥🔥🔥

    Kukapa olisi uskonut vuosi sitten, että teidän eka GS QF ja ATP-500 turnauvoitto tulee juuri massalla. 💪🇫🇮🏴󠁧󠁢󠁥󠁮󠁧󠁿

    Matwen onnittelusanoista kuului läpi: ’Teit oikean ratkaisun, ettet valinnut minua pariksesi, vaan jatkoit Lloydin kanssa’ ❤️❤️

    Olette revanssien mestareita !

    • Niin siistiä, kiitos! Edes tämän kauden alussa ei tullut mieleenkään, että parhaat tulokset olisivat massalla, mutta jotenkin kevään Lontoon treeniviikko muutti tosi paljon. Yhtäkkiä olikin päivänselvää, minkälainen taktiikka on meille voittava massalla. Kannatti tosiaan jatkaa Lloydin kanssa 😎

  • ”Everyone loves a little Harri celebration”😁 Too right! I’m sure your roar could be heard in Helsinki.🗣️📣

    Off to the perfect start and kept it going even with Lloyd winning service games with barely a first serve but he found it when it really mattered in the final game. 💥

    Ask Lloyd to reactivate his instagram so he can be congratulated. A little ego boost is more than deserved.😊

    You didn’t lose a set all week, brilliant performance and such an impact on your ranking, race and bank balance. What a thrilling ride it’s been, enjoy! 💪👏🏆🎉

    • Haha thank you, my celebrations seem to be the highlight of watching our matches 😅 But even Lloyd got a little excited in the final, it was cool to see that! And his Instagram is back now too. 😉

  • Kerrassaan hienoa Harri ja Lloyd..!!! Ehdottomasti viikon kovin pari ja ansaittu turnausvoitto. Ei edes yhtään hävittyä erää koko turnauksessa. Tästä saatte nauttia niin te, kuin me fanit täällä kotisuomessa täysin rinnoin. Ottelun toisessa erässä tilanteessa (2-0, 30-15) Lloyd ja Matwe löivät keskenään palloa takarajoilta ja päätit sitten lähteä verkolle pelaamaan, ekalla kerralla löit liinat kiinni ja toisella pallon verkkoon. Oliko teillä tässä jokin suunnitelma, vai mikä oli ajatuksena.? 2-3 tilanteessa oli aivan mahtava palloralli. Pisteen aikana mietin, että molemmat ansaitsivat tästä pisteen, mutta viimeinen pallo kentässä ratkaisee…!! 🙂 Upeaa taistelua oli Bopannalta siinä. Heliövaara/Glasspool on nyt kuuma pari ja jokainen pari haluaa juuri teidät voittaa tällä hetkellä. Hienot fibat pelistä, teidän tuuletukset ja Matwen yritys saada omaa peliä käyntiin… Kiitos Harri ja Lloyd.

    • Makeeta, kiitos! Jotenkin oli meilläkin koko viikon ajan luotto siihen, että olimme paras pari kisoissa.

      Ja tosiaan muutama aika herkullinen ralli nähtiin finaalin toisessa erässä. Nuo linjaa pitkin pallottelut ovat verkkomiehelle vähän vaikeita paikkoja mennä väliin, mutta ajattelin silti kokeilla. Nyt meni vain ajoitus vähän pieleen. Monesti Lloyd tai minä käytämme myös lobbia noissa paikoissa, mutta selvästi Lloydilla oli nyt luotto rystyynsä.

      Joka tapauksessa upea finaali ja mahtavaa, että päästiin nauttimaan voitosta!

  • Nyt kyllä nöyrä kiitos, on niin uskomattoman hienoa katsella yhteispeliänne, keskinäistä kannustustanne ja teistä välittyvää itsevarmuutta. Oli siellä yksi ihan legendaarinen pallottelu, ihan sama kummalle meni, kun kummalle tahansa olisi voinut mennä, olihan refleksinäytös! Syöttöpelisi timanttia! On varmaan vaikea olla leijumatta, ja hetken verran sitä saa varmaan tehdäkin ennenku töppöset taas seuraaville kentille. Upea päivä, upeat tennispelaajat. Onnea, Onnea ja Onnea!

    • Kiitos kiitos kiitos! Upea matsi ja upea viikko. Ja kunhan vain osaa ottaa tästä ilon ja itseluottamuksen irti niin mitäpä voikaan tapahtua tulevissa kisoissa!

  • Todella maukas revanssi ja suvereeni esitys koko turnauksen ajan. Te jos ketkä ansaitsitte tämän voiton. Uusi ranking 25 🙌. Ja race-parina varmaan kympin joukossa. Suunta on edelleen oikea ja matka jatkuu. Nauttikaa 👍💪.

    • Kiitos! Revanssit tuntuvat onnistuvan meille aika hyvin! Ja rankingit sen kun paranevat, siistiä!

  • Jopas oli tekemistä joukkueena. Peli on hitsautunut edelleen!
    Myös henkilökohtaiset taidot vaan parantuvat.
    Jäi mieleen Lloydin syötönpalautukset ja sinulla pelin lukeminen ja tosi taitavat kädet verkolla.
    Tavaramerkkituuletuksia odotan aina jo innolla. Niihin voisi kehittää vielä lisää mausteita.
    Nyt olette parina jo huipulla.
    En osaa sanoa muuta, kuin lisää tätä!!!

    • Kiitos, lisää tätä todellakin! Peli menee eteenpäin niin tiiminä kuin yksilötasolla, eikä maksimia ole varmasti vielä saavutettu. Vamos!

  • Onnittelut hienosta turnauksesta ja finaalin voitosta! Vastustajalla ei ollut mitään jakoa. Aiemmin kanssasi samalla puollella verkkoa ollut Matwe kuulosti oikein mukavalta kaverilta. Tänään ei kuitenkaan ollut hänen päivänsä, kuten itsekin sen rehellisesti sanoi.

    • Isot kiitokset! Finaali ei tosiaan ollut Matwen paras esitys, mutta mukava tyyppi hän jaksoi olla siitä huolimatta. Ja taisi hän saada perheenlisäystä heti finaalin jälkeisenä päivänä, joten tuskin finaalitappio niin paljon häntä enää maanantaina harmitti. 🙂

      • I saw on Matwe’s instagram he became the father of a baby boy. 👶 How was he able to play the final? The spouses/partners of tennis players have to be so understanding as I’m sure you appreciate. 😊 Matwe also reached a career high of 22 at age 38 so quite the weekend. 👏

  • Upeaa tekemistä. ATP500 voitto on kovaa valuuttaa. Viimeistään nyt muut pelaajat laskevat teidät lajin ehdottomaan eliittiin. Pysykää siellä pitkään!

    Teidän peli on kyllä kehittynyt huikeasti. Tänään B/M olivat 1,5 erää täysin aseettomia.

    • Vamos, kiitos! ATP500-kisat ovat kyllä selvästi kovatasoisempia kuin pienemmät ATP-kisat, joten tämän kisavoiton arvostus on iso. Ja koko viikko vielä vakuuttavaa tekemistä. Jes!

  • Matwe näkyy olevan vähän samanlainen yleisön kanssa kommunikoiva ”showmies” kuten sinäkin olet. Bopannalla oli tänään pakollinen kumarrus Intian suurlähettilään suuntaan, joten rajoittikohan tuo suorittamista? Lloyd näkyy tosiaan olevan elekielellään ja puheillaan vähän kuin Kimi Räikkönen tai Matti Nykänen aikoinaan.

    • Matwe osaa nauttia yleisöstä ja saa sieltä parhaimmillaan paljon lisäenergiaa. Bopanna sen sijaan rauhallisempi tyyppi vähän niin kuin Lloyd. Mutta ei se onneksi tarkoita, etteikö voitonpaloa riittäisi. 🙂

  • Upeaa!! Paljon onnea molemmille! Ansaittu voitto mahtavalla pelillä 💪💪💪 Olette matkalla maailman huipulle ja monien mielestä jo nyt top 5-10 pari. Toivottavasti ehditte tänään vähän juhlia tätä voittoa! 🍻

    • Jes, kiitos! Oli kyllä ansaittu voitto! Ja ehdittiin vielä ansaitulle hienolle illalliselle Hampurin keskustaan. Race-listalla lukema on jo 7. tänä vuonna. 💪💪

  • …sanattomaks vetää; ei muuta onnea ja tsemppiä jatkossakin… vamos-allez-forza-spitzen-kom_igen-lets_go- menoks! 😊🎾👍👍👍

  • Isot onnittelut upeasta turnausvoitosta Harri ja Lloyd! Teit taas tänään suomalaista tennishistoriaa!

    Putkenne on uskomaton. Kun mietin kaikkia otteluitanne taaksepäin, niin koska edes on ollut teiltä viimeisin huonoksi laskettu matsi? Kaikki häviönnekin on kyllä olleet niitä ns. hyviä häviöitä, eli äärimmäisen tiukkoja otteluita huippupareja vastaan. Ja nyt tosiaan tuli aivan mieletön ATP500 voitto häviämättä erääkään!

    VAROITUS: Olette tähän saakka pelanneet aika pitkälti altavastaajan asemista ainakin ajatellen rankingianne. Nyt jatkossa teidän pitää henkisesti varautua siihen, että monessa ottelussa lähtökohtana onkin se, että olette voittajasuosikkeja. Älkää siis silti muuttako yhtään mitään pelissänne, asenteenne kentällä on nyt juuri oikea ja taistelette hienosti joka pisteestä!!!

    • Isot kiitokset! Kyllähän tällainen tasaisen kova suorittaminen selvästikin tuo tulosta. Varsinkin tuo heikoin taso on noussut meillä selvästi, eikä ns. huonoja tappiota olekaan juuri viime aikoina tullut. Murray/Soares -paria vastaan ottelu oli vähän vaisu Eastbournessa, mutta kyllähän vastustajatkin pelasivat tuon matsin hyvin.

      Mutta jatkossa pitää pystyä pitämään sama peli pystyssä, vaikka odotukset kasvavat. Sunnuntain finaalissa olimme ainakin omasta mielestämme ennakkosuosikkeja, mutta hienosti pysyi peli kasassa. Mutta Umagissa tilanne on taas uusi, ja odotukset sen kuin kasvavat.

  • Onnea Harri upeasta ATP-500 turnausvoitosta sekä kovasta ranking sijoiutuksesta!! Ja matka jatkuu…

  • Aivan mielettömästi onnea. Sinä jos joku fiksuna miehenä olet ansainnut menestyksenne ja rahanne ja kaiken muun. Todella kovia olette ja nyt vaan uutta kehiin.

    Vamos Harri ja Lloyd!

  • Niin kuin useat ovat maininneet, sinun syöttösi on nykyisin maailman huipulta. Ehkäpä voisit joululomalla pitää syöttöklinikan suomalaisille huippupelaajille tai tavallisille pallonlyöjille ja kertoa, miten olet noussut tuolle tasolle.

    • Jehh! Oli tosiaan jopa itsellekin yllätys miten hyvin syötin tämän kisan. Varsinkin massalla on välillä tuntunut syötönpitäminen vaikealta, mutta Hampurissa ensimmäisen matsin yhden huonon syöttövuoron jälkeen emme hävinneet syöttöäni kertaakaan. Treeni auttaa, kumma juttu 😁

  • Congratulations on another trophy and new career highs for you both. You really are making your mark this year. Have fun celebrating .

  • Olipa iloista katsoa teidän operointianne josta huokui myönteisyys ja itseluottamus! Harmi että VeikkausTV lopetti lähetyksen minuutin verran pelin päätyttyä, pitää vielä kaivaa loppupuheet esiin.

    • Suuret kiitokset! Kiva kuulla, että itseluottamus näkyi kotisohville asti, siltä sen pitikin näyttää. 💪 Puheet näkyvät ainakin Eurosportin ja TennisTV:n lähetyksissä myös jälkikäteen katsottuna.

      • Also Amazon Prime Video in the UK showed all the presentations and speeches which was great to see.

  • Monesta meistä on välillä tuntunut että kaikki ylisanat on jo käytetty, mutta tänään pisti silmään uusi ulottuvuus; luovuus. Sen edessä myös Matwe taipui. Eihän teitä voi kukaan enää voittaa jos kaikki vähänkin monimutkainen sataa Glassovaaran laariin. Ääneen ei uskalla sanoa missä uskon teidän olevan vuoden lopulla , mutta korkealla se on!
    Naatttikaaa ja varokaa turhia loukkaantumisia.

    • Wohoo, kiitos! Oli kyllä suvereeni esitys koko viikon ajan. Sama meininki vaan kentällä jatkossakin niin kyllä tästä vielä parempi tulee. 🙂

  • Onnittelut!!! Upea oli seurata teidän otteita turnauksen edetessä. Voiton kyllä ehdottomasti ansaitsitte.
    Tsemppiä seuraavaan turnaukseen ja lisää voittoja!

    • Täsmälleen näin. Mestaruudet jopa ATP1000, Grand Slam ja lopputurnaustasollakin on tälle hurjalle parille mahdollisia. Harri ja Lloyd ovat pelanneet jo kuukausia käsittämättömän korkeatasoista tennistä eivätkä he ole muistaakseni taipuneet kertaakaan helposti vaikka häviöitäkin on matkaan mahtunut. Aina kun he ovat kentällä, ketä tahansa vastassa, millä alustalla tahansa, niin heillä on hyvät saumat voittoon! 🙂

  • Kyllä kelpasi katsoa teidän monipuolista, turnausvoittoon omistautunutta ja huikeata peliänne!!! Ja kuinka hienolla tavalla olette pistäneet nippuun maailman ykköspapareja turnauksesta toiseen! Pelissänne on niin monta voittavaa elementtiä, ettei tämän viikon yhdelläkään vastustajalla eikä finaalin kovalla tiimillä kertakaikkiaan ollut keinoja vastata. Mitä parempi vastustaja, sitä paremmin pelinne kulkee ja tiimityöskentelynne vain kehittyy!!! Kuten olet sanonut, syöttönne, palautuspelinne, verkko-osaaminen, luovuutenne ja sijoittuminen sekä pelikirjanne eri vastustajia vastaan on sellaisella tasolla, että teidän tiimiänne on OIKEASTI VAIKEAA VOITTAA. Se todellakin nähtiin tällä viikolla ja tämän päivän finaalissa. 💪💪💪. Kyllä oli upeaa seurata teidän menestysviikkoa, nähdä tämä finaali, tuuletukset ja ATP-500 turnausvoiton tunnelmat!!!
    PS. Jussi tuossa edellä viittasi Lloydin tuovan mieleen Kimi Räikkösen elekielen. ”Kun peli toimii ja onnistuu tekemään huippulyöntejä, niin mitäpäs sitä paisuttelemaan”. On tietyllä tavalla jopa huvittavaa, että Lloyd on enemmän suomalaisen oloinen kuin moni suomalainen eikä ollenkaan extrovertti britti. Mutta kyllähän Lloydiltakin irtosi pieni hymy voittopokaali kädessä. 👌
    Sun aidosti tunteita purkavat tuuletukset ovat ehdottomasti hienoa nähdä ja antavat peliin sopivasti suolaa ja pippuria.👏👏👏

    • Samaa mieltä Rennen kanssa. Lloydin olemus on jopa hieman huvittava, koska se on niin hillitty ja suomalainen, ja sinä Harri taas näytät voitontahtoasi, intohimoasi ja fiilistäsi enemmänkin etelä-eurooppalaiseen tapaan. Olen tästä puhunut jo pitkään muiden sinua seuraavien kanssa ja kotikatsomoon näyttää siltä, että juuri tämä tunne ja sen näyttäminen sinun osalta on ehkä yksi pieni palanen, joka välillä menee selvästi vastustajien ihon alle ja ennen kaikkea buustaa teidän peliä ratkaisevilla hetkillä voittoon. Tämänkin vuoksi sinua ja Lloydia on tosi mielenkiintoista seurata, joten jos jotain saa pyytää, niin jatka tässäkin samaan malliin. Pelin jälkeiset voittotuuletukset ovat myös aivan mahtavia💪💪💪

      • Moi kaimalle! Kirjoitettiin sitten näemmä molemmat samaan aikaan Lloydin olevan hillitty. 🙂

    • Tuli mieleen ihan sama juttu koskien Lloydia. Hillitty persoona antaa melkeinpä sellaisen vaikutelman, että kentällä on kaksi suomalaista! Lloyd antaa mailansa hoitaa puhumisen! 🙂

      • Harrin tuuletukset ovat jotenkin niin avoimia, iloisia ja aitoja, ilman sellaista minä-minä-muskeliuhoa, jota usein tenniksessä näkee. Toivotaan että menestyksen mukana tuo aitous säilyy. Myrtsi on oikeastaan hellyttävä, jotenkin syrjäänvetäytyvää eleettömyyttä hänellä.

        • Voi kiitos! Tekisi niin mieli alkaa itsekin kutsua Lloydia Myrtsi-lempinimellä. 😁 Mutta mitenköhän se kääntyisi englanniksi?

    • Jee, isot kiitokset! Kovatasoista pelaamista ja henkisesti mahtavaa tekemistä. Ei kai se voi viedä muuhun kuin menestykseen! Selvästikin ihan huippuparit ovat meitä vastaan ihmeissään, sillä pelistämme ei oikein löydy minkäänlaisia aukkoja. Ja me kyllä painamme päälle alusta alkaen täysillä.

      Mitä tuohon henkiseen puoleen tulee, niin on kyllä siistiä miten hyvin osumme sillä puolella Lloydin kanssa yhteen. Ja roolit vain selkeytyvät mitä enemmän pelaamme yhdessä. Lloyd on pelitaktisesti meistä se johtava pelaaja, kun taas minun tehtäväni on pitää energia ja tsemppi yllä. ”Be the best partners to each other” sanoisi Louis Cayer ja aika oikeassa hän onkin. 🙂

  • Aivan mahtavaa!!! Oli niin upeeta katsoa sitä itseluottamusta millä pelasitte koko matsin. On kyllä hieno päivä olla itsekin Satalainen 🙂

  • Seguivo Kontinen, che forse si e’ ritirato.
    Ora seguo te col compgno Lloyd.
    Sono meravigliato dalla vostra crescita : potrete arrivare dove e’ arrivato Kontinen : N 1 !

  • Well done you two, looked in control all game long. I think the opposition were very respectful and truthful in their comments.. you have arrived! Revenge was clearly sweet. Nice to see you both smiling so much. Lloyd’s grandmother watched with us, she was especially pleased and thought you have come on leaps and bounds this year, and me too. Enjoy tonight, the memories of today and the confidence going forward. Vamos, as you say!

    • Congratulations to the whole Glasspool family as well. Lloyd has developed hugely lately and with Harri, he is now among the top players in doubles!!! And the only way is up! 🙂

    • Thank you, nice to hear that we had such big support from the family again! I fully agree that our game has improved a lot and hopefully there is still room for more. Let’s keep going!

  • Lämpimät onnittelut turnausvoitosta ! Suuri kiitos sinulle Harri kun tarjoilet meille kotikatsomoon upeaa nelinpeliä Lloydin kanssa, ja vielä jaksat tarjota meille tuplasti iloa blogisi kautta ! Eihän tällaista herkkua ole ennen saatu, vaikka Jarkkoa ja Henkkaa seurattiin ja nyt myös Emiliäkin. Hyviä pelimiehiä toki, vaan sinäpä panet näillä sivuillasi tuplasti paremmaksi.
    Ei oikein enempää voisi toivoa… Ja vuoden lopussa olette viiden kärkiparin joukossa, todennäköisesti ykkösinä.
    Kyllä tämä blogisi on minulle yhtä odotettu kuin matsinne !

    • Ja nythän pitää seurata myös Virtasta ja Niklas-Salmista. Harrin ja Lloydin menestys on myös erittäin hyvää buustia muille suomalaisille pelaajille.

      • Ja Niklas-Salminen kertoi juuri, että neluri tuntuu tällä hetkellä tosi kivalta..!! 🙂

    • Jee kiitos! Onhan tämä siistiä, että pääsee blogin kautta elämään näitä hetkiä. Varmasti joskus on nimittäin huonompiakin fiiliksiä ollut tenniskentällä. 😅

      Ja kyllähän kaikki menestys sataa suomalaisen tenniksen hyväksi. Patti saattaa saada potkua neluriuraan ihan samallalailla kuin minäkin Kontisen Henkkaa katsellessani. Ja Emil ja Otto voivat kaksinpelissä yltää vielä vaikka mihin. Vamos!

  • Hauskan kuuloista, kun Lloyd sanoi kiitospuheessaan 6 kertaa sanan ”guys” puhuessaan vastustajille, yleisölle ja Harrille. Kalskahtaa vähän suomalaisen korvaan, mutta ehkä sitten yleisempikin ilmaisu ainakin Birminghamin murteessa. 🙂

    • Hehe, onneksi Lloydin puhe on alkanut enemmän ja enemmän muistuttaa ”normaalia” englantia kun hän on viime vuodet asunut Lontoossa. 🙂 Mutta aika tuollaista puhekieltä hän taitaa edelleen pääasiassa suoltaa.

  • Ei ole paljoa lisättävää edellisiin kommentteihin mutta kansa on puhunut ja kentällä olevan kannustajajoukon lisäksi olet luonut tämän virtuaalijoukon joka oppii vielä pelifilosofiaa tässä sivussa. Huikeaa! Sen verran kuitenkin kysäisen että millaisia onnitteluja kilpakumppaneilta mahtoi blingata puhelimeen kisavoiton jälkeen? Oliko esimerkiksi joku yllättävä onnittelija?

    Umagissa,tilanne kääntyy nyt toisinpäin olette sijoitettu pari ja ekat 2 ottelua tulee vastaan rankingissa heikompia pareja. Erinomainen paikka siis testata ennakkosuosikin paineita ja samalla kartuttaa best 19 saldoa! Onnea viikon koetuksiin ja lämpöä pitäisi riittää (hyvä valinta siinäkin mielessä jos vaikka kuuma ja kostea Washington vielä kutsuisikin…)

    • Mahtavaa kiitos! Lloydin kanssa näistä onnitteluista juteltiin myös ja jonkin verran niitä tulee myös muilta pelaajilta. Ulkomaalaisilta pelaajilta vähemmän, mutta Molchanov ja Nedovyesov esimerkiksi muistivat minua viesteillä, mikä oli mukava yllätys.

      Umagissa tilanne on kuitenkin tosiaan uusi, kun pääsemme kisaan sijoitettuna parina. Täytyy vain jatkaa samaa aggressiivista peliä ja henkisesti kovaa suorittamista. Vamos!

  • Upeaa onnea!!! Nyt vaan ajoissa sekaneliparin metsästys käyntiin viimeistään Cincinnatissa😄

    • Jee kiitos! Sekanelinpeli ei kieltämättä käynyt ekana mielessä uuden ennätysrankingin selvittyä, mutta nythän olisi US Openissa paikka varmasti päästä mukaan 🙂

  • Onko palkintojenjaon ja puheiden videoita jossain julkisesti näkyvissä? Hampurin omilla sivuilla oli vain vuoden vanhoja eikä ATP tarjonnut videoita.

    • Eurosport Playerissa ja TennisTV:ssä on jälkilähetyksenä nähtävissä matsit palkintojenjakoineen.

  • Many congratulations indeed! I have been following you and Lloyd closely over the past few months -you’ve been my favourite players to watch, so sharp and so creative. I am thrilled you’re broken into the big time! Well deserved. Very best of luck for the rest of 2022.

    • Näinhän se tosiaan on! Vähän yllätti tuo otteluohjelma, mutta heti tänään tiistaina pelataan siis taas. 💪

  • Sun pitää muuttaa instagramin bioon nyt: TOP25 tennis professional 🔥 Suuren suuret onnittelut! Matka jatkuu!

    • Aivan, nämä ovat tärkeitä juttuja! 🙂 Mutta mitäs sitten, jos ensi maanantaina menee joku pelaaja ohi ja ranking onkin 26? 😁

      • En usko että menee! 😃 Top25 on ennemmin pian Top10. Hyvä meno jatkuu näemmä Kroatiassa, vamos!

  • Upeeta, mahtavaa! Onnittelut huimasta viikosta ja turnausvoitosta! Paras mahdollinen tulos pienestä sivuaskeleesta massalle nurmi- ja kovien kenttien kauden välissä. Pelaatte kyllä nyt sellaisella tasolla, että kaikki on mahdollista ja ketä tahansa paria vastaan. Jatkakaahan vaan samaa rataa.

Comments are closed.