Maisema vaihtuu, mutta voittoputki jatkuu. Ei ollut erityisen helppo matsi tänään Umagin kisan ensimmäisellä kierroksella, mutta voitot onneksi ainoastaan lasketaan. Olosuhteet olivat todella erilaiset kuin Hampurissa, mikä tuotti vähän päänvaivaa, mutta itseluottamus avitti kuitenkin pelaamaan erinomaisen toisen erän tie breakin. Keskiviikkona on vuorossa välipäivä, ja torstaina sitten jatketaan taas pelejä.
Hampurin voittojuhlat olivat sivistyneet, mutta nautiskelimme kyllä hienon illallisen Alster-järven rannalla kuohujuoman kera. Fiilis oli ymmärrettävästi korkealla ja hymy herkässä. Maanantaiaamuna oli kuitenkin vuorossa paluu arkeen, sillä lähdimme kohti lentokenttää jo kello 7, jotta ehtisimme ruuhkaisella kentällä kello 10 lähtevään koneeseen. Reilusti yli tunti siinä meni jonottaessa turvatarkastukseen, mutta ehdimme kuitenkin kevyesti lennollemme Frankfurtin, josta matka jatkui Triesteen.
Jälkikäteen ajateltuna mokasimme kyllä pahasti, kun emme kysyneet sunnuntaina Hampurissa kaksinpelifinaalissa pelanneiden Alcarazin ja Musettin matkasuunnitelmista etukäteen, sillä he olivat myös tiimeineen matkalla Umagiin maanantaina. Nuoret pojat hyppäsivät nimittäin privaattijettiin, ja tiedä vaikka kyytiin olisi mahtunut kaksi neluripelaajaakin… Ehkä ensi kerralla sitten. 😅
Kroatian rannikon pohjoisosassa sijaitseva Umag on lentäen hieman hankalasti saavuttettavissa, sillä lähimmät lentokentät ovat lähes 100 kilometrin päässä. Kisajärjestäjät ovat kuitenkin järjestäneet kyydit hienosti, sillä pelaajia tullaan hakemaan peräti neljältä eri lentokentältä. Kroatian Pula on lähimpänä, mutta ei meidänkään valitsema Italiassa sijaitseva Trieste ollut kovin paljoa kauempana. Kolmanneksi paras vaihtoehto olisi ollut Ljubljana ja reilun parin tunnin autonmatkan päässä olisi ollut myös Venetsian lentoasema.
En ole koskaan aiemmin käynyt Kroatian rannikolla, vaan ainoa käyntini tässä maassa on Zagrebin sisäkenttien future yli kymmenen vuoden takaa. Niinpä jo automatka Triestestä Slovenian läpi Umagiin oli varsin mielenkiintoinen, sillä kaikki vastaan tulleet tiet olivat uusia. Ja perilläkin odotti ihan hienot maisemat. Umag tuntuu olevan varsinkin lapsiperheiden suosima rantakohde, mutta myös yöelämä ainakin kisan aikana on kuulemma varsin vilkasta.
Kysyimme maanantaina iltapäivällä mahdollista peliohjelmaamme kisan tour managerilta, joka vakuutti kaiken viittaavan siihen, että ensimmäinen ottelumme olisi keskiviikkona. Niinpä pidimme hyvällä omalla tunnolla maanantai-illan vapaana, ja kävimme tenniskentillä vain katsomassa paikkoja ja syömässä. Ja ehdinpä nähdä erän verran Henri Laaksosenkin matsia.
Yllätys oli kuitenkin suuri, kun illalla julkaistussa otteluohjelmassa matsimme olikin laitettu jo tiistain ohjelmaan. Ei se tietenkään mitenkään väärin ollut, olimme vain olettaneet pystyvämme tiistaina treenaamaan rauhassa olosuhteisiin totutellen. Nyt aikataulu muuttui vähän kireämmäksi, sillä ehdimme tehdä kisapaikalla vain puolen tunnin lyönnin ennen matsia tiistaina iltapäivällä.
Olosuhteet olivatkin varsinkin matsimme alkaessa hyvin erilaiset kuin Hampurissa. RS Pallot tuntuivat todella raskailta ja aamuisen ukkosen kastelema kenttä todella märältä ja pehmeältä, mikä tarkoitti hurjaa määrää virhepomppuja. Ja jotenkin ympäristökin tuntui levottomalta, kun keskuskentältä kantautui meidän kentällemme kovaa musiikkia, aurinko paistoi matalalta luoden kentälle varjoja ja tuulikin oli vielä ajoittain aika puuskittaista. Mitenkään erityisen hyvällä rytmillä ei siis tänään päässyt pelaamaan, vaan täysillä sai keskittyä pitääkseen paketin kasassa.
Yritimme tietoisesti olla Lloydin kanssa matsin alkaessa mahdollisimman terävällä jalalla liikkeellä, mutta toisin kävi. Olimme varautuneet vaikeaan otteluun, mutta alku oli kyllä heikko, sillä emme saaneet käytettyä kahta murtopalloa ottelun toisessa gamessa, minkä jälkeen hävisin oman syöttöni nollille. Oli kuitenkin todella tärkeää saada vastamurto heti 1-2 -tilanteessa takaisin, ja tärkeä oli myös Lloydin pito parista breikkipallosta huolimatta 2-2 -tilanteessa. Tuon jälkeen pelimme vähän rauhoittui, ja kun mursimme Arendsin uudestaan 4-3 -johdossa, pääsi Lloyd syöttömään ensimmäisen erän meille 6-3.
Toisessa erässä tilanteet vaihtelivat, mutta syöttöjä ei saatu missään vaiheessa murrettua. Meillä oli kaksi murtopalloa Pelin syöttäessä erän alkuvaiheessa, kun taas hollantilaisilla oli kolme murtopalloa Lloydin syöttäessä erän puolivälissä. Kaikki kuitenkin selviytyivät, ja lopulta erä eteni tie breakiin. Siinä meidän pelimme oli tänään rautaa. Minulta kolme erinomaista rystypalautusta, ja Lloydilta yksi huippu puolustuspiste 2-1 -johdossa riittivät neljään minibreikkiin. Vaikka Pel saikin kämmenpalautuksellaan yhden minibreikin takaisin, ei tie breakin voittajasta ollut lopulta epäselvyyttä. Matsi meille lopulta 6-3, 7-6(2) tunnissa ja 23 minuutissa.
Hollantilaiset ovat pelanneet neluria pitkään, joten he osaavat kyllä perusasiat hyvin. Verkon peittäminen ja lyöntivalinnat ovat heillä hallussa, joten vaikka rankingissa olemmekin edellä, niin helpolla emme päässeet. Omassa pelissämme ykkössyöttö oli ensimmäisessä erässä ajoittain kateissa ja palauttaminen epätasaisesti pomppaavalla kentällä vaikeaa. Ja jotenkin jalka oli aika raskas, eikä esimerkiksi syötön jälkeinen liike eteenpäin tapahtunut kovinkaan itsestään.
Teimme kuitenkin henkisellä puolella paljon töitä pitääksemme pelin kasassa, eikä suurempaa turhautumista nähty, vaikkei onnistumisia ihan samalla lailla tullutkaan kuin Hampurissa. Jaksoimme tsempata toisiamme ja uskoa siihen, että tasomme riittää kyllä. Lähtökohdat matsiin olivat ehkä vähän epäedulliset, mutta kentällä tuo piti pystyä unohtamaan ja keskittyminen siirtää vain ja ainoastaan siihen, millä on väliä eli seuraavaan pisteeseen. Emmekä me tuossa nyt kovin huonosti onnistuneet, kun voitto kerran tuli ja kisat jatkuvat.
Huomenna keskiviikkona on sitten ohjelmassa se odotettu treenipäivä, sillä seuraavan kierroksen vastustajamme pelaavat vasta avausottelunsa. Saamme kvartseissa vastaamme joko parin Musetti/Zapata-Miralles tai villikorttiparin Poljicak/Serdarusic, ja koska kumpikin pareista on hieman ennalta tuntematon, niin täytynee käydä tuo matsi seuraamassa ihan paikan päällä. Samalla voi ehkä käydä kurkistamassa keskuskentälle, jota olen toistaiseksi ihaillut vain ulkoa päin. 😎
Hatunnoston arvoinen suoritus teiltä !! 💪
Näistä voitoistahan ammattilaiset tunnetaan: täysi otteluviikko takana, sitten pitkä matkustuspäivä ja uusissa olosuhteissa ihan kelpo pari (muistaakseni hollantilaiset olivat ihan korkealla vuosi tai kaksi sitten). Ja sieltä sen voiton vaan punnersitte suoraan kahdessa erässä !! Bravo !! 🙌🙌
Kiitos! Samaa mieltä, ei ole koskaan helppoa pelata uudessa paikassa nopealla aikataululla, mutta hyvin selviydyttiin. Toivottavasti torstaina tuntuu pelikin jo paremmalta.
Kiitos taas hyvästä blogistasi. Tiiminne on kyllä aikamoisessa iskussa, kun pystytte Hampurin turnausvoiton humusta laskeutumaan arkeen aivan eri olosuhteisiin ja ottamaan ekan kierroksen voiton! 👏👏👏. Kova henkinen kanttinne ja muuntautumiskykynne on ihailtavaa💪💪💪. Forza forza!!!
Forza! Hienosti sujuu, mutta antaa sujua. Toivottavasti peli paranee täällä Umagissa päivä päivältä. 💪
Hyvä avaus ja voittoputki jatkuu vaikka valmistautuminen jäikin vaillinaiseksi. Ehkä tuo meni vähän perusrutiinilla. Odottaisin, että seuraava vastus on Musetti-Zapata Miralles. Joista jälkimmäinen taitaa olla lähes puhdas sinkkupeluri. Musetilla on vahva syöttö ja lyö lujaa molemmilta puolilta. Mutta häntä vastaan oletkin pelannut muistaakseni. Muista huoltaa kroppaa siellä Umagissa että ei mene juntturaan. Täällä Suomessa (Torppa/Tali) käynnissä ITF world Tennis Masters Tourin kisa (uusi nimi vähän hienompi kuin aikaisempi Senior Tour 😅). Yritetään epätoivoisesti kopioida ja imitoida teidän neluria, mutta kun sitä videolta katsoo, niin vähän erilaiselta näyttää 😱. Mutta klubilla te olette Lloydin kanssa lähes pääpuheenaihe 👍.
Vamos, perusrutiinillahan tuo eka kierros sujui, mutta ei matseja ikinä vahingossa voita. Hyvä tsemppi joka tapauksessa. Toisella kierroksella tuleekin mielenkiintoinen kroatialaispari vastaan, ja varmasti he syttyvät kotiyleisön edessä pelaamaan tosissaan. Toivotaan, että mekin!
Ja siistiä kuulla, että Helsingin ITF-kisaan asti on meidän peliesitykset kantaneet. Rohkeasti vain lähelle verkkoa ja aggressiivisella pelillä kenttä haltuun. 🙂
Puita -> uuniin, vettä -> lauteille, päätyyn -> asti💪
Let’s go!
No ilmankos näytti nihkunahkulta peli, jos olosuhteet olivat kuvaamasi. Eikä liene ihan helppoa turnausvoiton jälkeen laskeutua ja orientoitua uuteen arkeen, kun eka pelikin vielä aikaistui. Jopa täällä kotikatsomossa oli vaikeuksia löytää oikea fiilis, hyi minä! Vastustajakin oli ihan osaava, joten hienosti tsemppasitte voittoon! Musetti on ollut tosi-iskussa kaksinpelissä, Eemelinkin nujersi vastakkoin. Mutta tehän puolestanne nujerratte hänet & ZapMirin (tahi Villit), kiitos 🙂
Ei ollut helppoa ei, mutta onneksi sopeutumiskykyä löytyi 💪 Seuraavaksi sitten villikorttilaisten kimppuun, tulee siitäkin varmasti mielenkiintoinen matsi.
Hieno suoritus. Vaikealta alku näytti, vastustaja oli heti verkolla palauttamassa oman syötön palautukset.
Tuuli ilmeisesti oli aika kova kuten mainitsitkin. VeikkausTV:n ääni piti laittaa kokonaan pois (silloin kun se nyt toimi) kun tuuli humisi ihan liikaa. Ei siellä kuitenkaan liput kovasti liehuneet eli ei se tuuli kotikatsomoihin asti näkynyt.
Kiitos! Vastustajat tosiaan osasivat ottaa hyvin verkkoa haltuun, joten helpolla emme päässeet. Ja jotenkin tuuli tuntui nappaavan palloihin ihmeen tiukasti kiinni, vaikkei tuulen nopeus nyt mahdottoman kova ollutkaan. Toivotaan joka tapauksessa torstaille parempaa pelikeliä. 💪
Upea suoritus teiltä selvittää tienne
toiselle kierrokselle, taas kerran kahden
suoran erän voitolla – jo viides
kahden erän voitto putkeen!
Suosittelen välipäivän yhdeksi ohjelmaksenne
menemistä paikallisella kumipyöräjunalla
(15-20 min) itse Umagiin, jonka vanha
kaupunki ja sen rannassa olevat hyvät
ravintolat ovat kokemisen arvoisia.
Tsemppiä toiselle kierrokselle ja
päätyyn saakka!!
Kiitokset! Kahden erän voitot tuntuvat sopivan meille, ei tarvitse turhaan jännittää kolmannen erän tie breakeja.
Ja kumipyöräjunia onkin tullut vastaan kadulla, mutta toistaiseksi olemme tyytyneet kävelylenkkeihin tenniskenttien ympäristössä. Ihan mukavaa ranta-aluetta täälläkin, vaikka Umagin keskusta varmasti kokemisen arvoinen olisi sekin. Ehkäpä vaikka huomenna aamupäivällä voisi siellä käydä. Kiitos ideasta!
113, 64, ?. Satte kyllä molemmat ”eläkerankin” tällä menolla. Olis kiva tietää mitä te siellä Barin illallisella marraskuussa sovitte. Paljonko kausi tähän mennessä on mennyt paremmin kuin uskalsitte odottaa? Massanhan piti olla teille se heikko alusta eikä jenkeistä ole paljoakaan puolustettavaa! Hurjaa ja kiihtyvää on teidän menonne ja kuvaavaa on että tämmöinen ekan kierroksen voitto pääkiertueella ei enää hetkauta ketään, kuuluu vain jotenkin asiaan …
Hurjaa ja kiihtyvää on meno kerta kaikkiaan. Vuosi sitten jokainen ATP-matsivoitto olisi ollut juhlan arvoinen, nyt homma hoituu parhaimmillaan ihan perusrutiinilla.
Barin kisa oli kyllä niin uskomattoman tärkeä kisa. Voitto mahdollisti paikan Australian avoimiin ja siitä lähtien on kyllä sujunut aivan yli odotusten. Varsinkin massalla on peli yhtäkkiä löytänyt uomiinsa ihan ennenkuulumattomalla tavalla. Nautitaan siis nyt kun voidaan!
Very well done on getting the win on that really dodgy looking court. 🧱 It looked like you were playing out in the car park. 😜 It wasn’t used on Monday and isn’t on today’s schedule so hopefully you won’t see it again. Odd that play doesn’t start till late afternoon in Umag. An earlier start would mean all matches being played on the main courts. The only benefit was it allowed Lloyd to make that incredible return at 2-1 in the TB. He must have been in the Adriatic when he hit the shot. 🏊♀️🌊😉
Alcaraz posted a photo relaxing on a hammock, I hope you both get the chance to do something similar today. 🌞🌅😎
Thank you! We were quite surprised to see our match being scheduled on court 2 which is mostly used as a practice court. But this tournament has traditionally always been played late in the evenings as temperature during the day rises to well above 30 degrees. And the whole city wakes up to life only after sunset. That also means there is plenty of time to relax during the day though. 😎