Vamos, kun kulkee niin antaa kulkea. Upea esitys jälleen Hampurin massalla ja paikka semifinaalissa on nyt varma. Pysyimme tänään oikeastaan koko ottelun ajan kuskin paikalla, emmekä päästäneet saksalaisia oikein missään vaiheessa kunnolla peliin mukaan. Toisen erän tie breakiin vielä täysin virheetön suoritus, joten kelpaa olla ylpeä suorituksesta. Huomenna jälleen yksi välipäivä, ja lauantaina sitten jatketaan Pütz/Venus -paria vastaan.
Ensimmäisen kierroksen ottelusta oli kulunut jo kolme yötä, ja Hampurissa ehtikin tapahtua monenlaista tässä välissä. Eilen keskiviikkona tehtiin muun muassa ymmärääkseni uusi lämpöennätys, kun elohopea piipahti peräti 40 asteen lukemissa. Oma vointinikin oli eilen kaikkea muuta kuin hyvä, sillä olin varmaankin tiistai-iltana syönyt jotain sopimatonta, joka tuli sitten voimalla ulos puolisen vuorokautta. Onneksi hotellihuoneen ilmastointi kuitenkin toimi hyvin, joten siellä sai rauhassa levätä, ja tänään olo olikin jo selvästi parempi.
Tänään sää oli mukavasti edellispäivistä viilentynyt, mutta sadetta kyllä pelättiin tulevan taivaalta iltapäivällä ja illalla. Juuri kentälle astuessamme ripottelu sitten alkoikin, mutta uskomatonta kyllä se ei missään vaiheessa yltynyt niin kovaksi, että peli olisi täytynyt keskeyttää. Käytännössä koko ottelun ajan siis satoi, mutta juuri sen verran, että peliä voitiin jatkaa. Peliolosuhteet olivat siis jonkin verran hitaammat kuin edellispäivien helteessä, mutta toisaalta neluri harvoin mitään pitkien rallien pelaamista on siltikään.
Lloydia ei hidaskaan kenttä haittaa, vaaan hän aloitti matsin vakuuttavalla syötönpidolla, johon sisältyi peräti kolme ässää. 1-1 -tilanteessa minun syöttövuoroni pidettiin no-adin kautta, mutta seuraava Miesin syöttövuoro osoitti kuitenkin sen, mihin suuntaan ottelu oli kulkemassa; hyvä murto meille toisella breikkipallolla. Myös Lloyd joutui kuitenkin pelastamaan yhden murtopallon 3-1 -tilanteessa, mitenpä muutenkaan kuin ässällä. 4-1 -tilanteessa pelasin sitten käytännössä täydellisen palautusvuoron Krawietzin syöttäessä. 0-0 -tilanteessa kämmenlinjapalautus läpi, 15-15 -tilanteessa kämmenkrossi läpi, 30-30 -tilanteessa kämmenvolley läpi ja 40-40 -tilanteessa rystylobbipalautus läpi. Perään vielä hyvä syötönpito ja ensimmäinen erä oli meidän 6-1.
Toisessa erässä pelinkuva hieman tasoittui saksalaisten tarkentaessa syöttötyöskentelyään. Emme päässeet ihan yhtä hyvin palautuksiin kiinni, ja jouduinkin itse seivaamaan yhden murtopallon 1-2 -tilanteessa. Meidän paikkamme avautui lopulta 4-4 -tilanteessa, mutta tällä kertaa Lloydin palautus jäi verkkoon, ja no-ad -piste kääntyi ensimmäistä kertaa ottelun aikana vastustajille. Kaikki pitivät syöttönsä koko erän ajan ja edettiin tie breakiin.
Jos joskus voi sanoa pelanneensa täydellisen tie breakin niin nyt oltiin aika lähellä. Ensimmäinen minibreikki tuli kelvollisella kämmenpalautuksellani, minkä jälkeen Lloyd löi ässän. 2-0 -tilanteen piste oli katkaisupelin ainoa pitkä piste, jossa voitimme tärkeän verkkomiekkailun. Perään meiltä molemmilta erinomaiset palautukset Miesin syöttöihin, ja lopulta matsi oli enää viimeistelyä vaille valmis päästessäni syöttämään 5-0 -tilanteessa. Lloyd viimeisteli kaksi viimeistä pistettä upeasti verkolta ja ottelu oli ohi reilussa tunnissa ja vartissa.
Kokonaisuutena meiltä siis tänään erinomainen suoritus, sillä vastus oli kyllä taas ihan maailman kärkeä, varsinkin massakentällä. Syötimme ja palautimme todella korkealla laadulla, ja jotenkin olimme myös henkisesti sellaisessa moodissa koko ottelun ajan, ettei voittajasta ollut epäselvyyttä. Jopa aina kovasti tsemppaava Mies tuntui jotenkin kohtaloonsa alistuneelta, sillä hän ei missään vaiheessa saanut sytytettyä kotiyleisöä tai päässyt meidän pään sisään tuuletuksillaan.
Toki matsi olisi voinut olla tosi erilainen, jos no-ad pisteet olisivat kääntyneet toiseen suuntaan. Ensimmäisen erän 1-1 -tilanteesta eteenpäin neljä peräkkäistä gamea menivät 40-40 -tilanteeseen, mutta me voitimme nuo kaikki. Itseluottamus tuntui selvästi olevan kohdallaan. Kovasta itseluottamuksesta viesti lisäksi tuo täysin epäröimätön suoritus toisen erän tie breakissa.
Nämä ATP500-kisat tuntuvat sopivan meille, sillä vaikka tämä on vasta kolmas, jonka pelaamme, niin tuloksena on semifinaali, finaali ja nyt taas vähintään semifinaali. Kaikki vieläpä eri alustoilla pelattuna. Tämä viikko ei kuitenkaan toivottavasti ole vielä ohi, sillä nythän ne isot pelit vasta alkavat. Perjantaina on ohjelmassa taas yksi välipäivä, mutta lauantaina pelataan sitten taas tosissaan.
Semifinaalivastustajamme on pari Pütz/Venus, jota emme olekaan aiemmin kohdannut. Itse olen kohdannut Pützin Talin challengerissa muutama vuosi sitten sekä Lloydin kanssa Biellassa viime vuonna ja Venusin puolestaan Uzbekistanin futuren kaksinpelin finaalissa vuonna 2011. Enemmän tuntumaa on kuitenkin saanut tämän vuoden aikana pelatuista muutamista treenieristä heidän kanssaan. Lisäksi Lloyd pelasi Miamin Mastersin yhdessä Venusin kanssa, eli hänellä lienee sieltä selkeitä muistikuvia jäljellä.
Pütz on monipuolinen pelaaja, joka syöttää vahvasti ja palauttaa varsinkin kämmeneltään myös hyvin. Venus sen sijaan pyrkii ottamaan vastustajilta luulot pois kunnon pommittamisellaan, ja hän saakin vauhtia melko mukavasti niin kämmeneen kuin syöttöön. Mielenkiintoisesti Pütz/Venus ovat pelanneet tämän viikon eri palautusruutuja kuin koko aikaisemman vuoden tähän asti, mikä tuonee pienen lisämausteensa heidän pelaamiseensa. Mutta jälleen kerran paljon on kiinni omasta syöttämisestämme sekä palauttamisestamme, eikä vastustajien peliä kannata sen takia mitenkään ylianalysoida. Kiva se on huomata, että yhä useammin ja useammin peli on ihan omissa käsissä.
Huominen perjantai siis treenataan ennen kuin lauantaina on ohjelmassa semifinaali. Peliaika selvinnee edellisiltana, mutta toivottavasti otteluita olisi sen verran vähän jäljellä, että paikka keskuskentälle aukeaisi. Täällä pelataan kuitenkin myös naisten kisaa samaan aikaan, joten voi olla, että pitää voittaa vielä yksi matsi ennen kuin tuo onnistuu. Joka tapauksessa jatketaan samaan malliin lauantaina, niin mahdollisuudet on vaikka mihin. Vamos!
PS: Ja taisi tänään viimeistään varmistua paikkamme Montrealin ATP1000-kisan lisäksi myös Cincinnatiin, kun voittomme lisäksi Matos/Vega hävisivät Gstaadissa. Vaikka Washingtonin kisaan emme siis mahtuneetkaan, niin eiköhän jenkkireissusta tule ihan makea joka tapauksessa. 💪
Första set var bland det bästa jag sett av er! Att vinna tiebreak med 7-0 är inte heller fy skam!
Tack, vilken fantastisk match!
Onnea Montrealin ja Cincinnati johdosta, semipaikkaa unohtamatta! Upeaa peliä teiltä molemmilta. Jos en väärin muista, tämänpäiväiset vastustajat taisi olla ylittämättömät Kontinen/Peers parille?
Kiitos, oli kieltämättä upea matsi.
Itse löysin Kontiselta nopealla vilkaisulla vain yhden kohtaamisen Krawietz/Mies -paria vastaan, ja siitä tuli voitto.
Sorry, olikin Krawiezt/ Tecau vs Kontinen/Roger Vaseline…
Vakuuttava voitto kaiken kaikkiaan, olette hankala vastustaja mille parille tahansa. Uskon että nautit ja arvostat nykyistä menestystäsi enemmän hieman vanhempana
Kiitos! Yritän kyllä nauttia tästä kaikesta ihan täysillä jo nytkin, mutta toki vanhempana saa varmasti olla ylpeä myöskin.
Wunderbar! Hyvä taso ja vire säilyy huolimatta häiriötekijöistä kentän ulkopuolella. Omien vahvuuksien kautta ratkomaan seuraavaa haastetta. Hyvä putki käynnissä, mutta se ei ole sattumaa. 💪
Jess, jatketaan samaa putkea lauantaina. 💪
Winning in the Rain! 🌧️☔ Serving at 5-6 in the second set, you won the last 11 points of the match.💥 That will get it done.👏 A fairly muted celebration but understandable given you had 6 match points.😎 Good luck in the SF. 🤞
Vamos! I didn’t even realize we won the last 11 points, but that was pretty well done. 😎 And with 6 match points even the celebrations were a little bit calmer this time haha.
Peli näytti helpolta ja rennolta läpi koko ottelun, mutta niin kai se on, kun peli sujuu luonnostaan hyvin.
Onnea, rentoa, helppoa ja hyvää tekemistä loppumatseihin!
Kiitos! Rentoa ja luottavaista peliä on ilo pelata.
Hieno voitto kovasta parista jälleen kerran! En haluaisi halkoa hiuksia, mutta olisiko kuitenkin niin, että ”no-ad” on PELISYSTEEMIN yleisnimitys ja itse pisteen nimi on ”the deciding point” tai suomeksi ”ratkaiseva piste”? No, oli miten oli, nuo ratkaisevat pisteet kääntyivät tänään teille, mutta ihan kuten sanoit, ensimmäinen erä oli tiukempi kuin mitä 6-1 numerot antavat ymmärtää. 40-40 tilanteita oli kuitenkin peräti neljässä geimissä.
Tsemiä semifinaaliin! Toivon taas kovasti teille ihan turnausvoittoa!!! 🙂
Kiitos! Ihan hyvä pointti tuo 40-40 -pisteen kutsuminen oikealla nimellään. Sille ei taida oikein tenniksessä edes olla kunnollista suomennosta, enkä siten ole tuota terminologiaa juurikaan aikaisemmin tullut ajatelleeksi. Englanninkielinen ”deciding point” on hyvä, samoin kun padelissa käytettävä termi ”golden point”. ”Ratkaiseva piste” on jotenkin turhan epätarkka ilmaisu. Täytyypä miettiä miten jatkossa kirjoitan. 🙂
Harri, otsikon perusteella annoit sitten kavereille viisi pistettä tie-breakiin. 😎 No, parempihan se on ne täällä antaa kun kentällä. 🙂
Miten paljon muuten treenaatte lobbeja? Ja minkälaisia drillejä muuten treenaatte? Olisiko mahdollista kirjoittaa joskus aiheesta? En tiedä onko tätä jo täällä kysyttykin.
Hupsista, hyvä huomio täytyipä heti korjata otsikko!
Lobbeja tulee treenattua joka treenissä, kun toinen pelaaja lämmittelee iskulyöntejä. Emme tyydy vain antamaan helppoja roikkuja, vaan joka lämmittelyssä lobbaaja yrittää nostaa korkeita koholyöntejä lähelle takarajaa, sillä näin tekemällä sekä lobbaaja että smashaaja saavat todenmukaisia toistoja. Samoin syötönpalautuslobbia treenaan kyllä joka treenissä ainakin muutaman.
Treenidrilleistä voisin kyllä koota jossain vaiheessa vähän yksityiskohtaisemman postauksen, mutta tässä jotain mietteitä kevään Lontoon reissulta:
https://www.harriheliovaara.fi/2022/04/23/tunnelmia-treeniviikolta-lontoossa-ja-kohti-munchenia/
Ekat 3 geimiä näytti, että Harri H. saa ”vapaamatkustajana” nautiskella kun Lloyd G. hoitaa hommat. Mutta sen jälkeen tuli sarjassa upeita yksittäisiä suorituksia tasapainoisen yhteispelin lomaan. Numerot sen osoitti eikä 7-0 tiebreak jätä selittelyille sijaa. Mutta liiat kehut jäihin ja tsemppiä seuraaviin matseihin! Ps. Oletteko etukäteen suunnitelleet kumpi on vastaanottajana No-Ad-tilanteessa vai teettekö päätöksen aina pelitilanteen mukaan?
Jep, tiimityötä sen olla pitää. 🙂 Pelasimme kumpikin yhden erinomaisen palautusvuoron ekassa erässä, ja molemmat sitten täydellisen tie breakin toisessa erässä. 👍
No-ad -pisteiden osalta menemme hyvin paljon fiiliksen mukaan. Päätökset tehdään siis palauttajan tuntuman ja itseluottamuksen sekä syöttäjän perusteella. Joku syöttäjä saattaa syöttää nimittäin selvästi huonommin toiseen ruutuun, joten sekin kannattaa ottaa huomioon.
Olipahan upeata katseltavaa !! Tuntui, että dominoitte täysin, mutta lähinnähän se dominointi oli teidän täydellinen peli tärkeissä pisteissä:
Kuten nimetön mainitsi voititte matsin viimeiset 11 pistettä. Ja sitten yllättävä tilasto: Ennen noita pisteitä vastustajat johtivat 50-49 pisteissä !!
Ehkäpä tuo tihkusade oli teille hyväksi: Yleisöä oli tavallista vähemmän eikä Mies päässyt sitä villitsemään.
Vamos, kiitos! Dominointi onnistui nimenomaan tärkeissä pisteissä. Eipä käynyt mielessäkään, että olimme pisteitä laskettaessa jopa perässä toisen erän lopussa, sillä jotenkin matsi tuntui silti olevan koko ajan hallussa. Ehkä meillä oli jotenkin kaikesta huolimatta henkinen yliote, mikä näkyi myöskin vahvassa suorittamisessa juurikin matsin lopussa. Ja tihkusade tosiaankin auttoi pitämään saksalaiskannattajat pois lehtereiltä sekä Miesin ja erityisesti Krawietzin pelihuumorin alhaalla. 🙂
Olipa hieno peli jälleen kerran!
Onko lloyd muuten poistanut instagraminsa? Hieman ohi aiheen kyllä, mutta sieltäkin oli välillä kiva seurata teidän matkoja🙂
Vamos! Lloyd laittoi Instagramin tauolle tämän viikon alussa. Tullut kuulemma vietettyä siellä vähän liikaakin aikaa niin nyt pystyy keskittymään olennaisempiin juttuihin 👌
Sittenhän se ehtii kirjoittamaan terveisensä tähän sinun blogiisi…
Melkeinhän tämä viimeisin peli veti sanattomaksi, ja vastapuolen aseettomaksi. Taisivat ihan sydämestään teitä onnitella pelin päätyttyä? Odotan mielenkiinnolla lauantain matsia, etenkin kun eka kertaa Putz/Venus parina vastassa. Pitäkää tasonne ja antakaa taas kaikkenne!!!
Päivän ottelu näkyy tällä kertaa myös VeikkausTV:ssä, klo 13 alkaen.