Winston-Salem ATP250 – Valmistautumista ensimmäiseen otteluun

Lisää treeniä on taas kerran takana ja seuraava ottelu odottaa vain yhden yön päässä. Viime viikon Cincinnatin kisasta jäi vähän karvas maku suuhun, mutta toisaalta tänä aamuna ranking nousi kaikesta huolimatta uuteen ennätykseen sijalle 21 eli kyllähän pullat ovat aika hyvin uunissa. 😊 Lähdetään siis huomiseen ensimmäisen kierroksen matsiin täällä Winston-Salemissa isolla innolla ja kovalla itseluottamuksella.

Cincinnatin kisan jälkeen pidimme Lloydin kanssa pienen palaverin asioista, joita voisi jatkoa ajatellen kehittää. Varsinkin syöttötreenin lisääminen ja kehosta paremman huolen pitäminen oman fysion avulla tulivat esille, joten viime päivät onkin tullut vietettyä reilusti aikaa sekä kentällä että hoitopöydällä. Fysioterapeuttini Mikko tuli tänne Winston-Salemiin osana Emilin tiimiä, ja saimmekin sovittua hyvät yhteiskuviot tuon suhteen niin tälle viikolle kuin US Openiin.

Mielessämme kävi Lloydin kanssa myös mahdollisuus pitää tämä viikko taukoa kisoista ja keskittyä vain treeniin kuten moni huippupari tekee. Toisaalta treenijaksosta olisi tullut ehkä jopa turhankin pitkä, sillä US Open alkaa aikaisintaan ensi viikon keskiviikkona. Ja kun täällä päin joka tapauksessa ollaan, niin miksi ei pelattaisi kilpaa ja yritettäisi ajaa entistä parempia kuvioita sisään matsien sisällä. Saattaahan samalla löytyä uusia hyviä keinoja tiukkojen paikkojen käsittelyynkin.

Perjantai oli matkapäivä, jolloin ei tennismailoihin koskettu, mutta lauantaina ja sunnuntaina oli ohjelmassa tuplatreenit. Tänään maanantaina sen sijaan riitti yksi puolentoista tunnin sessio, jotta matseihin jää kunnolla energiaa. Nelurin finaali pelataan täällä Winston-Salemissa jo perjantaina, joten tiistaista eteenpäin matseja on luvassa parhaassa tapauksessa neljä päivää putkeen.

Olosuhteet ovat viime viikkoon verrattuna aavistuksen tukalammat, sillä täällä Pohjois-Carolinassa ilmankosteus on korkealla ja lämpötilakin tulevina päivinä yli 30:ssa. Hiki siis tulee ja nopeasti! Kentät ovat aika perusnopeat kovat kentät, mutta ilmankosteus vaikuttaa ehkä palloihin tehden niistä vähän pörröiset, mikä jossain määrin hidastaa peliä. Lähtökohtaisesti olen kuitenkin yleensä viihtynyt tällaisissa olosuhteissa todella hyvin, sillä moni parhaista kaksinpelituloksistani on Aasiasta, jossa on yleensä hyvinkin kuuma ja kostea. ATP-kisojen nelureissa näitä kovien kenttien ulkokisoja on edelleen plakkarissa yllättävän vähän, mutta eiköhän sekin tulevien vuosien aikana muutu. 😉




Pääsemme tähän kisaan 4-sijoitettuina, ja ensimmäisen kierroksen vastuksemme on villikorttipari Mansouri/Thomson. Yliopistolla kun pelataan, niin yksi villikortti menee perinteisesti oman talon pelaajille, ja juuri sellainen pari tuleekin vastaamme. Mansouri on valmistunut täältä jo aiemmin, ja olenkin hänet kerran kohdannut Davis Cup -matsissa Tunisiaa vastaan muutama vuosi sitten. Thomson sen sijaan pelaa yliopiston joukkueessa parhaillaan, eikä hänellä ole ammattilaiskisoista juuri yhtään tuloksia. Aika tuntematon pelaaja siis kyseessä.

Missään nimessä kotikentillä pelaavaa nuorta paria ei kuitenkaan kannata aliarvioida. Erot nelurissa ovat väkisinkin pienet, joten meidän on hyvä onnistua peruspelissä eli syötössä ja palautuksessa kunnolla, jotta matsi pysyy omissa käsissä. Edellisen kirjoituksen kommenttiosiossa nimimerkki ”Halavattu” kirjoitti upean tekstin henkisen puolen käsittelystä ja siitä, miten omalla ajattelulla voi vaikuttaa myös esimerkiksi syöttöpeliin. Olenkin tuosta kommentista poiminut pari tosi hyvää vinkkiä, jotka toivottavasti vievät huomenna pelaamisen taas kohti seuraavaa tasoa.

Matsimme aloitusaika ei vielä ole tiedossa, mutta päivitän sen tänne heti kun tiistain ohjelma julkaistaan. Matsimme on ohjelmassa ei ennen kello 17 paikallista aikaa kentällä 4. Näistä ATP250-kisoista kuvan löytäminen voi olla vähän hankalaa, ellei sitten jokin vedonlyöntisivusto tarjoa livestriimiä. Joka tapauksessa tavoitteena on tehdä kentällä parhaansa, ja nauttia tästä viikosta vielä monta päivää. Vamos!

8 thoughts on “Winston-Salem ATP250 – Valmistautumista ensimmäiseen otteluun

  • Hyvä, että olette saaneet käytyä kuvioita läpi ja sulla on myös fysio mukana. Teidän otteluaikataulu näkyy olevan neljäntenä kentällä #4 aikaisintaan klo 5 pm., heti Emilin matsin jälkeen. TennisTv:n mukaan näyttää siltä, että Emilin ja teidän matsinne näkyvät suorana, koska ne on merkattu Upcoming ilman ”Not shown”-mainintaa. Toivottavasti pitää paikkansa, että päästään näkemään molemmat matsit.
    Rentoa ja hyvää peliä!

    • Oijoi, sehän olisi hienoa, jos näkyisi TennisTV:ltä! Mutta en vielä kyllä nuolaisisi ennen kuin tipahtaa.

    • Renne, ihan mielenkiinnosta, että näkyikö tennistv:stä? olen nimittäin miettinyt että pitäisikö vaihtaa eurosport player siihen.

  • ehkä ihan hyvä vetää peliviikko väliin ja ottaa mahdolliset pisteet ja palkintorahat kotiin 😊 katsoin, että liki parikymmentä tonnia mieheen voi parhaimmillaan saada.
    saatteko winston-salemissa jotain etua siitä, että olette sijoitettu pari? 😁 parempia pukkareita, kyydityksiä tai sen semmoisia?
    katsoin, niin veikkausTV näyttää sekä teidän että edeltävän emilin ottelun! tai niin lupaavat ainakin, mutta ei tosiaan nuolasta ennenkuin nähdään oikeaa pelikuvaa 😅 ja vaatii kyllä vähän valvomista täällä koto-suomessa, sillä teidän pelivuoro aikasintaan puolyö. jos tuolloin pääsee alkamaan, niin aion katsella!

    • Jep, kyllähän kisapelaaminen on aina kivempaa kuin treenaaminen 🙂

      Sijoitettuna pelaajana ei täällä saa oikein muuta etua kuin paremman kaaviopaikan. Kaksinpelin kärkipelaajille annettiin kisan puolesta omat autot käyttöön, mutta neluripelaajille ei sellaisia ole tarjolla. Mutta pääasia, että päästään pelaamaan!

  • Ei ole ensimmäistä kertaa kuvissasi pingispöytä… Pelaako joku sitä oikeasti siellä vai onko se vaan koristeena? Luulin että tuo katsotaan vain pikkuveli-lajiksi teidän keskuudessa.

    • Hehe, tuntuu olevan monessa pelaajien loungessa tuo pingispöytä koristeena. Biljardipöytiä myös monesti tuotu ajanvietteeksi. Kyllähän noita aina joku pelailee päivän mittaan. Mutta harva pingistä osaa oikeasti pelata eli sellaista läpsyttelyähän se pääasiassa on. 🙂

  • Olen katsonut kaikki viime aikojen isot matsit eurosportplayerin kautta.
    Siellä hyvälaatuinen striimi ja voi katsoa nuo Suomen aikaa yöllä alkavat pelit rauhassa uusintana aamukahvilla tietämättä vielä tulosta. Eli mielestäni turha tuskailla valvomisen kanssa.
    Veikkauskanaviin täytyy turvautua sitten, jos esp ei näytä. Tällä tasolla kyllä jo harvemmin.
    Winstonin pelien osalta on vielä seurattava mistä löytyy.

Comments are closed.