Winston-Salem ATP250 R16, Heliövaara/Glasspool – Mansouri/Thomson 4-6, 6-3, 10-5

Vamos, voitolla lähti käyntiin kisat Winston-Salemissa. Vastustajat pelasivat aivan hurmiossa ensimmäisen erän, mutta pidimme päämme kylmänä ja nostimme tasoa oikeilla hetkillä loppua kohden. Kerrassaan mainio tennisottelu siis. Oma syöttöpelikin oli lähes erinomaista, joten kelpaa jatkaa keskiviikon toiselle kierrokselle paria Cabral/Skugor vastaan.

Lämpötila oli tänään pari astetta aikaisempia päiviä korkeammalla, joten kello 12-13 bollausaikamme tarkoitti hikisiä hetkiä treenikentällä. Kroppa oli kuitenkin jo päivällä mukavasti auki, ja liikkuminen tuntui paremmalta kuin pitkään aikaan. Hyvällä fiiliksellä lyötiiin siis lyönnit läpi ja syötiin lounas kisapaikalla ennen kuin palasimme Lloydin kanssa muutamaksi tunniksi hotellille lepäilemään. Kyyti takaisin kentille lähti Emilin aloittaessa otteluaan meidän kentällämme, ja ehdin muutaman gamen tuotakin matsia käydä katsomassa.


Meidän matsimme pääsi alkamaan Emilin matsin päätyttyä hieman kello kuuden jälkeen. Lämpötila ehti vähän laskea 30 alapuolelle, mutta laskeva aurinko toi omat haasteensa varjojen muodossa. Kotikentällä äänekkään katsomon edessä pelanneet vastustajat olivat alusta alkaen liikkeellä kaikki tai ei mitään -asenteella, ja hyvin he aloittivatkin. Lloyd joutui heti avausgamessa pelastamaan yhden murtopallon syötössään, mutta hyvä syöttö selvitti tilanteen. Muut pitivät tämän jälkeen helposti, mutta 2-2 -tilanteessa vihulaiset onnistuivat täydellisesti. Kolme suoraa palautuswinneriä Lloydin syöttöihin oli lähes ennennäkemätöntä, ja murto tuosta tuli ansaitusti vastustajille.

Yritimme pitää tsemppiä yllä erän loppuun asti, mutta palautukset eivät löytäneet riittävän usein kenttään hyvin syöttäneitä vastustajia vastaan. Lloyd joutui pelastamaan yhden murto- ja eräpallon 3-5 -tilanteessa kakkossyötön ässällä, minkä uskoin tuovan meille hienoisen momentumin erän viimeiseen gameen. Pääsimmekin 15-30 -tilanteeseen seuraavassa Mansourin syötössä, mutta viimeiset kolme pistettä menivät vastustajille, ja erä heille ansaitusti 4-6.

Toisessa erässä yritin edelleen pitää energiatasoja korkealla kannustamalla itseäni voitettujen pisteiden jälkeen kovaan ääneen. Päätimme myös antaa minun aloittaa syöttämisen, sillä tavallisesta poiketen minun syöttövuoroni olivat sujuneet selvästi paremmin kuin Lloydin ensimmäisessä erässä. Aloimme päästä pikkuhiljaa paremmin mukaan myös palautusgameissa ja saimmekin yhden murtopallon 2-1 -tilanteessa. Sen Thomson selvitti kuitenkin hieman onnekkaasti verkkonauhan kautta kenkääni osuneella volleylla.

Minun roolini on meidän jengissämme energian ja tsempin ylläpitäminen, ja vaikka Lloyd otti ehkä tietoisestikin homman vähän rauhallisemmin, niin kysyin häneltä 4-3 -tilanteen puoltenvaihdossa, että miten sujuu. Vastaus oli vähän ympäripyöreä, ja päätinkin piristää tunnelmaa sanomalla, että matsia on jäljellä maksimissaan puoli tuntia. Lloyd lohkaisi takaisin, että toivottavasti vähemmän, ja oikeassahan hän oli. Pelasimme ottelun parhaan palautusvuoron 4-3 -tilanteeseen murtaen Mansourin toisella murtopallolla, minkä perään pidin vakuuttavasti syöttöni tasoittaen erät 1-1:een.

Keinovalot laitettiin illan pimetessä päälle ennen kolmatta erää, eikä se meitä hidastanut. Henkinen asenteemme tie breakin alkaessa oli tosi hyvä, sillä olimme täysin keskittyneitä tekemään parhaamme ja ottamaan omamme, eikä minkäänlaista häviämisen pelkoa ollut ilmassa. Ensimmäisen pisteen palautukseni oli hyvä, minkä jälkeen Lloyd otti hienosti verkon haltuun. 1-0 -tilanteessa löin ottelun parhaan relfleksivolleyn Mansourin pommipalautukseen ja 2-0 -tilanteessakin onnistuin peittämään verkolta hienosti keskustan Thomsonin palautuksen jälkeen. Perään Lloyd laittoi vielä huippupalautuksen linjaa pitkin, ja johtomme oli 4-0.

Missasin tuohon paikkaan rystypalautukseni, mutta omat syötöt 4-1 -tilanteessa toivat kaksi suoraa pistettä. Vastustajat pitivät seuraavat kaksi syöttöpistettä, mutta niin teki Lloydkin siirtäen meidät 8-3 -johtoon. Puolia vaihdettiin 8-4 -tilanteessa, minkä jälkeen Lloydin refleksivolley väliin menneen Thomsonin lyöntiin oli aivan maaginen. Pääsin syöttämään matsia kotiin 9-4 -tilanteessa, ja vaikka ensimmäinen ottelupallo tuhriintui tuplaan, niin aiemmasta oppineena unohdin tuon saman tien, keskityin täysillä seuraavaan pisteeseen ja syötin 9-5 -tilanteessa erinomaisen syötön t-pisteeseen. Pallo tuli vielä vaivoin takaisin, mutta Lloydilla oli helppo työ päättää tie break lukemin 10-5 ja koko ottelu meille reilun tunnin pelin jälkeen.

Olisi varmaan tuloksen perusteella helppo sanoa, että tahmeaa oli, mutta itse olen ihan päinvastaista mieltä. Selvänä ennakkosuosikkina pelaaminen on harvoin ongelmatonta, ja tänään olisikin ollut tosi helppo joutua omassa pelissä henkiseen lukkoon vastustajien pelatessa unelmatennistä reilun erän verran. Tuollaista on meille joskus alemmilla tasoilla tapahtunut, mutta tänään pidimme keskittymisen todella hyvin kasassa ja näytimme tasomme sitä paremmin mitä pidemmälle ottelu eteni. Emme alkaneet mitenkään varmistella, vaan jatkoimme aggressiivisen ja aloitteellisen pelin pelaamista uskoen, että lopulta se tuo voiton.

Jostain syystä peli tuntui alussa todella nopealta, ja olimmekin Lloydin kanssa vähän vaikeuksissa hyvin syöttäneitä vastustajia vastaan. Pallo pysyi matalana ja pienikin epäröinti lyönneissä kostautui heti. Harvoin kukaan on myöskään palauttanut Lloydin syöttöjä yhtä hyvin kuin tänään, siitä pisteet kyllä vastustajille. Kaikesta tuosta huolimatta matsi päättyi kuitenkin voittoomme, sillä teimme perusasiat loppuun asti huolella ja onnistuimme hienosti toisen erän lopussa ja tie breakissa nostamaan tasoamme kaikilla osa-alueilla. Ja siitä sopii olla tosi ylpeä.

Erityisen tyytyväinen olen myös oman syöttöpelin toimimiseen. Ykkösruutuun sain laskujeni mukaan kenttään yhtä lukuun ottamatta kaikki ykköset, enkä todellakaan varmistellut. Kakkosruutuun t-pisteen syöttö jäi pari kertaa verkkoon, mutta muuten monipuolinen syöttäminen oli erinomaista. Kaksoisvirheitä tuli pari kappaletta, mutta en jäänyt murehtimaan niitä ollenkaan, vaan syötin aina seuraavaan pisteeseen onnistuneen ykkösen. Henkisesti siis hieno syöttöpäivä myös!

Keskiviikon toisen kierroksen ottelussa syöttöpeli saisi mielellään kulkea taas, sillä vastus kovenee ainakin paperilla selvästi. Pari Cabral/Skugor pelaa ymmärtääkseni ensimmäistä kertaa yhdessä, mutta näin heidän ensimmäisen kierroksen matsiaan jonkin verran sunnuntaina. Isokokoinen Skugor on hyvä verkkopelaaja ja syöttää parhaimmillaan tosi hyvin, mutta loukkaantumisten takia ranking on valahtanut top20-sijoituksesta selvästi. Cabral sen sijaan on kova tsemppaaja ja tänä vuonna kaukaa sadan ulkopuolelta top50-joukkoon noussut monipuolinen nelurimies, jolla ei ole selkeää heikkoutta pelissä. Kohtasin Cabralin Barcelonan challengerin finaalissa viime syksynä, mutta Skugor on ihan uusi vastustaja.

Uskoisin, että tiiminä olemme vastustajia edellä, minkä lisäksi syöttöpelin toimiessa murtoja nähdään kyllä enemmän vastustajien kuin meidän syöttövuoroissa. Tiukka matsi on kuitenkin varmasti luvassa, sillä erot tällaisella nopella kentällä ovat väkisin pienet. Matsimme on ohjelmassa paikallista aikaa kello 16 kentällä 4 eli Suomen aikaa myöhäisillassa kello 23. Striimien osalta täytynee turvautua taas vedonlyöntisivustojen antiin, mutta toivottavasti edes sitä kautta kuvaa olisi saatavilla. Vamos!

23 thoughts on “Winston-Salem ATP250 R16, Heliövaara/Glasspool – Mansouri/Thomson 4-6, 6-3, 10-5

  • Vähän huolestutti kun herätessä ei ollut raporttia ottelusta ja Winstonin sivuillakin oli kolmas erä 1-0. Ajattelin jo että homma on keskeytetty mutta ATP:n puolella näytettiin MTB oikein, ja lopputulos siis vielä oikein päin.

    Ja olet näköjään raakannut sopivimman vaihtoehdon sekapeliin. Puhuuko yhtä vaikeaa murretta kuin Lloyd vai onko luonteeltaan yhtä myrtsi?

    • Harri, loistavaa pelaamista. Samoin Lloyd. Syöttö kulki! Uutta ruutia piippuun ja letsgo! Pera

    • Vamos, voitto tuli ja sehän on tärkeintä. US Openin mixtypari Alexa ei ole minulle entuudestaan tuttu, enkä ole koskaan hänen kanssaan jutellut. Mutta eiköhän sieltä jenkkiaksenttia ole tiedossa. 🙂

  • Hienoa, että otitte ekan kierroksen voiton nuorista, mutta ilmeisen hyvistä vastustajista. Ja todella kiva lukea blogistasi, että sun syöttö oli iskussa ja pelasitte teille tyypillisen aggressiivisesti ja hyvällä itseluottamuksella.
    Samalla otteella ja vahvalla asenteella seuraavaan matsiin!!!

    • Jes, hyvä tasonnosto pelin sisällä ja roppakaupalla itseluottamusta seuraaville kierroksille. 💪

  • Pelin edetessä hyvä tason nosto ja sen myötä odotettu lopputulema, onnittelut siitä! Samalla fokuksella seuraavaan!

  • onnittelut voitosta! uni ehti tulla silmään ennen kuin ottelunne alkoi, mutta satuin yöllä heräämään ja katsoin puhelinta, niin super tie brake oli just alkamassa. no ei muuta kun veikkaustv pyörimään että näkee loppuhuipennuksen 😊 ja hieno tie brake olikin, ja hyvin nollattu lopun tupla. kannatti herätä katsomaan 😁 onneksi tänään aloitatte jo klo 23 ja veikkaustv lupailee lähetystä!

    miten muuten teillä lloydin kanssa kroppa kestää nämä kuuman kosteat olosuhteet? katsoin äsken jälkilähetyksenä grigorin ja domin mittelöä, ja vaikutti siltä, että grigor joutui olosuhteiden takia luovuttamaan; hän näytti pyörtyvän ja yritti viilennyttää itseään märällä pyyhkeellä.

    • Jee! Tänään tosiaan vähän aikaisemmin matsi ohjelmassa. 👌

      Kyllähän kuumat olosuhteet tuovat omat haasteensa, mutta tottuu siihenkin aina vähitellen. Juomiseen on kiinnitettävä paljon huomiota ja hikinauhat on laitettava käsiin. Itse matsissa sykkeet harvoin nousevat kovin korkealla, mutta treeneissä tulee kyllä väkisin pidettyä vähän pidemmät juomatauot. 🙂

  • You wrote in your preview of the match about being wary of the young, local scratch pairing and so it proved. They came out swinging, Mansouri especially seems to have good skills but understandably they got tight at the sharp end of the match and you played a very impressive MTB. Lloyd seemed a little jaded between points and frustrated with his performance but delivered when it mattered and hit some great winners. Your serve was very consistent and you didn’t face any BPs and as ever kept the positivity. 🥳 The crowd was unforgiving and your winners were met with complete silence. 🤫 They just stopped short of cheering DFs. 😁 At the end of the match and just before the stream cut out, you were greeted by two guys, good to see you had some support. 😉 Good luck today. 🤞

    It will be interesting to watch you play mixed doubles at the US Open with a very experienced partner and remember, always aim at the women opponent, they expect it. 😁

    • Oh yes, well said! It was nice to see a couple of Finns in the audience. 👌

      And I am looking forward to the mixed doubles for the first time. Let’s see how natural it feels!

  • No huhhahhei, olin niin pettynyt Eemelin matsin jälkeen, että minä kyllä pidin teidän alkua vähän tahmaisena. Mutta väliäkös sen, olitte pelin päällä ja psyykkaukset sun muut hoitui, ja toitte homman lopulta kotiin! Hienoa! Tuota en ollutkaan huomannut, että olet mukana sekapelissäkin. Mielenkiintoista, mut en sitten tiedä, pitääkö pelejä toivoa oikein oikein paljon kummassakin, ettei vaan menis ylikuormalle… No nyt saat ehkä extra aikoja Eemelin fyssarilta, kun hänen peleihinsä tuli tauko. Ei muutaku tsemppiä, täällä ollaan taas valmiina valvomaan!!!!

  • Minäkin satuin heräämään toisen erän lopulla. Mukava katsottavaa, vaikka tiettyä ekstraskarppausta olin havaitsevinani. Illalla taas katsellaan. Vamos!

    • Vamos, toivottavasti tänään ollaan skarppausmielentilassa heti alusta asti. 👌

  • Matsi tuli keskellä yötä, mutta sen seuraaminen oli todella kivaa. Lähinnä sen takia, että näki sinut syöttämässä kerta kaikkiaan upeasti. Olit selvästi jatkumosyöttövireessä: Ykkösillä haettiin jatkuvasti suoria voittopisteitä ja jos ne eivät menneet ruutuun, niin et antanut sen tippaakaan häiritä kakkossyöttöä … ja kun tupla tuli, se ei tippaakaan haitannut seuraavaa ykkössyöttö. Mikä ilo seurata tuollaista flow-tilaa. En tiedä, meneekö osa kunniasta Halavatulle … mutta sen tiedän, että toivon, että muistat aina tuon matsin ja mielentilasi syöttövuoroissasi.

    Ja hienosti vedit Lloydin mukaan matsiin … hänelläkin on joskus vähän heikompi päivä.

    • Todellakin! Syöttäminen oli todella luonnollisen tuntuista, ja annoin kaiken tapahtua juuri niin kuin keho osaa sen tehdä. Eikä edes nuo pari tuplaa vaikuttanut mitenkään. Taisi olla aika osuva tuo Halavatun aiempi kommentti! Tänään vaan samaa rataa 💪

Comments are closed.