Äh, ei saatu tänään ihan parasta virettä esille Winston-Salemissa, vaan kisa päättyi semifinaaliin. Erinomainen alku vesittyi pariin heikkoon syöttövuoroon, eikä toisessa erässä murtoja nähty, vaikka pariin kertaan pääsimmekin yrittämään. Siirretään siis katseet suosiolla eteenpäin kohti ensi viikkoa ja US Openia.
Eilinen toisen kierroksen ottelu sisälsi tarkkaa verkkopeliä sekä hyvää syöttämistä, ja tänäänkin homma näytti lähtevän tosi hyvin liikkeelle. Saimme heti Nysin ensimmäisessä syöttövuorossa kolme murtopalloa, mutta monacolainen sai kuin saikin pidettyä. Omat ensimmäiset syöttövuorot olivat kuitenkin vakuuttavia, ja kun palautus edelleen kulki, niin mursimme Zielinskin nollille siirtyen 3-1 -johtoon. Olimme selvästi vastustajia terävämpiä, eikä tässä vaiheessa meillä näyttänyt olevan mitään hätää.
Lloydin syöttö 3-1 -tilanteessa oli jo 30-0, mutta yksi huono volley minulta ja pari huippupalautusta Zielinskiltä toivat vastustajille vähän puskista murtopallon. Ja tällä kertaa verkkopeli vuoti, sillä pitkä piste verkolta oli vähän liian passiivinen, ja vastustajat saivat murron takaisin. Peli tasoittui, mutta ei meillä tuntunut olevan edelleenkään mitään hätää, kunnes myös minun syöttöni 3-3 -tilanteesta kääntyi 30-0 -johdosta murroksi. Jälleen pari heikkoa suoritusta meiltä ja pari hyvää palautusta vastustajilta. Hävisimme lopulta 3-1 -johdosta viisi gamea putkeen, ja kun vastamurto ei enää onnistunut niin erätauolle lähdettiin tappioasemasta, vaikka olimme voittaneet pisteen enemmän kuin vastustajat.
Toinen erä alkoi syöttäjien juhlalla, kun kaikki latoivat hyviä ykkösiä kenttään toinen toisensa perään. 4-3 -johdossa pääsimme kuitenkin yrittämään murtoa Nysin syötössä, mutta hän selvitti tuon murtopallon. Saimme kuitenkin heti seuraavassa palautusgamessa lisää mahdollisuuksia, kun Zielinski syötti tuplan 30-30 -tilanteeseen, mutta kumpikaan noista eräpalloista ei tuottanut tulosta. Varsinkin oma kakkossyötön palautuksen hiuksen hieno virhe pitkäksi meinasi jopa vähän harmittaa.
Tilanne oli siis tasan 5-5, ja seuraava syöttövuoroni oli erän ainoa, jossa jouduimme omissa syöttövuoroissamme vaikeuksiin. Selviydyimme kuitenkin 15-40 -tilanteesta voittajina kahdella syöttöpisteellä sekä mahtavalla taistelupisteellä verkolta 40-40 -tilanteessa. Tuuletin tuota pistettä oikein kunnolla ja uskon, että myös vastustajat huomasivat saman. Nys ei kuitenkaan hätkähtänyt, vaan sei pidettyä seuraavan syöttönsä, mikä vei erän tie breakiin.
Tie break alkoi tasaisesti, mutta 1-2 -tilanteen syöttöpisteeni menivät molemmat vastustajille. Ensin Zielinski palautti ykkössyöttöni kämmeneltä linjaa pitkin läpi ja heti perään Nys teki saman rystyltä kakkossyöttööni. Eikä nuo olleet mielestäni edes mitenkään huonoja syöttöjä. Saimme 1-5 -tilanteessa yhden minibreikin takaisin, mutta Lloydin kaksoisvirhe 2-5 -tilanteessa toi vastustajille neljä eräpalloa. Kaksi ensimmäistä niistä selvitettiin, mutta 4-6 -tilanteen kämmenralli päättyi minun virheeseeni, ja kisat päättyivät valitettavasti siihen.
Tuloksena tästä viikosta oli siis viimeisen parin vuoden aikajaksolle harvinainen semifinaalitappio. Kaikki tasot mukaan lukien vuoden 2020 koronatauon jälkeinen tilastoni semifinaaleista on 20 voittoa ja 5 tappiota, mikä kertoo kai siitä, että yleensä kun pari voittoa saa alle niin peli lähtee kulkemaan ihan kunnolla. Tänäänkin alku näytti tosi hyvältä, mutta peruspelissä verkolla tuli muutama harvinaisen epävarma suoritus ensimmäisen erän puolivälissä, eikä toisen erän lopussa murto onnistunut edes väkisin. Ja vastustajat puolestaan onnistuivat tiukoissa paikoissa ottamaan tiukasti ohjat omiin käsiinsä.
Oli pelissä tänäänkin paljon hyvää, mutta se aivan viimeinen silaus jäi harmittavasti puuttumaan. 40-40 -tilanteiden ratkaisevat pisteet menivät vastustajille 5-1, ja voittamalla noista yhden tai kaksi enemmän olisi tulos ollut ihan erilainen. Esimerkiksi eilen olimme juurikin erän loppujen palautusgameissa todella vahvoja, mutta tänään se joku erityinen tasonnosto jäi noissa tilanteissa uupumaan. Saimme kyllä monta kertaa palautuksen hyvin vastustajien jalkoihin, mutta pisteet päättyivät silti hyviä ykkösvolleyta pelanneiden vastustajien voittoon.
Noh, näitä sattuu ja vaikkei tästä viikosta täysosumaa tullutkaan niin edelleen tulee parannusta pistesaldoon. Ja otteluvoittosuhde viikosta jäi kaikesta huolimatta positiiviseksi. Tiedämme, että paras pelimme on olemassa, mutta pientä hienosäätöä vielä vaaditaan, että New Yorkissa peli on oikeasti sillä tasolla, mihin se parhaimmillaan kuuluu. Luonnostelinkin tänään matsin jälkeen seuraavien päivien treeneihin muistilistaa, jolla perusasiat saadaan omassa pelissä takaisin kuntoon. Teemoina ovat:
- Ykkössyötön aggressiivinen asenne
- Kakkossyötön vauhdin pitäminen riittävän korkeana (>150km/h)
- Syöttäjänä liike jatkuu syötön jälkeen aina kohti omaa positiota riippumatta palautuksesta
- Syöttäjän partnerina split-stepit ovat ajoitukseltaan tarkat, liike alkaa heti syötön lähdettyä ja positio palautuksen lähtiessä on oikea. Volley suunnataan ennalta harjoiteltuun tyhjään osaan kenttää.
- Palauttajana linjaa pitkin -palautusten määrä on riittävän iso
- Palauttajan partnerin lähtöpositio on tarkka, liike tämän jälkeen vain eteenpäin, ellei vastustajan syöttö ole Lloydin rystylle, jolloin askeleen verran liikettä keskelle kenttää
- Omat volleyt suunnataan etukäteen mietityn käsikirjoituksen mukaan vastustajien rystylle niin ykkösvolleyssa kuin tilanteissa, joissa molemmat vastustajat ovat takakentällä
Käytännössä kyse on ihan perusasioista, mutta joskus niiden kanssa tulee ikään kuin laiskoteltua, kun keskittyminen siirtyy muihin asioihin. Tuntuu, että joissain näissä osa-alueissa pelaamisessa on tapahtunut jopa pientä taantumista viime viikkojen aikana. Ei matsissa tietenkään voi liikaa miettiä, mutta siksi juuri treeneissä pitääkin yrittää luoda voittavia rutiineja, jotta matseissa nämä jutut tapahtuvat itsestään.
Jatkamme Lloydin kanssa perjantaina matkaa New Yorkiin, jossa kosken itse mailaan seuraavan kerran sunnuntaina. Sitä ennen ohjelmassa on muun muassa muutama kuvaussessio ATP:n puolesta sekä ihan vain ajatusten valmistamista siihen, että tulossa on vielä tämän matkan kohokohta, kauden viimeinen Grand Slam. Pelaan nelinpelin lisäksi ensimmäistä kertaa myös sekanelinpeliä, jossa parini on chileläinen Alexa Guarachi. Kumpikin sarja alkaa aikaisintaan keskiviikkona, joten aikaa on vielä mukavasti hioa kaikki kuntoon, jotta pelit jatkuvat vielä pitkälle toiselle viikolle. Vamos!
Harri, ihan hyvä turnaus kuitenkin ja nälkää jäi sopivasti matkan pääturnausta ajatellen. Onnea vielä hienosta ranking sijoituksesta, sekä tsemppiä US Open:iin.
Vamos, kiitos!
Tähän hätään ainoastaan kliseinen: Aina ei voi voittaa. Mutta seuraavalla kerralla voi aina voittaa!!!!
Juuri näin, toinen kliseinen: aina tulee lisää kisoja! 🙂
Osaaminen teillä molemmilla on, hienosäädöstä kiinni! Hyvät teemat harjoitteluun. Jos saisi lisätä vielä yhden. Syötön, sekä ykkösen että kakkosen, suuntaaminen sivu/keskirajalle. Teidän huipputasolla suuri ero palauttajalle, tuleeko rajalle/hyvin lähelle rajaa , vai ”suoraan lapaan”. Ja välillä päin vastustajaa.
Tsemppiä US Openiin, hyvin se tulee menemään. Rennosti vaan voittoihin.
Jep, ihan totta! Tarkkuutta syöttöpeliin ehdottomasti lisää myös niin US Openissa tulee kyllä tulosta. 💪
My take from yesterday’s match is…..Hugo Nys is a bit of a drama queen. 🎭😁
Onwards to the Big Apple🍏 and playing doubles with traditional scoring. 😎 I hope you enjoy some downtime (like your Prime Minister💃😉) before preparation for battle begins. Has your seeding position been confirmed? Information about the doubles entry list is scarce. Congratulations to you both on yet again achieving new career high rankings.💥
I agree! As our Prime Minister’s open secret is, hard work calls for hard parties!
She is a legend 🦸🏻♀️whereas the UK Prime Minister is a 🔔🔚.
Oh yes, New York is waiting already! These upcoming two days off tennis courts will feel nice but I guess partying like a maniac is not the best way to recover for anyone… 😅
I believe we will be seeded somewhere around spots 11-13, a list with the latest rankings is not available to me either. Draw will be made on Sunday.
Totta puhut, peli näytti just siltä, mitä kuvasit, mutta myös niin, että kaverit eivät antaneet teidän päästä parhaimpaan peliinne. Teidän hyvän alun jälkeen he terästivät selvästi otettaan ja olivat todella teräviä, valppaita ja agressiivisia kaikilla osa-alueilla. Olivat mitä ilmeisemmin opetelleet myös teidän syöttö- ja palautusvaihtoehdot, koska pystyivät vastaamaan syöttöihinne ja palutuksiinne niin hyvin. Heillä oli myös alla hieno voitto 1-sijoitetusta Mektic/Pavic’ista, joten tulivat matsiin voittoasenteella ja roppakauppa-annoksella itseluottamusta.
Semifinaali on kuitenkin hyvä saavutus ja pisteet plussan puolella. Bonuksena nyt saatte mukavasti hengähtää ja treenata muistilistasi mukaan ennen US Openia. Se tekee varmasti hyvää. Isot tsempit Slamiin!!! 👍👍👍💪💪💪
Jep, vastustajat pelasivat kyllä kovalla itseluottamuksella ja uskalsivat lyödä esimerkiksi palautuksia todella kovaa ja vähän riskilläkin. Siinä oli ehkä isoin ero meidän ja heidän pelissään.
Mutta pari päivää lepoa ja pari päivää treeniä ennen US Openia luulisi vievän meilläkin tuntuman vielä seuraavalle tasolle. Ja sillä mennään New Yorkissa pitkälle. 💪
Outo ottelu. Olin aivan varma että siirrytte 4-1 johtoon ekassa, mutta toisin kävi. Kovin hijaista poikaa oltiin aina toisen erän tuuletukseen asti. Teidän suurin vahvuus on yhteistyönne. Eilen ei kumpikaan saanut trendiä käännettyä kun lähti luisumaan. Huomasin miettiväni ootteko riidelleet tai yrittääkö joku vokotella jompaakumpaa peliparikseen. Olisi varsin luonnollista, mutta tuskin tällaisista kysymys. Kummasti vaan näitä ”pokapäiviä” välillä tulee…
Samaa mieltä, alku oli niin hyvä, että ei olisi uskonut matsin kääntyvän tuolla tavalla vaikeaksi. Aina ei peli ihan kulje, ja täytyy kieltämättä yrittää pitää huolta, että jaksamme siitä huolimatta olla toisillemme mahdollisimman hyvät peliparit. Tiimipeli on kuitenkin yksi meidän isoimpia vahvuuksia.
…tuli mieleen, et vastystajat joko lukevat ratkaisusyöttösi hyvin tai sitten lukevat blogiasi, jossa hehkutat kovaa ykköstä T-pisteeseen?!?! ….osaavat niin hyvin nääs ennakoida sen… ei muuta.
Matka jatkuu! 🎾👍🙂
Hyvin kyllä lukivat syöttökuvioitamme, pakko myöntää! T-piste -syötöllä vastustajan palautuskulmat pidetään periaatteessa minimissä, mutta nyt vihulaiset onnistuivat kyllä monipuolisesti, vaikka syöttämisessämme sinänsä ollut suurempaa vikaa. Puhuinkin tuosta valmentajiemme kanssa, ja pitänee lisätä vähän vielä monipuolisuutta kuvioihin.
ottelu näkyi moitteetta veikkaustv:n kautta, että hyvin pääsi onneksi seuraamaan, mutta voi harmi! aina ei ole parhaimmillaan ja tappiot kuuluvat lajin luonteeseen. hienoa että teit listan treeniteemoista, toivottavasti ne kantavat sitten hedelmää US Openissa 😊 toivotaan suotuisaa kaaviota, vissiin tänään julkaistaan (?) en ole mitään entry listoja löytänyt että en edes tiedä ketkä muut pelaavat, tai miten sijoitutte.
todella jännä muuten, että laittoivat sinkkupuolella double-parit pelaamaan toisiaan vastaan, viittaan tietysti kyrgios-kokkinakisiin 😅 olisin luullut, että on jokin ”suoja”, ettei ihan ykköskierroksella joudu neluriparit toisiaan vastaan.
Okei, kiva kuulla, että VeikkausTV:n puolelta näkyi matsi. Harmi vain, ettei voittoa tullut!
US Openin nelurikaaviota odotellaan sunnuntaille asti, mutta suunnilleen 11-13 -sijoille sijoitettuna parina lähdetään liikkeelle. Ja kaaviothan arvotaan sanan varsinaisessa merkityksessään eli ei siellä nelinpelipareille tai saman maan pelaajille sen kummempia suojia anneta. 🙂
Pari kliseetä lisää evästykseksi.
Go for it ja full ahead omalla pelillä!
miten on sujunut valmistautuminen isossa omenassa? 😊 joko on tiedossa että milloin pääsette tositoimiin, oisko jo huomenna? 😁
Keskiviikkona toivottavasti alkaa. Päivitys valmistautumiseen liittyen on juuri työn alla ja tulee näkyviin keskiviikkoaamuun mennessä. 👌
olinpas malttamaton! 😁 ja kiitos nimetön, kunnon pelipäivä siis tiedossa 👍
US Openin sivuilla on keskiviikon ohjelma näkyvissä ja sen mukaan kentällä 9 on toisena otteluna miesten nelinpeli Blumberg/Kecmanovic vastaan ja saman kentän viidentenä ja viimeisenä pelinä sekanelinpeli Pera/Withrow vastaan eli keskiviikkona näyttää alkavan oikein urakoinnilla.