Tukholma ATP250 SF, Heliövaara/Glasspool – Cressy/Olivetti 7-5, 6-3 (teksti päivitetty)

Kom igen! Missä tunnelmassa päästiin tänään nautiskelemaan Tukholmassa! Tuloksena mahtava voitto, eikä tätä ottelua kannata pelillisesti sen enempää jäädä miettimään. Suoraan katseet kohti finaalia, jossa saamme sunnuntaina kello 13 vastaamme parin Arevalo/Rojer. 🙌


Meillä oli torstain hyvän kvartsivoiton jälkeen taas välipäivä ohjelmassa Tukholmassa perjantaina, mutta tällä kertaa omien treenien lisäksi päivään löytyi täytettä myös kisan pro-amin myötä. Ihan hauskaa oli käydä pelailemassa neluria sponsoreiden kanssa ja saipahan samalla vähän treeniäkin, sillä Ruotsissa tuntuu amatööritasollakin olevan aika kovia pelureita! Joachim Johansson veti minun kentälläni hommaa ja vaikken ihan syöttämisessä hänelle pärjännytkään niin muuten kulki mukavasti. 🙂

Tänään lauantaina ohjelmassa oli iltamatsi, joten päivä piti saada jotenkin järkevästi kulutettua ilman, että olo olisi ihan väsynyt matsin alkaessa. Kävin puolen päivän aikaan kevyesti kävelemässä ja lounaalla Gamla Stanissa ennen kuin suuntasimme Lloydin kanssa neljän maissa kohti Kungligaa. Llöimme lyönnit läpi keskuskentällä, joka osoittautui hieman sivukenttiä hitaammaksi, minkä jälkeen söimme aikaisen illallisen ja siirryimme katsomaan Emilin peliä Tsitsipasta vastaan. Se ei tällä kertaa sujunut kovasta suomalaiskannustuksesta huolimatta ihan niin kuin piti, mutta onneksi pian oli meidän vuoromme laittaa hurmos pystyyn.

Saimme matsiin fantastisen alun murtamalla heti Cressyn syötön ottelun toisessa gamessa. Uskoin, että jo tuo voisi riittää erävoittoon, mutta tällä kertaa vastustajat pelasivat Lloydin syöttövuoron 3-1 -tilanteessa tarkasti ja mursivat takaisin. Heillä oli murtopallo myös minun syöttövuorossani 3-3 -tilanteessa, mutta saimme tärkeästi pidettyä ja pysyttyä johdossa. Pidimme palautusgameissa yllättävän hyvin painetta vastustajien puolella, ja lopulta 6-5 -tilanteessa onnistui sitten jälleen. Olivettin syöttö murtui ensimmäisen kerran ratkaisupaikassa, ja pääsimme erätauolle ison tuuletuksen siivittämänä.

Lloyd piti toisen erän alkuun kolmen breikkipallon takaa, ja tilanne näytti tosi hyvältä onnistuttuamme murtamaan Cressyn 3-2 -tilanteessa. Minun seuraava syöttövuoronikin oli jo tulossa kotiin, mutta 40-15 -tilanne kääntyi harmillisesti murroksi vastustajille, kun ykkönen ei tällä kertaa tippunut ratkaisupaikoissa. Mutta ei meitä niin helposti hetkautettu, sillä pidimme vahvan energian yllä ja otimme heti perään uudestaan murron, tällä kertaa Olivettin syötössä Lloydin lyödessä aivan maagisen kämmenlobbin murtopalloon. Lloyd tuli syöttämään otteluvoitosta 5-3 -tilanteessa, ja vaikka Cressy laittoikin kaksi ykkössyötön palautusta suoraan läpi, niin neljä muuta syöttöä eivät tulleet takaisin. Hieno matsi päättyi meidän voittoomme ja paikka finaalissa oli varma.

Matsi näkyi suorana Ruotsin SVT2-kanavalla, joten ottelun päätyttyä pääsimme kenttähaastattelun lisäksi vielä TV-studioon antamaan kommentteja. Ja mikäpä siinä oli niitä antaessa, sillä fiilis oli luonnollisesti erinomainen. Pelasimme jälleen upeasti tiiminä nostaen molemmat henkilökohtaista tasoamme oikeissa paikoissa, suurelta osin juuri sen takia, että pidimme niin hyvin energiatasomme korkealla. Pääsimme myös suorastaan ihmeellisen hyvin käsiksi kaksimetristen vastustajiemme syöttöihin, mistä osoituksena peräti neljä murtoa.

Jotenkin hitaahkolla keskuskentällä myös vastustajat pääsivät syöttöihimme kiinni vähän paremmin kun olin etukäteen ajatellut, mutta toisaalta ykkössyöttöjen pudotessa ruutuun voitimme kyllä lähes 80% pisteistä. Täytyy siis selvästikin ottaa huomiselle tavoitteeksi laittaa paljon ykkösiä kenttään. Jos tuo onnistuu niin pelimme on kyllä muuten kokonaisvaltaisesti tosi hienosti kasassa.

Vastustajamme sunnuntain finaalissa on pari Arevalo/Rojer. Pelasimme heitä vastaan Dallasin finaalissa helmikuussa, minkä lisäksi treenasimme heidän kanssaan täällä Tukholmassa viime sunnuntaina. Kyseessä on maailman tämän kauden kolmospari, joten huipputason peliä on vastapuolelta odotettavissa, mutta kyllä meillä varmasti on täydet mahdollisuudet voittoon, jos vain pelaamme omaa parasta peliämme. Syöttäminen on isossa roolissa, sillä Arevalo/Rojer palauttavat vahvasti, eikä heille siksi saa antaa omissa syöttövuoroissa liikaa siimaa. Myös energia saa mielellään olla huomenna isoa, sillä vastustajat harvoin jäävät sillä osa-alueella kenellekään kakkoseksi.

Mutta onhan se siistiä päästä huomenna hakemaan kisavoittoa jo kauden seitsemännessä finaalissa, ja nyt on jotenkin tosi vahva tunne, että kaikki on valmista voittoa ajatellen. Peli on kunnossa, itseluottamus on kunnossa ja pitää vain antaa hyvien asioiden tapahtua. Ottelu on ohjelmassa kello 13 paikallista aikaa eli kello 14 Suomen aikaa, ja ainakin VeikkausTV varmasti finaalin taas näyttää. Vamos!

14 thoughts on “Tukholma ATP250 SF, Heliövaara/Glasspool – Cressy/Olivetti 7-5, 6-3 (teksti päivitetty)

  • Jotain on ilmassa kun Myrtsikin välillä hymyilee ja joskus jopa tuulettaa. Lienee hyvä merkki.

  • Mahtavaa Harri! Ainoa asia mikä harmittaa on se, että tultiin torstaina pois Tukholmasta! Nyt menette päätyyn asti. Pelasit todella hyvin tänäänkin!!!

  • 💥 I’m going to make my own ”I 💓Harri” t-shirt like the young lad in the audience. 😅 Great performance with some amazing points in a wonderful atmosphere 🥳 and what about ”Lobby Lloyd”? 🤩 2 of the most accurate lobs I’ve seen in a long time and at crucial moments, Andy Murray would be proud. 😎

    Good luck in the final. 🤞

  • Singelimiehet tuskastu aika ajoin myllytykseen eikä motivaatio kantanu loppuun asti!
    Hienoa neluria, ilo katsella, molemmat parit pelas hyvin! Toppen!🎾🎾🎾👍😃

  • Onneksi olkoon! Oli ilo katsoa teidän otteita ja energistä peliä ja todella monia upeita voittopisteitä, jotka taisivat ainakin osittain olla teidän Lontoon treenisession tulosta, vai kuinka?
    Kun teillä on samanlainen tiimityö ja pelisuunnitelma huomenna kuin tänään, niin on teitä vaikea kaataa. Arevalo/Rojerin pitää panna parastaan. Tänään ei ollut epäilystäkään, kenen puolella live-katsomo ja kotikatsomo olivat. Sama tuki on varmasti takananne huomenna. Ei muuta kuin Vamos, Forza ja voitto kotiin!!! 💪💪💪 👍👍👍

  • Olipahan viihdyttävä tennisottelu! Siihen nähden kuinka hyviä syöttäjiä kenttä oli täynnä, niin nähtiin hämmentävän paljon murtomahdollisuuksia. Aika hyvällä prosentilla ratkaisupisteet kuitenkin kotiinpäin kääntyivät.

    Teille ansaittu ja iso voitto, joka aika paljon helpottaa tulevaa, jota aiemmin pohdittiin. Mutta nyt ei keskitytä siihen, vaan kaikki ajatukset huomiseen ja mahdollisuuteen pelata jälleen yksi finaali tälle kaudelle.

    Yleisö tuli tänään aika hyvin lämmitettyä huomista varten ja siitä pääsee finaalissa nauttimaan. Kun menette kentälle samalla ilmeellä ja itseluottamuksella, niin tuloksena on joka tapauksessa ikimuistoinen finaali!

  • Oli tosi jännä ottelu. Vasustajat paukuttivat kovia syöttöjä ja vähän pelotti että mitähän tästä tulee mutta olitte lopulta parempia kaikissa osapuolissa. Sinun ruotsinkieli sujui hyvin Ruotsin television haastattelussa, enkä kuullut paljon suomenruotsalaista murretta sinulta. Harvoin on nykyään suomalaisia urheilijoita jotka haluavat puhua ruotsinkielellä haastatteluissa. Ruotsalainen juontaja sanoi että paras pelaaja teistä neljästä olit sinä ja olin samaa mieltä. Huomenna sit titteli kotiin ja siitä eteenpäin.

  • Hieno ottelu ja mainiot kommentit Lloydin kämmenlonbbista. Ruotsinkielinen puoliso vaan pääs kuottailemaam, että miten toi Harri puhuu noin hyvää ruotsia ja itte oon ravintolatasolla. Eli loppuu nyt toi elvistely. 😁

  • Kova perustaso kestää vähän epätäydellisyyttäkin. Kannu kotiin!

    P.S. Kiehtova typo toi ”Llöimme” 😄

    • Piti oikein Llukea uudelleen tarkemmin tuo teksti. Totta, erinomainen typo tuohon paikkaan!

  • Heijaa Harri, olipa fint! Voi että, Myrtsikin intoutui tuulettelemaan kunnolla, ihanaa! Oli tunnetta ilmassa ja yleisö sai koko rahan edestä. Kovaa ne yritti vastapelurit, mut kun ei niin ei, paremmat sen voiton vei. Tänään sit katsomo kiehuu ja ties vaikka I love Harri liput liehuu!!! Onnea matkaan!

Comments are closed.