Kohti Torinoa – Vuosi huipentuu ATP Finalseihin

Vuoden viimeinen kisareissu on alkanut! Lensimme juuri tiimini kanssa Italiaan, jossa ottelut alkavat joko sunnuntaina tai maanantaina. Lohkot arvotaan huomenna torstaina, minkä lisäksi ohjelmassa on muun muassa treeniä, gaalaillallinen sekä mediapäivä ennen tositoimia. Fiilis on luonnollisesti aika katossa, sillä vaikka mukaan pääseminen oli itsessään jo upea suoritus, niin kyllähän menestysnälkä kasvaa aina syödessä. Ja saavutin kaiken lisäksi tällä viikolla myös henkilökohtaisen uuden ennätysrankingin, 12!


Onhan tässä kieltämättä edelleen ollut vähän sulattelemista siinä, että olemme tosiaan Lloydin kanssa oikeasti mukana ATP Finals -lopputurnauksessa. Alkusyksystä tilanne Race-listalla näytti hyvältä, mutta Pariisissa oli myös lähellä, että olisimme lipsahtaneet top7 ulkopuolelle. Vuosi sitten tähän aikaan tahkosimme challenger-kisoja, ja vielä tämän vuoden alussakin edes ATP1000-kisoihin mukaan pääseminen tuntui haaveelta. Nyt olemme kuitenkin oikeasti yksi kovimmista pareista koko Tourilla.

Kauden aikana saavutetut seitsemän finaalia, ja varsinkin tasaisen kova suorittaminen isoissa kisoissa osoittautuivat Race-rankingissa meidän vahvuudeksemme. Pääsimme mukaan neljään ATP1000-kisaan sekä kaikkiin Grand Slameihin emmekä hävinneet noissa kisoissa kertaakaan ensimmäisellä kierroksella. Henkilökohtaiselle rankingillekin tuo tekee tosi hyvää, sillä niiden kisojen pisteet lasketaan automaattisesti mukaan rankingiin, eikä minulla ole siis edelleenkään yhtään nollaa sarakkeessa. Myös ATP500-kisojen voitto ja finaalipaikka kesältä ovat tosi isoja pistepotteja. Grand Slameissa kvartsipaikka jäi parhaaksi suoritukseksi, mutta onpahan nälkää jäljellä ensi vuodeksi.

Mutta eiköhän palata vielä koko kauden yhteenvetoon tarkemmin tämän finaaliturnauksen jälkeen. Nyt fokus kannattaa nimittäin pitää vain olennaisessa eli seuraavissa otteluissa. Matsi kerrallaan.

Kotona neljä päivää sujui taas aika hujauksessa, sillä kyllähän aika kuluu nopeasti kun on mukavaa. Perheen kanssa harrastettiin yhdessäoloa ja koiran kanssa lenkkejä. Keholle pieni hengähdys tarjosi myös hyvän mahdollisuuden palautua sillä syksy ja paineen alla pelaaminen ovat aika takuuvarma merkki väsymyksen kasautumisesta. Kävin sunnuntaina aamulla varmuuden vuoksi tsekkaamassa nilkan tilanteen magneettikuvasta (kaikki kunnossa) ja nukahdin kesken tutkimuksen, minkä lisäksi nukahdin maanantaina parturituoliinkin. Jopa tänään iltapäivälennolla Milanoon uni maistui melkein pari tuntia.

Mutta treenikentällä tekeminen on kyllä ollut terävää. Vedin Talissa treeniä Jarkko Niemisen ja Patrik Kaukovallan kanssa, ja varsinkin syöttöön ja ykkösvolley-pelaamiseen löytyi taas hyviä oivalluksia. Jalkatyöstähän nuo molemmat ovat paljon kiinni, myös syöttö, johon voima tulee vahvasti alavartalosta. Nöyrästi vain alhaalta ylös.

Ensi viikosta tulee varmasti yksi makeimmista kokemuksistani tenniskentällä. Haluaisinkin vielä lopuksi käyttää mahdollisuuden laittaa esille myös viime hetken kaupallisen tarjouksen. ATP-kisoissahan pelaajalla saa olla mainoksia asussaan, ja nyt kun näkyvyys Torinossa on taattu, niin jos jollakulla olisi intoa saada yrityksensä tai muu logo ensi viikoksi näkyviin lippikseeni, niin otan mielellään vastaan tarjouksia. Logon maksimikoko on 12 cm2, mutta päähineestä tuo kyllä näkyy aika hyvin. Tarjouksia voi laittaa minulle sähköpostiin harri@harriheliovaara.fi torstai-iltaan asti, jotta ehditään painattaa logot ennen matsien alkua.

Kuljetuksemme Milanon Malpensan lentokentältä alkaa nyt lähestyä Torinon keskustaa, joten kohta pääsee illalliselle syömään aina maistuvaa italialaista ruokaa. Ja huomenna sitten tutustumaan treenipuitteisiin. Palataan asiaan vielä viikonloppuna ennen kuin matsit alkavat. Forza!

17 thoughts on “Kohti Torinoa – Vuosi huipentuu ATP Finalseihin

  • voi ettien että, kyllä on tulossa jännä viikko 🤩 itse tulkitsin lloydin kuvan niin, että hän hiljentää ne, jotka eivät uskoneet häneen. mutta vain oma tulkintani 😁 toivottavasti lloydkin yhtyy torinon tuuletuksiin.

    aivan uskomaton vuosi teillä takana. ei voi kun ihailla tasaisen vahvaa suoritustanne, ja läpi haasteiden. mikä nousu challengereista torinoon 😯 kyllä riittää elämänkertaan matskua, jos joskus semmoisen kirjoitat.

    pakko muuten nostaa hattua myös dodig/krajicek parille, he ottivat hirmu loppukirin race listalla; basel 500 voitto ja pariisin tonnisen runner-up, ei huono suoritus!

    • On kyllä tulossa tosi jännä ja siisti viikko! 😎 Eiköhän tästä pysty kaiken hulinan keskellä itsekin täysillä nauttimaan.

      Ja tosiaan Dodig/Krajicek otti kovan loppukirin ja nousivat henkilökohtaisessakin rankingissa suoraan top10-sijoitukseen.

      • voi jumpe, lohkojen ohella julkistettiin sunnuntain otteluohjelma, ja saatte kunnian avata nämä kisat 🤩🤩 arevalo/rojeria vastaan. miten jännittävää! alla jo joku kanssaseuraaja kommentoikin lohkoja, niin panin kanssa merkille, että koolhof/skupskit ja spessu-k jäivät toiseen kerhoon.

  • ”Tulevat kilpailut” -kohtaan olisi varmaan paikallaan lisätä tuo Torinon lopputurnaus, kun harvemmin sellaista pääsee kirjaamaan (nyt siellä lukee vielä Pariisi). Isot onnittelut kisapaikasta ja täälläkin ollaan hengessä täysillä mukana.

    Oma tulkintani Lloydin kuvaan on se, että antakaa keskittyä vain yhteen otteluun kerrallaan ja älkää kertoko kaaviota eteenpäin. Nyt muuten onkin sen osalta vähän eri tilanne, kun taitaa väistämättä Lloydille selvitä alkulohkovastustajat kokonaisuudessaan, ei vain ensimmäinen.

    • Kappas, kiitos muistutuksesta! Päivitetään tuo tulevat kilpailut osio saman tien.

      Aika hyvä analogi tuosta Lloydin kuvasta. Hän keskittyy olennaiseen. 😎

  • For the first 10 years the Tour Finals were held in London, all 24 competing players were given Ted Baker suits with matching shirts, ties and shoes.🕴️ Ivan Dodig even wore his to his wedding which was the week after the finals in 2013. This stopped in 2019 and players now come as they are. Is there a dress code for the Gala Dinner? From Lloyd’s instagram, it’s clear he has a ”quirky” style so could make quite a statement! 😁🙈

    I believe players receive gift bags, I’m imagining Rolex watches and 2 first class return tickets to the Maldives.🤩

    There’s live youtube streaming of the 3 practice courts so it will be interesting to watch your practice routines.😎

    Did you hear about the new partnerships for 2023? Krawietz joining up with Puetz is an obvious one given their Davis Cup success but I wonder how long Mies and John Peers will last. 😯😉 Jamie Murray and Michael Venus was already known.

    • Just seen on Andrei Rublev’s instagram, him being fitted for an Armani suit. 😎 Assuming all players will get the same treatment but will you get to keep it? 🤞

    • I am a little bit disappointed that I wasn’t able to experience the ATP Finals in London but I am sure we will have more than a good time here in Turin too. For today’s gala, everybody has to bring their own suits or rent one in Turin😕 Dress code is dark suit, white shirt and dark shoes, no tie.

      Player gifts are quite nice, though. On arrival there was plenty of nice stuff waiting in the room, for example iPad Pro and AirPods Pro. And some skincare products and Italian delicacies for example.

      About next year, I had heard the Krawietz/Pütz will be a team but didn’t know of the two others. Interesting!

  • Jos kaikki täällä kirjoittavat laittaisivat kympin pottiin niin saataisiinko hattuun teksti ’Team Glassovaara’?

      • Täältä tulee kymppi, ja varmaan monelta muultakin! Olette te jo toista vuotta tuoneet niin paljon iloa moneen torppaan että saisi tämän viritelmän ”Glassovaara” leviävän laajemmalleekin…

  • Onnea Torinoon sitä siellä tarvitaan kun tasoerot ovat olemattomat..ja kävi torinossa miten vaan niin ens vuonna todennäköisesti voitatte grand slamin minulla on siitä vahva tuntuma.. Hieno kausi. Nauttikaa huipentumasta Torinon valoissa..

  • Kiitos taas hyvästä blogista ja alustuksesta TORINOON. On pakko vielä onnitella, iloita ja hehkuttaa teidän noususta kuudenneksi kovimmaksi tiimiksi maailmanlistalla!!! On myös todella mahtavaa tulla paikan päälle katsomaan alkukierrosten matsejanne. Toivottavasti paikalla on suuri suomalaisjoukko kannustamassa!!!
    Tsemppiä, vottoisia pelerjä ja hyviä tuuletuksia!!! Forza forza!!! 👍👍👍 💪💪💪

  • Arvonta on näköjään saatu tehtyä https://www.nittoatpfinals.com/en/news/nitto-atp-finals-2022-draw ja kopsasin ryhmäjaon alle:

    Green Group
    Wesley Koolhof and Neal Skupski (1)
    Nikola Mektic and Mate Pavic (4)
    Ivan Dodig and Austin Krajicek (5)
    Thanasi Kokkinakis and Nick Kyrgios (8)

    Red Group
    Rajeev Ram and Joe Salisbury (2)
    Marcelo Arevalo and Jean-Julien Rojer (3)
    Lloyd Glasspool and Harri Heliovaara (6)
    Marcel Granollers and Horacio Zeballos (7)

  • Moikka
    Lienette jo nähneet lohkonne, eli
    Red Group
    Rajeev Ram and Joe Salisbury (2)
    Marcelo Arevalo and Jean-Julien Rojer (3)
    Lloyd Glasspool and Harri Heliovaara (6)
    Marcel Granollers and Horacio Zeballos (7)

    Vältitte siis parit Koolhof/Skupski sekä ”Special K:t”, joskin vähän on tutina, että jälkimmäiset ovat tulossa pääasiassa pitämään hauskaa. Toki yleisön ja lajin kannalta toivottavaa, että viitsivät myös tosissaan pelata.

    Katsomossa Suomi-paidat päällä meidän perhe, sinulle ja Lloydille menestystä toivoen. Ja hyviä kämmenpalautuksia muuallekin kuin kattoa kohti…

  • Arvottu lohko näyttää noin ennakkoon aika hyvin teille sopivalta. Toki kaikki parit ovat kovia grande finalessa. Tuli noista jaloista ja syötöstä mieleen vanha totuus yleisurheilusta: juoksumatkat ratkaistaan käsillä ja heittolajit jaloilla. Tennis ehkä sitten siinä puolivälissä. Nauttikaa kauden huipennuksesta!

  • Onhan se vaan edessä huikea lopetus uskomattoman upealle kaudelle. Kauden alussa sai jännittää, että mahdutteko edes mukaan kisoihin ja sama jatkui isompien turnausten kanssa pitkälle kesään. Ja nyt olette mukana kahdeksan parhaan parin huipennuksessa. Melkoinen tarina ja parasta on, että tarina on vielä pahasti kesken.

    Ekana tulee vastaan teille vielä voittamaton pari, mutta siitähän on oikein hyvä aloittaa uuden historian kirjoittaminen. Kaikki tarvittava teillä voittoon on, joten eikun täysi rähinä päälle ja turnaus voitolla käyntiin.

Comments are closed.