Torino ATP Finals – Pelit alkavat sunnuntaina

Vuoden viimeisen kilpailun alku lähestyy vääjäämättä, ja mikä kilpailu onkaan kyseessä! ATP Finals tapahtuma Torinossa on itseoikeutetusti vuoden kohokohta ja aika spesiaali tapahtuma. Saavuimme Torinoon keskiviikkona illalla, ja ohjelmassa on ollut hyvää treeniä kolmen päivän ajan. Huomenna on kuitenkin aika laittaa kengännauhat kunnolla kireällä kun aloitamme urakkamme kello 11.30 kisan ensimmäisessä ottelussa paria Arevalo/Rojer vastaan.

Jo etukäteen oli tiedossa, että ATP Finals tulisi olemaan hieman tavallista eksklusiivisempi tapahtuma, sillä paikalla on vain parhaat. Ja kyllähän sen jotenkin huomaa kaikissa järjestelyissäkin, että panostukset ovat kunnossa. ATP:n puolelta on paikalla selvästi enemmän mediahenkilöstöä, tour managereita ja muuta tukihenkilökuntaa kuin perus kisassa, vaikka pelaajia on tavallista vähemmän. Tavoitteena on selvästi tehdä tästä vuoden paras ATP:n järjestämä tapahtuma.


Kisapaikkana toimii Italian suurin sisäareena Pala Alpitour, jossa järjestettiin muun muassa Euroviisut aiemmin tänä vuonna sekä pelattiin muun muassa Torinon 2006 olympialaisten jääkiekkofinaali. Keskuskentän lisäksi areenan päätykatsomon taakse on saatu mahdutettua yksi treenikenttä, joka on yleisölle mukavasti nähtävissä. Lisäksi muutaman minuutin kävelymatkan päässä olevalle Circolo della Stampa -tennisklubille on rakennettu kaksi treenikenttää lisää. Alusta on kaikilla kentillä sama melko nopea Greenset. Nopeaa fiilistä lisää vielä se, että ollaan muutama sata metriä meren pinnan yläpuolella, ja varsinkin uusina Dunlop ATP-pallot tuntuvat aika vauhdikkailta.



Kisapaikan ulkopuolellakin pelaajista pidetään varsin hyvää huolta. Majapaikkana toimii Principi de Piemonte hotelli Torinon keskustassa, ja kauden muista kisoista poiketen pelaajat saavat kaksi (nelinpeli) tai jopa kolme (kaksinpeli) huonetta käyttöönsä kisan ajaksi järjestäjien kustantamana. Aamupalat ja kisan hallintoa on sijoitettu hotellin konfrenssitiloihin, mutta muut ruokailut tapahtuvat areenalla tai omaehtoisesti kaupungilla.


Kisaa edeltävään ohjelmaan on kuulunut myös vähän normaalista poikkeavia juttuja kuten gaalaillallinen torstai-iltana ja melko intensiivinen mediapäivä tänään lauantaina. Ainakin itselle ensikertalaisena on ollut ilo huomata kuinka tällaisessa pienemmässä tapahtumassa myös pelaajat kokevat tavallista enemmän yhteenkuuluvuuden tunnetta, ja olenkin tutustunut moneen täällä mukana olevaan pelaajaan paljon aiempaa paremmin. Voi olla, että asetelma vähän muuttuu, kun pelit alkavat, mutta tähän mennessä meillä on ollut pelaajien tapahtumissa kyllä todella hauskaa yhdessä.


Tässäkin turnauksessa nelinpelaajat ja kaksinpelaajat pyörivät kyllä jossain määrin omissa porukoissaan. Ja vaikka nelinpeli on tässä ATP Finals -turnauksessa tavallista enemmän esillä, niin kaksinpelaajat vievät kyllä suurimman huomion. Mutta kyllä meitäkin tänään Lloydin kanssa haastateltiin pitkälti toista tuntia. Je viimeistään pelien alkaessa nelinpelikin nousee toivottavasti ihmisten huulille, sillä näytetäänhän myös kaikki nelurimatsit television välityksellä.

Lloydin kanssa valmistautumisemme on sujunut aika lailla odotusten mukaisesti, sillä olemme saaneet tehtyä sekä yksityiskohtaisempaa pieniin asioihin keskittyvää treeniä kahdestaan että pelattua treenipisteitä kovia harjoituskavereita vastaan. Sain mukaan reissuun myös oman valmentajani Boriksen, joka täydentää Louisin tuomaa tukea erinomaisesti. Fysioterapeuttini Mikko oli myös mukana ensimmäiset pari päivää laittamassa kaiken kuntoon ennen kuin hän palasi takaisin Suomeen ottamaan Talin CH-turnauksen fysiovastuun harteilleen.


Kaikki alkaa siis olla pitkälti valmista huomiseen ensimmäiseen otteluun, jossa saamme siis vastaamme parin Arevalo/Rojer. Pelasimme heitä vastaan vähän heikot matsit Dallasin ja Tukholman kisojen finaaleissa aiemmin tänä vuonna, mutta nyt on toivottavasti meidän vuoromme loistaa. Fyysisesti meidän pitäisi ainakin olla valmiimpia kuin noissa kahdessa aikaisemmassa ottelussa.

Olemme käyneet Louisin kanssa taktiikkaa vielä tarkemmin läpi, mutta edelleen tavoitteena on tehdä perusasiat mahdollisimman hyvin. Omalla kohdallani ykkössyötöstä otettiin tarkoituksella täksi viikoksi pari km/h nopeutta pois kierrettä lisäämällä, jotta prosentti saadaan tarpeeksi ylös. Nopealla kentällä uskon tuon olevan voittava taktiikka. Palautuksissa tulemme myös hakemaan paljon suoria ratkaisuja, sillä pidempiä ralleja takakentältä on vaikea voittaa, jos vastustajat tulevat verkolle.

Tärkeintä on kuitenkin löytää oikea energinen ja positiviinen mielentila otteluun, jotta pystymme tukemaan Lloydin kanssa toisiamme mahdollisimman hyvin sekä pelaamaan kumpikin henkilökohtaisesti parhaalla tasollamme. Olemme valtavan ylpeitä päästessämme pelaamaan tähän turnaukseen, mutta olemme samanaikaisesti täällä vain ja ainoastaan voitto mielessä. Matsimme on ohjelmassa sunnuntaina kello 11.30 paikallista aikaa eli 12.30 Suomen aikaa, ja lähetys pitäisi näkyä ainakin Eurosportin kautta.

Lopuksi mainittakoon vielä se, että viime kirjoituksessani mainostama logopaikka lippikseeni meni lopulta Hoxhunt-nimiselle suomalaiselle IT-firmalle. Iso kiitos heille jo tässä vaiheessa, ja toivottavasti näkyvyyttä tulee aina viikonlopulle asti. 💪

5 thoughts on “Torino ATP Finals – Pelit alkavat sunnuntaina

  • Pitkä on ollut tienne Torinoon, ja nyt vaan kiipeämään ottelu ottelulta ihan huipulle!!! Olette kyllä ansainneet paikkanne, ja kovassa seurassa olette. Luultavasti tarjolla hermoja raastavia matseja, mutta nehän kestetään! Nyt jos koskaan tilaisuus nähdä Myrtsiltäkin kunnon tuuletuksia; niitä kohti, vamos!!!!!

  • Onhan tämä teidän ATP Finals Torinossa maailmanlistan kuudentena tiiminä aivan mielettömän hieno saavutus!!! Gongrats!!! Tämä on myös iso osa suomalaista tennishistoriaa ja erityisesti sun henkilökohtaista tennisuraa ja nousua maailman terävimpään nelurikärkeen!!!
    Lukiessani sun blogia ja seurattuani teidän kauden huippuhetkiä, on päivän selvää, että olette todellakin ansainneet paikkanne tässä turnauksessa.
    Ja mikä ilo onkaan olla kannustamassa sinua ja Lloydia paikan päällä!!! (Hyppään junaan Cortona-Camuciassa 5:25 ja ellei Italian pistelakot sotke matkaa, niin pääsen yhtymään muiden paikalla olevien suomalaisten kannustushuutoihin!!! – Voittoisaa peliä, hyviä tuuletuksia ja forza forza!!!👍👍👍

  • Megatsempit teille molemmille; puitteet näyttäs olevan kohdillaan ja äijät kovassa kunnossa!!!
    Vamos-Forza-Menoks! 🙂🎾👍

  • Valitettavien yhteensattumien vuoksi ”Torinossa tavataan” ei kohdaltani toteutunut😫. Mutta Eurosport auttaa aina. Eli ei muuta kuin isoin vaihde päälle ja voitot kotiin! Ootte vähintään yhtä hyviä kuin muutkin huippuparit!

  • Tsemppiä teille molemmille Torinossa!
    Enjoy the matches and play relaxed! You are both in good shape so trust yourselves and it will be fine.

Comments are closed.