Torino ATP Finals RR2, Heliövaara/Glasspool – Ram/Salisbury 5-7, 4-6

Ei ollut valitettavasti tänään ihan yhtä hyvä pelipäivä kuin sunnuntaina. Vastustajat syöttivät todella tarkasti ja pitivät meidän palautuspelimme kurissa, ja kun he vielä onnistuivat murtamaan syöttöni kertaalleen kummassakin erässä, niin tulos oli ihan ansaittu. Kisa ei kuitenkaan onneksi ole ohi, vaan kaikki on edelleen omissa käsissä torstain viimeisessä lohko-ottelussa paria Granollers/Zeballos vastaan.


Sunnuntain ottelusta jäi todella hyvä fiilis, mutta tänään tuntuma palloon ei ollut edes iltapäivän bollauksessa oikein kohdallaan. Peruslyönnin rytmi oli jostain syystä hieman hukassa, eikä matsissakaan homma lähtenyt oikein missään vaiheessa sujumaan kunnolla. Varsinkin pidemmät rallit päättyivät moneen kertaan hienoisiin virheisiin, kun tekemisen perustaso valahti jostain syystä tavallista alemmas. Mutta sellaista urheilu välillä on, joskus kulkee ja joskus ei.

Illalla pelattu matsi alkoi tänään tasaisesti, mutta lähinnä kyse oli hyvästä syöttämisestä. Ensimmäisessä erässä tuntui jopa yksittäisten pisteiden voittaminen vastustajien syötöllä olevan vaikeaa, mutta pysyimme hyvällä tsempillä kuitenkin mukana matsissa. Lloyd hoiti syöttövuorojaan tyylikkäästi, mutta minä jouduin vaikeuksiin 3-3 -tilanteessa parin heikomman verkkopelaamisen myötä. 0-40 -tilanne näytti suorastaan uhkaavalta, mutta neljä ykköstä ja erityisesti 30-40 -tilanteen erinomainen lobbi lämmittivät mieltä, ja saimme kuin saimmekin pidettyä syöttövuoron.

Kolmannen breikkipallon pelastus ei ollut hassumpi. 🎥: @tennistv | @ATPTour

Lisää vaikeuksia oli kuitenkin edessä 5-5 -tilanteessa, kun Salisbury pelasi muutamalla huippusuorituksella kaksi murtopalloa taas vastustajille. Ensimmäinen pelastui jälleen hyvällä syötöllä, mutta 40-40 -tilanteen ratkaisupallon pitkä ralli päättyi harmittavasti vastustajien voittoon. Saimme vielä jonkinlaisen paineen aikaiseksi Salisburyn erän viimeisessä syöttövuorossa parilla hyvällä palautuksella, mutta murtopaikoille emme päässeet. Ensimmäinen erä siis vastustajille 5-7.

Toinen erä alkoi jälleen syöttäjien komennossa, mutta 3-3 -tilanteessa osat vaihtuivat. Tuo game oli ottelun ainoa, jossa ykköseni ei pudonnut tarpeeksi, ja siitä kovan luokan vastustajat osasivat heti rokottaa. 40-40 -tilanteen piste oli vastustajien ainoa murtopallo toisessa erässä, mutta siihen osui valitettavasti myös ottelun ainoa kaksoisvirheeni.

Murrosta sisuuntuneena pelasimme kuitenkin seuraavan Salisburyn syöttövuoron hyvin saadessani rystyllä kaksi suoraa palautuspistettä ja taistellessani makealla refleksivolleylla meille kolmannenkin pisteen. Ensimmäisen murtopallon Salisbury pelasti hyvällä ykkösellä, ja 40-40 -tilanteeseenkin löytynyt syöttö oli tarkka. Sain kuitenkin palautuksen pelattua linjaa pitkin verkolle nousseelle Salisburylle, mutta hänen lyhyt krossivolleynsa oli kaikessa rauhallisuudessaan maailmanluokkaa. Lloyd kavensi tilanteeksi 4-5, mutta Ram oli ottelun viimeisessä syöttövuorossa itse varmuus. Lukemat 5-7, 4-6 vastasivat mielestäni ottelun tapahtumia ihan realistisesti, ja kyllä tänäänkin parempi voitti.

Jostain syystä omassa pelissäni oli tänään perustaso vähän kateissa, eikä varsinkaan pelitilannepaikoissa varmuus ollut toivotulla tasolla. Oma ykkössyöttö tippui kyllä kenttään kelvollisesti 66-prosenttisesti, mutta syöttöjen jälkeinen peli ei ollut ihan niin hyvää kuin olisi vaadittu. Ja palautusgameissakin tuli ihmeellisen monta takakentän virhettä melko neutraaleissa tilanteissa. Ehkä välipäivän treenaaminen ei ollut jostain syystä ihan normaalilla laatutasolla.

Tuota virhettä ei kuitenkaan tule enää tehtyä toiste, sillä suuntasimme Boriksen kanssa tänään heti matsin päätyttyä treenikentälle tekemään 45 minuutin tehotreenin löytääksemme lyönnin kipinän takaisin. Ja kyllähän se löytyikin, sillä pelaaminen tuntui pienen hakemisen jälkeen olevan täysin eri tasolla matsissa nähtyyn lyömiseen verrattuna. Täytyy vain pitää sama meiningin yllä keskiviikkona harjoituksissa ja torstaina matsissa, niin kyllä tästä vielä hyvä tulee.

Kaikki on nimittäin vielä meidän osaltamme auki torstaina, kun punaisen lohkomme pelejä taas jatketaan. Tappio tietää kisojen päättymistä, mutta suoralla kahden erän voitolla jopa lohkon kärkisija on mahdollinen. Kutkuttavat pelit on siis tiedossa torstaina.

Vastustajamme torstaina kello 11.30 pelattavassa ottelussa on pari Granollers/Zeballos, jota vastaan emme olekaan aiemmin pelanneet. Pari yhteistä treeniä on tältä vuodelta kyllä takana, mutta onhan tuo ihan kiva päästä pelaamaan matsissa pitkästä aikaa uusia vastustajia vastaan. Zeballos on lohkomme ainoa vasuri, mikä hieman muuttaa pelin dynamiikkaa, mutta muuten keskittymisen pitää olla täysin oman tekemisen laadussa ja oikean mielentilan löytämisessä.

Keskiviikkona siis treenataan, mutta torstaina on sitten ihan oikeasti lupa laittaa kaikki peliin, sillä muuten kausi päättyy siihen. Eiköhän meiltä kuitenkin vielä löydy pari ässää hihasta, joten positiivinen asenne vain esiin ja ilon kautta kentälle. Vamos!

29 thoughts on “Torino ATP Finals RR2, Heliövaara/Glasspool – Ram/Salisbury 5-7, 4-6

  • Kiistatta aneeminen ote verrattuna sunnuntain peliin, mikä tosin oli yksi historianne parhaita. Mutta pelit jatkuu ja voittofiilis niin siellä kuin täällä!

    • Jep, päivien välistä vaihtelua tulee väkisinkin. Mutta tehdään parhaamme, että torstaina kulkee taas!

  • Vastustajat syöttivät samalla tavalla kuin te sunnuntaina. Löydätte kyllä sunnuntain vireen uudelleen, sitten kaikki on valoisampaa. Tsemppiä torstain otteluun, nauttikaa ja hyvä tulee.

  • Harri,

    vastustaja on nelureiden Top 2 , Joe Salisbury on ehkä nelureiden ”liikkuvin/urheilullisin” pelaaja. Unohdetaan nyt ko ottelu ja tsemppiä tänään uuteen otteluun , sillä on merkitystä

    • Juuri näin! Lohkoformaatin etu on juuri siinä, että yksi huonompikaan matsi tai vastustajien unelmapäivä ei kaada koko kisaa. Torstaina jatkuu!

  • Ei tosiaan kaikkein paras esitys teiltä tällä kertaa. Mutta vastustaja oli kyllä todella hyvä. Ram ei tehnyt juuri yhtään helppoa virhettä ja syötti älyttömän vahvasti ja Salisbury oli myös oikeissa paikoissa todella vahva ja vakaa. Ram (ja Koolhof) on mielestäni nopeakätisin (?) kaveri verkolla.

    Mahtavaa ollut seurata teidän menoanne tämän vuoden aikana ja myös jo aikaisemmin. Vaikka Kontisen menestykseen on vielä pikkuisen matkaa, niin tämän blogisi seuraaminen tuo urasi lähemmäksi monia tenniksen harrastajia ja seuraajia. Vaimoni välillä säikähtää kun saatan karjaista kovasti teidän peliänne katsoessa 😀 Tsemppiä viimeiseen lohkomatsiin! Semifinaali odottaa.

    • Kiitos tsempeistä! Ram/Salisbury on kyllä hyvänä päivänä aika vaikea voitettava, kyllähän sen osoittaa nuo kolme voitettua Grand Slamia ja maailmanlistan ykköspaikka vielä pari viikkoa sitten.

      Mutta hienosti on mennyt eteenpäin meidänkin peli vuoden parin aikana. Torstaina sitten taas täysi fokus tekemiseen, mutta toivotaan, ettei tarvitse kotikatsomoissa liikaa muuta perhettä säikytellä. 😁

  • Vastustajille osui unelmapäivä ja menivät menojaan. Ei ollut voitto yksittäisistä pisteistä kiinni vaan tasoero oli selvä. Vaan toisena päivänä osat olisivat voineet vaihtua, ja siitä todistavat Glassovaarojen kaksi voittoa.

    Oikein mieltä lämmitti, kun HooHoo otti ainoan no-adin. Varsin ok palautus ja vain Salisburyn loistelias volley pelasti breikiltä. HooHoo, sun pitää ottaa no-adit nopeilla kentillä! Eilenkin Lloydin palautuspeli oli varsin keskinkertaista. Taisi tulla yhteensä kolme pistettä Lloydin puolelta. Syöttöpeli oli tietysti maagista, mutta nyt puhutaan palautuksista.

    Tulossa Granollers/Zeballos. Kyllähän varsinkin Zeballos on varsin haavoittuva. Peruspelillä tulee voitto ja paikka semeihin. Vamos!

    • Jep, tarkasti pelasivat kyllä vastustajat. Tällä tasolla välillä pakko myöntää, ettei kaikki ole pelkästään omissa käsissä. Mutta tuo no-adin ottaminen minun puolelleni oli kyllä oikea ratkaisu. Aika itseluottamuspuolen juttujahan nuo valinnat kyllä ovat, mutta täytyy tosiaan itse uskaltaa astua useammin esiin, sillä palautus on kyllä oman pelini isoin vahvuus.

      Torstaina sitten kovalla itseluottamuksella Granollers/Zeballosin kimppuun. 💪

  • Oli kyllä vastustajat hurjassa iskussa eilen. Syöttäminen oli lähes vastustamatonta. Ja sieltä tuli muutama niin maaginen puolivolley, että en muista ihan hetkeen nähneeni.

    Harrin syöttövuoroissa oli koko ajan vähän vaaran merkkejä ilmassa ja pari kertaa vastustajat onnistui. Toisen erän lopussa ollut oma murtopaikka olisi voinut vielä peliä kääntää, mutta paremmat eilen voitti, joten kunnioitetaan tulosta.

    Onneksi pelit kuitenkin jatkuu ja parasta tosiaan on, että kaikki on omissa käsissä. 2-0 voitto torstaina ja muiden tekemisellä ei ole mitään väliä. Jospa tuo eilinen oli se yksi huonompi peli, joka teillä on tavannut turnauksessa tulla. Nyt se on hoidettu pois alta ja seuraavat pelit on täyttä timanttia.

    • Jep, ehkä tuo tiistain matsi oli se oikea hetki pelata oma vähän heikompi matsi alta pois. Vastustajat olivat sen verran iskussa, että olisi hyvänä päivänäkin ollut voiton ottaminen vaikeaa.

      Torstaina kaikki on kuitenkin omissa käsissä, joten isolla sydämellä vaan piste kerrallaan kohti hyviä asioita.

  • Katselin eilisen lähetyksen alusta saakka, eli myös kentälle tulonne. Ja oikeestaan vasta silloin minulle ihan täydesti avautui, missä tilanteessa te nyt olette! Millaisen matkan olettekaan tehneet tähän päästäksenne! ATP Finals!! Läikähti kyllä kunnolla! En oikein osannut jännittääkään, kuinka itse ottelussa käy, kun antauduin tuolle tunnetilalle. Jokainen peli tuolla on varmaan nautinto teille. Ja voit olla varma, että myös seuraajillenne. Seuraavalla vastaparilla on kova voitonnälkä kahden tappion jälkeen, mutta säilyttäkää itseluottamuksenne, niin hyvä siitä tulee!

    • Todellakin! Onhan tämä ATP Finals ihan huikea tapahtuma, ja siitä pitää muistaa itsekin yrittää nauttia mahdollisimman paljon. Tappioita tulee ja menee, mutta kokonaiskuvassa asiat ovat kyllä todella hyvin. Torstaina sitten taas itseluottamus edellä kentälle, niin hyvä tulee!

  • Vastustajat olivat eilen kovia. Syöttäminen oli aivan maagista ja teillä oli vaikeuksia löytää niihin vastausta. Toki, kun toinen erä oli aavistuksen normaalimpi heiltäkin, tuo yksi syötönmurto olisi voinut tuoda aivan erilaisen asetelman matsiin. Taas se yksi piste siis. Salisburyn syöttö ei nyt takellellut, mitä on välillä matseissa nähty. Ja Ram oli kauttaaltaan pelin paras pelaaja. Isossa kuvassa oli kuitenkin odotettavissa, että pelit menevät lohkossa ristiin, koska niin pienestä erot kiinni. Siksi oman tason löytäminen seuraavaan matsiin on avain loppupeleihin. Ja vastustajat eivät kyllä syötä samalla tasolla kuin eilinen pari. Hyvää tästä tulee!

    • Jep, pienestä oli varsinkin toinen erä lopulta kiinni. Vastustajat taisivat voittaa siinä juurikin kaksi pistettä enemmän kuin me, mikä ratkaisi homman. Mutta Ram oli kyllä kovassa iskussa, eikä Salisburykään varsinkaan syöttöpelissä juuri jäätynyt.

      Lohkon tilanne pysyi kuitenkin edelleen auki, joten torstaina vaan fokus omassa tekemisessä niin kaikki on auki. Palautuksiin pitäisi varmasti päästä paremmin ainakin käsiksi. 💪

  • Menneet on menneitä vaikka niistäkin saa oppia, mutta torstai on toivoa täynnä! Kipuan Pala Alpitourin katsomoon torstaina ja lupaan pitää meteliä. Kaikki peliin niin katsomossa kuin kentällä!

    • Mahtavaa, kovaa kannustusta tarvitaankin, sillä nyt on isot panokset pelissä. Kuullaan torstaina!

  • Kunniallinen taistelu vaikka tappio tulikin. Ram ja Salisbury olivat vain tuona päivänä liian kovia, mutta ottelu oli kuitenkin tiukka.

    Suora kahden erän voitto seuraavassa matsissa voi edelleen viedä teidät semeihin. Ei muuta kuin nollataan tilanne ja täydellä tsemillä torstain matsiin!

    • Juuri näin, jätetään tappio nopeasti taakse ja keskitytään täysillä torstain viimeiseen lohkomatsiin. Voitto siitä veisi todennäköisesti jatkoon, joten sitä tavoitellaan. Vamos!

  • Torstai on toivoa täynnä!
    Olemme matkalla kannustamaan, Suomen liput liehuu ja kannustusta riittää 👍🇫🇮🇬🇧

    • Wohoo, torstaina sitten Pala Alpitour haltuun. Mahtavaa kuulla, että suomalaisia on tulossa paikalle enemmänkin!

  • Pelasitte paremmin kuin kirjoitit, vastustajilla vain huippupäivä. Ei siinä auttanut edes Suomen lippujen heiluttaminen katsomossa 🙂 Kovasti yritettiin saada yleisöä teidän puolellenne, muttei tainnut montakaan suomalaista olla paikalla. Menestystä seuraavaan, Zeballos/Granollers eivät ole vakuuttaneet tähän saakka.

    • Vastustajilla oli kyllä huippupäivä, kaikki kunnia heille. Mutta aina sitä ihmismieli keksii ainakin vähän jäädä omiakin suorituksia harmittelemaan. 😅

      Kiitos joka tapauksessa kannustuksesta! Kyllä sieltä suomalaishuutoja silloin tällöin kentälle asti kuului, ja onhan se aina upea tunne, kun sellaista pääsee kokemaan. Torstaina lisää!

  • That’s easily the best Ram/Salisbury have played since the US Open although they’ve had a light schedule recently due to Joe’s lower back problem. The commentators said it’s the best he’s served since changing his service technique earlier in the year because of his back. his serve had become a bit of a liability. Even though they were dominant on serve, it was still relatively close but chances were few. Holding serve from 0-40 down in the first set was incredible especially the epic lob! 💫

    Tomorrow you know what is required just like in Paris (I assume Lloyd knew what was required😜) where a win in the QF would qualify you for Turin. What better birthday present for Lloyd on Saturday. 🎁😄

    • Yeah, they played a very solid and high-quality match. Especially serving and net play were at a level I’ve not often experienced on a doubles court. But everything is still open in our group, we just need to focus on our own things in the last match. Vamos!

  • Torstai on toivoa täynnä.
    Kaikki paukut peliin.
    Rento perustekeminen riittää.
    Peukkuja täältä kotikatsomosta.
    Voitto kotiin ja jatkoon!

  • Ei tuosta nyt kannata kovin paljoa itseään soimata. Vastustajat pelasivat yksinkertaisesti erittäin hyvin ja sen vuoksi te ette päässeet samaan rytmiin kuin ensimmäisessä pelissä. Tästä huolimatta peli pysyi tasaisena ja oli lähellä, että vastamurtojakin olisi tullut. Eli hyvällä itseluottamuksella vaan kohti kolmatta peliä ja jatkopeleihin. Ei hyvää kautta kannata tähän lopettaa. 👍💪

  • Täysillä mukana päivän ottelussa. Muistakaa jutella puoltenvaihdoissa. Sunnuntaina juttu ja peli luisti, tiistaina oli hiljaista poikaa…
    Voitto kotiin!

Comments are closed.