Lomat vietetty ja valmistautuminen kauteen 2023 aloitettu

Äkkiä se kuluu aika kotona. Tuntuu, että vastahan sitä Torinosta palattiin pitkän kauden jälkeen kotiin, mutta nyt on jo katseet visusti käännetty kohti ensi vuotta. Ehdin jo menneenä viikonloppuna mukaan myös kotimaisen Tennisliigan otteluihinkin, mikä on aina mukavaa hommaa. Mutta nyt edessä on parin viikon tiukka treenijakso ennen kuin matka Australiaan siintää jo edessä päin.

Mennyt kausi oli kokonaisrasitukseltaan varsinkin loppua kohden aika tiukka puristus, ja keho ottikin pienen aikalisän heti kotiin palattua. Sairastelin erilaisia infektioita melkein kaksi ja puoli viikkoa ennen kuin olo alkoi Itsenäisyyspäivän kohdalla vihdoin tuntua sellaiselta, että tekisi edes mieli ajatella mitään urheiluun liittyvää. Muukin perhe oli mukana sairasteluissa ainakin osa-aikaisesti, joten ei tuo loma mitenkään palauttavalta levolta tuntunut, mutta tulipahan ainakin oltua kotona ja keskityttyä elämän pieniin ilonaiheisiin niiden ansaitsemalla tavalla.



Torinon kisan takia tämä kausien välinen aika kotona on kokonaisuudessaan ainoastaan viisi ja puoli viikkoa, joten melko vähänhän tässä jää varsinkin nyt sairastelujen takia aikaa kehittävälle harjoittelulle. Tenniskausi on pitkä, ja tässä ylimenokauden aikana sen varsinkin huomaa. Olisin halunnut aloittaa treenit ensin pelkästään fysiikkaan keskittyen jo viikkoa aikaisemmin, mutta nyt siis pääsin ensimmäistä kertaa salille vasta viime viikon keskiviikkona ja tenniskentälle pitikin palata heti seuraavana päivänä.


Olimme jo pari kuukautta sitten sopineet eilen päättyneelle viikonlopulle erityisohjelmaa, sillä tarkoitus oli lennättää Lloyd Suomeen muutamaan yhteistyökumppanitapahtumaan sekä pelaamaan Tennisliigaottelua lauantaina kotikentälleni Laajasaloon. Lloydkin kuitenkin sairasteli viime viikolla eikä hän halunnut ottaa turhia riskejä pelaamalla huonolla valmistautumisella, joten hän tuli lopulta Suomeen vain pikavisiitille perjantain kumppanitilaisuuksiin. Harmi juttu lauantain Tennisliigamatsin osalta, mutta kiva, että hän pääsi käymään edes pikaisesti perjantaina.

Itse Tennisliigamatseista saatiin kaikesta huolimatta upeat tapahtumat, sillä Laajasalossa pidettiin samaan syssyyn lauantai-iltana myös uuden hallilaajennuksen avajaiset sekä seuran pikkujoulut, mikä houkutteli paikalle lähes 300 katsojaa. Ja ottelutkin olivat varsin laadukkaita, sillä vastustajajoukkueena oli toinen itähelsinkiläisseura Smash, jonka ykköstykkinä pelasi Henri Laaksonen. Pelasin pitkästä aikaa melkein vuoden tauon jälkeen kaksinpeliäkin, mutta Henri oli tällä kertaa parempi 4-6, 2-6. Nelurissa otimme kuitenkin voiton Ilja Orren kanssa, kun pari Laaksonen/Tiainen kaatui vahvalla esityksellä 6-3, 6-3.

Koska tenniksen pelaaminen on niin mukavaa, päätin olla mukana Tennisliigamatsissa myös sunnuntaina, vaikka matkaa vieraspeliin olikin ihan reilusti, Ouluun asti. Tapahtuma oli kuitenkin Oulussakin hienosti järjestetty ja yleisöä paikan päällä pitkälle toista sataa. Tuliaisiksi tuli vielä kaksi hyvää voittoa, kaksinpelissä Magga kaatui 6-1, 6-3 ja nelinpelissä Iljan kanssa Laitinen/Magga 6-3, 6-4. Lentokoneella tehty päiväreissu sunnuntaina ja yhteensä neljä matsia kahteen päivään tosi lyhyellä treenivalmistautumisella tuntuvat kyllä kehossa, mutta kyllähän matsien pelaaminen on parasta mahdollista treeniä. Ja kun samalla saa levitettyä tenniksen ilosanomaa ympäri maata niin mikäs sen parempaa.


Maanantaina ohjelmassa on ansaittu lepopäivä, mutta muuten tulevien parin viikon ohjelma on varsin intensiivinen. Tiukan fysiikkatreenin lisäksi ohjelmassa on paljon tennistreeniä sekä erilaisia sponsoritapahtumia, kuvauksia, testejä ja muuta mukavaa. Ja vielä joulua edeltävällä viikolla olisi tarkoitus lentää Lontooseen muutamaksi päiväksi treenileirille.

Palaan kauteen 2023 vielä tarkemmin tulevissa kirjoituksissa, mutta kerrotaan nyt päällimmäiset uutiset tässä kohtaa. Lloydin kanssa tottakai jatketaan yhteispelejä, ja kisakalenteri näyttää siltä, että avaamme kauden kahdella esikisalla Adelaidessa ennen Australian avoimia Melbournessa. Tämän jälkeen vuorossa on kutkuttavan jännittävä Davis Cup kotikentällä Espoossa Argentiinaa vastaan. Helmikuussa pelaamme Rotterdamissa, minkä jälkeen vuorossa on Dubai sekä Indian Wellsin ja Miamin ATP1000-kisat ennen massalle siirtymistä. Massalla ohjelmaan kuuluu alustavasti Monte Carlo, Barcelona, Madrid ja Rooma sekä tietysti Ranskan avoimet. Aika isoa kisaa siis tiedossa melkein koko kevät, joten kyllähän tässä vesi kielellä odottaa, mitä kausi tuokaan tullessaan.

Edellisen kirjoituksen kommenteissa oli muutamia hyviä ehdotuksia tulevien postauksien aiheiksi, ja nuo ovat edelleen toteutuslistalla. Vähän pitää vielä tehdä pohjatöitä, mutta kaudelta 2022 on kyllä olemassa ihan hauskoja tilastoja ja nippelitietomaista dataa, joita voisi olla kiva käydä tarkemmin läpi vielä ennen joulua. Arvauksia saa esittää jo nyt esimerkiksi siitä, montako kertaa istuin kauden aikana lentokoneessa tai montako matkapäivää kauteen mahtui. 😊

5 thoughts on “Lomat vietetty ja valmistautuminen kauteen 2023 aloitettu

  • Harmi, että on sairastelut iskeneet päälle. Sitä on liikkeellä. Toivottavasti ensi vuosi menee sitten terveenä.

    Tsemiä ensi kauteen. Mielenkiinnolla odotellaan mitä alkukausi tuo tullessaan hieman kovemmalla rankingilla kisatessa.

    Se on todettava, että lumityöstrategiassa on parantamisen varaa 😄.

  • Jospa ne olisi nyt sitten hoidettu sairastelut pois alta ja pääsisitte täysin voimin toteuttamaan tuota kalenteria. On nimittäin aika mukavan kuuloinen ja kovin erilainen kuin tämän vuoden alkupuoli. Varsinkin massalla tulee tuolla suunnitelma aika suoraan hyppy syvään päätyyn, mutta kun kulkee, niin se kulkee kaikilla alustoilla. Ja tuota ennen on aika paljon pelattavaa, joten ei mietitä vielä sitä.

  • Koneessa istumiset: 95, jos vessakäynnit ja Lloydin moikkaamiset vikan rivin karjaosastolla lasketaan eri istumisiksi niin 322.
    Matkapäivät: 270
    Lentokilometrit (vaikkei sitä kysytty): 80200 eli kahdesti pallon ympäri.

    Ja taas tyhmä kysymys, onko tuollainen pienikehäinen maila tarpeen harjoituksissa? Asiaa tuntemattomalle luulisi sen opettavan väärän kokoiseen osumakohtaan. Vai onko parempi aina mitä paremmin keskelle osuu?

    Jos Jarkko teki ensimmäisen virheen 21 minuutin kohdalla, missä kohtaa se tuli sinulle? Vai käykö kello edelleen?

    • Pahoittelut, nyt kesti tähän kommenttiin vastaaminen aika pitkään! Lähellä oli lukemat kyllä, lentokilometrejä en tosin ole vielä laskenut.

      Ja mitä tulee tuohon pienikehäiseen mailaan, niin se on lyhyempi kuin normaali maila, joten osumakohta on jotakuinkin samassa kohdassa kuin omassa mailassa. 👍

      Ja Jarkko tosiaan selviytyi 21 minuuttia ilman virhettä, mutta minulla ei kyllä ollut lähelläkään. Varmaan virhe per minuutti tahdilla ainakin mentiin…

  • You’ve opted to play Dubai over Acapulco even though you had a great run to the semi-final this year. Must have been a difficult decision given Lloyd’s favourite food is Mexican….apparently. 😁🌶️🌯🌮

Comments are closed.