Adelaide 1 ATP250 – kauden 2023 aloitus alkaa olla käsillä

Vuosi on taas vaihtunut ja katseet siirretty yhä tarkemmin kohti kauden 2023 virallista aloitusta Adelaidessa. Takana on kotona vietetyn joulun jälkeen jo muutama päivä ihmettelyä Australian auringon alla, ja pikkuhiljaa alkaakin olo normalisoitua aikaeron ja matkustuksen jäljiltä. Olemme Lloydin kanssa Adelaiden ATP250-kisan tavallista suuremmassa kaaviossa sijoitettuna suoraan toiselle kierrokselle, joten matsit alkavat lomalta osaltamme luultavasti vasta keskiviikkona.

Valmistava treenikausi kotona ei ollut tällä kertaa ihan niin pitkä kuin olisi toivonut, sillä aikaa treenille jäi lopulta vain noin kolme viikkoa. Varsinkin ensimmäiset pari viikkoa olivat tosi intensiivisiä, ja joulun mukanaan tuoma kahden päivän lepo tuli kyllä kuin tilauksesta. Aatonaaton tennistreeni nimittäin oli pitkästä aikaa sellainen, että keho yksinkertaisesti sanoi itsensä irti, eikä hermotus toiminut enää normaalisti. Mutta eihän sitä kannata pientä väsymystä treeneissä pelätä, kunhan muistaa myös joskus levätä.


Joulun suklaaövereiden jälkeen palasin vielä kolmeksi päiväksi treenikentälle ennen lähtöä Australiaan. Vedimme treeniä erinomaisella porukalla, sillä mukana oli verkon toisella puolella Patrik Niklas-Salminen ja hänen Suomessa viisi päivää treenaamassa käynyt hollantilaisparinsa Bart Stevens. Neljäntenä pelurina mukana oli Patrik Kaukovalta, joten saimme useampana päivänä pelattua ihan kunnon treenimatsit. Fysiikkatreeniäkin tuli tehtyä tuttuun tapaan, joten kun lähdön aika lähestyi, niin tuntui siltä, että onpa ihanaa päästä lentokoneeseen ihan vain lepäämään. 😅

Eihän tuo toista vuorokautta kestävä matkustaminen toki mitään lepoa tietenkään ole, varsinkin kun hommat menivät alusta alkaen hieman pipariksi. Kova lumisade viivästytti lähtöämme Helsingistä Singaporeen, ja kun lisäksi lentokoneen katolle ja siipien päälle kerääntyneen paksun lumikerroksen poistamiseen meni lopulta yli kolme varttia, niin 75 minuutin vaihtoaikani jatkolennolle Singaporessa kävi auttamatta liian lyhyeksi. Tarkoitukseni oli lentää Singaporesta lyhyt pomppu Kuala Lumpuriin, josta olisi ollut suora lento Adelaideen, mutta nyt matka jatkuikin uudelleenreitityksen jälkeen Sydneyyn ja sitä kautta Adelaideen.


Pääsin lopulta perille Adelaideen vain pari tuntia alkuperäistä saapumisaikaa myöhemmin, mutta huonompi uutinen oli se, että ruumalaukkuja ei ollut näkynyt edes välilaskulla Sydneyssä. Hankin viime syksynä laukkuihini Tile-jäljityslaitteet, ja Singaporessahan näyttivät laukut olevan edelleen. Ja itse asiassa siellä kököttävät pari päivää myöhemmin tätä kirjoittaessa vieläkin. 🤬 Laukkujen puuttuminen on kyllä aina tosi ärsyttävää, mutta onneksi käsimatkatavaroihin oli varmuuden vuoksi pakattuna pari mailaa ja tossut, niin on sentään päässyt omilla välineillä treenaamaan. Ja olipahan matkavakuutuksesta jälleen hyötyä, sillä saa sitä kautta tehtyä välttämättömiä vaate- ym. ostoksia.


Lloyd saapui tänne Adelaideen kanssani suunnilleen samoihin aikoihin Lontoosta, ja pääsimmekin jo heti samana iltapäivänä kevyesti lyömään. Vuoden vaihtumisen juhliminen tapahtui untenmailla, mutta otan tuon ihan positiivisena asiana vastaan, sillä 8,5 tunnin aikaeron kanssa painiessa yöllä nukkuminen ei aina ole ihan itsestäänselvyys. Toistaiseksi yöunet ovat kyllä olleet vielä selvästi lyhyempiä kuin normaalisti, mutta eiköhän se tästä helpota, kun vaan jaksaa päivät sinnitellä valveilla.

Adelaiden kisapuitteet ovat varsin tutut, sillä pelasimme täällä myös viime vuonna, eikä suurempia mullistuksia ole tapahtunut. Koronarajoitukset on toki poistettu täysin, mikä helpottaa peruselämistä. Ja pelaajan kannalta tämä kisa on kyllä todella helppo, sillä kisapaikka näkyy suoraan hotellihuoneen ikkunasta. Ei siis tarvitse järjestää mitään autokyytejä, vaan kentille pääsee viidessä minuutissa joen ylittävän sillan yli kävellen.


Treeniaikojen löytäminen on osoittautunut kuitenkin yllättävän vaikeaksi, sillä täällä pelataan samaan aikaan naisten WTA500-kisa, ja naisten kisan ollessa isompi kuin miesten, on heillä myös etuajo-oikeus parempiin treenikenttiin ja aikoihin. Miestenkin kaksinpelikaavio on täynnä maailmantähtiä, joten neluripelaajille jää lähinnä ne treeniajat, jotka eivät muille kelpaa. Olemmekin treenanneet aamuisin aina kello 8, mutta toisaalta kun aikaeron takia sitä on joka tapauksessa aikaisin hereillä, niin eihän tuo mitään haittaa. Ja esimerkiksi sunnuntaina päivälämpötila kohosi pitkälle yli 35 asteen, joten aamulla oli lämpötilan suhteen päivän paras aika treenata.

Adelaidessa pelataan kaksi viikkoa putkeen neluria 24 parin kaaviolla, ainakin osin kai sen takia, että haluttiin taata mahdollisimman monelle Australian avoimiin osallistuville neluripelaajille paikka myös esikisoihin. Kisojen taso onkin ATP250-turnauksiksi ihan poskettoman kova, mutta ymmärtäähän sen, että moni haluaa hyvissä olosuhteissa valmistautua kauden ensimmäiseen Grand Slamiin. Ja on tämän viikon nelurissa mukana myös muutama ihan kiinnostava kaksinpelaajakin, muun muassa Novak Djokovic, mutta hän ei valitettavasti ole meidän kaaviopuolellamme.

Lähdemme Lloydin kanssa tähän ensimmäiseen Adelaiden kisaan kolmossijoitettuina, mutta yhtään helppoa matsia ei toki ole luvassa kenellekään. Aloitamme suoraan toiselta kierrokselta, ja vastustajiksemme tulee joko pari Erler/Miedler tai Cachin/Galan. He pelaavat ensimmäisen kierroksen ottelunsa maanantaina, joten täytyypä mennä tuota matsia vähän vakoilemaan, niin tietää, mitä on todennäköisesti keskiviikkona pelattavassa avausmatsissamme odotettavissa.

Siihen asti jatketaan valmistautumista, olosuhteisiin sopeutumista ja treeniä, ja toivotaan toki myös, että matkatavarat löytävät perille mahdollisimman pian. Palataan vielä asiaan ennen ensimmäistä matsia, vamos!

9 thoughts on “Adelaide 1 ATP250 – kauden 2023 aloitus alkaa olla käsillä

  • Kiitos taas postauksestasi. Taas kiva kuulla kuulumisiasi, ja matkustusjuttujakin tenniksen ohella 👍 Olipa taas tapahtumia, ja ikäviä nuo tavaroiden jälkeenjäämiset, toivottavasti löytävät perille ennen keskiviikkoa. Itselläni aina nousee hiki pintaan kun lennot myöhässä ja pitäisi jatkolennolle ehtiä. Toivottavasti oli lennot edes samasta terminaalista Singaporessa niin ei tarvinnut täyttää arrival cardia SG:ssä (kuten mun marraskuussa).

    • Kiitos! Kiva itsekin välillä kirjoitella muustakin kuin vain tenniksestä. 🙂

      Lennonvaihto meni lopulta myöhästymisestä huolimatta yllättävän sujuvasti, sillä huomasin jo Helsinki-Singapore -lennon aikana sähköpostin, että minut oli siirretty uudelle reitille, ja sain uudet boarding passit kouraan heti tuloportilla. Uusi lentokin oli onneksi samasta terminaalista. Mutta laukut ovat valitettavasti edelleen sitkeästi Singaporessa jumissa.

  • Jjjeh! Siitä se uusi kausi taas lähtee käyntiin! Onnea ja menestystä kauteen!

  • Onnea ja menestystä uuteen vuoteen! Nythän meillä on suomalaisittain herkullinen tennisvuosi edessä kun sinun lisäksesi myös Eemil, Otto ja Patrik lähtevät kauteen ennätysrakingeistaan. Ja eiköhän ne tästä vielä nouse entisestään… 💪

    • Kiitokset! On todella kutkuttava tennisvuosi tuloillaan. Eiköhän nähdä neljä miespelaajaa ATP-kisan pääsarjassa kauden aikana. 💪

  • onnea ekaan peliin! vastus on kyllä vaarallinen, wienin turnauksen voittajat. mutta perusvarmalla glassovaaralla tie on auki 👍 harmi että peliä ei taida näkyä eursport tai tennistv ja tulee muutenkin aivan keskellä yötä, niin taitaa otteluseuranta olla päivityksesi varassa 😊

    (p.s. muille lukijoille tiedoksi että näkyi veikkaustv:ltä tulevan, mutta arviolta klo 04:00 eikä veikkauslähetyksiä taida nähdä jälkikäteen)

Comments are closed.