Australian avointen aloitus lähestyy

Kauden ensimmäinen Grand Slam alkaa olla aivan ovella, joten kyllähän tässä alkaa sopivaa kutkuttelua olla fiilistenkin puolesta. Adelaiden hienosti sujuneet esikisat nostivat itseluottamukseen korkealle, ja Lloydkin on ollut nyt treeneissä ihan täydessä iskussa, joten senkään suhteen ei tarvitse olla huolissaan. Avausvastus on kuitenkin tiukka, vahvassa vireessä oleva syöttötykkipari Lammons/Withrow, joten nöyrästi pitää lähteä ottelu kerrallaan pelaamaan.

Pelit päättyivät Adelaidessa siis luovutukseen perjantaina, ja tuohon paikkaan oli hyvä pitää pieni huili. Vedin kyllä vielä syöttötreenin matsin sijasta perjantaina, mutta lauantaina ohjelmassa oli vain matkustus Melbourneen. Tunnin lentomatka ei kuitenkaan ollut siirtymänä siitä vaikeimmasta päästä, joten kävin iltapäivällä vielä hakemassa kisapassin kisapaikalta ja fiilistelemässä hetken tunnelmaa Melbourne Parkissa. Ja illalla fiilisteltiin viereisellä areenalla myös musiikin tahtiin, kun sain ex tempore hankittua liput Elton Johnin jäähyväiskiertueelle.


Koronakurimusten jälkeen Australian avoimissakin on palattu tällä kertaa majoituksen osalta normaaliin, eli pelaajat saavat itse valita, missä yöpyvät, ja kisa korvaa jokaiselle vakiosumman per yö. Kuljetukset toimivat kaikkialle 15 kilometrin säteellä Melbourne Parkista, mutta kisalla on monen hotellin kanssa valmiiksi neuvoteltuja diilejä, jolloin varaukseen saa joustavuutta ja hintakin pysyy alle per diem korvauksen, joka on tänä vuonna 330 australian dollaria. Oma valintamme Westin-hotelli Melbournen keskustassa on osoittautunut hyväksi valinnaksi, sillä tilaa on mukavasti kahdellekin, vaikka jaan huoneen fyssarini Mikon kanssa.


Kisapaikan osalta viime vuoteen verrattuna ei ole tapahtunut suurempia mullistuksia, vaan kenttiä on sama määrä ja pelaajien tilatkin jotakuinkin ennallaan. Neluripelaajina meille tutuksi ovat tulleet lähinnä Scotch Collegen ja Albert Parkin treenikentät kauempana kisapaikasta, mutta pääsimme sentään kerran lyömään Melbourne Parkin treenikentällä numero 22. Matsikentille ei kuitenkaan meidän statuksellamme ole ollut mitään asiaa. Ravintolat, kuntosalit ja pukkarit toimivat kuitenkin mukavasti, joten ei tässä sen kummempaa valittamista ole.


Grand Slam -kisalle ominaisesti oheisohjelmaa löytyy kalenterista vähän tavallista enemmän, mutta Adelaiden menestyksen myötä muutama tapaaminen jäi harmittavasti välistä. Pelaajat valitsivat minut viime vuoden lopussa keskuudestaan tämän vuoden ATP Player Council -neuvostoon, johon valitaan kahdeksan pelaajaa päättämään kiertueen kehityksestä ja toimimaan ikään kuin väliportaana kaikkien pelaajien ja ATP:n johdon välillä. Neuvoston ensimmäinen tapaaminen olisi ollut jo viime torstaina, mutta pelasimme täsmälleen samaan aikaan puolivälierää Adelaidessa, joten edes etäosallistuminen ei valitettavasti onnistunut. Seuraava tapaaminen on kuitenkin kalenterissa, joten toivottavasti voin sitten kertoa täällä blogissakin vähän enemmän tuon neuvoston toiminnasta.

Sama osallistumisongelma oli edessä myös perjantaina, kun Melbournessa pidettiin kaikille pääsarjapelaajille pakollinen kisaa edeltävä tapaaminen. Tuohon ei voinut valitettavasti osallistua etänä, joten tällä kertaa jäi sekin välistä. Muutama haastattelu ATP-mediapuolelta sopi kuitenkin kalenteriin viikonloppuna, ja pääsinpähän myös sunnuntaina käymään varustesponsorini Yonexin luona hakemassa mukavasti täydennystä vaatepuolelle. 😊


Oheispuolella tilanne on siis kohtuullisen hyvin hallussa, ja onneksi myöskään treenikentällä ei ole tarvinnut sen kummemmin huolehtia, sillä Lloydin viime viikon ongelmat alkavat olla täysin takana päin. Olemme vetäneet pari hyvätempoista sessiota keskenämme, mutta myös jokusen treenierän muun muassa Gille/Vliegen ja Sabanov/Sabanov -parien kanssa. Matseja on alla edellisviikoilta sen verran paljon, että tuntuma on kyllä aika mukavasti kohdallaan.

Peliolosuhteet ovat Adelaideen verrattuna melko samanlaiset, vaikka kenttien välillä täällä Melbournessa on kuulemma aika isoja eroja. Matsikentistä ei meillä ole siis tältä vuodelta kokemusta, mutta muilta pelaajilta olen kuullut ja itse katsoen huomannut, että pienemmät sivukentät ovat jopa todella nopeat, kun taas stadionkentillä pallon pomppu on hieman korkeampi ja hitaampi. Toki ilman lämpötila ja kosteus vaikuttavat pelin nopeuteen täällä paljonkin, sillä esimerkiksi tänään tiistaina lämpötilan kohotessa yli 35 asteen pallo tuntuu lentävät ilman halki paljon nopeammin kuin sunnuntaina noin 20 asteen lämpötilassa.


Maanantaina pääsarjojen alkaessa sää oli tenniksen pelaamiselle lähes täydellinen, mutta seuraavat päivät on luvassa pieniä haasteita. Tänään tiistaina lämpötila kohosi niin korkeaksi, että matsit ja treenit keskeytettiin kokonaan useaksi tunniksi, kun taas huomenna keskiviikkona luvassa on sadetta ainakin iltapäivään asti. Matsien keskeyttäminen korkean lämpötilan takia on yksi Grand Slam -kisojen erikoisuuksista, sillä ATP-kisoissa tuollaista sääntöä ei ole käytössä. Grand Slamit ovat kuitenkin ITF:n hallinnoimia kisoja, jolloin he saavat päättää kisan säännöt. Yksi pelaajan kannalta ärsyttävä ero on esimerkiksi se, että varusteissa olevat mainokset (esim. hihamerkit) tulee ITF:n alaisissa kisoissa olla vain 19cm2 kokoisia, kun ATP-kisoissa ne saavat olla tuplasti suuremmat. Ja esimerkiksi hattusponsoria ei ITF-kisoissa saa olla näkyvissä. Täytyy siis olla eri vaatteet eri kisoihin.

Nuo ovat kuitenkin tietysti sivuseikkoja, kun aletaan tosissaan pelata voitosta. Oman matsimme pelipäivä ei ole vielä edes nyt paikallista aikaa tiistai-iltana selvillä, mutta keskiviikkona tai torstaina olisi nelurit tarkoitus joka tapauksessa aloittaa. (EDIT: Torstaina alkaa) Olemme Lloydin kanssa tässä kisassa 6-sijoitettuja, mutta yhtä kierrosta pidemmälle en ole tällä kertaa itsekään kaaviota katsonut, sillä sen verran täysillä pitää keskittyä ihan jokaiseen matsiin.

Ensimmäinen vastuksemme on amerikkalaispari Lammons/Withrow, joka on varsin tuttu useista kohtaamisista vuosien varrelta. Lammonsia vastaan olen pelannut peräti kuusi kertaa, joista viisi CH-tasolla ja yhden ATP-kisassa kesällä 2021 Newportissa. Lisäksi pelasin vajaa vuosi sitten yhden kisan myös hänen kanssaan Marbellan CH-turnauksessa. Withrow’ta vastaan kohtaamisia on yhteensä neljä nelinpelissä, mutta myös yksi viime vuoden US Openin sekanelinpelissä.

Jos noita aiempia kohtaamisia Lammons/Withrow -paria vastaan voi pitää ennustuksena tulevasta, niin tie breakeja on odotettavissa nytkin. Aiemmissa neljässä ottelussa 5 erää kahdeksasta on päättynyt 7-6, ja suurimmaksi osaksi tuo johtuu siitä, että jenkeillä on kummallakin todella hyvä syöttö. Hyvänä päivänä heitä on todella vaikea murtaa, mutta viime vuosina myös palautuspeli on kummallakin mennyt kyllä eteenpäin. Osoituksena siitä heillä on viimeisen neljän kuukauden ajalta tilillään kolme ATP-finaalia, joista viimeisin viime viikolla Aucklandissa. Kovassa vireessä on siis myös ensimmäisen kierroksen vastuksemmekin.

Omassa pelissämme fokuksen tulee olla alusta asti huolellista, sillä omista syöttövuoroista pitää pystyä hoitamaan mielellään kaikki. Vastustajien murtaminen tulee olemaan vaikeaa, mutta meillä on palautuksiin onneksi muutama taktinen kuvio valmiiksi skautattuna, mistä voi saada pientä etua. Energiaa pitää myös olla kentällä paljon, sillä voimme sitä kautta yrittää saada pelistä henkistä yliotetta alusta alkaen. Jenkit ovat parhaimmillaan päästessään syöttämään johtoasemassa rennosti, joten täytyy pitää huolta, etteivät he siihen tilanteeseen pääse.

Peliaikaa siis vielä joudutaan heti odottelemaan (EDIT: ensimmäinen matsi siis torstaina), mutta kunhan kentälle päästään, niin kaikkemme varmasti tulemme antamaan. Pelisysteemi on Grand Slameissä hieman erilainen, kun pelataan eduilla ja kolmas eräkin normaalisti, mutta uskoisin, että tuo kyllä suosii meidän tiimiämme. Pystymme kumpikin palauttamaan vahvasti, ja olemme fyysisesti valmiita pitkäänkin otteluun.

Matsit täältä Australiasta tulevat varmasti näkymään ainakin uuden Eurosport-palvelun kautta, joten jälkikäteen katsomisenkin pitäisi olla mahdollista. Toivotaan kuitenkin, että peliajat ovat sellaisia, että moni pääsee livenä seuraamaan koti-Suomessakin. Ja toivotaan, että ohjelmassa on tulevan puolentoista viikon aikana monta ottelua. Let’s go!

27 thoughts on “Australian avointen aloitus lähestyy

  • Älä päästä mailojasi näkyvistä kun pallopojat on lähellä!

    Mikä tuon ’pakollisen’ tapaamisen idea oli jos sen kuitenkin sai jättää välistä? Vai oliko edellinen kisa ns force majeure ja siksi hyväksytty syy?

    • Hehe, meinasi Rafalle käydä hassusti eilen pallopoikien kanssa. Ja kai tuon pakollisen tapaamisen idea oli saada kaikki pelaajat yhteen ja käydä läpi ATP:n kuulumisia ja kisasääntöjä tälle vuodelle. Mutta toki mahdotonta oli osallistua, jos ei päässyt paikalle. Eikä siitä mitenkään rangaistu.

  • Kiitos taas mielenkiintoisesta pohjustuksesta ja onnittelut paikasta players councilissa! Hyvä myös kuulla että Lloyd on myös iskussa, ehdin jo vähän huolestua. Tsemppiä kisaan, tiukka on vastus heti kättelyssä, mutta sitä se huipulla tuppaa väkisinkin olemaan.

    Rivien välistä olen vähän lukevinani, että ilmeisesti kasvavissa määrin ärsyttää tuo neluripelaajien kohtelu kisoissa mm. treenikenttien suhteen..?

    • Kiitos! Olihan tuo helpotus, kun Lloyd pääsi takaisin pelikuntoon näin nopeasti. Kieltämättä kyllähän tuo hieman harmittaa, että treenien suhteen pelaajat ovat niin epätasa-arvoisessa asemassa kisan sisällä. Me kun soitamme varataksemme vuoroja, niin ensimmäinen kysymys on aina että kuka soittaa ja sen jälkeen kerrotaan, että mitään vuoroja ei ole saatavilla edes treenikentillä kilometrien päässä kello 9-16. Ja sitten todellisuudessa esimerkiksi tänään jopa Melbourne Parkissa oli useampi kenttä tyhjänä keskellä päivää…

      Mutta ehkäpä nämä ovat niitä juttuja, joita voin nyt itsekin pelaajaneuvoston kautta päästä kehittämään. 🙌

  • Kiitos introsta avausotteluunne ja onnittelut ATP Player Council -paikasta! Hienoa, että voit olla mukana vaikuttamassa tourin kehitykseen.
    Onko Gurunne Louis seuraamassa otteluitanne ja antamassa apujaan?
    Tsempit avausmatsiinne!👍👍👍 💪💪💪

    • Kiitos! On kyllä hieno juttu päästä Player Counciliin 🙌 Louis ei ole enää muutamaan vuoteen matkustanut Australiaan asti, mutta etänä hän on paljon mukana. Viimeksi tänään aamulla pidettiin puolen tunnin zoom-palaveri. 🙂

  • liila paita on hienon värinen, toivottavasti nähdään se otteluissa sun päällä 🤩

    pisti sama silmään kuin edellistä kommentoijaa, että neluri-ranking top 10 tai sen lieppeillä, mutta ei pääse treenaamaan pelikentille, toisin kuin yksinpelaaja, joka majailee jossain 40 alapuolella, siis oikeesti?

    vieläkään ei näy että pelaatteko huomenna, toivottavasti, koska torstaina en pysty seuraamaan otteluita 😥

    mutta pelaatte millon pelaatte, joka tapauksessa hyvä kuulla että asiat on mallillaan ja eyes on the prize ja silleen!

    • Alright, laitetaan lilaa siis päälle! Vaihtoehtona olisi lilat shortsitkin, mutta ehkä tyydytään vain paitaan tällä kertaa. 🙂

      Ja tuo treenikenttien järjestely on yksi ärsytyksen aiheita ainakin näin neluripelaajan näkökulmasta. Ja toinen on tämä, ettei matsiaikaa saati päivää saa tietää yhtään etukäteen. Nytkin kello on tiistai-iltana 20, eikä ole mitään tietoa pelataanko heti keskiviikkoaamuna vai vasta torstaina illalla. Vaikuttaisi aika paljon kaikkeen treenisuunnitelmista ja mailan jännityksistä alkaen.

      • kiva! jos saa antaa tyylivinkkejä, niin liila-liila voi olla liikaa, liila paita-mustat shortsit voisi toimia 🤔😉

        ja uskon, onpa nihkeää toimintaa 🙄 saako maailman nelurihuiput, ram/salisbury tai koolhof/skupski parempaa kohtelua, vai ovatko kaikki neluripelaajat samassa kastissa?

        nyt muuten näyttää siltä että ei hyvältä näytä, vettä tulee kuin sieltä kuuluisasta esteristä. tabletille jäi päälle emilin keskeytynyt ottelu ja näyttää että kentällä voisi soutaa kanootilla. jos pitäisi veikata, niin ette ehkä huomenna pääse areenalle, sillä tältä päivältä jäänee otteluja pelaamatta 😱 ja selostaja sanoi että huomennakin sataa. mutta turhauttavaa varmasti elää epätietoisuudessa.

        • Jep, koko-liila voi olla vähän liikaa, vaikka kyllä Hurkacz siinä vaatetuksessa ihan hyvin eilen pärjäsi. 🙂

          Ja kyllä ainakin kisan voittaminen kai vähän helpottaa treenikenttien saamista. Mutta silti pärstäkerroinkin painaa kyllä myös vaakakupissa aika reilusti…

          Sää on ollut vähintään vaihteleva, mutta toivottavasti loppuviikkoa kohden viimeistään helpottaa. 🙌

  • Aika kova arpa teille kyllä osui, mutta ei auta valittaa. Saatte olla hereillä alusta asti ja kaivaa parasta osaamista esille. Helpottavaa kuulla, että kaikki alkaa olla kunnossa, joten miksei sitä parasta peliä sieltä löytyisi.

    Onhan tämä lähtökohta taas aika erilainen viime vuoteen verrattuna. Silloin oli jo saavutus, että olette ylipäätään mukana. Nyt lähdette ihan realistisena voittajaehdokkaina mukaan. Toivotaan ja uskotaan, että homma lähtee mallikkaasti käyntiin ja edessä melkoinen pari viikkoa.

    • Naulan kantaan. Kova on arpa, mutta ei sovi valittaa, onhan tilanne kokonaisuutena edelleen niin upea. Ei olisi ehkä viime vuonna tähän aikaan uskonut, että tullaan 6-sijoitettuina takaisin vuoden päästä. 💪

  • Minä olen täällä ainakin katse liimattuna matsienne eurosport-striimeihin! Kävin tuossa eturistiside-leikkauksessa (se kun napsahti tenniskentällä) torstaina, joten AO-optimoidusti tämän viikon saikulla…

    Melbournen kuuluisa sää se näyttää parastaan taas. Tällä hetkellä sataa, Empun matsikin jäi kesken.

    • Jep, aika erikoista säätä tarjolla Melbournessa, kun samana päivänä on sekä keskeytetty pelit kuumuuden että sateen takia. Toivottavasti polvi paranee tennistä katsoessa!

  • If your kit is the same colour scheme Caspar Ruud is wearing, I would suggest it’s lilac or even heather. 🟣 Would you wear all lilac if playing in the heat of the day?

    Midnight in Melbourne and still no schedule! ⌚💅

    I see not looking at the draw is catching. 😉

    • Yeah, same colours as Ruud. I saw Hurkacz was wearing all lilac in his day match yesterday. Maybe I should try the same? 🙂

      The fact that there is still no information about schedule or if we even play on Wednesday at past midnight is outright unacceptable. 🤬🤬🤬

  • Jos on Lammons/Withrow menneet pelissään eteenpäin, niin kyllä olette tekin! Ette tosiaan ihan helpointa aloitusta saaneet, mutta olettehan te melkein omimmillanne tiukoissa paikoissa. Toivotaan että peliaika pian vahvistuu ja saatte pelata ehjän ja keskeytyksettömän pelin. Tosi kiva, että Myrtsikin taas täydessä iskussa. KokoLilacilla kehiin!!! Winner takes it all!!!

    • Onhan tuo totta, varmasti on eritasoista peliä tiedossa kuin kaksi vuotta sitten, kun pelattiin Lloydin kanssa samaa paria vastaan CH-tasolla. Mutta tarkkana saa olla ja täystohinan laittaa päälle torstaina. 💪

  • Tämän kahden viikon aikana ei varmasti tule yhtään helppoa matsia, joten ei muuta kuin maksimaalisella tsemillä eteenpäin! Kaikki on mahdollista, niin hyvässä kuin pahassakin.

    Tätä se huippu-urheilun jännitys on kun ei voi tietää lähteekö kotiin heti ensimmäisen matsin jälkeen vai nostaako toisena viikonloppuna mestaruuspokaalia. Tiedän kuitenkin, että annatte kaikkenne ja toivotaan parasta!

    • Näin juuri! Urheilussa voi sattua ja tapahtua monenlaista, mutta pääasia on pitää omat ajatukset siinä tärkeimmässä eli omassa suorituksessa askel kerrallaan. Kisan jälkeen voi sitten katsoa mihin asti se riitti.

  • En nyt tiedä miten korrektia se on iloita jonkun vetäytymisestä, mutta Kokkinakis ja Kyrgios ovat ulkoma turnauksesta. Kyrgios ilmeisesti kärsii polvivammasta. Otetaan siinä mielessä ilolla vastaan, että nyt kaaviossa on yksi todella paha pari vähemmän.

    Hehän ovat hallitsevia mestareita ja jos Kyrgios sattuu olemaan pelipäällä, niin hän on äärimmäisen hankala vastustaja. Eikä Kokkinakiskaan huono ole, vaan hänellä taitaa kulkea nyt kaksinpelikin. Johtaa selvästi Fogninia vastaan.

    • Harmi juttu kisan kannalta tuo Kyrgiosin vetäytyminen sekä kaksin- että nelinpelistä. Mutta onneksi taitavia pelaajia riittää hänenkin tilalleen.

  • mixed doubles kaavio julkaistiin viimein ja sulla onkin parisi kanssa mielenkiintoinen kohtaaminen; perez pääsee kohtamaan naisten nelinpeli parinsa, ja matwella ja sulla on myös yhteistä pelihistoriaa 😄

    toivottavasti pääsette lloydin kanssa huomenna kentälle. ilmeisesti kukaan neluri ei tosiaankaan pääse tänään pelaamaan, joten toivottavasti mahdutte johonkin rakoseen.

    toivoisitko muuten, että neluri ja mixed osuisi sulle samalle päivälle, että saisi sitten täyden lepopäivän, vai niin päin että pelaisit eri päivinä?

    p.s. melkoinen projekti emilillä, mutta onneksi sai voiton kammettua sieltä. onneksi ei ihan joka kerta kestä 24 tuntia voittaa ottelu 😅

    • Okei, enpä olisikaan tiennyt, että mixtyssä sattui peliparit vastakkain naisten puolella. 😅 Vielä torstaina ei näköjään ole kuitenkaan neluria tai mixtyä ohjelmassa, joten treenit jatkuvat edelleen. Paremmin pystyy aina keskittymään matsiin, jos ei ole pelannut alle toista matsia samana päivänä, mutta palautumisen kannalta matsiton välipäivä tekee kyllä ihan hyvää. Sen verran vähän mixtyjä takana, etten siis oikein vielä osaa sanoa miten niitä olisi paras pelata. 😁

      • joo, huomasin tämän aivan sattumalta, kun tutkailin AO:n sivuilta kaavioita ja että kuka tämä perez on naisiaan 😂 ja ainiin unohdin tyystin, että eihän tämä taida olla vasta kun sun toinen turnaus mixtyllä 😅

        perjantaina skarppina sitten kotikatsomossakin, voisi ehkä veikata että sulle osuu nyt molemmat matsit siihen 🤔

  • ”Ja sitten todellisuudessa esimerkiksi tänään jopa Melbourne Parkissa oli useampi kenttä tyhjänä keskellä päivää…”
    Saako noihin tyhjiin mennä vai ajetaanko sieltä luvattomat pois?
    Jos niitä näkyy siellä paljonkin, voisi olla hyvä idea mennä notkumaan paikalle ja ottaa oma treeni käyttämättömällä vuorolla.

    • Harvoin noilta sivukentiltä varmaan tullaan ajamaan pois ellei siihen ole joku hyvä syy. Oman treenin suunnittelu vaan hieman kärsii, jos ei tiedä milloin ja kuinka kauan saa treenikentällä olla. Ja kehokin vaatii mielellään sen puoli tuntia lämmittelyä alle ennen kuin aletaan palloa hakkaamaan.

Comments are closed.