Australian avoimet R32, Heliövaara/Glasspool – Hijikata/Kubler 6-3, 5-7, 2-6

Voi harmin paikka. Hienosti käyntiin lähtenyt toisen kierroksen ottelu päättyi valitettavasti kovaan takaiskuun, kun alaselkäni meni toisen erän puolivälissä pahasti kramppiin, eikä syöttämisestä tai kämmenen lyömisestä tullut tuon jälkeen oikein mitään. Taistelimme loppuun asti vajailla tehoilla, mutta aussivastustajat eivät tehneet kovin montaa asiaa väärin ottelun jälkimmäisellä puolikkaalla, ja niinpä tämä Australian reissu päättyy kovaan pettymykseen.


Perjantain avausottelun jälkeen homma tuntui olleen hyvällä mallilla, sillä peli sujui mukavasti ja itseluottamus oli kohdallaan. Kisajärjestäjät laittoivat tämän päivän ohjelmaan meidät vasta illan viimeiseksi otteluksi iltasessioon, mikä tietysti on pelaajan kannalta aina vähän hankala juttu, kun matsi alkaa todennäköisesti vasta nukkumaanmenoajan jälkeen, mutta yleisön ja tv:n ehdoillahan tässä mennään, sillä ilman heitä kisaa ei luonnollisesti nykyisenkaltaisessa muodossa olisi.

Sain nukuttua aamulla pitkään, ja kävimme Lloydin kanssa päivällä lyömässä puoli tuntia ennen kuin palasin lepäilemään takaisin hotellille muutamaksi tunniksi. Suuntasin takaisin Melbourne Parkiin kello 19, mutta kentälle pääsimme lopulta vasta kello 23, sillä Murray ja Bautista tahkoivat omaa otteluaan pitkälle yli kolme tuntia.


Aloitimme ottelun Margaret Court Arenalla todella väkevästi ja siirryimme nopeasti 5-0 -johtoon. Yksi vähän huonompi syöttövuoroni kavensi tilanteen 5-3:een, mutta Lloydin varma syötönpito tuohon kohtaan toi meille ensimmäisen erän 6-3. Gamet olivat tiukkoja, mutta olimme tosi hyvin pelin päällä.

Toisen erän alussa aussivastustajat alkoivat löytää syöttöpeliään ja pääsivät myös verkolla vähän paremmin mukaan peliin. Emme kuitenkaan olleet huolissaan, sillä omat syötöt olivat myös ihan hyvin hallussa. Erän puolivälissä tapahtui kuitenkin jotain odottamatonta, sillä löin erään kämmenen kaukaa takarajan takaa hieman huonosta asennosta ja laskeutuessani tuosta lyönnistä selässä tapahtui jotain sellaista, mitä ei olisi pitänyt tapahtua. Keho reagoi kevyellä alaselän suojakrampilla, mutta en ollut vielä kovin huolissani tuossa vaiheessa.

Totesin, ettei puoltenvaihdoissa kannattanut tuon jälkeen enää istua alas, sillä istuminen on selälle yleensä kaikista huonoin juttu, mutta valitettavasti erän kuluessa pari muutakin kämmentä vihlasivat selkään oikein kunnolla ja pian tilanne kääntyi huolestuttavasta huonoksi. Syöttäminen meni tosi vaikeaksi, sillä en pystynyt taivuttamaan selkää ollenkaan taaksepäin ja liikkuminen ylipäätänsäkin kärsi. Meillä oli oikeastaan yksi paikka ratkaista ottelu 4-4 -tilanteessa, kun pääsimme Kublerin syötössä 0-30 -johtoon, mutta emme valitettavasti tuosta murtopalloa saaneet. Ja 5-6 -tilanteessa syöttämiseni oli jo niin vaivalloista, ettei pito enää onnistunut.

Otin toisen erän jälkeen medical time-outin, sillä toivoin, että kisan fysioterapeutti voisi tehdä taikojaan, ja vaikka tuo 3 minuutin käsittely hetkellisesti auttoikin, niin ei se ihmeparantumista saanut aikaiseksi. Selän tilanne meni kolmannessa erässä vielä huonommaksi, ja kun syötöstä hävisi kaikki tehot, niin tuskallistahan se oli sekä pelata että varmasti myös katsoa. Hävisin kolmannessa erässä molemmat omat syöttöni, ja tulostaululle kirjattiin lukemat 2-6.

Kyllähän tällainen tapahtuma syö miestä ihan urakalla, ei siitä pääse mihinkään. Kaikki oli auki ja peli kunnossa, mutta terveys petti. En ole varmaan pariin vuoteen joutunut oman loukkaantumisen takia jättämään matsia tai edes treeniä välistä, mutta nyt sekin osui kohdalle ja vielä Grand Slam -kisassa. Vaikea tässä vaiheessa on sanoa, mistä tämä vamma johtui tai mikä tarkalleen ottaen edes meni pieleen, mutta on minulla pari kertaa tapahtunut samantyylinen selkäkramppi vuosien 2017 ja 2018 aikana. Sen jälkeen ei kyllä ole ollut selän kanssa juurikaan pahoja ongelmia.

Pientä palautetta täytyy kyllä laittaa järjestäjien suuntaan huonosti suunnitellusta peluutuksesta, sillä pelasimme perjantaina aamun ensimmäisen matsin ja nyt lauantaina illan viimeisen reilusti yli puolenyön kestäneen matsin, ja eihän keho mitenkään voi olla parhaimmillaan tuollaisten muutosten kanssa. Kun sisäinen kello sanoo, että pitäisi olla nukkumassa, mutta pitäisikin pystyä maksimaaliseen urheilusuoritukseen, niin väkisinkin loukkaantumisriskit nousevat. Aivan liian myöhäisiä peliaikoja valitteli Andy Murraykin aikaisemmin tällä viikolla, mutta minkäs näille pelaajana voit. Ehkä tässä on jotain, mitä voin nykyisenä Player Council -jäsenenä yrittää muuttaa paremmaksi.

Ryhdyimme fysioni Mikon kanssa heti matsin jälkeen hommiin selän tilanteen rauhoittamiseksi, mutta mixtyn pelaaminen sunnuntaina on kyllä ihan mahdoton paikka, sillä en pysty tällä hetkellä edes kävelemään pystyasennossa. Eikä tilanne varmasti ainakaan parempaan suuntaan mene yön aikana, jos vuosien takaa vastaavista loukkaantumisista mitään muistan. Selvitetään Suomeen päästyä nyt vielä tarkemmin, mikä on vialla, mutta toivottavasti ei mitään vakavampaa, eikä Davis Cup tai alkukevään muut kisat ole vaarassa. Näin ainakin itse uskon.

Tämä reissu jäi nyt siis valitettavasti vähän torsoksi, mutta edelleen täydessä iskussa emme ole Lloydin kanssa hävinneet vielä matsiakaan tällä kaudella. Kunhan tästä selvitään, niin seuraavissa kisoissa olemme taas entistä vahvempia.

37 thoughts on “Australian avoimet R32, Heliövaara/Glasspool – Hijikata/Kubler 6-3, 5-7, 2-6

  • Tuollaista sattuu, suuri harmi tietysti. Olitte niin hyvässä vireessä. Leuka pystyyn vain ja tsemppiä, pikaista paranemista.
    Tästä tulee vielä hyvä vuosi!

  • Harmittavaan paikkaan sattui. Kaikki näytti alkuun jopa läpihuuto iltapuhteelta, mutta eihän kaikki vaivat ja onnettomuudet tule kello kaulassa. Toivottavasti jäi kuitenkin ainutkertaiseksi. Pitkä kausi ja varmaa menestystä vielä edessä. Sitä kohti täysin purjein!

    • Oli kyllä harmittava loukkaantuminen, mutta väkisinkin näitä joskus sattuu. Leuka pystyyn ja kohti seuraavia kisoja. 🙌

  • Todella harmi juttu! Toivottavasti saat selän nopeasti kuntoon ja pääset pian takaisin satulaan. Kausi on kuitenkin vasta ihan alussa ja maaliskuusta eteenpäin se on isoa kisaa toisensa perään. Ja mikä tärkeintä, osoititte joulutauon jälkeen sen että oma peli on todellakin mennyt eteenpäin. Tulette olemaan tällä kaudella kiertueen yksi vaarallisimmista pareista, joten paikat kuntoon ja uutta iskua päälle! Tsemppiä toipumiseen!

    • Paljon kiitoksia tsempeistä! Kausi on vasta alkutekijöissään ja nyt on jo yksi kisavoitto plakkarissa eli ei tässä suurempaa hätää ole. Selkäkin saadaan varmasti kuntoon.

  • Sorry it ended like this for this week and hope your back heals up nicely. This whole thing of night matches just seems silly to me – if Wimbledon can manage without, while dealing with the scheduling difficulties arising from a tricky surface, weather etc, then surely Australia can too. It’s not as if many people in Europe can watch during morning work hours anyway, so it’s not at all clear who this is for. The good thing is that from what I’ve seen, the two areas of improvement you talked about last year (your serve and Lloyd’s return) look to be in good shape so far this year. Rest up and look forward to the next challenge 🙂

    • Thank you for the support! Next challenges are luckily already waiting 💪

      I agree the late night sessions in Australia keep going for too late at times. Nobody wants to play past midnight and not even the spectators enjoy that too much as there are usually not that many left then anymore…

  • Voin vain kuvitella, kuinka pahalta tuntuu, kun kannustusjoukoissakin harmittaa kohtalaisen paljon. Varsinkin kun loistavan kauden alun jälkeen tuntui että nyt olis paikat saada iso voitto. Ja onpa tosiaan älyttömät peliajat, piti Murrayn kohdalla oikein miettiä, et voiko kello oikeesti olla kolme aamulla?? Toivottavasti kotiinpaluu sujuu hyvin. Tsemppiä!

    • Kiitos tsempeistä! Tämä tuli kyllä niin yllätyksenä, että harmitus on iso. Olisi ollut kaikki mahdollisuudet kuitenkin mennä vaikka päätyyn asti. Mutta ensi kerralla sitten. 💪

  • Peluutusaikataulua mietin jo ennen ottelun alkua, mutta ajatellen tulevaa eli sitä, että ensin teidät pistetään pelaamaan klo 19 paikallista aikaa alkavan iltasession jälkimmäiseksi otteluksi ja huomenna olisi pitänyt sekanelinpeliä pelata (aikaisintaan) klo 13 alkavan naisten nelinpelin perään. Kun pääsitte kentälle vasta klo 23 ja päättyi klo 00.55, niin pelien välinen aika olisi ollut tosi lyhyt.

    Toivottavasti selkä tokenee nopeasti ja kotimatka sujuu ilman ongelmia. Paikat kuntoon ja tsemppiä jatkoon!

    • Jep, peliaikataulu oli kyllä vähän epämieluisa, kun perjantaina pelattiin kaiken lisäksi jo heti aamusta. Mutta näitä tulee silloin tällöin eteen ja se on vain sopeuduttava.

      Nyt olen jo kotona ja tästä katseet käännettynä Davis Cupiin. 💪

  • Jouduit tahtomattasi samoihin porukoihin kuin esim. Rafa, Kyrgios, Lloyd ja moni muu.
    Ei sille mitään voi, eikä se tule kello kaulassa kuten täällä todettiin. Nyt vaan tulet sieltä kotiapäin selän ehdoilla. Jos matkaa on pakko lykätä, tai on ostettava makuupaikka, niin olkoon niin! Vain paras on sinulle nyt kyllin hyvää! Maltilla kohti uusia saavutuksia!

    • Näinhän se juuri meni, loukkaantumisia tulee väkisinkin joskus eteen ja negatiivisia yllätyksiähän ne aina ovat. Kotiin paluu onnistui juuri ja juuri sietokyvyn rajoissa, joten nyt vain kohti uusia saavutuksia 💪

  • Voi Jumantsuikula!
    Peli oli 5-0 ja nautiskelin jo kolmannen kierroksen tunnelmista.
    Tämä on urheilua ja joskus tulee lunta turpaan.
    Selkä otti itteensä tänään, mutta tiiminne kyllä nousee taas!
    Täysillä vaan toipumisen jälkeen. Kausi jatkuu.

    • Kausi jatkuu, sitähän tässä kannattaa pitää mielessä. Aussi Openissa olisi ollut saumat pidemmällekin, mutta ensi vuonna sitten. 💪

  • You were both playing so well in the first set and in total control. In the second set, their level improved (it had to) but you were holding serve easily and strong favourites to win, until you injured your back. You did well to guts out the rest of the match and still played some amazing points.

    The Australian Open must review it’s scheduling. It’s ridiculous starting a match after 11pm. Andy Murray suggested in his press conference today, there’s quick fix. Have only 2 singles matches in the afternoon session(which happens at the US Open) and start the evening session at 6pm. It would also mean spectators who have a ground pass would get the opportunity to see more top players.

    If you haven’t already, treat yourself to a business class ticket back home (when is the Finnair endorsement coming? they’d be mad not to). Chin up, rest well and look forward to seeing you on court soon. 👊

    • I agree, we had the match in nice control in the 1st set but the injury in the 3rd game of the 2nd set changed things quickly at least in my head. And unfortunately it got worse as the match progressed.

      The scheduling has been discussed a lot this week among players and also in media and I agree something needs to be done. Even our match would have had much more spectators if it was played on an outside court earlier during the day.

      And luckily I managed to get lie flat seats for the flights back home and survived the trip. Now let’s move focus to the things ahead!

  • Todella huonoa tuuria, tätä se urheilu on välillä. Ei muuta kuin selkä kuntoon ja kohti uusia turneita. Venähdys voi tapahtua milloin vain, mutta voihan siihen vaikuttaa myös osaltasi raskas viime kausi ja joulukuun kova treeni. Ehkä se oli osasyy, no jossittelu on aina turhaa. Viime vuonna teillä oli kuitenkin iso määrä kovia pelejä ja siihen vielä lisäksi lentomatkat yms. Valitettavasti ikääntyessä kroppa tarvitsee yhä enemmän palauttelua ja lepoa, mutta onneksi sinä olet nelinpelaajaksi vielä aika nuori. 🙂

    • Huonoa tuuria ja paljon harmitusta. Ikinähän loukkaantumisia ei tahtoisi omalle kohdalleen, mutta nyt tapahtui joku huono liike ja kontrollin menetys keskikehossa, josta ei selkä tykännyt. Onneksi ei näytä olevan mitään vakaampaa ja eiköhän tästä viikon levolla selvitä. Jatkossa sitten vain vielä tarkempaa kehonhuoltoa niin vältetään vastaavat 💪

  • täytyy myöntää, että itselläkin kyynel vierähti ottelun loputtua 😢 mutta ei mahda, urheilu on mitä on ☹️toivottavasti toivut pian!! liput on jo davis cupiin ja suomen lipun tilasin kannatusta varten. mutta toipuminen ottaa minkä ottaa ❤️ toivottavasti pääset kotiutumaan pian ja perheesi luo ✈️

    • Onhan nämä surullisiakin hetkiä 😥 Mutta onneksi aina on edessä päinkin jotain kivaa mitä odottaa. Pääsin nyt jo kotiin perheen luo ja kaikki näyttää hyvältä Davis Cupissa pelaamista ajatellen. Siellä sitten uutta matoa koukkuun! 💪

      • nyt kun on kotikatsomossa päässyt pahimman pettymyksen yli niin on pystynyt näkemään alkukauden positiiviset; kunhan kehonne vaan kestää, niin peli on täysin mallillaan, kuten muutkin kommentoijat kuvailivat. välilä oikein ihailin miten yhteispelinne toimii; miten katsomatta tiedät, että lloyd on selkäsi takana nappaamassa palloa. vielä on vuodelle kolme slamia ja kaikki tonniset edessä, niin kyllä sitä menestystä kerkiää niittää 😊 ja kai viisisatastenkin voitot maistuisi 😉

        mahtavaa kuulla jos kuntoudut davis cupiin 👊 siellä kannustetaan kovaäänisesti – kunhan saadaan vastalahjaksi sulta kunnon tuuletukset 😉🤭

        p.s. kylläpä on loukkaantumisten sävyttämä turnaus, voi vain kuvitella seb kordan pettymyksen, kun ranne pettää kriittisellä hetkellä 😰

  • Voihan alaselkä! Pääsin eilen ensimmäistä kertaa näkemään teidän peliä Australian kiertueelta ja tulin mukaan sopivasti toisen erän puolessa välissä. Aika äkkiä kävi selväksi, että kentällä ei ole se pari, joista olen tarinoissa kuullut. Kovaa oli yritys loppuun asti, mutta oli lopulta aika tekemätön paikka. Varsinkin kun vastustajat ei alkaneet jännittämään, vaan ottivat todellakin ilon irti tilanteesta.

    Tylyä oppia tuli taas kotikatsomoonkin, että ottelu tai oikeastaan piste kerrallaan mennään eteenpäin. Ajatukset oli jo pitkällä ensi viikossa ja fiilistely siitä, että nyt tulee muuten jotain isoa. Ja tulikin. Järkyttävän iso harmitus. Täällä ei ainakaan yksi nukuttu yö muuttanut asiaa valoisammaksi. Mutta kyllä minä selviän. Toivottavasti sinäkin, sillä sinuahan tämä lopulta enemmän koskettaa. =)

    Kaikkihan tässä voidaan hokea toisillemme, että tämä on vain urheilua ja elämässä on tärkeämpiäkin asioita. Niinhän se onkin, mutta eilen pelin päättyessä ei mielessä ollut kuin juuri se hetki, järkyttävän paha mieli ja näki vain mustaa. Ja tämä kaikki vain kotikatsomossa. Onneksi sinä hoidat nämä pelihommat, kun ei minusta niihin olisi. Ehkä useammastakin syystä.

    Toivotaan nyt tosiaan, että ei ole mistään isommasta vaivasta kysymys ja ei tule pidempää taukoa. Peli on selkeästi kunnossa ja on ihan karmeaa, jos sitä ei pääse ulosmittaamaan. Hyviä kisoja ja tuloksia on varmasti jo nurkan takana odottamassa, mutta välillä matka sinne on hieman pidempi.

    Nyt tärkeintä on saada sinut turvallisesti takaisin kotiin ja siitä sitten toipuminen kaikin puolin voi alkaa. Ehkäpä sitä näkee perhe-elämänkin ihan eri tavalla palauttavana ja voimia antavana, kun käy välillä toisella puolella maapalloa. Kiitos alkuvuoden tunnemyrskyistä! Onhan tässä taas ääripäitä tarjoiltu, mutta mukana seilataan tai vähintään tullaan soutuveneellä perässä.

    • Kiitos kattavasta kommentista ja isosta mukana elämisestä! Kyllähän tunteet ovat pinnassa kentällä isosti, mutta näköjään myös kotikatsomoissa. Urheilua parhaimmillaan siis.

      Pienestähän menestys on kiinni, ja siksi pitääkin nauttia aina kun sitä tulee, koska ikinä ei tiedä mitä edessä on. Nyt onneksi pääsin jo takaisin kotiin, ja palautuminen kohti seuraavia kisoja voi alkaa. Mielelle tekee hyvää olla perheen kanssa, ja selkäkin parantunee täyteen kuntoon reilussa viikossa.

      Otetaan siis vielä muutama päivä huilia ennen kuin Davis Cupissa sitten takaisin tunnemyrskyjen kimppuun! 💪

  • Todella harmi, mutta tällaista elämä on.
    Toivottavasti saamme siivittää teitä hienoihin suorituksiin Indian Wellsissä.

    • Näin on, harmi homma! Mutta Indian Wellsissä onkin sitten taas kunnolla menestysnälkää 😊

  • Joka tapauksessa lupaava kauden aloitus ja nyt vain tarvittavat toimet kuntouttamiseen ja uutta matoa koukkuun! Pettymyksiä tulee, mies mitataan sillä, miten niihin suhtautuu. Peli on mainiossa kuosissa!

    • Peli on mainiossa kuosissa, sehän se on tärkeintä. Nyt vain keho takaisin huippukuntoon, niin tulevissa kisoissa menestystä tulee varmasti. 😊💪

  • Harmi tietysti selkäsi jumi ja tappio Grand Slamissa, mutta nyt vain toivotaan pikaista paranemista ja, että pääset pelikuntoon. Vastapainoksi vuoden avauksenne on ollut niin upea, että siitä voi ammentaa positiivisia fiiliksiä. Tsempit Davis Cupiin!!!👍👍👍

    • Kauden avauksesta voi toden totta ammentaa paljon positiivista. Ja eiköhän tästä selkävaivasta nopeasti päästä yli, joten kohti uusia koitoksia käy tie. 💪

  • Hijikata/Kubler voitti quartsissa Koolhof/Skupskin 6-3, 6-1… ette huonoille hävinny, jos siitä saa jotain lohtua…! 🎾👍

    • Joo, jos katsoo pistetilanteen ennen Harrin loukkaantumista, niin ihan selkäkarvat nousee pystyyn 😳.

  • Does Lloyd have influence in the Wimbledon committee? 😉 In the ”Control the Controllables” podcast he said a rule he would like changed is best of 3 sets in Men’s Doubles and from this year it’s happening. ☹️ Did he not enjoy the two 5 set matches you played at Wimbledon last year? 😁 The match against Mektic/Pavic where you almost came back from 2 sets down is likely to be the longest match you play at 3hours 18mins. Apparently it means top singles players will play doubles at Wimbledon, I’ll believe it when I see it. 🙄 End of an era. Wimbledon is still the only slam which plays 3 full sets and deuce scoring in mixed doubles……. for now.

    You’ve added Montpellier (week after Davis Cup) to your schedule which I believe is the first time you will be top seeds. 😎

  • Olisin edelleen sitä mieltä että tarvitset pieniä vastoinkäymisiä.
    Tuoreessa muistissa on vielä Adelaide1 ja matkalaukut Singaporessa, mikä olikaan lopputulos???

    I believe now we need help from UK readers of this blog if Lloyd is not reading this. Harri definately needs some setbacks during game week.
    If airlines are not doing their normal service (ie, lost luggage), can Lloyd create some minor inconvinence for Harri?
    He needs that to make best result in game, we have seen that several times!
    Like doodling ’Team Glassopool’ in Harri’s cap with permanent marker or cutting small hole in his game shirt or eating Harri’s white chocolate tennisball if hotel provides such.
    Can you forward this little request?

Comments are closed.