Davis Cup -viikon yhteenvetoa

Mahtavasta Davis Cup -tapahtumasta on nyt jo pari yötä, mutta fiilikset ovat edelleen todella korkealla. Suomi pelasi itsensä ensimmäistä kertaa 16 maan lopputurnaukseen ennätyksellisen suuren kotiyleisön edessä, ja pelit jatkuvat syksyllä lopputurnauksen lohkovaiheessa. Davis Cupin joukkuemuotoisuus tuo pelaamisen oman spesiaalitunnelmansa, joten kyllähän näitä tunnelmia kelpaa vielä uran jälkeenkin muistella.

---

Lensin itse jo heti eilen maanantaiaamuna Lontooseen treenaamaan, mutta tässä kohtaa olisi varmaan kuitenkin hyvä vielä vähän kerrata viime viikon tapahtumia, sillä viikkoon mahtui niin paljon kaikenlaista. Välillä näytti siltä, ettei pelaaminen onnistuisi ollenkaan, mutta lopulta mies saatiin kuin saatiinkin kovaan iskuun. Ja toki ainakin tuon nelinpelin tapahtumia voin avata omasta näkökulmastani. Tuli vähän pidempi teksti tällä kertaa, mutta toivottavasti kestätte. 😊

Olin siis Australiasta kaksi viikkoa sitten takaisin tullessani selän osalta aika heikossa jamassa, mutta tutkimuksissa ei onneksi löytynyt mitään kovin vakavaa. Uskalsinkin odottaa pääseväni treenikentälle noin viikon levon jälkeen, mikä piti lopulta aika tarkasti paikkansa. Ensimmäisessä lajiharjoituksessa toissa viikonloppuna nuorten Linus Lagerbohmin ja Otso Martikaiseen sparrauksessa sitä tietysti otti lyömisen vähän varman päälle, mutta pallo liikkui kuitenkin ihan nätisti. Ja viime maanantaina liityin sitten Davis Cup -joukkueen treenirinkiin Taliin.

Maanantain treenit Patrikin kanssa sujuivat ihan mukavasti, kunnes ihan treenin lopussa syöttelemisen lomassa otin Patrikin selvästi pitkäksi karanneen palautuksen ilmasta koppina kiinni vasemmalla kädelläni. Ei se tuossa kohtaa edes mitenkään erityisen paljon sattunut, ja jatkoin pelejä vielä iltapäivän pro-am -tapahtumassa yhdellä kädellä lyöden, kun ajattelin sormessa olleen vain pieni tärähdys, ja turvotuksen johtuvan siitä. Pro-am -peleissä sattumalta mukana ollut lääkärini halusi kuitenkin varmuuden vuoksi käydä ottamassa sormesta kuvat vielä pelien jälkeen.

Kartiokeilakuvauksen valmistuivat nopeasti, ja tulokset osoittivat yllätykseksemme sen, että vasemman etusormen kärjen luu oli murtunut kolmeen osaan. Jänteet olivat onneksi edelleen ehjät, ja sormi liikkui kuten pitääkin, mutta eihän murtuma ikinä hyvä uutinen ole. Askartelin omatekoisen lastavirityksen jäätelöpuikosta yöksi ennen kuin pääsin tiistaina käsikirurgin luokse kuulemaan lisää.

Murtuman luutuminen on yleensä aina vähintään kuukauden prosessi, joten normaalioloissa sormi kipsattaisiin suoraksi. Kipsin kanssa pelaamisesta ei kuitenkaan tulisi mitään, joten kehittelimme yhdessä lääkäreiden ja toimintaterapeutin kanssa ratkaisun, jossa sormi asetetaan levossa lastan avulla suoraksi ja pelatessa toisen lastan avulla käyräksi. Vasen etusormi on pelatessa yllättävän passiivinen, sillä tarvitsen sitä ainoastaan kahden käden rystyssä. Niinpä muotoilimme peliä varten mailan avulla sormeen sellaisen ”kourun”, joka antaa minulle automaattisesti oikean sormikulman rystylyöntiin.

---

Täytyy sanoa, että olin keskiviikkona treenejä jatkaessani edelleen melko skeptinen miten lyönti kipeän sormen kanssa onnistuisi, mutta ihmeen vähällä kivulla pelaaminen onnistui. Pari treeniä meni totutellessa, mutta loppuviikkoa kohti tukea sormessa ei enää juurikaan edes huomannut. Enemmän se tuntuu jopa vaikuttavan normiarkeen, sillä esimerkiksi tämä blogikirjoitus tapahtuu nyt yhdeksänsormijärjestelmällä. 😊 Mutta toivottavasti seuraavan kuukauden aikana sormen luutuminen onnistuu, ja tuon jälkeen kaikki toimii taas normaalisti.

Viime viikon loppua kohden alkoi näyttää siis siltä, että olisin pelikunnnossa sunnuntaina, joten oli aika miettiä minulle pelikaveri nelinpeliin. Olimme siinä mielessä hienossa asemassa, että vaihtoehtoja oli useampia, sillä olisin voinut pelata nelurin hyvin Emilin lisäksi myös Patrikin kanssa. Emil keskittyi treeneissä luonnollisesti pääosin kaksinpeliin, mutta saimme kuitenkin yhden erän verran harjoiteltua neluria yhdessä hänenkin kanssaan torstaina. Muuten treenasin Patrikin parina siltä varalta, että meidät laitetaan yhdessä kentälle.

Lopullisen ratkaisun peliparin osalta teimme vasta lauantaina myöhään illalla. Oli hyvä, että Emil sai lauantaina oman kaksinpelinsä pois alta kohtuullisen nopeasti, mutta tottakai silti oli kysymysmerkkejä ilmassa, miten sunnuntaina nelinpelin pelaaminen tulisi vaikuttamaan hänen kaksinpelisuoritukseensa puolta tuntia myöhemmin. Ideaalitilanteessa nelinpeliin olisi laittaa erikoismiehet, jolloin Emil saisi rauhassa keskittyä kaksinpeliin, mutta teimme kuitenkin kaikesta huolimatta nyt sen päätöksen, että lähdemme voittamaan matseja yksi kerrallaan. Luotto Emilin jaksamiseen niin henkisesti kuin fyysisesti oli kova.

Kaksinpelit lauantaina sujuivat lopulta siis siinä mielessä käsikirjoituksen mukaan, että kummankin maan ykköspelaajat voittivat toisen maan kakkospelaajat. Otto pelasi kuitenkin upean ottelun ja oli jopa todella lähellä kaataa Argentiinan ykkösen Cerundolon. Ja vaikkei tuo matsi lopulta voittoon päättynytkään, niin saattoi Oton taistelulla olla iso merkitys kokonaisuuden kannalta. Taistelun uuvuttama Cerundolo näytti nimittäin loukanneen itseään hieman kolmannen erän tie breakin 3-1 -tilanteessa, eikä hän ollut enää sunnuntaina pelikykyinen.

---

Sunnuntain nelinpeliin lähdettiin siis kutkuttavasta 1-1 -tilanteesta. Meillä oli Emilin kanssa vahva luotto tekemiseemme alusta alkaen, sillä vaikka vastapuolella oli kaksi kovaa ATP-kiertueen nelinpelieksperttiä, niin nyt pelattiin meidän kotikentällämme nopealla alustalla. Ja olihan meillä hyvät muistot kahdesta edellisestä Davis Cup -nelinpelistä. Vastustajien vahvuudet olivat palautuspelissä ja takakentällä, joten jos saisimme pidettyä pelin nopeana, olisi meillä hyvä mahdollisuus voittoon.

Ottelun ensimmäinen erä oli tasainen, vaikka omasta mielestäni tuntui, että olisimme voineet murron erän aikana ottaakin. Verkkopeli oli kuitenkin vahvaa molemmin puolin, ja syöttäjät onnistuivat oikeissa paikoissa. Saimme erän ainoan murtopallon ja eräpallon 6-5 -johdossa, mutta sen argentiinalaiset selvittivät. Tie breakiin edettiin siis. Emil osoitti tie breakissa parilla huippupalautuksellaan kaapin paikan, ja kun minultakin löytyi pari hyvää suorituksta kuten ässä 5-3 -tilanteessa, niin pääsimme erätauolle johdossa 7-6(5).

---

Momentum siirtyi meille entistä vahvemmin heti toisen erän alussa, kun mursimme Gonzalezin syötön heti avausgamessa. Peli ei ollut kuitenkaan lähelläkään ratkennut, sillä argentiinalaiset laittoivat seuraavassa syöttövuorossani Emilin kovan pommituksen alaiseksi ja saivat murron takaisin. Tuo murto muutti pelin kulkua jonkin verran, sillä se palautti sekä uskoa argentiinalaisille voitosta, että luottoa heille siihen, että Emilin painostaminen verkolla oli oikea taktiikka.

Peli jatkui tämän jälkeen tasaisena, ja nyt puolestaan pelasin itse vähän heikomman syöttövuoron 2-3 -tilanteessa. Kaivoimme kuitenkin kovalla tsempillä murron heti takaisin hienolla refleksivolleyllani. Mutta lopulta erä ratkesi kuitenkin taas murtoon minun syöttövuorollani 4-5 -tilanteessa. Pari eräpalloa tuli pelastettua, mutta kun pitopallot eivät kelvanneet, niin lopulta toinen erä kääntyi siis harmittavasti vastustajille 4-6.

Ottelua oli tässä vaiheessa takana jo kaksi tuntia, mutta ei se onneksi meidän tekemisessämme ainakaan väsymyksenä näkynyt. Kapteeni Jarkko sanoi penkillä kolmannen erän alkaessa, että nyt ajetaan argentiinalaiset pois meidän olohuoneestamme, ja tuo sytytti pelimme uuteen iskuun. Saimme suorastaan hurmoksen päälle ottaen viisi gamea peräkkäin siirtyen ratkaisevan tuntuiseen 5-1 -johtoon.

Molteni selvitti yhden ottelupallomme 5-1 -johdossa hyvällä syötöllään, joten täydessä hurmoksessa ei päästy ihan loppuun asti. Seuraavassa 5-2 -tilanteen syöttövuorossani matsin olisi pitänyt päättyä, mutta Emil ei löytänyt oikeita ratkaisuja verkolla kummassakaan ottelupallossamme. Kaivoin noista jälkimmäiseen adrenaliinipäissäni ottelun ylivoimaisesti kovimman syöttöni 216km/h, mutta sekään ei vielä riittänyt. Gonzalez piti syöttönsä varmasti 5-3 -tilanteessa, ja niinpä ratkaisua haettiin lopulta Emilin syötössä 5-4 -tilanteessa.

Emil syötti kuitenkin koko viikonlopun mielestäni paremmin kuin olen koskaan hänen nähnyt syöttävän, joten luotto oli todella iso myös tuossa ratkaisupaikassa. Eikä sijaa epäilyille jäänyt; vahvat syötöt ruutuun ja pari erinomaista syötön jälkeistä lyöntiä perään ratkaisivat viimeisen gamen meille. Matsipallokin ratkesi mukavasti, sillä pääsin lyömään smashin verkon päältä niin helposta paikasta, että tiesin jo ennen lyöntiä homman olevan siinä. Perään trademark-tuuletukset koko sydämestä ja Suomi oli siirretty johtoon.

---

Kokonaisuudessaan nelinpeli oli mielestäni ihan mahtavaa urheiluviihdettä, sillä mukana oli niin hyviä kuin huonoja hetkiä ja mikä parasta, runsaasti tunnetta. Ei se pelillisesti mikään elämäni ottelu ollut, mutta kun tuossa paikassa pystyy vaikean toisen erän jälkeen venymään suorastaan flow-tilaan kolmannen erän aikana niin onhan se hieno osoitus taistelutahdosta ja itseluottamuksesta. Jos jollain osa-alueella olen elämässäni tennispelaajana paljon kehittynyt, niin mielestäni se on nimenomaan tällaisten otteluiden henkinen lataus. Kentällä ei jännitä tai tarvitse keskittyä mihinkään muuhun kuin piste kerrallaan pelaamiseen. Ja yleisön tuki tuo pelkästään lisää energiaa.

Pelillisesti palautuspeli oli meiltä Emilin kanssa odotetun vahvaa läpi ottelun, minkä lisäksi Emil syötti vahvasti, eikä minun verkkopelissäni ollut moitittavaa. Vaikeimmat hetket olivat pääasiassa minun syöttövuoroissani, kun vastustajat pääsivät käyttämään hyväkseen Emilin kokemattomuutta verkolla, enkä minäkään saanut ihan niin paljon suoria syöttöpisteitä kuin olisi voinut toivoa.

On ehkä vähän epäreiluakin verrata Emiliä ja Lloydia keskenään, mutta verkolla kentän peittämisessä heillä on selvä ero, jolloin tilanne on Emilin kanssa pelatessa syöttöni jälkeen selvästi useammin neutraali tai puolustava kuin hyökkäysvoittoinen. Palautuksissa ja takakentältä Emil pystyy toki suoriutumaan monesti korkeammalla tasolla kuin Lloyd, vaikka taktisesti hänen ratkaisunsa saattavatkin olla aika erilaisia. Mutta olen kyllä jälleen ylpeä siitä, miten hyvin pystyin sopeutumaan yhteispeliin Emilin kanssa niin henkisesti kuin pelillisesti. Olimme jälleen todella vahva tiimi. Henkilökohtaisesti kymmenes peräkkäinen nelinpelivoitto Davis Cupeissa on myös ihan kohtuullisen maukas tilasto.

Argentiina laittoi neljänteen otteluun loukkaantuneen Cerundolon tilalle vasenkätisen Bagnisin, ja vaikka Emil ihan ottelun alkuvaiheessa tunsikin olonsa hieman epämukavaksi, niin kyllä matsin edetessä kävi yhä enemmän ja enemmän selväksi, kuka ottelun tulee voittamaan. Emil osoitti valtavaa fyysistä ja henkistä lujuutta pelaamalla vuorokauden sisään kolme upeaa ottelua, eikä maaottelun arvokkaimmasta pelaajasta ollut mitään epäselvyyttä. Ryntäsimme matsin ratkettua koko joukkueen voimin kentälle ja juhlat saivat alkaa.

Qualifiers-ottelun selvittäminen takasi joukkueellemme siis ensimmäisen kerran paikan Davis Cupin korkeimmalle tasolle, joka nykyisin Finals-nimellä tunnetaan. Syksyn pelipaikka tai neljän maan lohkon muut vastustajat eivät vielä ole tiedossa, mutta tapahtumasta tulee varmasti ikimuistoinen. Ja kyllähän me otimme ilon irti jo nytkin, vaikka neljällä viidestä joukkueemme pelaajasta oli aikainen aamulento tiedossa maanantaina. Voittoillallinen Stefan’s Steakhousessa oli priimaa ja kyllähän sitä taisi illan mittaan pari esitystä karaokelavallakin tulla nähtyä. 😊

Davis Cup -viikot ovat henkiseltä lataukseltaan vaativia, mutta päätin tällä kertaa kaikesta huolimatta lähteä heti maanantaiaamuna Lontooseen treenaamaan, kun siihen avautui paikka. Valmentajamme Louis lähtee keskiviikkona lomalle, joten alkuviikko oli ainoa mahdollisuus saada laatutreeniä alle ennen tulevia koitoksia. Vedimme tällä kertaa treeniä pääasiassa Lloydin ja yhden hitting partnerin kanssa kolmistaan keskittyen erityisesti verkkopeliin ja syöttöön, ja kyllähän tästä parin päivän treenistä sai taas monta uutta juttua omaan osaamispankkiin.

Fyysisesti Davis Cup -viikko ja heti perään osunut treenileiri tuntuvat kehossa ihan rehellisenä väsymyksenä ja lihasarkuutena, mutta onneksi ehdin ottaa vielä pari kevyempää päivää tällä viikolla ennen seuraavaa reissua. Seuraava kisamme on Rotterdamin ATP500-turnaus ensi viikolla, ja tuonne lähtö on ohjelmassa tulevana lauantaina. Tammikuun hyvä vire on varmasti edelleen tallella, ja kun olemme Lloydin kanssa nyt kumpikin fyysisesti pelikunnossa, niin odotukset ovat luonnollisesti korkealla. Mutta kisan taso on todella tiukka, joten helppoja voittoja ei varmasti ole luvassa.

Palataan viimeistään Hollannista asiaan blogin muodossa. Kiitos kuitenkin vielä kerran kaikille Espoossa paikalla olleille unohtumattomasta tunnelmasta ja kannustuksesta sekä yhtälailla myös kaikille etänä sormia ristissä pitäneille. On ilo ja kunnia edustaa Suomea Davis Cupissa!