Valmistautumista ja ATP pelaajaneuvoston kokoustamista Miamissa

Indian Wellsin kvartsitappiosta on vierähtänyt jo viikko, mutta Miamissa joudutaan edelleen odottamaan ennen kuin pelit meidän osaltamme alkavat. Lepo- ja treenipäiviä on siis riittänyt, mutta onneksi tekemistäkin on löytynyt. Pääsin myös nyt ensimmäistä kertaa fyysisesti mukaan ATP pelaajaneuvoston kokoukseen, joten voisin tässä postauksessa kertoa tuosta vähän enemmän, kun sitä kommenteissa aiemmin pyydettiin.

Matka Kaliforniasta Floridaan on yllättävän pitkä, mutta kun kiirettä ei tällä kertaa ollut, niin oli ihan järkevää ottaa parin päivän huili tuohon kohtaan. Lepopäiviä ei edellisen kolmen viikon aikana juuri ollut alla, ja kyllähän keho sellaisiakin tarvitsee. Kuten mielikin. Kaikista mieluiten olisi tietysti viettänyt aikaa perheen kanssa kotona, mutta siihen ei nyt kuitenkaan aika tällä kertaa riittänyt. Naapuriosavaltiosta Arizonasta löytyi kuitenkin kiinnostavaa tekemistä uuden golfin LIV Tourin kisan muodossa, joten otin jenkkirautaa alle ja suuntasin Indian Wellsistä kohti Tucsonin kaupunkia.


Viihdyin Tucsonissa yhden yön ja yhden päivän ennen kuin jatkoin matkaa yölennolla San Franciscon kautta Fort Lauderdaleen. Miamin kisassa pelaajille on tarjolla vaihtoehto yöpyä parissa eri hotellissa joko ihan kaupungin keskustassa tai vaihtoehtoisesti lähempänä kisapaikkaa Aventuran alueella. Valitsin itselleni kisahotelleista Hilton-ketjun majapaikan tuolta Aventuran alueelta, sillä matka kisapaikalle on näin ollen selvästi lyhyempi. Kisa tarjoaa täällä omat autot käyttöön vain kaksinpelin 20:lle kärkisijoitetulle pelaajalle ja nelurin 1-sijoitetulle parille, mutta kisabussit suhaavat onneksi puolen tunnin välein hotellilta kentille ja takaisin. Lisäksi hotellin vieressä sijaitsee USA:n kolmanneksi suurin ostoskeskus eli ruokapaikkoja ja muuta tekemistä on vähintäänkin riittävästi ihan kävelymatkan päässä, eikä omaa autoa siis oikein tarvitse mihinkään, vaikka USA:ssa ollaankin.


Miamin kisan pelipaikka laitettiin neljä vuotta sitten täysin uusiksi, kun Key Biscaynen saarella sijainnut kisa-alue kävi auttamatta liian ahtaaksi, eikä laajennuksille saatu lupaa. Tuo paikka oli kyllä upea, ja pelasin itsekin siellä Orange Bowl -junioriturnauksen kauan sitten, mutta vuodesta 2019 alkaen tämä Miamin ATP1000 on siis pelattu Hard Rock Stadiumilla sekä sen ympäristössä. Pääosin amerikkalaisen jalkapallon tarpeisiin rakennettu stadion vetää sisäänsä yli 60 000 katsojaa, mutta tenniksen tapauksessa stadionin sisälle rakennetaan väliaikainen keskuskenttä, jolle mahtuu noin 15 000 katsojaa.


Tämän kokoista tenniskisaa ei kuitenkaan pelkästään yhdellä keskuskentällä vedetä läpi, vaan kisaa varten stadionin ympärille on rakennettu reilut 20 muutakin kenttää. Mitä satelliittikuvista olen yrittänyt bongata, niin vain kolme noista kentistä on vuoden ympäri tenniskäytössä, ja muut toimivat pääosin erilaisina parkkipaikkoina pääosan ajasta. Hurja määrä väliaikaista rakentamista ja purkamista on siis tätä kisaa varten vuodesta toiseen tehty. Mutta vielä enemmän rakennustöitä näyttää olevan tekeillä areenan ympäri kulkevan formularadan osalta. Formuloita ajetaan samassa paikassa reilun kuukauden päästä, ja vaikka rata nyt on jotakuinkin paikallaan, niin valtavia katsomoita rakennetaan kyllä täyttä häkää vähän joka puolella aluetta.  



Mitä peliolosuhteisiin tulee, niin kentät täällä Miamissa ovat selvästi nopeammat kuin esimerkiksi Indian Wellsissä viime viikolla. Lämpötilakin on korkeampi, mikä osaltaan nopeuttaa peliä ja saa pallon pomppuun lisää elävyyttä. Kaikki pelaajat, joiden kanssa olen jutellut, ovat sanoneet olevansa todella helpottuneita, kun pallot ovat vihdoin tällä viikolla normaalin tuntuiset Dunlopit, eikä enää tarvitse pelata toivottoman tunnottomilla Pennin palloilla. Mutta oman haasteensa peliin tuo kyllä voimakas ja pyörivä tuuli, joka vaikuttaa avoimelle paikalle rakennetuilla kentillä pelaamiseen tavallista enemmän.

Jos Indian Wellsissä puitteet tuntuivat ajoittain ahtailta ja vähän vanhahtavilta, niin täällä Miamissa ei tuolta osin ole kyllä valittamista. Stadionin sisälle rakennetut pelaajatilat ovat väljät ja modernit, ja ruokakin on mielestäni parempaa kuin viime viikolla. Toki pieni miinus tulee kertakäyttöastioista. Ja suuret tilat tuovat toisaalta mukanaan sen ongelman, että välimatkat kasvavat aika pitkiksi. Mutta eihän Amerikassa toki ikinä tarvitse kävellä, vaan matka stadionilta treeni- ja matsikentille taittuu kätevästi golfautolla. 😊




Treeniä kelpo olosuhteissa on nyt takana jo viisi päivää, mutta perjantaikin vielä harjoitellaan ennen kuin päästään lauantaina vihdoin matsikentälle. Olen itse vetänyt vähän tavallista tiukempaa treenikuuria viettäen kentällä paljon ekstra-aikaa, mutta kyllähän tuo tuntuu toimivan. Lyönti on kohdallaan ja erityisesti syöttö on toiminut myös treenieriä pelatessa todella hyvin. Itseluottamuksen puolesta olisin hyvin ollut valmis pelaamaan ensimmäisen ottelun jo aikaisemminkin, mutta odotetaan nyt siis rauhassa lauantaihin asti.

Kohtaamme ensimmäisellä kierroksella parin Cressy/Mies, jotka pelaavat tietääkseni ensimmäistä kertaa yhdessä. Cressy ja varsinkin hänen syöttönsä tuli tutuksi Dubain finaalissa pari viikkoa sitten, kun taas Mies on tullut kohdattua muutamaan kertaan viime kesän aikana. Kumpikin vastustajista syöttää hyvin, ja Mies on myös verkolla vahva nopeine reflekseineen. Meidän pitäisi kuitenkin pystyä olemaan edellä palautuspelissä sekä tiimityössä. Ja toivotaan myös, että syöttö kulkee yhtä vahvasti kuin treeneissä, joissa meitä ei tällä viikolla ole murrettu vielä kertaakaan. Vamos!


Täällä Miamissa pidettiin maanantaina myös ATP Player Council -pelaajaneuvoston vuoden toinen kokous, ja kun tällä kertaa pääsin itsekin paikalle, niin voisin vähän kertoa myös tuosta puolesta pelaajan elämää. Ensimmäinen kokous järjestettiin tammikuussa Melbournessa, mutta olin valitettavasti juuri samaan aikaan matsikentällä Adelaidessa, joten edes etäosallistuminen ei onnistunut.

Neuvosto koostuu pelaajien keskuudestaan valitsemista kahdeksasta edustajasta, minkä lisäksi yksi paikka on varattu valmentajien edustajalle ja yksi alumni-edustajalle. Neuvoston jäsenten tulee edustaa pelaajistoa jotakuinkin tasaisesti, joten osa paikoista jaetaan tiettyjen ranking-kategorioiden perusteella. At large -paikoille sen sijaan voidaan ottaa kenet vain ATP:n jäsenistä.

Pelaajaneuvosto ei itsessään ole varsinaisesti päättävä elin ATP:n organisaatiossa, vaan neuvosto antaa suosituksensa tai näkemyksensä varsinaisille ATP:n hallituksen jäsenille, joista neljä edustaa pelaajia. Nämä neljä pelaajien edustajaa hallituksessa, Pablo Andujar, Nick Basing, Mark Knowles ja Eno Polo ovat luonnollisesti myös läsnä pelaajaneuvoston kokouksissa. Toiset neljä ATP:n hallituksen jäsenistä edustavat kilpailuja, minkä lisäksi ATP:n hallitukseen kuuluu hallituksen puheejohtaja. ATP on tässä mielessä ainutlaatuinen urheiluorganisaatio, että sen omistaa puoliksi pelaajat ja kilpailut. Päätösten teon osalta tuo ei välttämättä ole aina ideaalitilanne, mutta on tennis silti pärjännyt ihan kohtalaisesti urheilubisneksessä viime vuosien ajan, vaikka kilpailu fanien ajasta onkin kovaa.

Yksi pääkohdista maanantain kokouksessa olikin ATP:n hallituksen puheenjohtajan Andrea Gaudenzin tulevien vuosien strategian esittely ja siitä keskusteleminen. Yksi suurimmista haasteista ja tavoitteista on saada ATP, WTA, ITF ja Grand Slamit lähemmäksi toisiaan, sillä tällä hetkellä nuo kaikki toimivat melko erillään toisistaan. Tennis on yksi maailman suorituimmista lajeista, mutta osittain juuri sisäisen hajonnan takia TV- ja mediaoikeuksien myynnissä jäämme pahasti jalkoihin. ATP:n sisällä onkin otettu isoja askelia siirtämällä noita oikeuksia ATP Media -yhtiön alaisuuteen ja perustamalla Tennis Data Innovations -yhtiö hallitsemaan kaikkea pelaamisesta syntyvää dataa, jota voidaan jatkossa muun muassa myydä yhä paremmin eteenpäin sekä tarjota myös pelaajien käyttöön. Jos kiinnostaa niin tarkemmin ATP:n uuteen strategiaan voi tutustua sivulla https://onevision.atptour.com/ .

Kyseisen Tennis Data Innovation -yhtiön johtaja oli myös paikalla kokouksessa kertomassa pelaajien käyttöön myöhemmin tänä vuonna tulevasta datapankista. Kyseessä on aika suuri mullistus, sillä jatkossa jokaisella pelaajalla on käytössään kaikkien otteluiden data erittäin pieneksi pureskeltuina palasina. Jokainen lyönti tallennetaan ja analysoidaan, jolloin esimerkiksi tulevien vastustajien otteet voi analysoida tarkasti jo etukäteen. Moni pelaaja on ostanut tällaista palvelua jo ennestään yksityisiltä tahoilta, mutta nyt sellainen tulee siis kaikkien käyttöön.

Kolmas vierailija kokouksessa oli tulevan Rooman kisan kilpailunjohtaja, joka esitteli varsin isoja uudistuksia toukokuussa pelattavan kisan puitteisiin. Roomassa (ja Madridissa ja Shanghaissa) pelataan tänä vuonna ensimmäistä kertaa samalla konseptilla kuin täällä Miamissa ja Indian Wellsissä eli kisa pelataan isoilla 96 pelaajan kaksinpelikaaviolla. Kisan kesto on myös kasvatettu viikosta 12 päivään. Tarvitaan siis luonnollisesti paljon lisää kenttiä, pukuhuoneita, kuntosaleja, ravintoloita, oleskelutiloja, hotelleja ynnä muuta, jotta jo ennestään vähän ahtaalta tuntuneeseen kisapaikkaan saadaan mahdutettua melkein tuplamäärä pelaajia. Mutta pakko on sanoa, että ainakin suunnitelmat Rooman kisa-alueen päivittämiseksi vaikuttivat kyllä hyviltä, ja toivottavasti toteutuskin onnistuu yhtä hyvin.

Oli kokouksessa vierailijoiden esitysten lisäksi kuitenkin myös ihan asiasisältöä eli muutama päätösehdotus tehtäväksi. Säännöistä ei tällä kertaa keskusteltu sen kummemmin, mutta rahanjaosta sitäkin enemmän. Grand Slam -kisojen palkintopotteja on viime vuosien aikana painotettu yhä enemmän alkukierroksille ja karsintoihin, ja tämä on pääosin pelaajaneuvoston ansiota. Grand Slam -kisat ovat jälleen pyytäneet neuvoston näkemystä asiaan ja päätimme ehdottomasti pysyä samalla linjalla. Viimeisen kymmenen vuoden aikana voittajien palkintorahat eivät ole juurikaan nousseet, mutta karsinnoissa ja pääsarjojen alkukierroksilla potit ovat moninkertaistuneet, mikä on taannut top250-pelaajille suuren nousun palkintorahoissa ja mahdollisuuden todelliseen ammattilaisuuteen.

Kävimme lisäksi läpi ehdotukset kahden eri bonusohjelman rahojen jakamiseksi. Aiemmin kaksinpelin vuoden lopun top12-pelaajille jaettu Bonus Pool -raha on nyt laajennettu koskemaan kaikkia top30-pelaajia. Lisäksi tästä vuodesta alkaen ATP1000-kisojen tulee jakaa kaikkien kulujen jälkeen tekemänsä voitto pelaajien kanssa suhteessa 50/50. Tämän Variable Bonus Pool -nimellä kulkevan tuloksen jaosta tehtiin myös ehdotus, joka toisi bonuksen kaikille ATP1000-kisoja pelanneille pelaajille.

Kolme tuntia kestänyt kokous oli kokonaisuudessaan varsin tiivis paketti, mutta onneksi olin tavannut useamman pelaajien edustajan sekä ATP:n puolelta mukana olleita työntekijöitä ennakkoon, jotta olin ehtinyt perehtyä asioihin keskustelemalla jo huolella etukäteen. Pelaajaneuvoston näkemyksillä on varsin iso painoarvo ATP:n toiminnassa, joten mukana olo on kunnia-asia, ja haluan ilman muuta hoitaa pestini mahdollisimman hyvin. Eikä sitä koskaan tiedä vaikka uran jälkeen tätä kautta aukeaisi jopa uusia ovia. 😊

Seuraava neuvoston kokous on tiedossa Monte-Carlon kisan aikaan eli aika pian. Tarkentavia kysymyksiä saa mielellään esittää kommenteissa, jos sellaisia tulee mieleen, sillä hhdin varmasti hyvin vastailla, kun täällä Miamin kisassa pelitahti tuntuu olevan sen verran verkkainen. 🙄

21 thoughts on “Valmistautumista ja ATP pelaajaneuvoston kokoustamista Miamissa

  • Olipa kiva kuulla kuulumisia, kun alkoi jo huoli tulla, sillä ensimmäistä peliä ei näy eikä kuulu ja kun Harristakaan ei kuulu mitään. Epäilytti, että olet villiintynyt ja vapautunut täysin siellä suuressa maailmassa tai mikä pahempaa, golf on vienyt sinut kokonaan.

    Mutta onneksi olet tallessa ja kaiken lisäksi vielä hyvässä kunnossa. Ja ilmeisesti pelikin on lauantaille luvassa. Rytmin osalta tämä turnaus muistuttaa pahasti edellistä, mutta muuten asiat kuulosti olevan paremmalla mallilla, joten annetaan tällä vielä mahdollisuus. =)

    Kyllähän sieltä tulee ihan pelimiehiä vastaan heti ensimmäisenä, joten oma peli saa olla iskussa. Mahtavaa, että syöttökin on kulkenut ja nyt se vaan peliin mukaan. Sitä olen tässä viikon aikana pyöritellyt mielessäni, että olette viime aikoina valinneet aloitukseen palauttamisen ja näin pyrkineet välttämään sinun toisen syöttövuoron vanhoilla palloilla. Kun vastustajat monesti valinnan saadessaan ottavat syötön, niin olette päätyneet tuohon lopputulokseen, vaikka arvonnan voittaisi kumpi vaan. Ymmärrän idean tuossa takana ja olette kyllä niin hurjalla prosentilla voittaneet ensimmäisiä eriä, että tämäkin tapa on toiminut. Toisaalta olette aiemmin mahdollisuuden saadessanne valinneet aina syötön ja pyrkineet pääsemään edelle, jolloin vastustajalla on paine syötön pitämisestä. Ainahan ette tietenkään voi päästä aloittamaan syötöllä ja halutessaan varmasti useammin pääsee aloittamaan vastaanotolla. Ajattelumallia pahasti kärjistäen on kuitenkin iso ero siinä, että onko pyrkimys päästä erässä edelle vai selviytyä toisesta syöttövuorosta. Jokuhan niitä syötön lukkoja aiheuttaa ja varmasti olette tätäkin asiaa pohtineet minuakin enemmän, mutta tämän ajatuksen halusin jakaa.

    Tästä tuli taas ihan älyttömän pitkä kommentti, mutta jospa siinä vähän asiaakin oli. Nyt odotellaan, että pääsette lauantaina irti ja sitten siinä onkin viisi peliä ihan kivalla pelitahdilla luvassa. Mutta peli kerrallaan.

    • Kyllähän tässä kommentissa oli paljonkin asiaa. 🙂 Asiat ovat täällä Miamissa vallan mainiosti, joten kun tämän päivän viimeistelytreenikin kulki hienosti, niin mikäpä parempaa kuin päästä lauantaina tositoimiin.

      Valitsimme tosiaan Indian Wellsissä palautuksen, kun pallot kuluivat karhealla kentällä niin nopeasti, mutta eiköhän täällä Miamissa palata taas monipuolisempaan ajatteluun. Monesti valitsemme ”defer” eli annamme vastustajan valita ensin. Tällöin saa itse päättää puolen, josta me haluamme ensiksi syöttää. Eli käytännössä sen puolen, jolta Lloyd haluaa syöttää. 😅

  • Rennon näköinen tiimi Miamin auringossa! Ja hulppeat puitteet. Eikä nuo sinun oheistoiminnotkaan vaikuta kovin pitkästyttäviltä. Kiitos pelaajaneuvosto-briiffistä. Onneksi on kotikatsomossakin aika kulunut, kuinkas muuten, suomalaisen tenniksen parissa: Eemeli, Otto ja Patti. Menkäähän murtumattomina miehinä kehiin lauantaina!!!!!!

    • Tiimi on rento ja valmis lauantain peliin! Muutkin suomalaiset ovat pärjänneet tällä viikolla hienosti, joten latu on auki.

  • Terveisiä Miamiin ja kiitos taas mielenkiintoisesta postauksesta. Mukava kuulla että treeni on maistunut ja itseluottamus kohdillaan! Erittäin kiva kuulla myös tuosta pc-toiminnasta ja toivottavasti voit kirjoitella myös tulevien kokouksien annista. Miltä jäsenistön yhteispeli vaikutti ja onko pelaajien kesken minkälainen konsensus näiden uusien visioiden taustalla?

    Ja jos saa mennä ihan toiseen aiheeseen ja saan olla ahne kysymysteni kanssa, niin pitänyt jo pidempään kysymäni ammatin mieheltä palautuspelin saloista. Tai tarkemmin, mistä rakentuu huippupalauttaja? Olet itse kiertueen kovimmista palauttajista, joten kiinnostaa missä määrin se on sinulle luontaista talenttia ja missä määrin todella kovan työn tulosta. Ja onko tärkeintä nopeat kädet ja reaktiot, vai onko kyse enemmän rytmitajusta ja syöttäjän lukemisesta?

    • Kiitos terveisistä! Kyllähän treeni on maistunut ja kaikki alkaa olla valmista lauantain ensimmäistä matsia varten. 💪

      Player Council toiminta on tosiaan mukava lisä tälle vuodelle, ja päivittelen mielellään tapahtumia jatkossakin. Alussa on aika paljon uuden opettelua ja uusiin ihmisiin tutustumista, mutta kyllä tässä enemmän ja enemmän pääsee koko ajan vaikuttamaan. Mielestäni pelaajat ovat ottaneet ATP:n uudistumisvisiot hyvin vastaan, ja ainakin itse pidän nykyistä puheenjohtajaa erittäin hyvin asiansa osaavana tyyppinä. Ei hän varmasti jokaista miellytä, mutta silloin ei varmaan mikään muuttuisikaan.

      Mitä palautuspeliin tulee, niin itselleni on varmasti ollut iso hyöty siitä, että olen pienestä pitäen toiminut vähän lajissa kuin lajissa maalivahdin roolissa. Reaktiot ja pallon tulosuunnan lukeminen on kehittynyt nuoresta pitäen ja tuota osaamista voi nyt soveltaa tennikseen. Ja tottakai reaktionopeutta on myös tullut harjoiteltua paljon erityisesti viimeisen parin vuoden aikana niin kentällä kuin kentän ulkopuolella. On harjoitteita pallon kanssa ja ilman palloa, ja viimeisimpänä hankintana reaktiolasit, jotka pimentävät katseen välähdyksen omaisesti.

      Omassa palauttamisessani tärkeintä on yrittää lukea syöttö mahdollisimman nopeasti, ja tuota ”read” komentoa kuuleekin valmentajien suusta usein. Samoin kuin sitä, että on tärkeä reagoida oikeaan suuntaan kaikkiin syöttöihin, myös niihin jotka ovat selvästi ulkona. Näin sitä totuttaa kehonsa reagoimaan oikein kerta toisensa jälkeen. Mutta tottakai palautuksessakin on iso etu siitä, että on jonkinlainen aavistus vastustajien syöttösuunnista jo etukäteen eli ennakkotyö on arvossaan. Vähän samoin kuin jalkapallomaalivahdilla rankkarikisassa.

  • Ehti blogipostauksiasi jo tulla ikävä! Tässä on sitten kerralla paljon pureskeltavaa.
    Tuo TDI tietopankki hyödyttää erityisesti analyyttista kykyä omaavia pelaaja, Eli teitä! Eli ei se oppi ojaan kaada…
    Onnea turnaukseen, vamos!

    • Hehe, taisikin melkein viikko olla postausten välissä, vähemmästäkin tulee ikävä! 😁 Tempaisin tosiaan vähän pidemmän tekstin tähän paikkaan, mutta lauantaista eteenpäin keskitytään sitten enemmän siihen pelaamiseen. Vamos. 💪

  • Ymmärtääkseni Mies taisi jäädä ilman paria viime vuoden jälkeen juuri heikon syöttöpelin takia. Wimpelissä partneri tuntui tuskastuvan vastustajien jatkuviin syötönmurtoihin. Eli mielestäni game plan on selvä: Miesin syöttö kumoon joka toinen kerta ja jatketaan omien syöttöjen pitämistä.

    • Mies ja Krawietz lopettivat tosiaan pitkäaikaisen yhteistyönsä viime vuoden lopussa eikä Mies/Peers parikaan tainnut kahta kuukautta pidempään kestää tämän vuoden alussa. Pelimies tuo Mies kuitenkin on, joten nöyrällä, mutta itseluottavaisella asenteella vaan kentälle niin hyvä tulee. Ja onhan se Cressykin murrettavissa.

  • Kiva, että avasit hieman tuota pelaajaneuvoston toimintaa, kun siitä ei niin runsaasti löydy muuten tietoa. On hyvä kuulla, että positiivinen kehitys jatkuu ja palkintorahoja suunnataan jatkossakin enemmän karsintaan ja alkukierroksille Grand Slameissa 😊 Miten muuten päätätte asioista neuvostossa, onko siellä jonkinlainen äänestyskäytäntö?

    Paljon onnea avausotteluun!! 💪

    • Kiitos tsempeistä!

      On ihan totta, että tuo neuvoston toiminta on aika pimennossa jopa pelaajienkin keskuudessa. Mutta tänään juuri annoin yhden haastattelun ATP:n toimittajalle neuvostoon liittyen, joten toivottavasti tulevaisuudessa tietoisuus vähän leviää.

      Asioista päätetään pääosin keskustelemalla, mutta jos on epäselvyyksiä niin myös äänestys on keino päästä lopputulokseen. Tällöin kahdeksan pelaajajäsenen äänet lasketaan ensin ja vain jos tilanne on tuossa kohtaa tasan, saa valmentajajäsen antaa oman äänensä ja ratkaista äänestyksen. Mutta luulisin, että äänestämiseen turvaudutaan vain muutaman kerran vuoden aikana.

  • Kuten muutkin lukijat itsekin pelastyin tata radiohiljaisuutta Indian Wellsin ja taman paivan valilla. On hienoa kuulla Player Councilin toiminnasta, onko tana vuonna puhuttu mitaan Challengereista kun viime vuonna tehtiin isoja muutoksia kategorioihin ja palkintorahan jakoon? Ja yksi kommentti itseltani ihan vaan heittona: kun nyt on naita pitkia Masterseja tulossa enemman, eiko ATP voisi tarjota esimerkiksi 16 parin Doubles shootout kisaa ma-to noille viikoille? Eli 16 parhaan rankingin paria pelaisi miniturnauksen jossa palkintorahat esimerkiksi 5000-10000-20000-40000-60000 per pari? Kokonaiskustannus siis noin 220.000 mutta tuohon voisi tulla sijoitettuja kaksinpelaajiakin mukaan kun eivat halua olla kylmina viikon tauon jalkeen paasarjassa. Tama vaan tallaisena mietintana…

    Kun kuulemma on aikaa vastailla otetaan tama toinen mielta askarruttava kysymys: Nain lajia pitkaa seuranneena naytta etta korona-aika on iskenyt todella kovasti Ranskan tennikseen ja vasta tana vuonna 3 vuoden jalkeen on jotain valoa nakyvissa. En tieda onko tama tullut millaan tavalla esille pelaajien keskuudessa mutta kun katsotaan Herbertin ja Pairen seikkailuja molemmat ovat olleet melko pihalla pelista ihan viime viikkoihin asti. Herbertin kohdalla kansa ymmartaa yhden rajoittavan tekijan mutta Pairen asenne peliin koronan jalkeen on ollut laajasti otsikoissa. Kun viela lisataan Simonin ja Tsongan elakoitymiset ja Mahutin ja Gasquetin taantumiset voidaan oikeasti kysya mita on vikana Ranskanmaalla? Onko kysymyksessa henkinen puoli vai mita? Nostan taman esiin koska olet pelannut Ranskassa ja kohdannutkin monia naista pelaajista. Onko talle ilmiolle mitaan taustoja tullut ilmi?

    Eipa tassa muuta kuin Miamin semeja vahintaan odottelemaan..

    • Kiitos kommentista ja hyvistä kysymyksistä! Radiohiljaisuus ei onneksi tällä kertaa johtunut mistään sen kummemmasta, keräsin vain aineistoa pidempää postausta varten. 🙂

      Challenger-kategorioita tosiaan päivitettiin tälle vuodelle aika isosti. CH175-kisat tulivat mukaan kuvioihin ja palkintorahoja nostettiin pienemmissäkin kategorioissa selvästi. Yhteensä tänä vuonna jaetaan CH-kisoissa $21 miljoonaa verrattuna viime vuoden $12 miljoonaan. Aika hurja nousu siis. Toistaiseksi ei ainakaan negatiivista palautetta ole kentältä kuulunut.

      Nelurin osalta yksi councilin vuoden päätavoitteista on ”doubles review” eli nelinpelin koko olemassa olo kiertueella puretaan pieniksi palasiksi. Tuon analyysin jälkeen toivottavasti vuoden aikana päästään sitten myös kehittämään neluria sellaiseen suuntaan, joka hyödyttää mahdollisimman montaa osapuolta. Joku voi olla sitä mieltä, että nelurista pitäisi luopua kiertueella kokonaan, kun taas joku toinen on sitä mieltä, että sen roolia pitäisi kasvattaa. Välimuoto voi olla sitten sellainenkin, että nelurit pelataan jatkossa pelkästään tuollaisina Shootout-muotoisina. Itse olen avoinna vähän kaikille ehdotuksilla tässä vaiheessa, mutta toki toivon, että neluri säilyy kiertueella jatkossakin.

      Mitä Ranskan tennikseen tulee, niin kirkkaimmat kärkimiehet maasta tosiaan tällä hetkellä puuttuu. Top10:ssä oli ennen Tsonga, Monfils, Gasquet ja Simon, mutta tällä hetkellä on kukaan hädin tuskin top50 sisällä. Vaikea tuohon on välttämättä mitään yksiselitteistä vastausta antaa, mistä pieni suvantovaihe johtuu. Mutta onhan tennis niin kilpailtu laji maailmalla, että vaikka maalla kuinka on lajikulttuuri ja harrastajamäärät kohdallaan, niin absoluuttiselle huipulle (top10) pääseminen on aina vähän sattumasta kiinni. Poikkeusyksilöt ne vain tuonne korkeimmille sijoille nousevat.

      Itse olen siis lähinnä sitä mieltä, että Ranskassa on vain sattunut muutama heikompi ikäluokka peräkkäin, eikä suurempaan paniikkiin ole syytä. 80-luvulla syntyneet olivat poikkeuksellisen kovia, mutta nyt 2000-luvulla syntyneissä taitaa Ranskasta olla taas tulossa muutama ihan huippupelaaja. Kyllä siellä edelleen osataan tennispelaajia jalostaa. 🙂

      • Muistakaamme, etta myos naiset pelaavat tennista, ja myos Ranskassa. Caroline Garcia on takaisin top kympissa kuukausien jalkeen, talla hetkella WTA-listalla sijalla 4.

        Harri, mita mielta olet siita, etta naisten ja miesten pelaajayhdistykset yhdistettaisiin? En nae, etta ammatikseen pelaavien miesten ja naisten intressit olisivat erilaisia.

        • Erittäin hyvä lisäys! Mietinkin tuota kirjoitusta kirjoittaessani, että pitäisi varmaan mainita myös Ranskan naistenniksestä jotain. Siellähän menee kuitenkin varsin hyvin.

          Pelaajayhdistys terminä jäi nyt vähän epäselväksi. Jos tarkoitit ATP:n ja WTA:n yhdistämistä niin sitä tässä ollaan vuosi vuodelta lähempänä. Tai ainakin yhteistyötä tehdään koko ajan enemmän. Vielä kun saadaan ITF ja Grand Slamit mukaan kuvioon niin tenniksellä on tosi valoisa tulevaisuus. Jos pelaajayhdistyksellä tarkoitit PTPA:ta niin sehän kattaa jo tänä päivänä molempien kiertueiden pelaajat!

          • Ajattelin lahinna WTA/ATP -yhteistyota ja televisiointisopimuksia. Myos esimerkiksi ATP:n peliaikataulussa mm. Miamin turnauksessa nakyvat myos WTA-pelit, mutta ei tuloksia. Ne pitaa erikseen kayda katsomassa WTA:n sivulta. Ja naistennista on mahdotonta nahda tv:sta.

          • Aivan, aika erillisiä järjestöjähän ATP ja WTA tällä hetkellä yhä ovat. Mutta kyllä tahtotila on enemmän ja enemmän saada molemmat järjestöt saman katon alle. Jos ITF:n saisi samalla rysäyksellä mukaan, niin se kai olisi ideaalitilanne. Koska eihän tennistä TV:stä seuraava ole kiinnostunut siitä mikä kiertue ohjelman lähettää tai tuottaa, vaan siitä, että saa ylipäätänsä katsoa tennistä.

  • Jeps, katsojankin mielesta mulla havisi into seurata esim. Indian Wellsia kun piti odotella matseja monta paivaa, myos kaksinpelin puolella. Noh, onneksi on paljon muuta tekemista; teilla enemman tarkempaa rutiinien puolesta. Onko odottelu kehittavaa?

    • Mielenkiintoistahan tuo on, että katsojien takia näitä kisoja nimenomaan pidennetään, että saadaan huippukisoja osumaan useammalle viikonlopulle vuoden aikana. Mutta eihän kaikki aina suju niin kuin konsulttien kesken suunnitellaan.

      Odottelu täällä kisapaikalla on välillä vähän puuduttavaa, varsinkin kun perhe on kotona toisella mantereella. Mutta kyllähän täällä saa treenattua huippuolosuhteissa, huippuvastustajien kanssa ja erityisesti tällä viikolla vielä huippuvalmennuksessakin, joten siinä mielessä asiat voisivat olla huonomminkin. 🙂

  • I have been waiting for Indian Wells in kvartsitappiosta to start for a few weeks now, but Miam is still waiting for us to start playing. The Problem is that we have enough time though, because we have started playing ATP members’ meetings. I finally got to go to the ATP members’ meeting and I can tell you that I am really excited about it. I am going to be able to tell you more about it when I get back.

Comments are closed.