Pikainen päivitys kotiviikolta

Madridissa pelataan tänä viikonloppuna vielä finaaleja, mutta omat pelit päättyivät siis jo viikko sitten. Tämä viikko on kuitenkin pitänyt sisällään laadukasta treeniä kotona sekä hyvää akkujen latausta ja menestysnälän kasvattamista. Ja seuraavat kisat odottavat taas jo nurkan takana, kun lähtö Roomaan on ohjelmassa maanantaina.

Tällaiset treeniviikot kesken kisajakson tulevat monesti yllättäen, mutta toki silti on odotettavissa, että joissakin kisoissa matka päättyy väkisinkin aikaisemmin. Eli aina niitä jokunen mukaan mahtuu. Suomen kevätsää on aiheuttanut pientä päänvaivaa massatreenin järjestämiseksi, mutta eipä sitäkään kannata sen enempää murehtia, sillä se kuuluu niihin asioihin, joihin ei voi itse vaikuttaa.

Lensimme maanantaina kotiin päin Madridista, ja vaikka pelillisesti viikko ei mennyt nappiin, niin tuo perheen kanssa matkustus oli kyllä iso onnistuminen. Kaikki viihtyivät ja niin matkustukset, majoitukset kuin ruokailutkin sujuivat tosi hyvin. Jatkoa ajatellen jäi siis positiiviset fiilikset, ja eiköhän perhekin matkusta vähän useammin mukana seuraavan vuoden parin aikana.


Kotona treeniviikon rakentaminen alkoi pala palalta siten, että halusin sisällyttää viikkoon noin kolme kovempaa voimatreeniä salilla, minkä lisäksi tennistä olisi hyvä saada ohjelmaan noin kerran päivässä. Treenikavereiden metsästys ja sopivien aikojen haarukointi vie aina aikansa, mutta tällä kertaa tuo onneksi onnistui ihan kohtuullisesti. Treenasin lajia tällä viikolla muun muassa Patrick Kaukovallan kanssa sekä muutamaan kertaan Linus Lagerbohmin kanssa. Neljää pelaajaa ei saatu tällä kertaa samanaikaisesti kasaan, mutta toisaalta kotona treenatessa toistoja haluaakin vähän enemmän, jolloin 1vs1 treenit kelpaavat hyvin. Kisapaikalla ehtii sitten pelata enemmän treenipisteitä.


Viikonloppuna ohjelmassa on myös yksi huilipäivä, kun vietämme tyttäremme kaksivuotissynttäreitä, mutta maanantaina treenit jatkuvat taas ennen iltapäivälentoa Roomaan. Maanantaina ohjelmassa on heti aamusta myös yhden sponsoreistani, REJ Designin, kanssa yhdessä järjestettävä pro-am -tennistapahtuma, jossa toivottavasti pääsee taas jakamaan tenniksen ilosanomaa vähän uusien pelikavereiden kesken. 😊

Tällaisten kotiviikkojen aikana ehtii treenin lisäksi hyvin hoitaa myös monia päivittäiseen elämään kuuluvia käytännön asioita, joihin kuuluu urheilijan tapauksessa myös kehosta huolehtiminen. Normaaleiden fysiokäyntien lisäksi kävin eilen perjantaina Pihlajalinnan Huopalahden toimipisteellä kuvattavana ihan sarjatulella, sillä aiemmin murtuneen sormen kartiokeilatietokonetomografian lisäksi tutkimme hieman toista rintalihastani sekä ultraäänellä että magneettikuvauksella, minkä lisäksi otimme vielä magneettikuvat oikeasta ranteestani. Sormen tilanne on pysynyt harmittavan ennallaan, mikä tarkoittaa, että käytän tuota tukea vielä ainakin Ranskan avointen yli, mutta muissa kuvauksissa ei onneksi löytynyt mitään huolestuttavaa. Mies on siis ihan pelikunnossa. 💪

Hyvällä fiiliksellä odotellaan siis jo matkaa Roomaan, jossa viime vuonna se kunnon nousu kohti maailman kärkeä oikeastaan alkoi. Kesän suunnitelmiakin tässä pitää jo alkaa miettiä, mutta noista enemmän sunnuntain YLE:n Urheiluruudussa klo 20.45, jossa toivottavasti jo aiemmin kuvattu pätkä julkaistaan.

25 thoughts on “Pikainen päivitys kotiviikolta

  • Kiitos pikapäivityksestä! On aina hyvä kuulla, että olet tallessa ja vielä kaiken lisäksi kunnossa.

    Kartiokeilatietokonetomografia on muuten melkoinen sanahirviö. On meillä vaan hieno kieli. Ulkona pelaaminen tässä maassa onkin sitten ihan eri tarina.

    Vähän on pahaa tehnyt tämän viikon katsella tuloksia Madridista, kun muut kerää teidän pisteitä, mutta Roomassa sitten on teidän vuoro.

    • Kyllähän täällä ollaan tallessa ja hyvässä pelikunnossa myös 💪 Itsekin hymähdin kun tarkistin tuon kuvausmetodin nimen, mutta kuulemma on ihan hyvä vehje nimestä huolimatta!

  • Hienoa että olet saanut latailtua akkuja ja laatutreeniä siihen päälle (vaikka olosuhteet olleetkin vähän mitä ovat..). Hyvä myös kuulla, että sormea lukuunottamatta mies on täydessä iskussa. Harmillisen hitaasti tuo sormi paranee, mutta kyllä sitä vähän käyremmälläkin versiolla pärjää sitten uran jälkeen 🙂

    Madridissa lopulta kaksarimiehet vei koko potin, mutta ensi viikolla sitten taas uusi kisa ja uudet kujeet. Toivotaan toki vähän rauhallisempaa valmistautumista matseihin kuin viime vuonna, mutta kuitenkin vähintään samaa lentoa sitten kentän puolella. Massakauden kruunu lähestyy ja itselläkin on liput parille päivälle RG:n toisella viikolla. Sen verran on luotto kova, että laskin teidän olevan silloin vielä kisassa mukana 🙂 Mutta, ensin kuitenkin kovaa ajoa ikuisessa kaupungissa ja tällä kertaa ihan päätyyn saakka. Vamos ja pommeja kulmiin!

    Nauttikaa ensin kuitenkin huomisista synttäreistä ja onnittelut 2-vuotiaalle!

    • Onhan tämä massakausi hienoa aikaa, vaikkei joka kerta loppupeleissä pyöritäkään. Mies on kuitenkin kunnossa ja kaikki on valmista siihen, että Roland Garrosissa pelataan pitkälle toiselle viikolle. 💪

  • Käyk teillä Loydin kanssa koskaan mielessä mennä challenger kisoihin seuraavalle viikolle jos tippuu aikaisin jostain isommasta kisasta – kuten esim nyt Madridissa?

    • Onhan tuo käynyt mielessä, mutta ei siitä ainakaan pisteiden kannalta olisi mitään apua. Matsi tuntumaa lähinnä voisi ylläpitää, mutta toisaalta treeni aika kotona on myös omalla tavallaan arvokasta.

      Meillä on tällä hetkellä pistesarakkeessa jopa ATP250-kisan finaali 150 pistettä, jota ei lasketa mukaan rankingiin. Eli tuo ison CH-kisan voitto 175 pistettä toisi vain 25 pistettä lisää saldoon. Ja nuo CH175:t ovat kaiken lisäksi tosi kovatasoisia kisoja, paljon kovempia kuin monet ATP250:t.

  • Oikeastaan hyvä että joskus tulee aikaisempia putoamisia, ja sitten parhaat matsit säästetään finaalipäiville! Mutta juuri kotiuduin Madridista ja Ikäväkseni reissuni/lippuni eivät nyt osuneet teidän menestyksen kanssa yksiin. Madrid kyllä hieno kaupunki, mutta kisana ei mielestäni esim Roomaan tasolla. Katsojana oli tosin kiva istua katon varjossa kun pelaajat hikisenä auringossa piiskasivat palloa. Tsemppiä Roomaan ja Pariisiin (jossa viime vuonna siellä pari matsianne näinkin), hurraan kyllä kotisohvalla!

    • Harmin paikka, ettei matsimme osuneet nyt samoille päiville sinun kanssasi! Kaupunki oli kyllä jopa yllättävän mukava, mutta kisa-alue hieman kolkko ja metallinen. Ei ihan samaa historian havinaa kuin vaikkapa täällä Roomassa.

      Toivotaan, että parhaat matsit on nyt säästetty tälle viikolle, ja Roomassa menestystä tulee sitten kunnolla. 💪

  • Naureskelin eilen mielessäni, että näinköhän jätätte kauden kesken Ranskan avointen jälkeen, kun ei uusia kisoja kalenteriin ilmesty. Jotain erikoistahan siinä sitten olikin. Hieno ja rohkea ratkaisu, joten eikun vaan jälleen hattu korkealle ilmaan edessäsi. Olet hieno tennispelaaja ja mutta vielä hienompi ihminen!

    • Hehe, aika hyvin olit siis kartalla, että Ranskan avointen jälkeen pieni breikki on tulossa. 😉 En usko, että jälkikäteen tämä päätös tulee kaduttamaan.

  • Mitä mitä mitä! Nyt ymmärrän miksi sitä Ylen haastattelua puffattiin täällä useampaan kertaan. Isoja uutisia olikin! Pitää katsoa tänään urheiluruutu.
    Onnea!

    • Aika kauan jouduit panttaamaan tietoa Wimbledoniin osallistumattomuudestasi, kun Yle säästeli Urheiluruudun raporttiaan noin pitkään. Hieno homma silti, että prioriteetit ovat kunnossa

    • Kiitos! Olihan tuossa itsellänikin vähän odottelemista, kun YLE ei julkaissutkaan tietoa heti sen heille kerrottuani. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. 🙂 Ja eiköhän tästä aika hyvä kesä tule näinkin.

  • Onnea koko perheelle! Selkeä päätös miehelle jolla arvot kohdallaan! Vimpelissä voi käydä sitten joskus toiste, first things first.

  • Onneksi olkoon koko perheelle, ja erityisesti synttärisankarille!
    Hieno päätös hienolta urheilijalta, jolla on prioriteetit kohdillaan. Kyllä se on niin, että ilman kotijoukkojen tukea ei maailmalla kiertäminen ja menestyminen onnistu. Keskittyminen välillä perhe-elämään tekee varmasti hyvää myös loppuvuotta ajatellen.
    Näillä fiiliksillä on varmasti hyvä lähteä Roomaan ja myös RG on jo ihan kulman takana. Vahva usko menestykseen niissä!

    • Isot kiitokset! Perhe on kaikista tärkein, joten ei tämä varmasti pitkässä juoksussa kaduta ollenkaan. Ja tosiaan saa samalla kesään hyvän treenijakson, jolla saa esimerkiksi voimatasoja treenattua rauhassa ylöspäin. Kelpaa sitten tehdä vahvana ja nälkäisenä paluu kentille loppukesästä. 🤩

  • Isot onnittelut sinulle, 2-v. tyttärellesi ja koko perheellesi! Ja onnellista odotusta uuden tulevan pikkuisen kanssa! 👍👍👍
    Hyviä pelejä ja menestystä Rooman turnaukseen, jossa sateet saattavat vähän häiritä, mutta lämpötilat ovat aika mukavat. 👍👍👍

    • Isot kiitokset! Kyllä meillä perheen kanssa asiat ovat nyt varsin hyvin kohdillaan.

      Roomassa joitain sadepäiviä varmasti tiedossa, mutta eiköhän kisa saada kuitenkin ihan hyvin vietyä läpi. 🙂

  • Wau, että näin onnellisesti on pullat uunissa! Sydämelliset Onnittelut koko perheelle! Hienoa, että perhe tukee tavoitteitasi, ja pääset näin nauttimaan pelaamisesta ja pelitilanteista (ei pelkästään voittamisesta, hienoa :-), vaikka sydänalassa välillä kirpaiseekin. Sen verran olen ollut oppivinani tuntemaan sinua täältä etäältä, että tiedän, ettet koe Wibledonin väliin jättämistä uhrauksena, vaan satsaamisena sellaiseen, mikä jatkuu, vaikka pelikentät jossain vaiheessa jäävätkin taaemmaksi. Nykyaikana helpotusta koti-ikävään tuo kuitenkin älylaitteet, joilla pääsee jos ei aivan iholle, niin ainakin hyvin liki. Roomaa odotan innolla. Pikkasen harmitti, kun Otto tipahti karsinnassa; teille jää Eemelin kanssa nyt tehtäväksi hoidella hommat huolella! PS. Kuinkas tällainen (ison) kisan väliin jättäminen hoidellaan neluriparin kanssa, joutuuko miettiin ja pyöritteleen sanavalintoja kauan ja hartaasti?

    • Varsin mukavasti on asiat kotipuolessakin, kiitos onnitteluista! Onhan tuo perheen tuki ensiarvoisen tärkeää, ja välillä ihan hyvä antaa vähän takaisin päinkin. 🙂 Ja Wimbledoneja ehtii pelata myöhemminkin.

      Lloydin kanssa piti kieltämättä vähän jutella syvällisemmin, kun asiasta hänelle alkuvuodesta kerroin. Mutta kyllähän hänkin tuon fiksuna miehenä hyvin ymmärsi. 🤗

  • täältä vähän jälkijunissa kommentoin, sillä tulin juuri lomalta italiasta, tosin en sentään roomasta 😊 on se kiva maa, vaikkakin välillä vaatii kärsivällisyyttä…. hirveän ystävällisiä ihmisiä, mutta välillä kovaa sähläystä 😅 toivottavasti roomassa on nyt puitteet kunnossa, vaikka pelaajamäärä on kasvanut. 🤔

    onnea koko perheelle isoista uutisista! luin susta ja perheestäsi tehdyn jutun yleltä, niin tosi mielenkiintoisesti valoitti teidän perheen elämää. olenkin joskus miettinyt, että miten kaikki järjestyy, mutten ole kehdannut täällä udella. pitää vielä kaivaa areenasta urheiluruudun pätkä 😊 nurmelle ehtii sitten ensi vuonnakin, itse jo mietin jos ensi vuoden kesälle yrittäisi saada liput jonnekin ruohotapahtumaan 🎾

    onnea rooman kisoihin, ainakaan kotikatsomoiden kannustuksesta ei jää kiinni 😉🥳😇🤩

    • Jee, isot kiitokset! Kotijoukot ovat upeasti tukeneet vuosien varrella, joten kiva se on joskus vähän olla heidänkin tukena tiukassa paikassa. 🙂 Ja tenniskisoja onneksi riittää!

Comments are closed.