Jesss! Saatiinpahan erinomainen päätös Bordeaux’n kisaviikolle. Peli parani päivä päivältä, ja finaaliesitys tänään oli suorastaan suvereeni. Ansaittu pokaali kotiin, eikä varmaan tarvitse enää miettiä, oliko tämän kisan pelaaminen oikea päätös. 🙌🏆
Ehdimme saada tämän viikon aikana erinomaiset rutiinit aikaiseksi, sillä kaikki neljä matsiamme oli ohjelmassa peräkkäisinä päivinä ja kaiken lisäksi vielä suunnilleen samoihin aikoihin päivästä. Jatkoin siis eilenkin päivittäistä ottelun jälkeistä verkkopelin ja syötön hiomista treenikentällä puolisen tuntia yhdessä Danin kanssa, minkä jälkeen ilta sujui nopeasti tuttuun tapaan seuraavaan päivään valmistautuessa. Ei ole tällä viikolla siis tullut ikävä noita kahden viikon mittaisia välipäivien täyttämiä ATP1000-kisoja.
Finaalipäivä ei tänään tuntunut mitenkään erilaiselta edellisiin päiviin verrattuna, mikä on varmaan ihan hyväkin juttu. Toki pieni matsijännitys pitää aina olla, mutta kaikki tuntui latausvaiheessa normaalilta. Vedimme tutut lämmittelykuviot läpi, kävimme vielä kerran tulevan matsin game planin läpi ja astelimme kentälle.
Tuuli ei ollut enää tänään yhtä kova kuin aiemmin, mutta puhalsi edelleen kuitenkin samasta suunnasta. Olemme syöttäneet koko viikon Lloydin kanssa niin, että minä syötän myötä- ja Lloyd vastatuuleen, emmekä halunneet tuohon muutosta. Vastustajat voittivat kuitenkin arvonnan ja antoivat meidän valita ensin. Tuo tarkoitti siis sitä, että ”jouduimme” laittamaan minut syöttämään ensin, mutta eihän se viime matsien esitysten perusteella ollut mikään ongelma. Päinvastoin. 😊
Pelin alkaessa kävi selväksi, että ranskalaiset olivat ottelussa mukana odotetusti tosi hyvällä energialla, mutta meidän peliämme tuo tai äänekäs kotiyleisö ei hetkauttanut. Lloyd haki hieman palautuksiaan ekat pari palautusvuoroa, mutta 2-3 -tilanteesta otimme kylmän viileästi mahtipelillä 12 pistettä peräkkäin ja siirryimme 5-3 -johtoon. Reboulin pito piti ranskalaiset vielä mukana erässä, mutta omakin syötönpitoni erän loppuun oli sen verran vakuuttava, ettei erän voittajasta jäänyt epäselvyyttä. Sopivasti kliinisyyttä ja sopivasti pehmeitä käsiä.
Tavoitteenamme oli lisätä painetta ranskalaisten päätyyn toisessa erässä, mikä onnistuikin hienosti. Mursimme Doumbian syötön 1-1 -tilanteessa, ja vaikkei seuraavat kaksi murtopalloa 3-1 -johdossa tuoneetkaan tulosta, niin ote oli erittäin vahvasti meillä. Lopullisesti ottelu tuntui ratkeavan 4-2 -tilanteessa, kun kaivoin breikkipalloon verkolta ihan mahdottoman hyvän refleksivolleyn ja perään verkon juuresta millintarkan jyrkän krossisijoituksen. Doumbia löi vielä viimeiseen syöttövuorooni kolme kämmenwinneriä, mutta sekään ei riittänyt, kun lopulta toinen matsipallo tuli kotiin vahvalla syötöllä, jota Doumbia ei saanut kurotettua enää rajojen sisään. Titteli oli meidän, joten ei muuta kuin kädet ilmaan!
Matsin jälkeen herkuteltiin kentällä vielä palkintojenjako ja kiitospuheet, jossa Doumbia vitsaili osuvasti voittomme tuoneen hieman lohdutusta Suomelle Euroviisujen kakkostilan pettymykseen. Omat kiitokseni menivät puolestaan hienosti järjestetylle kisalle, jossa myös nelinpelimatseja oli useampana päivänä seuraamassa iso määrä yleisöä, sekä tottakai koko tiimillemme; Lloyd ja Dan paikanpäällä ja kaikki muut hengessä mukana striimin välityksellä. Kyllähän nelinpeli on kuitenkin nimenomaan joukkueurheilua.
Pelillisesti finaalimatsi oli mielestäni jopa viikon paras ottelu, sillä pysyimme erittäin tarkasti pelisuunnitelmassamme ja toteutimme vahvasti juuri niitä osa-aluelta, joissa halusimmekin tällä viikolla kehittyä. Tiedossa oli, että vastustajat tulevat lobbaamaan jatkuvasti, mutta pidimme pään kylmänä ja viimeistelyn kliinisenä. Vaikkei tänään vastaan edes juuri vaikeita hetkiä tullutkaan, niin olimme kaikesta huolimatta mielestäni tosi hyvin myös tiimienergian osalta pelin sisällä.
Syöttö- ja palautuspelissä vedimme tänään selvästi pidemmän korren vastustajiin verrattuna, mutta myös pidemmät pisteet päättyivät ilahduttavan usein voittoomme. Doumbia ja Reboul viihtyvät yleensä parhaiten juuri noissa monipuolisemmissa palloralleissa, mutta me pidimme ykkösvolleymme tylsän tarkasti heidän rystyillään ja viimeistelimme läheltä verkolta pallot kentän sivuista katsomon puolelle. Ja tuo tärkeä iskulyöntipeli oli tänään myös todella vahvaa, mikä ei toki ollut vahinko, sillä tuota kyllä treenattiin ihan tarkoituksella tavallista enemmän eilen ja tänään.
Kokonaisuutena tämä viikko kääntyi siis viime sunnuntain synkkyyden jälkeen kyllä varsin kirkkaasti voiton puolelle. Tiimihengellemme ja itseluottamuksellemme nämä matsit tekivät enemmän kuin hyvää, ja visio siitä, miten pelaamme parasta peliämme on taas kirkkaana mielessä. Sitouduimme todella hyvin tavoitteisiimme koko viikon, eikä edes tappio tänään olisi niin harmittanut, kunhan se olisi tullut oikeita asioita tekemällä. Mutta näköjään siinä käy usein niin, että kun tekee oikeita asioita niin myös tulokset kääntyvät oikein päin. 😀
Lennän nyt siis vielä lauantai-illaksi takaisin kotiin, jossa sunnuntaina odottaa ansaittu lepopäivä perheen kanssa. Momentum on kuitenkin sen verran hyvä, ettei sitä kannata liialla levolla kadottaa, ja palaankin heti maanantaiaamuna treenikentälle. Lähtö Pariisiin on ohjelmassa ensi lauantaina, mutta vielä sitä ennen aion kuitenkin tehdä toivottavasti pikaisen visiitin Lontooseen treenaamaan pariksi päiväksi Lloydin ja Louisin kanssa. Pidetään sillä lailla tiimi kasassa ja miehet läheisinä. Koska tällä pelillä menestystä tulee varmasti myös Roland Garrosista. Vamos!
Well done indeed!
Enjoy your home time.
Wohoo, thank you!
Hieno turnausvoitto ja Onnea ! Olit taas ensimmäisessä erässä todella hyvä ja mielestäni kompensoit Lloyd:a , jossa hän näytti hieman varovaiselta. Toisessa erässä hän paransi ja voitto tuli taas ansaitusti. Yksi huomio, jonka tein oli että vastustaja ei liikkunut samalla tavoin kuin teidän hieno liike; oliko tämä tiedossa, vai…? Onnea ja lepoa ja seuraavaksi Ranskan Avoimiin hyvin mielin!!
Kiitos! Oli kyllä hyvä tuntuma palloon itselläni, ja Lloydkin lämpeni varsinkin palautuksissa tosi hyvin toiseen erään. 🙌
En ihan saanut tuosta kysymyksestä kiinni. Tarkoitatko minkälaista liikettä?
tiputitte verkolta useita lyhyitä palloja, joihin vastustaja ei ehtinyt, voi olla että ne olivat teiltä vaan niin hyviä suorituksia!!
Welcome back to Title Town 🏆, population 2 (or should it be 3?😉). Such an impressive performance with victory never in doubt. 💥 The self-belief and confidence of both of you has grown immensely with each match this week. 💅 Just what was needed after Rome. Your play reminded me of the match against Granollers/Zeballos in Turin. 👊
Reboul is a streaky player who can get really hot but any signs this might happen you shut him down. 🔨 The point to break for 5-2 in the 2nd set was amazing, I don’t know how you did it. 🤪 I wanted to watch it again but for some reason the link to the match on ATPTour.com only has the warm up. 😤 I hope they sort it out. Whilst I’m moaning, it’s disappointing the coverage was just the static camera. The Turin Challenger final was moved indoors because of rain and they still had multi-cameras, just saying. 😏
Rest, recover and recharge for Roland Garros. 👏
Oh yes, thank you! Always a special feeling to travel back home having won the last match of the trip. 😎 Therer were a couple of pretty neat shots in the match today. That BP in the 2nd set was amazing but so was the 5-4, 30-0 BH short cross. Hopefully the stream gets fixed soon, I informed the ATP supervisor to take care of it.
The link to the Bordeaux final still only has the warm-up but this twitter account posts clips of Challenger and ITF matches as they happen. This is the point to get the double break in the 2nd set. 💥 Lloyd was impressed. 😎
https://twitter.com/eretzsportmed3/status/1659898294355779584
Speaking of Lloyd, according to Nicolas Mahut he will be playing with Lloyd at Wimbledon (but not Queens). Interesting pairing, who approached whom? 😉 I think one of your most impressive performances last year was comprehensively beating Mahut/ERV(Wimbledon finalists in 2019) in the first round of Queens last year. 👏 Have you had a word with Nico about not mentioning the draw? 🤣
Thank you for this comment, for some reason the spam filter of the site didn’t like the twitter link and thus this comment initially went to the trash folder. Anyway, nice to see that BP again 😎
Lloyd is playing Queen’s Club with Evans as he wasn’t sure whether he would get in with Mahut. Mahut has had some good results since, for example Miami final but Lloyd had already asked Evans before that. Eastbourne with Mahut I believe as well. I’m sure Lloyd will do well on the grass again this year! Let’s see if Mahut comes and asks for any advice from me beforehand 😁
Todella suvereeni esitys. 🤩🤩
Nyt nauttimaan perheen kanssa olosta ja sitten tämän viikon rentoudella ja itseluottamuksella Pariisiin puolustamaan viime vuoden pisteitä ja toivottavasti panemaan vieläkin paremmaksi. 💪💪
Juuri näin, isot kiitokset!
No oli kyllä hieno peli ja voitto, Onneksi olkoon!! Oli vauhtia, pitkiäkin pallotteluja, hienoja verkkotilanteita, energiaa alusta loppuun saakka. Täytyy tuntua superhyvältä, että selätitte harmaan jakson ja henkilökemian onnahtelut. Ei jäänyt epäilystäkään, etteikö kokonaisuus toimisi nyt, ja mikäs silloin on peli-iloitellessa! Iloisia hetkiä myös kotoSuomen suveen; let the sun shine in!!!!
Ei tosiaan jäänyt epäselvyyttä tästä viikosta. Tosi hyvää tekemistä ja itseluottamus hiottu tappiinsa ennen Pariisia. Jes!
Pääsin pelin ääreen ekan erän 2-3 tilanteessa. Oho, 12 pistettä putkeen, ja se oli siinä. Kiva ettei aina tarvi kaivaa nitroja esille. Onnittelut turnausvoitosta!
Jee, suuret kiitokset! Tuohon 12 pisteen putkeen tuntui melkein koko matsi ratkeavan, kun ranskalaiset tajusivat, ettei ehkä vaan taso riitä. 💪
Viikko sai sinettinsä ja isot kädet siitä! Ei muuta kuin täysillä kohti Roland Garrosia. ”Musketöörien malja” odottaa noutajiaan! Tsempit sen metsästykseen!
Hiphei, suuret kiitokset!
Tulee varmaan myöhemmin vielä kommentoitua lisää, kunhan saa koko tekstin luettavaksi, mutta valtavan isot onnittelut jo nyt tässä vaiheessa! Olipahan kaikkiaan täysin onnistunut paikkokeikka.
Paljon kiitoksia! Nyt on koko tekstikin päivitetty Amsterdamin kentältä. 🙂
No nyt sujuu!! Onnittelut 💪😁
Jee kiitos! 🙌
Hieno turnausvoitto ja Lloyd hymyilee pokaalikuvassa! 😊🏆🎾
Tää oli hieno liike Rooman haavojen parantelemiseen. Onnea ja Vamos! 👍👍👍
Kiitos! On kieltämättä aina kova saavutus saada Lloyd hymyilemään tenniskentällä! 😁
Onnea isosti! Hienoa, että pääsitte taas turnauksessa loppuun asti ja pelikin parani hienosti päivä kerrallaan. Kuten olet jo aiemmin kirjoittanut, niin syöttösikin on taas vaihteeksi tikissä. Oli mukavaa vaihtelua nähdä sinut erän ensimmäisenä syöttäjänä. Lloydin itseluottamus ja pelin taso nousi myös sopivasti turnauksen edetessä. Nyt lepoa ja hyviä treenjä sen päälle ja kohti Roland Garrosin uusia haasteita, tsemppiä myös sinne! Ainakin taas tiedätte, että kaikki on mahdollista kun löydätte oman peruspelinne.💪💪💪
Isosti kiitoksia! Peli parani oikeastaan koko ajan läpi viikon, ja nimenomaan tuo voittoisa syöttöpeli oli avain onneen. Nautitaan tästä, mutta pidetään silti Pariisi koko ajan mielessä. Kyllähän siellä kaikki on mahdollista.
No nyt on kyllä pakko kehua, mutta älä liikaa ylpisty kuitenkaan. hehe.
Loistavaa neluria tiimiltä ja otit vastuun.
Myös lloyd paransi tekemistään, kun näytit mallia.
Ranskalaisia huippupareja nyt niputettu massalla kotiyleisön edessä aivan huippupelillä.
RG-eväät on nyt harjoiteltu. Lisää tätä….
Hehee, kyllä saa kehua. Terve itseluottamus on aina tarpeen ja ehtii sitä tappiota kuitenkin kokea ihan riittävästi vuoden aikana. 🙂
Oli kyllä erinomaista tekemistä koko tiimiltä tämä viikko ja siistiä, että kenraali Pariisia varten sujui näin hienosti. Roland Garrosissa sitten samalla höyryllä lisää. 💪💪
Kuka teistä oli se nero joka ehdotti Bordeauxiin lähtöä viime sunnuntaina? Hikisenä, shokkitappion kärsineenä tuo ei varmastikaan ollut itsestäänselvyys, mutta jälkeenpäin nähtynä kauden viisain päätös. Tulee mieleen viime vuoden äkkilähtö Roomaaan ja siitä seurannut syöksy maailman huipulle. Viisaita, taitavia ja tuntevia olette!
Elämässäsi tapahtuu lähiaikoina suurehko muutos, sillä toinen pikkulapsi merkitsee että se vähäinenkin oma aika joka yhdeltä lapselta jää, on mennyttä. Nyt seuraa pari ”ruuhkavuotta”, mut sitten helpottaa kun lapset saavat niin paljon toisiltaan.
Muistakaa vain olla armollisia toisianne kohtaan niin yksityiselämässä kuin ammateissanne, niin hyvä tulee!
Jep, oli kyllä jälkikäteen ajateltuna hurjan hyvä päätös pelata heti Rooman jälkeen eikä vain odotella Roland Garrosia. Kai se on Lloydin ideaksi tuo myönnettävä. 🙂
Kotoa tuli oltua taas yksi ekstraviikko pois kotoa, mutta toivottavasti jotenkin nämä tulevat pari vuotta pärjätään, niin sitten kyllä helpottaa. 🤞
Onnittelut hienosti sujuneesta turnauksesta, tässä jo useammat ovatkin ihastelleet noita mahtavia refleksejä toisen erän lopun palloissa, oli hienoa katsottavaa! Hyvä buusti teille RG:n, siellä sitten isompaa vonkaletta koukkuun. Ja en olekaan muistaakseni vielä tainnut kommentoida perheuutisia, onnea myös näistä koko perheelle!
Kiitokset kahteen kertaan! Oli kieltämättä aika uskomaton tuo toisen erän jälkimmäisen murron tuonut piste. Ei turhaan ole reaktiotreeniä tullut tehtyä. 😉
Kaikkiaanhan tämä oli huippu viikko teiltä ja massa-asetukset napsahti nyt lopultakin pelistä kohdalleen. Yksi heikompi hetki tuli koko viikolla ekan kierroksen pelissä. Toisaalta jos se hetki olisi jatkunut pari minuuttia pidempään, niin olisi jäänyt kaikki hieno välistä. Sen jälkeen kaikki meni ihan nappiin. Finaalissa tasoero oli lopulta yllättävän iso. Syötöt kulki erittäin mukavasti, sinun palauttaminen oli totutun hyvää ja Lloyd oli aivan liekeissä palautuksissaan. Lisäksi näytti todella hienolle, että ette pidätelleet iskulyöntejä, vaan annoitte paukkua rennosti. Sama rentous näkyi selkeästi kaikessa tekemisessä.
Roomasta tilattiin tällekin vuodelle jotain ainutlaatuista, mutta tarina kuljettikin ihan eri kaupunkiin ja kisaan. Jonkin uuden alku tässä kuitenkin saatiin. Teidän peli näyttää paremmalta kuin pitkään aikaan ja teidän pelisuhde kehittyi ihan uudelle tasolle. Jotenkin tuntuu, että ei haittaisi yhtään, jos pelit Ranskan avoimissa alkaisi heti, mutta kasvatetaan nälkää. Kuulosti vähän yllättävältä, että olet mahdollisesti menossa tässä välissä vielä käymään Lontoossa, mutta panostamisestahan se vaan kertoo. Ranskassa tulee olemaan ihan kaikki mahdollista, joten miksi ei tehdä kaikkea mahdollista ennen sitä. Sen jälkeen saat kaivattua kotona oloa ihan tarpeeksi ja alat jo kaipaamaan pelireissulle. =)
Kotikatsomossa tulee olemaan pitkiä päiviä odotellessa, mutta hyvää kannattaa odottaa!
Meni siinä viime vuonnakin useampi viikko ennen kuin massapeli todenteolla napsahti kohdalleen. Kai se on myönnettävä, että nytkin paras terä alkaa vasta löytyä. Sen verran erilaista tuo massatennis kuitenkin on.
Ja jotenkin haluaisin sanoa, että tuo tämän Bordeaux’n kisan ensimmäisen kierroksen pieni takellus toisen erän lopussa saattoi olla lopulta jopa siunaus. Saimme tuon tilanteen käsiteltyä siinä matsissa, kun siihen vielä oli varaa, ja olemme nyt taas valmiimpia kohtaamaan vastoinkäymisiä jatkossa. Kyllähän tämä hyvää lupaa Roland Garrosiinkin. 😎
Onnittelut vielä tosiaan noista upeista, kovista ja rennoista iskulyönneistä !! Nyt kun sekä syötöt että iskulyönnit ovat teillä kummallakin rentoja ja itsevarmoja, ei teitä taida kukaan pysäyttää. 💪💪🤩🤩
Näin on! Lloyd tuossa maaliskuun puolessa välissä mainitsikin, että kun löydämme keinot pitää minun syöttövuoroni, niin ei meitä pysäytä mikään. 💪
isot onnittelut! 🤩 kyllä huomasi pelin lopulla, että vastustajiakin alkoi jo masentaa teldän dominointi; toinen vastustajista löi kovaa lloydia kohti, mutta niin vain lloyd sai refleksillä vastustamattoman volleyn, ja ei voinu vastustaja kun olkia kohautella ja mailalla turhatuneena huitoa, että ei tästä pääse ohi. harmi että challenger tv ei enää tarjoillut palkintojen jakoa, olisi hauska ollut kuulla euroviisuvitsailu 😁 kuitenkin uusi yhteinen kansallinen trauma…
kyllä lupaa hyvää ranskan avoimia ajatellen 😉 en malta odottaa (ja ei varmaan moni muukaan). tällä esityksellä se on oikein hyvin vallotettavissa. ei muuta kuin hyvät treenit alle, lepoa kotona ja menoksi 👊
p.s. ihana toi kuva ”lloyd edes kerran elämässään hymyillyt tenniskentällä” 😂😂 harvinainen ilmiö
Hehee, taisi mennä peli niin hyvin, että Lloydiakin hymyilytti. 😀 Harvinaista herkkua!
Mutta olihan tuo pelaaminen tosi kovalla tasolla alusta loppuun asti finaalissakin, miten tässä malttaakaan odottaa Roland Garrosia?
no ei mitenkään, varsinkin kun sain kuulla että siellä saattaa olla pääsarjan ilottelussa mukana jopa 4 suomalaispelaajaa!!! 🤩