Roland Garros R32, Heliövaara/Glasspool – Ivashka/Popyrin 7-6(3), 7-5

Jess! Taas opittiin, että ei ole helppoja matseja tällä tasolla koskaan. Vapautuneesti pelanneet vastustajat pitivät meitä pinteessä ihan alusta loppuun asti, ja vaikka oma peli ei ihan parasta A-luokkaa ollutkaan, niin henkisen puolen venyminen ratkaisupaikoissa toi meille kuitenkin lopulta voiton. Kisat jatkuvat taas, mutta seuraava matsi pelataan vasta joko lauantaina tai sunnuntaina.

Tiistain avausmatsin jälkeen oloni oli jopa harvinaisen väsynyt, ja kun seuraava yökin meni vähän huonosti nukkuessa, niin päätin pitää keskiviikon treenit lähes minimissä. Kävin kentällä vain puoli tuntia, ja panostin loppupäivän treenin sijasta kehon huoltoon sekä palautumiseen. Ja kyllähän tuo kevyempi päivä tuli ihan tarpeeseen, sillä tänään herätessä mieli oli ihan eri lailla taas valmis taistoon.


Matsimme oli tänään päivän toinen ottelu kentällä 8, ja pääsimme myös bollaamaan aamulla kyseiselle kentälle. Tuntuma palloon oli kohdallaan ja olosuhteet ihan samanlaiset kuin koko viikon ajan; reilut 20 astetta lämmintä, 6 m/s koillistuulta, eikä pilvenhattaraakaan taivaalla. Olimme aikaisen lounaan jälkeen jo valmiina astelemaan kentälle noin yhden aikaan, mutta edeltävä naisten neluri venähtikin kolmanteen erään. Palasimme siis vielä hetkeksi syömään lisää, kunnes toisen lämmittelyn jälkeen pääsimme vihdoin kentälle hieman puoli kahden jälkeen.


Olimme heti matsin ensimmäisessä gamessa lähellä murtoa Ivashkan syöttäessä, mutta hän sai murtopallon pelastettua. Tämän jälkeen vastustajat tarkensivat hieman syöttämistään, emmekä mekään oikein olleet ihan parhaimmillaan palautuksissa. Omissa syöttövuoroissa pääsimme alussa helpolla, mutta minä jouduin pelastamaan yhden murtopallon 3-4 -tilanteessa, ja Lloyd nousta pitoon 0-30 -tilanteesta 4-5 -tilanteessa. Noista jälkimmäinen toi meille kuitenkin hyvän momentumin, ja saimme vihdoin ottelun ensimmäisen murron aikaiseksi Popyrinin syötössä 5-5 -tilanteessa.

Erä olisi mielellään saanut ratketa tuohon kohtaan, mutta niin vain vastustajat kaivoivat murron takaisin syöttäessäni erää kotiin 6-5 -tilanteessa. Pari hyvää palautusta erityisesti Popyrinilta ja pari vaisumpaa volleyta meiltä. Onneksi tie break -itseluottamuksemme on kuitenkin sitä tasoa, että mikään ei meitä tunnu noissa horjuttavan. Vastustajat pelasivat pari huippupistettä palautuksissa, mutta sekään ei riittänyt. Otimme ensimmäisen kierroksen tapaan peräti neljä minibreikkiä, ja hoidimme siis erän kotiin lukemin 7-6(3).

Olimme lähellä saada toiseen erään nappialun, mutta Popyrin sai murtopallomme pelastettua erän toisessa gamessa. Ja yllättäen 2-2 -tilanteessa murto tulikin toiseen suuntaan, kun vastustajat palauttivat pari Lloydin syöttöä terävästi, ja Popyrin löi murtopalloon highlight-kämmenwinnerin suoraan minun iskulyönnistäni. Emme kuitenkaan ensimmäisen kierroksen tavoin tälläkään kertaa murtuneet henkisesti tappioasemassa, ja vaikka vastamurto ei heti onnistunutkaan, niin 3-4 -tilanteessa pelasimme pari erinomaista pistettä ja tilanne tasoittui. Varsinkin 30-30 -tilanteen kämmenwinneriin päättynyt pitkä takakenttärallini Ivashkaa vastaan teki todella hyvää.

Lloyd piti syöttönsä vieden meidät 5-4 -johtoon, ja tuossa kohtaa momentum oli vahvasti meillä. Popyrinin neljä huippuykköstä tasoittivat kuitenkin tilanteen. Sain erittäin tärkeästi pelastettua yhden murtopallon 5-5 -tilanteessa, minkä jälkeen seuraavaa gamea pelattiinkin sitten ihan tosissaan. Yleisökin alkoi herätä kunnon kannustamiseen, kin pitkä ralli ensimmäisessä matsipallossamme päätyi Popyrinin winneriin. Toinenkin ottelupallo tuli ja meni, kuten myös kolmas, joka sekin pitkän rallin päätteeksi.

Ivashka sai välissä yhden pitopallonkin, mutta Lloyd pelasi tuon pisteen upealla rystylinjalla meille. Gamen kolmannessa 40-40 -tilanteessa pelattiinkin sitten vähän erikoisempi piste, kun minun reaktiovolleyni oli oikein kunnon kauhaisu, jonka joku toinen tuomari olisi varmasti tulkinnut ”foul shot” -kaksoiskosketukseksi. Yritin kyllä pitää liikkeen jatkuvana, joten siinä mielessä tuo kauhaisu ehkä oli ihan sääntöjen mukainen, ja pallo putosi vielä kaiken lisäksi verkkonauhan kautta vastustajien kenttään. Ja vihdoin neljäs matsipallo toi lopulta sen helpotuksen, kun Ivashkan rysty päätyi verkkoon parin Lloydin painavan rystykrossin jälkeen. Kädet ylös ja kolmannelle kierrokselle!


Vaikka tiukka matsi tänään voittoon päättyikin, niin jotenkin tunne oli ottelun päättymisen jälkeen enemmän helpotus kuin puhdas riemu. Oli kyllä ajoittain aika tahmeaa tekemistä, ja piti ihan tosissaan kaivaa vähän syvemmältä tämä voitto. Emme ensimmäisessä erässä välttämättä tehneet edes kovin paljon huonoja valintoja, toteutus oli vain hieman väkinäistä. Sitä yritti ikään kuin pakottaa pisteet kotiin sen sijaan, että olisi vain rauhassa pelannut sitä omaa peliä luottaen sen riittävän pitkässä juoksussa voittoon.

Tie break oli jälleen vahva esitys, mutta toisessa erässä verkkopeli meni jälleen vähän ylimiettimisen puolelle, mikä lamaannutti jalkatyön useampaan kertaan. Löimme Lloydin kanssa kumpikin monta pokavolleyta ja pari harvinaisen helppoa virhettä. Ainahan niitä joskus tulee, mutta nyt sellainen tietty kliinisyys ja tarkkuus oli verkolla ajoittain kateissa.

Syöttöpelini oli ensimmäisessä erässä hieman tahmeaa, mutta ainakin osittain tuo johtui todella hankalasta auringon paikasta iltapäivämatsissa. Toiseen erään pääsin syöttämään myötäaurinkoon, mikä nosti ykkösen prosentin selvästi ylöspäin. Palautuspeli oli myös vähän vaihtelevaa, sillä ottelussa oli joitakin jaksoja, jolloin palautimme Lloydin kanssa kumpikin hieman vaisusti. Mutta toisaalta esimerkiksi ottelun lopussa olimme kyllä palautuksissakin tosi hyvin läsnä.

Voisi siis sanoa, että kokosimme tänään pelimme onnistuneesti tiukoissa paikoissa, ja vaikka pelillisen tekemisen päällimmäinen fiilis olikin hienoinen epävarmuus, niin eihän yhtään matsia tietysti koskaan ihan vain vääriä asioita tekemällä voiteta. Pysyimme vastoinkäymisten kohdalla jälleen onnistuneesti lähellä toisiamme, ja halusimme yhdessä uskoa siiihen, että ottelu päättyy parhain päin. Tuimme henkisellä tasolla toisiamme, ja luotimme myös toistemme kykyyn nostaa ratkaisupaikoissa tasoa. Voisi jopa vetää matsin yhteen sanomalla, että nelinpelitiimi voitti vastapuolen kaksi yksilöä.

Koska matsin jälkeen fiilis oli se, että lyönti ei ihan ollut täydessä tikissä, niin suuntasimme Danin, Boriksen ja Louis’n kanssa mediatilaisuuden jälkeen takaisin treenikentälle vielä reiluksi tunniksi. Teki kyllä tosi hyvää ikään kuin puhdistaa tekniikkaa erityisesti verkolla ja syötössä, ja tuon session jälkeen mieli oli taas tyyni ja luottavainen. Matsin aikainen hienoinen ylilataus oli poissa, ja tilalla oli rentous sekä vahva usko omaan tekemiseen. Vaikkei seuraava matsi olekaan heti huomenna ohjelmassa, niin tuollainen ”feel good” -treeni oli silti enemmän kuin paikallaan.

Ja hotellillakin sai viettää vielä yhden hauskan illan isolla Suomi-porukalla ennen kuin Patrik ja Emil tiimeineen suuntaavat huomenna kotiin päin. Oli kyllä tosi harmillinen päivä heidän kannaltaan tänään, mutta onneksi kumpikin ovat vielä niin nuoria, että hyviäkin päiviä tulee vielä eteen vaikka kuinka paljon. 💪

Me jatkamme Lloydin kanssa pelejä täällä Pariisissa siis kolmannelle kierrokselle, jossa vastaan tulee joko pari Eysseric/Mayot tai Middelkoop/Mies. He pelaavat toisen kierroksen matsinsa huomenna perjantaina, joten tuota pitää varmasti mennä hieman vakoilemaan, sillä varsinkin ranskalaispari Eysseric/Mayot on meille vähemmän tuttu. Middelkoop ja Mies ovat sen sijaan olleet vastassa useampaan kertaan ja treeneissäkin yhdessä viimeksi Roomassa pari viikkoa sitten.

Jatketaan perjantaina myös treeniä ja kehonhoitoa, jotta kolmannella kierroksella peli on sitten viritettynä taas priimakuntoon. Vaikeampiakin matseja tulee väkisin joskus vastaan, mutta kun niistä selviää voittajana eteenpäin, niin seuraavalla kierroksella peli yleensä vapautuu selvästi. Ja eiköhän uskota siihen, että tuo toetutuu tälläkin kertaa. 💪

30 thoughts on “Roland Garros R32, Heliövaara/Glasspool – Ivashka/Popyrin 7-6(3), 7-5

  • Nerve jangling but ultimately thrilling. 😬🥳💥The last game was just crazy. 🤪 I don’t think I would have survived a 5th MP. 😁 On the first MP I thought Lloyd would go for the big bounce smash winner then I remember the sun and why he was wearing a cap. He went for the all or nothing FH return on the second MP. You both did nothing wrong on the 3rd MP, Ivashka was in the groove. Lloyd did so well to save game point. Great return and then threaded a BHDL winner. The point to bring up the 4th MP was yours. All those hours of practicing reflex volleys at the net paid off. A bit desperate of Ivashka calling a double hit when it was clearly one movement. Lloyd was a brick wall on the 4th MP. Great return and drilled a BH crosscourt which Ivashka netted…..and we could all breath again. 😤 Can only imagine the frustration of not taking one of the first 3 MPs but you stood firm. Great mental strength. 💪 A good crowd watching and you got a great ovation when leaving the court. 👏

    Were you able to pick up the Yonex kit? and if so, will we see it in the next round or is Lloyd insisting on sticking with what works? 🥱😉 How good did Altmaier look in beating Sinner? Look good, feel good, play good. 😎

    This is probably a stupid question but do you ever forget you’re playing AD scoring and think there’s a deciding point? I much prefer the traditional scoring. 👊

    • Vamos! 🙌 That last game was getting too much even for us on the court. It’s just amazing how match points always end up being those long rallies with some crazy shots. 😅 Luckily we didn’t need another tie break this time.

      The timing of our match didn’t work with picking up new Yonex gear yet, but I will do that on Friday. Will definitely be wearing the new clothes in the 3rd round. 😊

      And maybe in the first practice before a GS or DC the normal ad scoring is sometimes forgotten. But during a match it has so far not happened. 😅

  • ”Win the right point” näytti jälleen toteutuvan hivenen heikommallakin peliesityksellä. Eli tasoa kuitenkin tarvittaessa löytyy ja sitä myöten menestystä. Hyvältä siis näyttää ja propsit sille! Ja perinteiset tsemit seuraaviin!
    Ps. Taisi olla muuan B. Borg, joka totesi, että ”ihan sama miten sitä palloa lyöt jos voitat sen pisteen.” Näinhän se on pistekilpaurheilussa, joten eikun vaan lisää peliä rikastuttavia ”kauhaisulyöntejä!”😉

    • Tuli vielä mieleen noista epätavallisista lyönneistä alakautta syöttäminen, joita Bublikin lisäksi muutama muukin näyttää silloin tällöin harrastavan. Ja taisipa aikanaan totaalisen väsynyt Michael Chang tylyttää niillä Lendliä RG:n finaalivoitossaan. Mutta oletko itse kokeilut pelissä saatikka treenannut? Että saisiko palloon oikein pöytätennismäisen löysän kierteen, mikä nippa nappa verkon ylitettyään tupsahtaisi pallopojan syliin…😀😉

      • Mites tähän säännöt sanoo? Saako nelurissa toinen (joka on siinä verkon vierellä) ottaa tuollaiset lyhyet ja palauttaa?
        Muuten ihan hauska idea mutta voi toteuttaa vain harvoin.

    • Juuri näin, win the right points! Voitto on aina voitto, ja tietysti tiukan matsin hoitaminen tuo myös omanlaistaan itseluottamusta jatkoa ajatellen.

      Alakauttasyöttöjä nähdään tosiaan nykyään silloin tällöin kaksinpelissä, mutta tosi harvoin nelurissa. Olen kyllä miettinyt, että se voisi olla ihan kelpo taktiikka hyvin palauttavaa paria vastaan, mutta toisaalta nelurissa palauttaja seisoo yleensä lähempänä takarajaa ja ehtii siten helpommin noihin onnistuneisiinkin alakauttasyöttöihin. Treenattu noita kyllä on harjoituksissa hauskanpidon merkeissä, ehkä joku päivä sitten matsissakin. 😉

      • Teillä taitaa olla aina etukäteen sovittu syöttäjän ja verkkomiehen kanssa millainen syöttö lähtee. Ehkä ei verkkomies kovin lämpene nelurissa alakauttasyötölle. Itsellä joskus sarjapelissä vastustajan kaveri yritti yllättää alakauttasyötöllä, kun olin palauttamassa kakkosruudussa. Ei jättänyt minulle paljon muita palautusvaihtoehtoja, kuin lyödä kovaa päin verkkomiestä. Tämä sitten sen jälkeen antoi omalle kaverilleen aika tiukan palautteen siitä, että ei tuollaisia syöttöjä 🙂

  • Onnea voitosta👊
    TV:n kautta välillä näytti vaikealta varsinkin päästä palautuksissa rytmiin kiinni, varsinkin kakkossyöttöjen palautusvirheitä tuli normaalia enemmän. Henkisesti olitte kyllä vahvoja koko ajan ja jotenkin sen vastustajakin ehkä kentällä aisti. Lienee kuitenkin erilaista pelata kahta 2-pelaajaa vastaan 4-peliä, kun näytti että heillä ei ollut mitään 4-pelin erikoisuuksia pelissään mukana. Vähemmän menivät väliin tai sopivat ennakkoon syötön suuntia yms.
    Vielä varmasti on onneksi varaa lisätä kaasua, kun pelit tästä vain kovenee. Isompaa vaihdetta silmään ja Tsemiä 💪💪

    • Kiitos! On kieltämättä erilaista tuo kahden kaksinpelimiehen kohtaaminen, kun haluaisi pitää pelin mahdollisimman yksinkertaisena ja pisteet lyhyinä, mutta tuo menee helposti yliyrittämisen puolelle. Ja vastapuolella pelataan puolestaan tosi paineettomasti. Mutta pääasia että kisat jatkuvat ja seuraavassa matsissa sitten tosiaan isompaa vaihdetta silmään. 💪

  • Voitto se on kairallakin kaivettu voitto. Lataus ja keskittyminen on sitä luokkaa, että se saattaa viedä tietynlaista rentoutta pelistä. Eli pitäisi jälleen muistaa nauttia tilanteesta ja hakea sitä kautta rentoa mutta terävää tekemistä. Kannustakoon pieni yksityiskohta sellaiseen eli tuossa aiemmissa kommenteissa viitataan legendaariseen Björn Borgiin; kun vertailee BB:n ja sinun nelurisaavutuksia, niin olette aikalailla tasoissa niin voittojen, rankingin kuin Grand Slam-menestyksen suhteen. 👍💪

    • Kyllä voitto on aina voitto! Mutta onhan se totta, että tällaisissa etukäteen suosikkiasemassa pelattavissa matseissa rentous ja ilo välillä katoaa.

      Hehee ja tuo vertaus Borgiin olikin aika hauska. Nautitaan siis siitä, että mennään hänen nelurisaavutuksistaan ohi. 🙂

  • Ei todellakaan ollut helpoin matsi, toki siihen mahtui monta hyvääkin hetkeä. Sitä se välillä on, mutta voitot lasketaan. Kova tuuli ja hankala auringon paikka syöttäessä ei ainakaan helpota tekemistä. Onneksi siellä on sentään lämpimämpää kuin täällä. 😁

    Ei muuta kuin kropan huoltoa sekä treeniä lisää ja seuraavasta matsista kvartseihin lähestyvän syntymäpäiväsi kunniaksi. 👌💪

    • Jep, tuntuu välillä tyhmältä myöntää, että tämänkin tason peleissä niinkin tavalliset asiat kuin aurinko ja tuuli voivat haitata peliä niin paljon. Mutta totta se vain on. 😅 Joka tapauksessa voitto oli pääasia, ja nyt vain nautiskellen kohti seuraavaa matsia.

  • Kyllähän tuo olisi hieman vähemmän jännittävä peli ollut kotikatsomossakin toiveissa. Vaikean kautta voitto tuli, mutta tärkeintähän on, että se tuli. Olitte yllättävänkin hyvin mukana takakentän ralleissa ja kun vastustajilla ei ollut oikein käyttöä verkolla, niin ihmeellisen tiukaksi tuo meni. Jotain ihan ilmaisia pisteitä vastustajat sai teidän vähän turhista väliinmenoyrityksistä, mutta nekin oli yksittäisiä pisteitä. Parempi nelipelipari voitti kuitenkin kaksi kaksinpelaajaa. Teille välillä tuottaa vaikeuksia, kun vastustajat paukuttelee rennosti ja oma peli menee väkinäiseksi. Mutta pelit jatkuu ja parhaat peli on vielä pelaamatta, joten niitä kohti.

    • Jep, eivät nämä koskaan ole helppoja matseja, kun vastustajat pelaavat vapautuneesti ja meillä puolestaan ennakkoon pakkovoittofiilis. Mutta onneksi luottoa omaan tekemiseen oli kuitenkin pidemmissäkin ralleissa, kyllä tästä vielä tosi hyvä kisa tulee. 💪💪

  • Ehkä oli hyvä, että pääsin katsomaan peliä vasta 2. erän 2-4 tilanteesta. Sen jälkeen peli näytti enimmäkseen varsin hyvältä. Hyviä pisteitä molemmilta tiimeiltä ja teiltä hyviä syötönpalatuksia. Viimeinen peli tosin meni vähän turhan jännäksi, mutta onneksi hoiditte sen lopulta. Tuosta on hyvä jatkaa!

    • Jes, hienosti valittu seurantajakso! 🙂 Lopun rutistus oli jo selvästi parempaa, ja tuolla samalla asenteella vaan kohti seuraavaa matsia.

  • Onnittelut voitosta. Jäi harmi kyllä ottelunne näkemättä, sillä priorisoin Emilin matsia.

    Ja kuten jälkeenpäin on käynyt ilmi, Emil kärsi loukkaantumisesta eikä pystynyt parhaaseensa. Valitettavana lopputuloksena häviö ja vetäytyminen dubbelista. Mahtoi Patrik Niklas-Salmistakin harmittaa kun neluri jäi pelaamatta, mutta tälle asiallehan ei voinut yhtään mitään – loukkaantuneena pelaaminen olisi ollut Emililtä sulaa hulluutta ja riskinä olisi ollut pahentaa vammaa entisestään. Ehkä kaksinpelikin olisi pitänyt luovuttaa, en osaa sanoa.

    Emilin matsin jälkeen siirryin Sinner vs Altmaier otteluun ja ehdin mukaan toisen erän tiebreakiin. Täytyy sanoa, että kyllä oli hurja 5 tuntia 26 minuuttia kestävä, hermojaraastava taistelu. Mielestäni ottelu oli jopa legdendaarinen vaikka kyse olikin vasta toisen kierroksen matsista. Viidennessä erässä oli uskomatonta draamaa ja hienosti kumpikin pelaaja antoi kaikkensa vaikka tosiaan ottelun kesto oli ihan mieletön.

    Altmaierin syöttäessä toista kertaa otteluvoitosta tilanteessa 6-5 nähtiin fantastinen geimi, josta ei jännitystä puuttunut. 40-0 tilanteessa arvelin jo, että ottelu katkeaa pian, mutta Sinner nousi 40-40 tilanteeseen ja sai vielä 3 murtopalloakin. Kertakaikiaan hieno päätös ottelulle, että Altmaier iski viidennellä matsipallollaan ässän ja vei voiton. Match tiebreak olisi varmaan aiheuttanut hermoromahduksen monelle katsojalle, mukaanlukien itseni, joten onneksi erä päättyi 7-5.

    Niin, tänään selvisi, että Middelkoop/Mies tulee olemaan teidän vastustajanne. Tsemiä!!! 🙂

    • Kiitos tsempeistä ja hyvästä raportista! On kyllä ollut hienoja kaksinpelimatseja viime päivinä useampikin täällä Roland Garrosissa. Viiden erän maratonvääntöjä ja paljon altavastaajien venymisiä. Kyllä kelpaa olla katsojan roolissakin!

  • piti eilen lähteä töistä etuajassa ja ottaa ’saldoa’, kun katsoin, että siellä oli suomalaiset niin jännissä paikoissa 😅 poljin niin kovaa kun kamalan tuulen läpi pystyi ja kerkesin näkemään lähes kokonaan toisen erän, joka oli mielestäni kelpo tekemistä 🎾 onnea voitosta, ei muistella enää huonoja hetkiä vaan nokka kohti uusia koitoksia 👊

    vissiin sunnuntaina jatkuu? ei ollut huomiselle kuin lloydin mixty, ellen nyt kattonu ihan pieleen.

    p.s. harmi emilin ja pattin tilanne, mutta eihän näille mitään voi, urheilu ottaa ja antaa. josko heidän tehtävä olisi sitten wimpelissä pitää 🇫🇮lippu korkealla.

    • Kiitos onnitteluista! Kahteen kertaan laittoivat minut ja Emilin kentälle samaan aikaan. Mutta seuraava meidän matsimme on siis vasta sunnuntaina, kun taas Emilin ja Pattin kisat harmittavasti jo päättyivät. Mutta Wimbledonissa sitten uusi yritys heillekin toivottavasti. 🙂

  • Onnea voitosta. Oli kyllä aika piinallista katsoa telkkarista. Tuo lopussa tullut kauhaisu oli mieletön reaktio. Sen pitänee tulla ihan reaktiona, ilman isoa pohdiskelua?

    Toivottavasti saatte vähän levättyä ennen sunnuntain matsia. Kiva, että Boris on päässyt paikalla.

    Kiitos Harri näistä huikeista peleistä. Odotan niitä tosi kovasti.

    • Kiitos! Jännien tennismatsien katsominen telkkarista on kyllä kieltämättä välillä aika piinallista 😅 Mutta onneksi ei ihan yhtä pahalta tunnu kentällä sentään.

      Ja tosiaan, kyllähän nuo refleksivolleyt tehdään nimensä mukaisesti reflekseillä.

  • Middelkoop ja Mies sieltä siis vastaan tulee. Tuttuja ja kovia nelinpelimiehiä kumpainenkin. Minkälaisia ennakkoajatuksia huomista varten haluaisit jakaa meidän uskollisten kannattajiesi kanssa? =)

    • Jep, tuttuja miehiä tulee vastaan. Viime vuonna pelattiin kumpaakin vastaan juurikin täällä Pariisissa.

      Kaksi aika erilaista pelaajaa kyseessä, Mies parhaimmillaan verkolla, kun taas Middelkoop kiertueen parhaita pelaajia takarajalta. Syötöt eivät ole mahdottomia kummallakaan eli yritetään saada niihin painetta. Ja omat syötöt paljon syöttöruudun kulmiin, sillä vastustajat palauttavat kroppasyöttöjä vahvasti. Ja tietysti iso energia tarvitaan myös. 😁🙌🙌

  • Iso panostus ennen turnausta ja pelkäsin, että saa puristamaan mailaa. Kun kaksi ottelua voitettuna, niin sen osalta luulisi helpottaneen.

    Kertoessasi tulevasta isyysvapaasta mietin, että olette Lloydin kanssa niin tottuneet siihen miten toinen reagoi mihinkin ja mikä on työnjako pelissä ja niihin valmistautumisessa, että hänen pelaamisensa välillä jonkin toisen kanssa voi tehdä hyvääkin. Onhan hän toki aiemmin muidenkin kanssa pelannut, mutta alemmalla tasolla. Nyt tulee mahdollisuus oppia miten reagoi erilaisiin tapahtumiin pelin sisällä, kun ei saakaan sinulta sitä reaktiota johon tottunut ja jota on oppinut kaipaamaan.

    Tuotakin ajatellen mielenkiinnolla seurasin Lloydin peliä eilen mixtyssä ja aion myös katsoa tänään. Isot tsempit jatkoon Ranskaan ja sen jälkeen. Toivottavasti saat synttärilaulun huomenna katsojilta.

    • Kiitos tsempeistä! Onhan näissä Grand Slameissä kieltämättä omanlaisensa tunnelma, ja haluttiin nyt valmistautua niin hyvin kuin mahdollista. Ja takasi se ainakin parin ensimmäisen kierroksen voiton eli mahdollisuuden mennä pidemmällekin.

      Lloyd tosiaan pelasi tässä pari mixtyä välipäivinä, ja ainakin vaikutti olevan hyvällä fiiliksellä tänään. Joutuu vähän katsomaan omaa peliäänkin kuplan ulkopuolelta ja ehkä oivaltaa uusia juttuja. 😉

  • Lloyd is just as enigmatic when playing mixed so it’s not you Harri. 😅 Asia made this cracking return on set point and it was quick hand touch from Lloyd and back to the bench. 😁 He hasn’t introduced Asia to the ”racquet tap”, clearly just reserved for you. 🤝

    As for the ball mark controversy, I think that’s the most I’ve heard Lloyd talk😁 although they were clearly in the right, the serve was well out, just a chaotic decision from the linesman, umpire and referee. 🤪 However I think I little bit of aggro fires Lloyd up. 💪😉 He was flawless thereafter and brought home the victory. 💥 More of the same tomorrow. 😎

Comments are closed.