Olipahan vauhdikasta menoa New Yorkissa heti nelurin avauspäivänä, mutta kyllähän nyt kelpaa istahtaa hotellihuoneen sohvalle kaksi ensimmäisen kierroksen voittoa takataskussa. Varsin onnistunut nelinpelin aloitus sai seuraa hienosta sekanelinpelivoitosta, joten päivän saldo jäi siis isosti plussalle. Torstaina huilataan, kunnes perjantaina todennäköisesti taas jatkuu.
Kisajärjestäjät laittoivat minut siis otteluohjelmaan peräti kahdesti heti tänään keskiviikkona, mutta eipä tuo haitannut, sillä peli tuntui tiistain viimeistelytreeneissä olevan hyvässä iskussa, eikä kehonkaan kanssa ole ollut mitään ongelmia. Aamun pienet sateet vähän aiheuttivat säätöä bollauksien suhteen, mutta saimme lopulta lyötyä ulkona, eikä matsienkaan alku myöhästynyt kuin vartin verran.
Ja kun tositoimiin kentälle 6 lopulta päästiin, oli meidän jengimme heti hurjassa vireessä. Upea murto Peersin syöttöön heti kärkeen ja lähellä oli tuplamurtokin 2-0 -tilanteessa. Melo sai kuitenkin selvitettyä nuo murtopallot, eikä erä ratkennut sentään heti tuohon kohtaan. Meidän oikeastaan ainoa tiukempi syöttövuoromme oli minun syöttöni 4-3 -tilanteessa, mutta vahva ykkönen seivasi tuon vastustajien ainoan murtopallon, ja kun Lloyd syötti varmasti erän kotiin, niin hyvissä asetelmissa päästiin toiseen erään.
Vastustajat tarkensivat syöttöpeliään, emmekä oikein enää päässeet murtopaikoille toisen erän alkuvaiheessa. Mutta eipä toki näkynyt murtopaikkoja heilläkään ennen kuin 4-5 -tilanteessa Lloyd joutui pelastamaan yhden murto- ja samalle eräpallon. Tuo jäi kuitenkin erän ainoaksi murtopalloksi, joten tie breakiin mentiin.
Saimme tie breakiin erinomaisen vaihteen päälle murtaen upeilla palautuksilla Peersin molemmat syöttöpisteet 2-1 -tilanteessa. Ykkösvolleyni 5-1 -tilanteessa epäonnistui, mutta Melon kaksoisvirhe seuraavassa pisteessä toi meille neljä eräpalloa. Melo selvitti ensimmäisen hyvällä syötöllä, ja Peers pamautti kämmenpalautuksensa seuraavassa krossina läpi, mutta kolmas matsipallo toi lopulta tuloksen. Lloydin syöttö ulos Melon kämmenelle oli vahva, ja vaikka Melo saikin kohtuullisen palautuksen aikaiseksi, oli minulla varmat otteet lyödä volley keskeltä läpi ja päästä tuulettamaan ensimmäisen kierroksen voittoa.
Voitto tästä matsista teki tosi hyvää, mutta jotenkin oma fiilikseni oli jo etukäteen sellainen, että tämän kyllä hoidamme. Match up oli meille sopiva, ja vaikkei ottelu mitenkään täydellinen ollutkaan, niin teimme paljon oikeita asioita, mistä meidät myös lopulta palkittiin. Ottelun alku ja loppu olivat todella vahvoja, ja sehän monesti riittää. Varsinkin, kun pitää kaikki omat syöttönsä.
Toki kehitettävääkin tietysti jäi, palautuspeli oli hieman ailahtelevaa ja varsinkin ei niin tärkeissä paikoissa hieman huoletonta, mutta toisaalta tiukoissa paikoissa terävyys taas löytyi. Syöttäminen oli sen sijaan varsin hyvällä tasolla ja ässiä tuli useampiakin, mutta verkolta tuli ehkä pari tavallista pehmeämpää volleyta. Mutta ehkä tällaisen matsin jälkeen kannattaa pelillisten parin virheen sijasta keskittyä siihen, että henkisesti lataus oli erinomainen ja tahto kamppailla voitosta iso. Niin sanottu ”performer”-puoli oli todella vahva, ja olimme Lloydin kanssa molemmat erinomaisesti läsnä ottelussa alusta loppuun asti.
Mutta ei päivä suinkaan ollut tuon nelurin jälkeen taputeltu, vaan hommat jatkuivat vielä iltaottelussa sekanelinpelin osalta. Parini Anna oli minulle ennalta täysin tuntematon pelaaja, mutta löydettyämme toisemme refereen toimiston ”etsitään mixty-paria” -listalta ei ainakaan ensimmäisen matsin jälkeen kyllä harmittanut yhtään, että päädyin hänen kanssaan pelaamaan. Kemia synkkasi hienosti, halusimme molemmat tosissaan voittaa ja tuimme hienosti toisiamme tiukoissa paikoissa.
Pelillisesti matsi oli suorastaan virheetöntä puolentoista erän verran 6-3, 2-1 -tilanteeseen asti, mutta yksi huonompi volleyni no-ad pisteeseen ja takaisku omassa seuraavassa syöttövuorossani käänsi ottelun kulun. Toisen erän lopetus oli myös harmillinen, mutta tie breakissa onnistuimme kuitenkin upeasti. Minulta pari hienoa liikettä verkolta ja Annalta varsinkin aivan uskomaton lobbi 7-6 -tilanteessa Ebden yli ja upea kakkossyöttö 8-6 -tilanteessa jäivät mieleen.
Pelasimme mixtyn kentällä 5, joka kuuluu niihin kenttiin, joissa oli tänä vuonna ensimmäistä kertaa käytössä video review -mahdollisuus myös muuten kuin linjatuomioiden osalta. Ensi kosketuksen perusteella järjestelmä on kuitenkin aivan susi. Vastustajat haastoivat kerran sillä perusteella, että heidän leveäksi mennyt lyöntinsä olisi hipaissut minun mailaani, mutta huonosta kuvakulmasta näytetty hidastus oli aika vaikea selkoinen. Eikä pallo minun mailaani kyllä osunut. Ja vielä surkeampi oli tulos ensimmäisessä matsipallossamme, kun haastoin tilanteen sen takia, että Melichar-Martinez löi mielestäni palloa meidän puoleltamme kenttää eli kyseessä oli ns. foul shot. Videotarkastus kesti jälleen useamman minuutin, mutta päättyi siihen, ettei tarkastukseen ollut käytettävissä sellaista kuvakulmaa, josta tilanteen olisi voinut tarkistaa. Justiinsa.
Onneksi seuraava matsipallo toi kuitenkin meille voiton, kun kämmenpalautukseni kohti Melichar/Martinezia oli riittävän terävä. Tämä oli minulle itse asiassa uran ensimmäinen sekanelinpelivoitto tällä tasolla, joten kyllähän se tuntuu jossain määrin tuokin saavutus mukavalta. Ja kentällä oli muutenkin kivaa tänään.
Toivottavasti sama ilo jatkuu tulevinakin päivinä, kun jatkoa on luvassa siis kummassakin sarjassa. Pelipäivät ovat vielä vähän auki, mutta eiköhän ainakin toinen pelimuodoista jatku perjantaina. Torstaina vuorossa on joka tapauksessa treenipäivä, joka pidetään varmasti kevyenä. Peli on kunnossa, nyt vain haetaan sitä viimeistä silausta ja henkistä tilaa toteutukseen. Let it happen.
PS. New Yorkissa riittää hulinaa sen verran perheen nuorukaisten, treenin ja levon kanssa säätäessä, että en välttämättä jokaiseen kommenttiin ehdi tämän viikon aikana vastata. Mutta luen ne kyllä jokaisen!!
Olet sinä aika kova kundi. Pienet lapset, joista yksi vauva, ja koko perhe hotellissa mukana, huippunelinpeli ja sitten loistava mixti. Sen lisäksi ehdit vielä kirjoittaa meille laiskoille, sohvalla makaaville faneille. UPEAA. Teillä kulki Lloydin kanssa todella hyvin, varsinkin syöttötyöskentely. Danilina on minulle aikamoinen yllätys. Jos jättää pois nuo kaksoisvirheet kriittisessä paikassa, niin mahtavaa peliä. Kun sinulla on tourin parhaita volleyja,niin veikkaukseni on että olette finaalissa.
Nyt täytti siltä, että viime syksystä tuttu Heliövaara/Glaspool is back. Terävää ja määrätietoista peliä. Ja hyvin pidit tunnetta yllä myös pisteiden välissä. Lloyd oli paria nukahtamista lukuunottamatta selvästi hyvässä iskussa edellisen kisan jäljiltä. Sinulta tasaisen varmaa korkean tason peliä ympäri kenttää. Peers pelasi hyvin, mutta kuten ennustit Melo ei – hyvästä ulottuvaisuudesta huolimatta – pysy tahdissa mukana. Mixtiä en nähnyt. Pelataankohan sitä vielä herrasmiessäännöin vai paukutetaanko täysillä oli vastassa kumpi tahansa vastustajista?
Onnea voittojen johdosta. Mielestäni olitte LLoyd:n kanssa molemmat hyvin ”sharp” eikä pahemmin helppoja virheitä tullut. Kuten sanoit niin asenteenne pelissä oli hieno. Sama ote jatkoon niin hyvä tulee!
Iso ja helpottava voitto varmasti monesta suunnasta katsottuna. Lopun tuuletus vaikutti siltä, että hyvältä maistui. Oma pelin seuraaminen meni ihan vihkoon, kun oli semmoinen teinidraama käynnissä, että jos olisi itse alkanut vielä tennispelin takia hermoilemaan, niin olisi siinä nelinpeliottelussa tullut sarja kaksoisvirheitä ja hukattuja helppoja ykköslentolyöntejä. Ei ehkä olisi taktinen vessataukokaan auttanut. Se tosin mahdollisti edes vähän tuloksessa mukana pysymistä. =) Mutta pelit jatkuu kaikilla kentillä.
Hyvä avaus turnaukselle on saatu ja kerran peli kulkee tutun ja turvallisen Lloydin kanssa sekä myös parinhakulistan (jotenkin tuo lista huvittaa minua suunnattomasti) kautta löydetyn uuden tuttavuuden kanssa, niin meillähän on edessä huikeat pari viikkoa. Hengessä ollaan koko ajan mukana, vaikka elämä välillä ikävästi väliin tuleekin!
What a day! 💥 So much to talk about and that’s just your mixed match which actually took longer that your doubles match. 💅
Diving on a hardcourt like Boris Becker and cutting your hand in the process, a video challenge by Melichar-Martinez to check if you touched the ball which you clearly didn’t and would have admitted if you had and you reciprocate with a video challenge at MP to see if Melichar-Martinez had crossed the net with her volley. The positioning of the camera to check for crossing the net is a joke. There was much discussion with the umpire and your opponents after the match. I bet that was the first match to have 2 video challenges.
You picked a good one in Anna Danilina. 👍 I felt so sorry for her when she DF’d on set point as she had been serving so well. Never mind, she was immense in the MTB. Her lob over Ebden at 7-6 was sheer perfection. 😎 Congratulations on your first mixed doubles win. 👏
Lloyd and you started the match so well, you could tell immediately the intensity was back. You both served extremely well including when it really mattered on the BPs. The TB was a master class and continued your tremendous TB record this year. Victory brought out the lawn mower celebration which I think was last seen in Turin. 💪
I hope Lloyd suffered no ill-effects from the very painful ball to ball contact he suffered in the first set. 😳I’m sure everyone watching winced in sympathy. 😵
There seems to be a virus affecting the US Open with several players (including Emil) and staff suffering. Are you taking any precautions and are you being kept informed by the organisers of the situation?
Caught some your practice session earlier on live streaming. I remember from Turin, Lloyd doesn’t do the full time allotted before he’s off. 🏃😁 You should do the same tomorrow. 😉
Mixtin vastustajat ei ollu kovin ilosia ottelun päätyttyä. 😀
Mut jes, onnea voitosta! Ilo oli seurata molempia pelejä. Ei tarvinnut edes jännittää, kun homma oli niin hyvin hanskassa.
Vaikka en nähnyt mixti peliä, niin aivan upea voitto kuudenneksi sijoitetusta parista!
Danilinan jäätävä lobbi tilanteessa 7-6 löytyy youtubesta.
No tätä oli odotettu ja tätä oli tilattu; huikeeta peliä teiltä!!!! Verkolla viekkaita suorituksia, pingistäkin nähtiin. Syöttöpeli kohdillaan. Myrtsiltäkin pieneksi tuuletukseksi tulkittavaa kädenkoukistusta jossain välissä! Ja kokonaisuudessaan olitte niin raikkaita poikia vaaleissa kuoseissanne. Olitte siis ihania, tätä lisää, kiitos !!!
Ihan mahtavaa!!! Katsoin molemmat pelit, ja kyllä oli syke välillä korkealla ihan sohvalla lojuessakin. Etenkin LLoydin kiemurrellessa kivusta…mutta onneksi siinä ei tainnut pahemmin käydä.
Ajattelinkin kysyä, miten mixty-pari löytyi, mutta vastaus tulikin jo. Sitä vielä mietin, että tarvitaanko mixtyihin pääsyyn (ja parinhakuun) jokin tietty ranking vai miten se homma toimii.
Nyt kun pohjoismaalaiset miehet ovat kaksinpelissä tippuneet (kaikki?), niin sitä suuremmalla syyllä Harri jatkoon peli kerrallaan! Vamos!
Olipa kyllä mahtava peli-ilme molemmissa peleissä! Mahtavasti tulitte nelurin alussa heti pelin päälle ja jotenkin tuntui, että lloydinkin kävely varsinkin ekan erän pisteiden välissä oli tavallista nopeampaa/reipasta (tai sitten olen jo unohtanut tässä parin viikon aikana), mikä mielestäni monesti korreloi tenniksessä hyvään peliin seuraavissa pisteissä. Mixtyä oli myös ilo katsella ja teidän pelinne tuntui sopivan hyvin yhteen. Voititte itseasiassa jopa 17 pistettä vastustajia enemmän, mutta tenniksen peliformaatti vaati lopussa vielä venymään kolmen pisteen voittoon. Muutamaan kertaan ääneen ihmettelin, että Danilina vaikutti esimerkiksi vastustajaa tasokkaammalta pelaajalta, vaikka ranking onkin alempana, mutta ehkä hänellekin ovat parhaat tulokset vasta edes päin. Seuraavissa peleissä sitten nauttimaan kentälle mahdollisesta isosta yleisöstä, mikäli uransa päättävät jenkit ovat vastassa ja Sock jopa kahteen kertaan mahdollisesti. Loppuun vielä kiitokset taas Harri mahtavista kokemuksista, nauti sinä siellä niin me nautimme täällä (vaikka sitten keskellä yötä niin monta kertaa kun tarvii)!
🎾🎾🎾🙂🙂🙂👍👍👍
Kiitokset vaimolle hyvästä kannustuksesta!!! 🎾🎾🎾🙂🙂🙂👍👍👍
hartsa & lloidi are back in the games 🤩🤩 olipa ilo katsella! tai pääosin, toki lloydin ikävä osuma arkaan paikkaan ei ollut kiva katsoa. onneksi toipuminen näytti olevan nopeaa. lloyd oli varmaan tyytyväinen, kun pääsi taas takaisin kalistelemaan mailoja, IG:n mukaan viime viikolla oli liian paljon ihokontaktia 🤭
uudet vaatteet myös sopivat teille hyvin! näytitte tiimiltä, kun molemmilla oli sinistä päällä 👍
myös mixtyä oli mukava katsella (uusintana tänään aamulla). olin yllättynyt, kun kirjoitit että tapasitte vasta paikan päällä, niin hyvin näytti homma toimivan 🙂 tuo ”VAR” tarkastelu vain hieman huvitti, vei aika paljon aikaa ja kuvakulmat olivat kummallisia 😅 mielestäni vain hidastutti turhaan peliä. jos tämä yleistyy, niin pitää saada sujuvammaksi.
Mitäpä tuota enempiä analysoimaan… Upeeta oli kattoa teidän timanttista focusta peliin! 💪Nyt tuntui kaikkien aiempien pelien mentaaliset oppilahjat olevan kentällä mukana ja kesti koko pelin ajan! Niinkuin tulee kestämään jatkossakin. 💪 Näki, että nautitte kentällä olosta! Ootte huippuja huipulla! Vamos!!! 🔥🔥🔥
Onko olemassa mitään pahojen poikien tilastoa eli jotka eniten lyövät päin vastustajaa? Tilasto on tietty vaikeampi jos saa mailan väliin eli ehkä vain ne lasketaan kun pallo osuu.
Laittoiko Lloyd myös nimensä sinkkupoikien listalle vai saiko mixtyparinsa muuten?
Ja kuka Lloydiä nyt ohjaa pelipaikalle kun sinä et ole pelissä? Vai lukeeko se peliparisopimuksessa että parin pitää ohjata?
Ei varmaan mitään tilastoa, mutta toki tietys pelaajat välittävät vähemmän siitä mitä muut ajattelevat. Mutta samanaikaisesti nykypäivänä pelaajat ovat niin nopeita käsillään, että päin lyöminen on monesti huonompi ratkaisu kuin tyhjään tilaan pisteen päättäminen, päin lyömällä pallo voi aina tulla takaisin. 😉
Ja Lloyd löysi mixty-parinsa Neal Skupskin avustuksella, kun tämä Chan oli kysynyt Nealia pelikaveriksi Winston-Salemin aikoihin. Eiköhän Lloydillakin jotain pelinjohtokykyä tarvittaessa onneksi löydy hänelläkin 😅
Taitaa olla välipäivä vielä tänään perjantainakin. Ainakaan en huomannut otteluohjelmassa perusneluria Galloway/Olivettia enkä sekaa Parks/Kudlaa vastaan, vai jäikö huomaamatta?
Galloway/Olivetti voitti siis niukasti Isner/Sockin. Ette siis päässeet päättämään molempien jenkkien uraa. Olisi varmasti ollut hieno kokemus newyorkilaisyleisön edessä, tosin myös vaikea rasti.
Välipäivä perjantaina totta tosiaan! Mutta aamutreenit vedettiin Arthur Ashella eli ei tämä hassummin mennyt. 😎