Olipahan kaksijakoinen päivä tänään New Yorkissa. Ei siitä kuitenkaan mihinkään pääse, että pahasti pieleen mennyt nelinpeli harmittaa selvästi enemmän kuin hienosti sen jälkeen sujunut mixty ilahduttaa. Oma peli sakkasi nelurikentällä pahasti tänään, ja epämiellyttävältähän se tuntuu tuollainen matsi hävitä, kun vastustajatkaan eivät mitenkään ylitsepääsemättömän hyvin pelanneet. Mixtyä siis kuitenkin jatketaan, seuraavan matsin ollessa ohjelmassa maanantaina.
Kisan otteluohjelma oli sikäli erikoinen, että pelasin keskiviikkona sekä nelinpelin että sekanelinpelin ensimmäiset kierrokset, mutta sen jälkeen vuorossa oli peräti kaksi päivää ilman matseja, kunnes taas tänään pelattiin molemmat toiset kierrokset. Sattumaahan tuo pääasiassa on, miten matsit saadaan ohjelmaan soviteltua, ja sillä mennään mitä annetaan. Ja nopeastihan nuo välipäivät sujuivat, kun treenasin Llyodin kanssa laadukkaasti torstaina ja valmentajieni Danin sekä Boriksen kanssa kolmistaan perjantaina, kun Lloyd pelasi omaa sekanelinpeliään.
Tänään kaiken piti olla kunnossa, kun aamubollauksessakin lyönti tuntui olevan hyvässä vireessä. Vastustajiksemme toisella kierroksella ei tullutkaan pari Isner/Sock, kuten alunperin ajattelin, vaan vuosien aikana varsinkin CH-kiertueella monta kertaa vastaan tulleet pelaajat Galloway ja Olivetti. Yhdessä he pelasivat täällä kai nyt kuitenkin ensimmäistä kertaa
Mutta jostain syystä heti matsin ensimmäiset syötöt tuntuivat siltä, että olkapään kontrollissa oli jotain pielessä. Mikään vamma ei missään nimessä ollut kysymyksessä, vaan moka oli ihan omani. En yleensä anna fyssareiden käsitellä kroppaani juurikaan matsia edeltävänä päivänä, mutta perjantaina olkapää oli tosi jäykkänä ja sitä jouduttiin availemaan. Ja jotenkin hävitin siinä rytäkässä täysin tuntuman olkapään liikkeeseen, varsinkin kun mukaan tuotiin ripaus matsijännitystä.
Taistelin hieman alhaisempien syöttövauhtien ja ykkössyötön prosentin kanssa ensimmäiset syöttövuorot läpi, mutta emme kyllä saaneet murtopalloja myöskään vastustajien syötössä. Tasaisesti syötönpitojen kanssa edettiin erää eteenpäin, kunnes 5-6 -tilanteessa seivasin erän ainoan murtopallon syöttövuorossani. Ja tuosta momentumin saaneena pääsimmekin peräti 4-0 -johtoon tie breakissa.
Tuo tie break -johto oli kyllä rehellisesti sanottuna pääosin vastustajien huonoutta, mutta valitettavasti oma vastaukseni siihen oli vielä huonompi. Tupla 4-1 -tilanteeseen ja helppo volleyvirhe seuraavaan pisteeseen tasoittivat minibreikit. Lloyd piti molemmat syöttönsä 4-5 -tilanteessa antaen meille eräpallon, mutta tuossa kohtaa hänen palautuksensa jäi verkkoon. Seivasin sen jälkeen yhden eräpallon 6-7 -tilanteessa, mutta 7-7 -tilanteessa Olivetti pääsi liian helposti käsiksi kakkossyöttööni, emmekä tuosta minibreikistä enää toipuneet. Mahdollisuuksia täynnä ollut avauserä siis vastustajille 6-7(7).
Normaalilla pistelaskulla pelatessa tappio tuntui kuitenkin tuossa vaiheessa vielä kaukaiselta, kunnes aloitin 1-1 -tilanteessa syöttövuoroni kolmella peräkkäisellä tuplalla. Kaksi ensimmäistä breikkipalloa selvitimme, mutta ei enää kolmatta. Galloway kuitenkin auttoi meitä seuraavassa gamessa missaten jokaisen ykkössyöttönsä ja syöttäen murtopalloon vielä kaksoisvirheen. Josko se matsi tuosta olisi lähtenyt kääntymään.
Aloinkin tuossa kohtaa päästä hieman paremmin mukaan palautuksiin ja saimmekin 4-3 -johdossa kahdesti murtopallon Gallowayn syötössä, kun voitin neljä kertaa peräkkäin pisteen hänen syötettyään kämmenelleni. Lloydin ruutuun syötöt olivat kuitenkin tarkkoja, ja hieman onnekkaasti Olivetti löi toiseen murtopalloista myös ihan puhtaan pokavolleyn. Ei siis murtoa meille, mutta ei myöskään vastustajille, vaikka Lloydkin joutui tuon perään pari murtopalloa selvittämään.
Erä ratkaistiin ensimmäisen tapaan tie breakissa, ja jälleen saimme siihen hyvän alun johtaen minibreikillä 1-1 -tilanteessa hyvällä palautuksellani ja siirtymällä 3-1 -johtoon. Vastustajat saivat kuitenkin minibreikin takaisin Olivettin hyvän pisteen päätteeksi. 4-4 -tilanteessa oli sitten taas minun vuoroni mokata isosti kurottamalla Olivettin pitkäksi matkalla olleeseen palautukseen ja sähläämällä se pokalla verkkoon. Olivetti pääsi itse syöttämään matsin kaksi viimeistä syöttöä, ja vaikka molemmat saimmekin takaisin, niin pisteitä emme enää voittaneet. Takkiin tuli, ja harvoin on kyllä tullut itse poistuttua noin vihaisena ja nopeasti pois tenniskentältä kuin nyt.
Eihän tuossa ollut matsin jälkeen paljoa tehtävissä, päähän oma suoritustaso otti vain niin vietävästi. Tänä vuonna on tullut monta matsia eteen, jossa olemme syystä tai toisesta itse mokanneet matsin vastustajille, ja tänään tuntui kyllä taas juuri siltä. Perussuoritus olisi riittänyt varmasti voittoon, mutta kun homma on väkinäistä niin munimiseksi menee. En sano, että matsia koskaan vain sattumalta mitään tekemättä voitetaan, mutta jos johtaa vaikkapa tie breakia 4-0, niin ei vaan voi seuraavaa kahta syöttöpistettä lahjoittaa täysin ilmaiseksi vastustajille. Ja toisessa erässä melkein sama juttu.
Valmentajani Boris oli sitä mieltä, että tein kovan työn taistellessani ottelusta jollain ilveellä tasaisen, vaikka varsinkin syöttöpelini oli täysin epänormaalin huonoa. Mutta pakko se on myöntää, että paine on urheilussa jatkuvasti läsnä, ja että tekeminen on mennyt viime aikoina monesti väkinäisen puolelle. Ei pelata voitosta vaan siitä, ettei ei hävittäisi. Keskittyminen on ulkoisissa asioissa, eikä siinä kaikista olennaisimmassa eli nykyhetkessä.
Odotukset olivat isosti yläkanttiin menneen viime vuoden jäljiltä tosi korkealla, mutta pelaaminen onkin mennyt menestyksen tavoittelun sijasta tänä vuonna enemmän rankingin puolustamiseksi, joka sekin menee tietysti pieleen, kun tappioita tulee. Nuo saattavat olla tosi pieniä palasia mielen sopukoissa, mutta kokonaisuutena olemus kentällä muuttuukin vakavaksi ja jännittyneeksi. Pelaaminen ei etene piste kerrallaan, vaan keskittyminen harhailee. Eikä pelaamisesta samalla tavalla nautikaan, kun päällimmäinen tunne on tietynlainen stressi ja epävarmuus.
Mutta tätähän urheilu on, kamppailua huonojen ja hyvien jaksojen välillä. Varsinkin tenniksessä, jossa ero voiton ja tappion välillä oli tänäänkin kokonaispisteissä vain neljän pisteen suuruinen. Fyysinen ja henkinen puoli ovat molemmat yhtä tärkeitä, ja nelinpelissä vielä parinkin pitäisi olla iskussa. Lloyd hoiti kyllä tänään henkisellä puolella tonttinsa hienosti minua vaikeuksien keskellä tukiessaan, mutta ei hänkään ihmeisiin pystynyt. Ihan rehellisesti voi myöntää, että tänään homma kaatui minun pelaamiseeni.
Mikä ero voikaan suorituksella olla kuitenkin päivän sisälläkin, sillä pari tuntia myöhemmin pelattu sekanelinpeli oli tunnelmaltaan ihan toiselta planeetalta. Parini Anna pelasi kyllä lähes täydellisen virheettömän ottelun, joten hänen vieressään oli helppo pelata, mutta myös omalle kohdalleni tuli paljon huippuonnistumisia isoissa paikoissa. Toki tuplia tuli edelleen aika monta, ja yksi jopa no-ad -pisteeseen, mutta energia ja läsnäolo oli koko mixtyn ajan kaikesta huolimatta ihan eri tasolla kuin nelurissa. Tunsin tietynlaisen vapauden toteuttaa itseäni ja ottaa homman kentällä haltuun. Onnistumiset seurasivat toisiaan.
Parini Anna oli kentän ainoa pelaaja, joka onnistui pitämään kaikki omat syöttönsä ottelun aikana. Olimme ensimmäistä erää alusta alkaen edellä ja vaikka vastustajat saivat kerran murron takaisin, niin palasimme johtoon heti seuraavassa gamessa murtamalla Kudlan syötön. Toinenkin erä eteni mukavasti meidän johdossamme, kun mursimme Parkin 2-1 -tilanteessa, emmekä enää tuosta johdosta luopuneet. Ja matsi päättyikin vielä puhtaaseen syötönpitooni. Kerrassaan upea matsi.
Vielä ei siis kotimatkalle tarvitse naluritappiosta huolimatta lähteä, vaan jatketaan nyt sitten sekanelinpelissä niin pitkälle kuin lento kantaa. Valmentajani Boris ja fysioni Mikko saivat kyllä suunnata takaisin Suomeen jo tänään, mutta jatketaan me perheen, lastenhoitajan ja Danin kanssa vaikka päätyyn asti. Seuraava matsimme on puolivälierä, jossa saamme maanantaina vastaamme parin Xu/Vliegen.
After such a tough loss in the doubles I wondered how you’d feel coming back out to play the mixed but getting ”back on the bike” as it were so soon probably helped you process the defeat earlier. It was noticeable as the match went on how much freer you played, undoubtedly helped by how brilliantly Anna Danilina played, she was immense! 💥 The only player not to drop their serve but also when returning and at the net, she was tremendous. The deciding point to bring up 5-2 in the second set was a great example of well you combined together. 🤝 Also Anna’s energy was exceptional. She clearly wanted this and brought you along with her. The celebration at the end was pure Harri. 💪😉
This is not where you want to be right now but the mixed doubles offers the opportunity to instill confidence and bring back the buzz. 🐝 Do it for Anna. 😁
In your first round mixed doubles, the camera showed your box and the person sitting next to Boris looked like Raven Klaasen, Is he Anna’s coach?
Thank you for the nice message! Anna’s coach is Jeff Coetzee, South African ex-doubles player him too 🙂
Moikka Harri!
Harmi juttu että kävi näin. Aina tenniksessä toinen voittaa ja kaippa sitä kaikille tulee lyhyempiä/pidempiä jaksoja kun peli hakee tai aaltoilee. Siihen päälle vielä sitä kaikkea mitä te ammattiurheilijat saatte kokea, kestää, unohtaa jne..
Itse en ole moista kokenut kun ”oma rooli” on ollut ensin tennis harrastelija, myöhemmin 9-vuotta putkeen valmennusta ja nyt 2 hieroja yrittäjä ja edelleen kova tennisfani 😉
Paras kokemus itsellä omasta flowtilasta Kainulaisen Peksin aikoinaan vetämässä kilpavalmentajan koulutuksessa (se viikko keskittyi henkiseen valmentamiseen ja tais olla pv numero 3.)
Piti pelata yhtä vastustajaa vastaan erä jota vastaan olin eilen hävinnyt 6-0 yhden erän (ei jakoa ja parempi peluri).
Pekka antoi mulle ohjeeksi ennen matsin alkua: Koita kuinka hyvin pystyt keskittymään vain tähän…Seuraa kuinka korkealle pallo pomppaa vastustajan puolella (focus piti yrittää pitää mahd. 100% tuossa.)
Noh johdin jo 5-0 ja sain uuden ohjeen…Ala keskittymään rutiinien tekemiseen Pisteiden välillä ja 5-7 kuonoon =D
Jälkeenpäin olo oli outo. Oli kun olis katsonut videopelistä jonkun peliä takaa. Ei juuri muistikuvia koko jutusta..siis 5-0 tilanteeseen asti =d
Jeps se siitä Stemppiä loppu kauteen =)
Olen itsekin johtanut ekaa erää 5-0 kilpaottelussa ja hävisin 5-7. Toisenkin erän hävisin, mutta en muista numeroita enää. En tänä päivänäkään olen tajunnut mitä tapahtui.
Minäkin vähäisellä tennisurallani muistan johtaneeni ratkaisevaa erää 5-0.
Siitä vastustaja otti 6 geimiä peräkkäin, siis minä 5-6 tappiolla.
Tasoitin, ja voitin tie breakin 😁
Huikeita muistoja, oma ennätykseni on Ranskan CH-kisasta vuodelta 2018, kun johdin Pedro Cachinia vastaan toisella kierroksella 7-6, 5-1. Eipä kyllä silloin tuntunut siltä, että vastassa olisi tuleva ATP-kisan voittaja!
Matka jatkuu ja edessä on maailmassa ei ole muuta kuin mahdollisuuksia! Tsemppiä toiselle viikolle ja kohti stratosfääriä vaan iloisesti! Jjjehh!!!
Hyvin kirjoitit taas tuntemuksiasi auki ja helppo niihin on yhtyä. Noista tämän kauden pakottomattomista (onpa muuten sanahirviö, varmaan unforced olisi selkeämpi) tappioista kommentoinkin aiemmin. Tappioita välillä tulee, joissa ei oikein voi mitään, kuten esim. Ranskan avoimissa. Mutta näitä itse mokailtuja ei vain hirveän montaa kestä tai suunta lähtee jyrkästi alas. ”Vauvaloman” jälkeen teillä ei vaan oikein ole lähtenyt homma pelikentällä kunnolla kulkemaan. Tällä kaudella on liian monesti ”kunhan nyt ei vaan hävitä” -ajatus olemuksessa näkynyt. Teistä on tullut pari, joita itse viime kaudella söitte elävältä. Hyvä ja voittava peli on varmasti olemassa, mutta miten ihmeessä se saadaan nyt otteluihin mukaan? Samalla on ehkä hyvä kysyä, että säilyykö syksyn suunnitelma ennallaan?
Sinulla on aika paljon lautasella tällä hetkellä ja kaiken sen yhdistäminen ei varmasti ole helppoa. Kun mietin aikaa, jolloin omat lapset oli tuon ikäisiä, niin vaikka en tennisammattilaisena kiertänytkään, oli elämässä muutakin puuhaa ja velvollisuuksia. Jälkikäteen en siitä ajasta muista juuri mitään, kun sen verran vauhdilla ja sumussa on menty. Kovin harvoin siinä ihminen on myöskään parhaimmillaan ollut, joten on sinulla melkoinen palapeli ratkottavana. Tämmöinen blogin kirjoittaminen olisi kyllä voinut palvella tulevaisuutta. Olen melko varma, että en vieraillut Valkoisessa talossa tai edes pelannut US Openissa, mutta hyvähän tuollaiset olisi jostain tarkistaa. =)
Pelit kuitenkin jatkuu sekanelinpelissä. Nyt vaan käännetään kaikki huomio viikoksi siihen. Vai pitäisikö olla ottamatta mitään paineita siitä? Ihan kaikki mahdollisuudet tuossa kuitenkin on ja ei suomalaisten Grand Slam -voittajien listalla varsinaisesti ruuhkaa ole, joten annetaanpa sille mahdollisuus. Häntä pystyyn vaikka hakaneulalla ja peli kerrallaan eteenpäin.
Kyllähän se on myönnettävät, että paineet ovat urheilussa aika isosti aina läsnä. Washington oli oikeastaan ainoa sellainen normaalitason suoritus viimeisen reilun kuukauden ajalta, mutta sekin päättyi harmittavaakin harmittavampaan tappioon matsipallojen jälkeen. Jotain tästä mixtystä voi kuitenkin varmasti oppia. Rentous ja ilo pelaamisessa ovat niin tärkeitä juttuja.
Mitä loppukauden ohjelmaan tulee, niin Pekingin kisaan emme taida millään mahtua mukaan. Täytynee siis varmaan suunnata Astanaan. Muuten aika alkuperäisellä suunnitelmalla kyllä mennään.
Nyt sinulla on historiallinen mahdollisuus olla toinen suomalainen, joka ottaa Grand Slam-mestaruuden ( Kontinen/Watson 2016 Wimbledonissa ), sillä tuo Danilina on aivan huippu nelinpelissä. Sinun loistavilla volleylla ( ja kun tuo syöttö tulee taas kuntoon ) ja hänen lähes virheettömällä pelillä, niin ”tuhannen taalan paikka”. Olisi hienoa kuulla sun kommenttia noista Kudlan ja Parksin ( antaa muuten aikamoisen diivan vaikutelman ) ratkaisusta antaa Parksin aloittaa toinen erä, varsinkin kun nimenomaan hän hävisi syöttövuorollaan ensimmäisessä erässä. Ja huonostihan siinä heti kävi. Merkillinen ratkaisu näin sohvalta katsottuna
Jes, vielä on Grand Slam -voittoon matkaa, mutta onhan se upeaa, että mahdollisuus on olemassa!
Tuo Parksin diivailu ei kyllä jäänyt minultakaan huomaamatta, ja hänen tylyt kommenttinsa peliparilleen aiheuttivat kyllä muutaman pään pyörityksen myös minun ja Kudlan välillä. 😅
Erinomaista pohdintaa jälleen kerran. Pari edellistä kautta oli kieltämättä sellainen jahti päällä mentaliteetti ja nälkä menestyä oli käsinkosketeltava. Samaan aikaan kuitenkin ch-kisoissa ja pienemmissä 250-kisoissa oli useasti sellainen tilanne, että olitte yksinkertaisesti top-2 pari turnauksessa ja vasta semeissä tai finaalissa tuli sellainen pari vastaan, että saattoi mennä kummalle tahansa. Siinä oli hyvä kasata voittoja ja itseluottamusta viikosta toiseen.
Nyt huipulla pelataan pelkästään niitä kauden isoimpia turnauksia ja jokainen matsi on ”finaali”. Kyllähän se luo ihan erilaisen painetilan ja tänä vuonna ihan alkukautta lukuunottamatta tietty rentous on ehkä loistanut poissaolollaan matsit on menneet enemmän puristamisen puolelle kun tappiota vältellään voiton hakemisen sijaan. Kauden mantra tuntuu muutenkin olleen sellainen, että kunhan vain sinä saat pidettyä syöttövuorosi, niin voitto on lähellä. Sehän luo ihan kohtuuttoman paineen jokaiseen syöttövuoroosi, jolloin voitto tai tappio on ikäänkuin sinun käsissäsi. Olette kuitenkin tiimi ja se vastuu jakautuu kahtia. Ehkä voisi olla paikallaan vähän välillä sekoittaa pakkaa, muuttaa syöttöjärjestystä, lisätä ripaus omaa luovuutta prosenttipelin joukkoon ja sitä kautta ehkä tuoda myös ilmavuutta ja yllätyksellisyyttä otteisiin. Pysyy vastustajatkin enemmän varpaillaan. Mixtyssä olet kuitenkin näyttänyt jotenkin enemmän itseltäsi ja kehonkieli ei ole ollut ollenkaan samalla tavalla jännittynyt, eli on se peli siellä olemassa. Huipulle on kova työ nousta, mutta siellä pysyminen luo sitten ihan omat haasteensa, etenkin henkisellä puolella. Pelitaidoista se ei teillä todellakaan ole kiinni, mutta tennis on ongelmanratkaisua. Ja uskon vahvasti, että sinulta / teiltä löytyy avaimet ongelmien ja haasteiden ratkaisemiseksi. Mixty ensin kunnialla maaliin, sitten Davis Cupista hakemaan iloa ja onnistumisia. Loppukauden kisoissa sitten koittaa enemmän päästä sisään hetkeen ja pelata vain matsi ja kisa kerrallaan. Tennistähän se lopulta vain on, ja tennistä sinä osaa pelata erinomaisen hyvin. Tsemppiä Harri!
Erinomainen kirjoitus, kiitos! Tämä mixty on kyllä jälleen ollut todella opettavainen kokemus. Muistaa taas mitä tarkoittaa se oma peli. 😎
Neluri meni miten meni ja nyt sit pelataan sekurii. Osa syynä tietty jenkkilän kyläkisan oman maan poikien ja tyttöjen suosiminen pelipäivien suhteen, mut minkäs teet. Ei muuta ku lippu korkeelle ja uudella innolla kohti usopenin toista viikkoa ja sekanelinpelin kiemuroita!
Tsemppiä ja menestystä! 🎾🙂👍
Arvostettavan rehellinen oman tekemisen analyysi. Harvoin tai jopa tuskin koskaan on kotikatsomoonkin välittynyt niin väkevä turhautumisen tunne. Mutta olihan ajoittain myös suorituksia, jotka kertoivat totutusta ja huipulla vaadittavasta osaamisen tasosta. Hyvä niin.
Tason ylläpidostahan tai sen ylittämisestä tulosurheilussa on kyse ja sitä pohdit sinä ja muutamat kommentoijat ansiokkaasti. Siihen vaikuttavia tekijöitä on lukemattomia ja niiden käsittely tietenkin kovin yksilöllistä eikä kaikkiin voi itse edes vaikuttaa. Taustajoukoilla on roolinsa, mutta oma perhe kaikista arvokkaimpina on syytäkin jättää julkihuudon ulkopuolelle.
Enpä usko, että me tennisfanit asettaisimme määräänsä enempi paineita, mutta osaltani ” päätyyn asti”- huutovaaten sijaan toivotan mixtyyn, Splittiin ja syksyn muihin vain perinteiset tsempit!
Kiitos tsempeistä ja hyvästä kommentista. Urheiluun kuuluu ylä- ja alamäet, toivotaan, että tästä mixtystä löytyy uusi kipinä nelurinkin puolelle. Ja Davis Cupista toki myös!
Ekan kierroksen ottelussa Lloydin kanssa tuntui pitkään kateissa ollut tekemisen meininki palanneen ja samaa oli mixtyn eka kierros. Useampi välipäivä on aiemminkin ollut ongelma, niin nytkin. Tuo olkapään hallinnan puutos selittää kyllä osaltaan asiaa (välipäivä vähemmän ja hieronta olisi ehkä jäänyt tekemättä). Iso oli ero toisen kierrosten otteluiden peli-ilmeessä ja hävityn pelin väkinäisyyden jälkeen mixty oli ilahduttavaa katsottavaa. Parksista paistoi kauas turhautuminen ensimmäisen kerran jouduttuaan murretuksi ja ei saanut sitä nyppimistä poistettua naamaltaan, eikä pelistään. Se lupasi sinulle ja Annalle hyvää. Toivottavasti sama ilo jatkuu myös seuraavalla kierroksella. Sen verran hyvältä näyttänyt yhteispeli, että toivottavasti pelaatte yhdessä joskus uudestaankin.
Viime vuosi oli isoa nousua listalla ja tänä vuonna ollut paljon pisteitä puolustettavana. Kun nyt useammassa kisassa pinnasaalis jäänyt huonommaksi, on se listasijoituksen kannalta ollut tietysti huono asia, mutta toisaalta se tarkoittaa sitä, että ensi vuonna on taas mahdollisuus saada niistä parempi pinnasaldo. Aaltoliikettähän se tuppaa olemaan ja kyllä suunta ylöspäin kääntyy, kun on kroppa ja ajatukset tikissä. Tsemppiä!
Osuvaa tekstiä, kiitos! Aaltoliikettähän tässä on kieltämättä vuoden sisään harrastettu. Eikä sitä olisi vuosi sitten ollut ollenkaan pettynyt rankingiin top30 sisällä, täytyy vain muistaa nauttia ja pelata omaa peliä jatkossakin. Puolustustaisteluun ei tässä lajissa parane ryhtyä.
Olipa rehellinen ja hyvä analyysi. Tosiasioiden tunnustaminen on avain muutokseen.
Olette olleet aiemminkin tuossa tilanteessa, kun rankingit ja odotukset nousee niin pelinne menee vaikeaksi. Siitä olette selvinneet aiemminkin ja peli on lähtenyt uudelleen lentoon. Mahdollista se on edelleen, siihen luotetaan!
Todellakin, ymmärretään tilanne ja jatketaan kohti seuraavaa aallonharjaa. 💪
Tuollaista itseruoskimisblogia et ole tainnut joutua aiemmin kirjoittamaankaan. Kuinka pitkä olikaan väli kentältä vihaisena poistumisen ja kirjoittamisen välissä; kiukku ei ainakaan ollut täysin laantunut. Poikkeuksellisen onnahteleva pelihän teillä oli. On aivan liian helppoa sanoa, että näitä sattuu jokaiselle; analysoit kyllä itse & tiimisi kanssa tilannetta puolelta jos toiseltakin. Tällä puolen ruutua vaan jatketaan mukanakulkemista ja kannustamista. Itselleni ei sinällään ole tärkeintä teidän päätyynmeno; jokainen hyvä peli on saavutus ja ilo katsella, mutta jokainen sellainen ei tuo voittoa. Mutta en minäkään voittoja vähättele 🙂 Keep going!
Jep, aika harvoin olen noin tuohtunut ollut matsin jälkeen. Ei edes voitettu mixty välissä auttanut tähän harmitukseen 😅 Mutta nyt tuntuu jo paremmalta. 🙂
Hienosti sinä taas aukaisit pelin tuntemuksia meille! Herätti taas monia ajatuksia.
Pohdintasi ajatuksen harhailusta sai pohtimaan samaa asiaa ehkä hiukan eri sanoin sanoitettuna. Kuinka usein se ajatus meillä ihmisillä pelin sisällä harhaileekin ottelun lopputulokseen, kauan odotetun pokaalin saamiseen ja moneen muuhunkin asiaan. Ennakko suosikkina otteluun lähtiessä paine on vielä suurempi voittaa peli paperilla heikommista pareista. Mitä päässä liikkuukaan, kun tilanne menee tasaiseksi ja voisiko sanoa pelko häviämisestä heikommalla vastustajalle hiipii mieleen? Samalla voitto isosta vastustajasta alkaa nousta vastapuolen ajatuksiin. Meillä ihan tavallisilla pulliaisillakin pienissä kisoissa…ja useimmiten se voittaa joka saa ajatuksensa kummasta tahansa puolesta takaisin seuraavaan palloon ja nykyhetkeen.
En voi edes kuvitella mitä se paine on teidän tasollanne pelatessa. 🤔 Niinkuin hienosti purit ajatuksiasi noista mieleen karkaavista hetkittäisistä ajatuksista. Ne samat ajatukset pyörivät monen urheilijan mielessä myös siinä pienessä mittakaavassa, kun ne teillä pyörivät isommissa ehkä kuten: ”Saadaanko se iso Slami voitto viimein taas Suomeen? Mitä ihmiset ajattelevat, jos ei sitä tulekkaan? Mitä itse mietin jos se rankki laskee? Olenko epäonnistunut?”
Itse olen puhunut itselleni voittamisen tarpeen aiheutetuista paineista, mun kehäkettu supersparrilleni. Hän sanoo aina, että ”miksi sinä otat paineita siitä? Tennis on kuitenkin vain peli.” Ja tottahan se on. 😊
Vaikka useille meille tennistä rakastaville ihmisille tennis onkin elämä… Ei vain peli. Mahdollisuus kehittyä ihmisenä ja pelaajana sen antamien oppimisen lahjojen avulla.
Olen miettinyt myös sitä, että elämä aaltoilee, kuten myös tennis. Elämä aaltoilee hyvien ja huonojen hetkien sykleissä. Samoin kuin tennis. Samoin kuin jokainen kisa. Kuten mietitkin, kuinka me opitaan elämässä pitämään ajatukset niissä positiivisessa asioissa, silloin kun negatiiviset ajatukset hiipivät kalvamaan mieltä sekuntin sadasosaksi tai pidemmäksi ajaksi jonkun virheemme takia? Kuinka me löydetään taistelutahtomme ja uskomme siihen, että se elämä kääntyy hyväksi, kun taivaalta sataa kuraa niskaan ja kaikki tuntuu menevän pieleen vaikka kuinka yrittäisi onnistua? Kuinka me pystytään unohtamaan ne pienet tai suuret negatiiviset ajatukset, että pystymme keskittymään siihen kyseessä olevaan hetkeen ja tenniksen termein seuraavaan palloon, ja nauttimaan tavoitellessamme sen tuomia oppimisen lahjoja? Vaikka ne oppimisen lahjat eivät aina olisikaan vain niitä positiivisia.
Näinä hetkinä itseä on auttanut ajatus… Tennis on kuitenkin on vain peli. Olipa se sitten ammattina tai harrastuksena. 😊 Tämä peli itsessään auttaa kaiken keskittymisen kautta unohtamaan ne elämän muut vastoinkäymiset. Eikä sen suinkaan pitäisi lisätä niitä.
Pystyn samaistumaan paremmin kuin hyvin tämän blogin ja nelinpelin tuntemuksiisi. Sillä juuri viikonlopun kisoissa oltiin hyvin varmasti varmasti ekan erän jälkeen viemässä peliä kotiin. Murtamassa 15-40 tilanteessa vastapuolen syöttöä. Yksi verkkovirhe, en päässyt virheestä tarpeeksi nopeasti yli. Toinen verkkovirhe perään… Söi vielä enemmän… Ja kolmannella geimi vastustajalle. Momentumin muutos, hetken pelko häviöstä ajatuksiin ja taiskassa peli vastustajalle. 🤷
Omaa kisaraporttiani kirjoitellessani pohdin taas virheiden unohtamisen merkitystä. Toki myös etsien virheiden syitä, jottei niitä tekisi uudelleen. Nämä ajatukset toimii mielestäni myös elämässä. Kannattaako meidän jäädä raippaamaan itseämme virheistämme? Voimmeko vain unohtaa ne nopeasti ottaen niistä kaiken niiden tarjoaman opin talteen? Tekeekö niiden tekeminen meistä arvottomampia ihmisiä? Vai kuitenkin vain ihmisiä? Kannaisiko katse kääntää siihen, että jo 2 pelissä pystyin säilyttämään sen keskittyneen taistelutahtoni ja uskoni onnistumiseeni nauttien pelistä. Ja unohtaa se keskimmäisen pelin aallon notkahdus sen tilan suhteen. Samoin kuin unohtaa viimeisen pelin ratkaisseet virheeni ja muistaa, että olipa älyttömän mukavat kisat, vaikka takkiin tulikin ja se kirveli. Ja pitäähän sen vähän kirvelläkkin, jottei samoja virheitä mielellään haluaisi toistaa. 😊
Kaikki meistä tekee virheitä joskus niin elämässä kuin tenniksessäkin. Välillä me voitetaan ja välillä me hävitään… Niin elämässä kuin tenniksessä, eikä se tee meistä yhtään sen arvottomampia ihmisiä. Mutta näinä hetkinä kun ne virheet syö meitä… On ollut hyvä itsestäni muistaa se, että ”tennis on kuitenkin vain peli” ja suhteellisuus virheisiin ja häviöihin saavuttaa oikean mittakaavansa antaen tilaa nähdä ne meidän kaikki hienot onnistumiset. Joskus oppimisen lahjojen tarkoitus paljastuu vasta vuosien päästä ”kurakauden” jälkeen. 😊
Tällä ”lyhyellä” pohdinnallani pohdinnastasi halusin sanoa, että turha jäädä miettimään häviötä tai virhettä. Meistä teidän faneistanne olette aivan yhtä huippuja edelleen, vaikkei yhtä hurjaa menestystä tänä vuonna tulisikaan! Se pelistä nauttimisen ja siihen keskittymisen fiilis on teillä jo olemassa, se näkyi edellisessä pelissä vaikean vaiheen jälkeen. 💪🔥 Se aaltoilee ennen pelistä toiseen kestämistään niin kauan, kunnes se on opettanut sen minkä sen ”tehtävänä on opettaa”. 😊 Arvostelijoita löytyy aina. Ne voi jättää ihan omaan arvoonsa. On niin paljon helpompi kertoa kuinka olisi pitänyt tai pitäisi toimia tai pelata. Harvasta heistä olisi kuitenkaan pystynyt niissä paineissa toimimaan puoliksikaan yhtä hyvin kuin te olette pelimme pelanneet! Joten lippu korkealla kohti uusia voittoja… Tai häviötä. Muistaen, että olette kummassakin vaihtoehdossa meidän silmissämme ihan yhtä huippuja!!! 💪🔥 Vamos! 🔥🔥🔥
P.s: Tsiisus, että Danilina on sähäkkä pakkaus! Hänestä tuli heti ensi hetkestä lähtien mun uusi mentaali-idoli. 😳Hurjan hienoa seurata teidänkin harmonista tiimiänme kentällä. Heliölina on syntynyt Heliöpoolin rinnalle! 😁💪🔥🎾 Toivottavasti pääsette jatkossakin pelaamaan kisoja yhdessä! 😊 On taas mitä kiikkustuolissa huivini kanssa joskus mietiskellä. ”Mä muistan, kun näin Heliölinan ekaa kertaa kentällä ja se tiimi todella toimi! 🔥” Ehkä vielä yhden uuden nimmarin kera. 🤫😂
Suurkiitokset tästä kirjoituksesta, olen lukenut sen nyt pariin kertaan, ja on kyllä todella osuvaa tekstiä. Armollisuutta ja uskoa tulevaan, aaltoliikettähän urheilu aina on. Kiitos!
Ei muuta kuin katse eteenpäin. Täällä ollaan tukena. Tsempit.
Kiitos kirjoituksesta taas Harri ja tsempit illan peliin! Vedittekö muuten erityiset Mixty-treenit sunnuntaina esim jotai toista paria vastaan kun molemmilla keskittyminen siinä vai treenasitteko esim Lloydin kanssa normaalisti?
Sunnuntaina ei tosiaan omaan ohjelmaan mahtunut treenejä ollenkaan. Mutta tuntui tuokin aika hyvin toimivan. 🙂 Lloyd suuntasi sen sijaan heti tappion jälkeen kotiin.
Harri, sun pelejä on ollut ja on hienoa seurata. Jännitystä on riittänyt kotikatsomossa. Upeita voittoja ja katkeria tappioita tietysti myös. Ja ihan vaan vertailun vuoksi, jos Harrin ja Empun matsit pelataan yhtä aikaa, tabletti kääntyy Harri-kanavalle.
Kaikella ystävyydellä palaan vielä syöttämiseen. Tiedän, että olet Suomen fiksuin huippu-urheilija, tuotantotalouden diplomi-insinööri Aallosta. Ymmärrät tilastoja, sattumanvaraisuutta ja todennäköisyyksiä. Siksi mua on vaivannut se, että ykkösen prosentti on tasaisesti 50, matsista toiseen, eikä prosentti ole näyttänyt kehittyvän kahden vuoden aikana. Sulla on toki paremmat tilastot, mutta iso kuva lienee mainitsemani. Tästä olen kirjoittanut aiemminkin, mutta yritän vielä yhden kerran.
Syöttäjä valitsee prosentin. Valinnan pitää olla tietoinen. Ja valitun prosentin mukaan sitten syötetään. Vielä rautalangasta: tykkisyöttö 220 km/h kulmaan johtaa nollaan prosenttiin, kakkossyötön tyyppinen syöttö johtaa 90+ prosenttiin. Nyt tiiminne tiedostamaton (?) valinta (?) on ollut 50%. Ei se tietenkään tavoite ole ollut, mutta se on suunnilleen ollut toteuma. Onko mukana toiveajattelua tms, tyyliin ”tänään syöttö kulkee …”, ”harjoituksissa pamautin viisi ässää peräkkäin”. Toki sulla on tarkat tilastot kaikesta, ja mulla ei.
Joka tapauksessa, toi 50% johtaa siihin, että vastustaja pääsee täräyttämään jatkuvasti kakkossyöttöihin. Ja monasti tietysti yhden geimin sisällä kuudesta syötöstä kakkosia on neljä. Prosentilla 65 tilanne muuttuu oleellisesti. Kakkosia tulee paljon vähemmän ja tuplien riski pienenee. Toisaalta taas ykkösen agressiivisuudesta pitää ottaa pois! Kumpi vaikuttaa enemmän? Uskallan väittää, että 65% antaa paremman tuloksen. Ja tietysti palauttajan kyvyt vaikuttavat tietoiseen prosenttiin. Olivetille kannattaa syöttää isolla prosentilla, kun mikään ei tule takaisin. Samoin sekurissa. Huippupalauttajalle pitää ehkä syöttää rahtusen agressiivisemmin, mutta vain rahtusen!
En kuvittele tässä keksineeni mitään uutta. Kyllähän tämä kaikki on sun tiimin tiedossa. Joskus vaan voi käydä niin, että tiimi ei näe metsää puilta. Mentaliteetti on ”citius, altius, fortius”. Lisää kaikkea! Lisää voimaa, lisää terävyyttä, nopeammin … Ajatus vähemmän agressiivisesta ykkösestä on stigmainen. Se kuulostaa valjulta, luovuttamiselta … Mutta, entä jos se johtaa parempaan kilpailukykyyn? Itse asiassa kysymyksessä on”prosenttitennis”, ja prosenttikin on tiedossa, 65% :). Skupskin ja Koolhofin peli näyttää aika pliisulta, mutta siellä ne listojen kärkipaikoilla keikkuvat. Kaikessa tekemisessä prosentit ovat korkealla. Aina joskus tulee pataan, mutta useimmiten voitto.
Tässä kaikessa on mukana hurjasti psykologiaa ja tunnetta. Moni jäätyy kovassa paikassa, sinä et.
Paketti on hyvässä iskussa. Sörvi ratkaisee. Make it or break it -tilanne.
Ja vielä loppuun: Olivetti-matsi jäi Harria kirvelemään. Edellisen matsin Olivetti pelasi Sukkaa vastaan. Sukan ja Isnerin peliuran viimeiseksi jäävä ottelu. Vika erä kivasti 6-5 30-0. Sukka syöttää, hölmöilee breikiksi ja hölmöilee vielä MTB:n Olivetille. Sellaisiin tunnelmiin päättyi sekä Sukan että Isnerin koko ura!!! Harrilla sen sijaan ura jatkuu, ja voittoja on tulossa roppakaupalla!
Kiitos paneutumisesta syöttööni, onhan se varmasti yksi meidän tiimimme tärkeimpiä osa-alueita. Yleensä, kun syöttöni kulkee, niin tuloksia tulee.
Mutta vähän täytyy tarttua tuohon ykkösen prosentin haukkumiseen, sillä se on kyllä tänä vuonna ollut selvästi aiempaa parempi. Ihan tietoisesti on tuotu ykkössyöttööni lisää kierrettä, jotta prosenttia saadaan ylöspäin, tavoitteen ollessa juurikin 67%. Mutta ei sitä voi tietenkään löysälläkään ykkösellä pärjätä. Tarkistin edellisten brittien tilastoimien matsieni ykkösen prosentit ihan suoraan raakadatasta, ja ne ovat tällaiset:
50% vs Galloway/Olivetti
64% vs Melo/Peers
63% vs Purcell/Rublev
65% vs Hurkacz/Pavic
79% vs McDonald/Shelton
73% vs Dellien/Pella
63% vs Middelkoop/Mies
71% vs Ivashka/Popyrin
72% vs Erler/Miedler
72% vs Frantzen/Jebens
61% vs McDonald/Tiafoe
74% vs Peers/Lammons
57% vs Auger-Alliassime/Shapovalov
55% vs Hurkacz/Shelton
80% vs Molteni/Gonzalez
81% vs Ram/Salisbury
56% vs Nys/Zielinski
Ja kas vain, keskiarvoksi tulee juuri 66,8%
Olen siis viimeisen noin puolen vuoden aikana onnistunut siinä, että ykköseni prosentti on keskimäärin juuri se mitä halutaan, mutta tulokset ovat silti olleet vaisuja. Onkohan tuo ykkösen varmistelu sittenkään se oikea kehityskohde? Kontrasti on aika iso vaikkapa US Openin mixtyihin, jossa olen syöttänyt enemmän ”vanhaan malliin” monipuolisesti ja ajoittain urku auki, ja jotenkin tuntuu, että saan tällöin syötölläni paljon enemmän aikaiseksi.
Prosenttisyöttämisellä avaimet annetaan aina hieman enemmän vastustajien käsiin. Ja siinä olen kyllä epäonnistunut, että huonoja ykkösiä tulee monesti liian monta samaan gameen sitten kuin yksi huonompi syöttövuoro osuu kohdalle.
Pohdinnan paikka varmasti tämä joka tapauksessa on, joten siinä mielessä kiitos, että otit asian esille!
Pahoittelen ja nostan käden pystyyn virheen merkiksi. Hyvä, että data on olemassa ja sitä seurataan. Prosentti on juuri hyvä!
Virheet ja epäonnistumiset ovat osa oppimisprosessia eli periaatteessa virheet ovat välttämätön osa kohti onnistumista. Se joka osaa oppia ”virheistä” eli yrityksistä onnistuu parhaiten. Joten henkilökohtaisesti en kannata virheiden unohtamista ja piilottamista maton alle, vaan pikemminkin niiden analysointia. Jokainen yritys, huono tai hyvä on uusi askel kohti parempaa onnistumista ja haluamaansa päämäärää.
Minkälaiset tunnelmat Lloydin kanssa tällä hetkellä? Näkyykö lisääntyneet häviöt henkilökemioissa?
Ihan minusta hyvät tunnelmat Lloydin kanssa ovat edelleen. Ei häviäminen toki ikinä kivaa ole, mutta Lloyd suhtautuu niihin yleensä hyvin rationaalisesti, joten katseet eteenpäin jatketaan kohti loppukautta. 💪
JEE! Heliölina!