Saint-Tropez CH125 – Ensimmäinen ottelu torstaina

Davis Cupin hurmoksesta on pikku hiljaa siirrytty taas takaisin hieman tavallisempaan kisaviikkoon. Olosuhteetkin ovat hieman edellisviikosta muuttuneet, mutta onneksi itseluottamus on varmasti kunnossa ja into pelata korkealla. Edes tämän päivän sateet eivät juurikaan innostusta vieneet, aloitamme nyt vain päivää myöhemmin nämä kisat Saint-Tropez’ssa, kun vastaan tulee intialaispari Nedunchezhiyan/Raja.

Lensin muun joukkueen kanssa yhtä matkaa kotiin päin Splitistä sunnuntaina aamulla, ja vaikka yöunet jäivätkin aika vähiin, niin tunnelma oli varsin korkealla. Lauantai-ilta venähti yllättävän pitkäksi ihan pelkästään myöhäisten peliaikojen ja matsien jälkeisten pakollisten mediatilaisuuksien myötä, mutta ehdimme sentään joukkueen kanssa kohottaa yhdet lasilliset hotellilla omassa loungessamme.


Minulla olisi ollut mahdollisuus matkustaa Splitistä myös suoraan seuraavaan kisaan Ranskaan, mutta sen verran on jäänyt vähiin käynnit kotona, että priorisoin nyt vuorokauden perheen kanssa lyhyemmän matkustuksen edelle. Olin joka tapauksessa suunnitellut sunnuntain lepopäiväksi, ja kun Saint-Tropezin sääennuste lupasi maanantaillekin paljon sadetta, niin vaihdoin vielä viime hetkellä lentoni Helsingistä Nizzaan maanantaiaamusta maanantai-illalle. Sai vielä vähän ekstra-aikaa kotona, eikä tarvinnut lentää välilaskulla, vaan pääsi suoraan Norwegianilla.

Saint-Tropez sijaitsee isompien lentokenttien kannalta vähän hankalassa paikassa, sillä Nizzasta matkaa on noin 1,5 tuntia ja Marseillesta 2 tuntia. Kisa ei noin pitkälle matkalle järjestä kuljetusta, joten päätin turvautua vuokra-autoon. Saapahan samalla myös vapauden liikkua kohteessakin hotellin, treenikenttien, pelikenttien ja muiden paikkojen välillä omaan tahtiin. Hieman on ollut auton kanssa kuitenkin jo vaikeuksia, sillä heitin epähuomiossa matkalla lentokentältä Saint-Tropeziin auton avaimet take-away ruokailun jälkeen roskien mukana jäteastiaan, minkä lisäksi parkeerasin maanantai-iltana auton tennisklubilla sellaiseen paikkaan, ettei sieltä päässyt ennen seuraavaa päivää pois, kun samalla parkkipaikalla yönsä viettävät paikallisbussit olivat onnistuneet motittamaan minut täydellisesti. 😅


Jos autoilun kanssa on ollut pientä säätöä, niin majoituksen suhteen ei voi sanoa samaa. Kisa majoittaa pelaajat moneen eri hotelliin Saint-Tropezin alueella, mutta tämä Airelles-hotelli mihin Lloydin kanssa muutaman kaksinpelin kärkimiehen kanssa päädyimme on kyllä aivan timanttia. On sitä uran aikana ehtinyt monenlaisessa ja aika tasokkaissakin hotelleissa olemaan yötä, mutta nyt mentiin kyllä kirkkaasti ihan kärkeen. Palvelu on ollut aivan priimaa, ruoka maailmanluokkaa ja jokainen yksityiskohta hotellissa niin viimeistelty ja hyvin mietitty kuin vain olla ja voi.



Challenger-kisojen nelinpelit alkavat nykyään aina aikaisintaan tiistaina, ja kun sain vahvistuksen keskiviikkoaloitukselle jo etukäteen, saatoin sopia hyvät pari harjoitusta tiistaille. Lloyd halusi treenata vain kerran, mutta sain seuraa offsitelle eli toiselle tennisklubille ensin britti Joshua Parisista, minkä jälkeen pääsimme illalla pelaamaan treenipisteitä varsinaiselle kisapaikalle Lloydin kanssa Johnson/Patten -parin kanssa. Tuuli ja aurinko olivat taas viikon sisätenniksen jälkeen muistuttamassa siitä, että ulkotenniksessä on omat haasteensa, mutta kentän nopeus tuntui onneksi melko samalta kuin aikaisempina viikkoina, joten lyönnin ajoitus löytyi kyllä nopeasti. Babolatin pallot eivät tosin ikinä ole kuuluneet suosikkeihini, mutta ihan kohtuullisesti niihinkin löytyi jo tatsia.


Tänään keskiviikkona oli tarkoitus sitten päästä tosipeleihin, mutta aamun ensimmäisiä matseja ehdittiin pelata vain alle tunti ennen kuin sateet vesittivät päivän pelit. Ehdimme Lloydin kanssa juuri viimeistellä aamubollauksemme, joten ihan ilman treeniä emme jääneet, mutta oli se silti hyvä käydä vähän kuntosalin puolella tekemässä terävää voimatreeniä päivän aikana, ettei tämä ihan pelkäksi odotteluksi päivä mennyt.

Huomiselle torstaillekin sääennuste näyttää hieman epävakaiselta, mutta toivottavasti edes joitakin matseja päästään pelaamaan. Keinovalot ovat pelikelvolliset vain keskuskentällä, mikä hieman rajoittaa tekemistä, mutta kunhan perjantaina ja lauantaina kirkastuu kunnolla, niin eiköhän kisa saada ihan normaalisti pelattua loppuun asti. Pitää vain jaksaa pysyä kärsivällisenä ja olla kunnolla hereillä sitten, kun matsit alkavat.

Lähdemme tähän kisaan ykkössijoitettuina, mutta mukana kaaviossa on paljon sadan joukkoon rankattuja vastustajia eli kovatasoinen challenger on kyllä kyseessä. Heti ensimmäisistä vastustajistamme Nedunchehiyan on yksi heistä, ja vaikka hänen parinsa Raja onkin varmasti jo parhaat pelinsä urallaan pelannut, niin ei kokemus ikinä huono asia ole. Tietyllä tavalla nelurilegendan asemassa oleva Raja on ollut vastapuolella muutaman kerran aikasemminkin ja kerran yli kymmenen vuotta sitten jopa parinani Pekingin CH-kisassa, mutta vasenkätinen Nedunchezhiyan on minulle ihan uusi vastus. Ja kyllähän tuo aina jotenkin tuo uutta mielenkiintoa matsiin.

Muutenkin on ihan kiva päästä taas pelaamaan yhdessä Lloydin kanssa muutaman viikon tauon jälkeen. Moni pikkuasia tapahtuu niin paljon luonnollisemmin ja päätökset syntyvät kuin itsestään, kun on tuttu kaveri vierellä. Ja Lloydillakin on alla hyvä parin viikon treenijakso, joten olemme kumpikin varmasti hyvässä pelivireessä loppukauden rutistusta ajatellen. Annetaan siis palaa ja muistetaan edelleen myös nauttia pelaamisesta. 😊

11 thoughts on “Saint-Tropez CH125 – Ensimmäinen ottelu torstaina

  • Tavallaan varsin huvittavaa, että päätätte valita pelata vähän pienemmän kisan, mutta sitten päädyt ainakin majoituksen osalta paremman väen elokuvaan. Nyt pitää vaan pysyä kisassa mukana koko viikko, niin saat nautiskella pidempään. Vähän tässä jännityksellä odottaa, että miltä teidän tekeminen taas yhdessä Lloydin kanssa näyttää, mutta jospa se alkaa jo huomenna selviämään.

    • Jep, taitaa kisapaikka Saint-Tropezkin olla vähän paremman väen suosima kohde. Eli kelpaa täällä meidän olla koko viikko, toivottavasti huomenna saadaan pelit kunnolla käyntiin!

  • I wish you guys all the best! ❤️
    And of course you deserve that wonderful hotel 😍

  • Olisiko tuo viimeaikainen menestys mahdollisesti vaikuttanut osaltanne majoitustarjontaan…😉

  • Todella upeat puitteet. Harmi vaan nuo sateet, ne aiheuttavat aina turhaa viivettä ja kyttäilyä aikatauluihin, mutta ulkotennis on tätä.
    Ykkössijoitettuna ei kannata ottaa ennakkosuosikin paineita. Mukavaa tennisviikkoa ja tsemppiä peleihin.🎾

    • Kiitos! Hyvin lähti ainakin käyntiin, nautitaan toivottavasti ihan viikon loppuun asti. 🙂

  • Vakuuttava voitto ekalla kierroksella. Tsemppiä vielä loppukisaan!

    Ja majoituksen osalta näyttää siltä, että olisitte Sean Conneryn tähdittämän Bondin puitteissa 🙂

    • Kiitos! Joku 70-luvun hienostoleffa tuli minullekin kieltämättä hotellin puitteista mieleen. Ei kuitenkaan ollenkaan hassumpaa tällainenkaan. 🙂

Comments are closed.