Vakuuttavalla voitolla laitettiin kisat käyntiin Saint-Tropez’ssa, vaikka sateiset säät ovatkin sotkeneet kisan aikataulua melkoisesti. Ensimmäisen kierroksen matsi oli pelillisesti jopa tiukempi kuin lukemat antavat ymmärtää, mutta kyllä me parempia olimme kuitenkin lopulta joka tapauksessa. Tarkoitus oli pelata nyt torstai-iltana vielä toinenkin kierros, mutta jälleen sataa eli perjantaina vasta jatketaan. Vastaan tulee pari Martos-Gornes/Verbeek.
Saint-Tropez ei välttämättä ole tunnettu kovin sateisena paikkana, mutta tälle viikolle on nyt osunut pari vetisempää päivää. Eilen saatiin pelattua vain muutama neluri myöhään illalla, eikä tänäänkään matseja taideta saada pelattua ollenkaan niin kuin oli suunnitelmissa. Aamulla pelit päästiin aloittamaan pari tuntia myöhässä ja nyt viiden tienoilla alkoi taas siis sataa. Kosteassa kelissä ilman auringon paistetta kentät kuivuvat todella hitaasti, joten parin tunnin tauko on heti tiedossa jos vähänkään taivaalta ripottelee.
Tänään aamulla herätessä olikin jo aika nopeasti selvää, ettei matsimme pääsisi alkamaan kello 10 kuten aikataulussa sanottiin. Yhdeksän jälkeen oli hetken aikaa kuivaa, ja kun kisan johdolta ei mitään uutta aloitusaikaa saatu tietoomme, niin pakko oli kymmeneksi ajella varmuuden vuoksi kisapaikalle katsomaan tilannetta. Pieni uusi kuuro kuitenkin teki selväksi, etteivät pelit vielä hetkeen pääsisi alkamaan. Pikkuhiljaa kenttä kuitenkin alkoi kuivua, joten saimme Lloydin kanssa ensin varovasti vartin verran bollattua hieman ennen kahtatoista ja pian sen jälkeen pääsimme aloittamaan ottelun.
Itse matsi lähti meiltä erinomaisesti käyntiin, sillä saimme heti 1-1 -tilanteessa murtopallon Rajan syötössä. Emme oikein osanneet Lloydin kanssa päättää kumpi ottaisi 40-40 -tilanteessa syötön vastaan, joten päätimme palauttajan ihan puhtaasti arpomalla, ensimmäistä kertaa minun urallani. 😁 Kunnia osui minulle, enkä perääntynyt, vaan latasin urku auki rystypalautuksen linjasta läpi. Aikainen murto teki hyvää, ja kun saimme vielä otettua tuplamurron 3-1 -tilanteessa Nedunchezhiyanin kaksoisvirheen avustamana niin ensimmäinen erä alkoi olla taputeltu. Lloyd joutui kyllä vielä pelastamaan kaksi murtopalloa 4-1 -johdossamme, mutta 5-2 -tilanteen pitoni oli kliininen.
Toisessa erässä vastustajat palauttivat pari tosi hyvää palautusta Lloydin syötössä 0-1 -tilanteessa, mutta erinomainen kurotusvolleyni 40-40 -tilanteessa toi meille pidon. Ja kun seuraavassa Rajan syötössä löysin jälleen mahtavan rystylinjapalautuksen no-ad -pisteeseen, niin pääsimme murrolla edelle toisessakin erässä. Vastustajilla oli murtopallo myös minun syöttövuorossani 2-1 -johdossamme, mutta vahva ykkösvolley kentän pinnasta oli Nedunchezhiyanille liian vaikea palautettavaksi. Identtisesti ensimmäisen erän tapaan otimme kuitenkin jälleen tuplamurron 3-1 -tilanteessa makoisan verkkokikkailupisteen jälkeen, eikä tuon jälkeen voittajasta ollut enää epäselvyyttä. Loppuun vielä pari hyvää pitoa ja matsi kotiin vajaassa tunnissa 6-2, 6-2. 💪
Loppulukemat olivat siis aika selvät, mutta varsinkin toinen erä olisi kyllä voinut kääntyä alussa toiseenkin suuntaan, ellei pelaamisemme erityisesti 40-40 -tilanteissa olisi ollut erittäin hyvää. Käytimme itse kaikki neljä murtopalloamme koko ottelussa, kun taas vastustajat eivät käyttäneet yhtään, vaikka heillä oli niitä jopa meitä enemmän, viisi kappaletta. Pelaamisemme oli noissa tiukoissakin paikoissa ihailtavan rentoa, ja uskalsimme hakea itse ratkaisuja sen sijaan, että olisimme toivoneet vastustajien virheitä. Varsinkin nuo pari rystypalautustani murtopalloissa olivat timanttia.
Eikä pelaamisessa nyt noin muutenkaan ollut moittimista. Syöttötilastot olivat kohdallaan, palautuspeli pysyi koko ajan aggressiivisena ja syöttäjän partnerina toimiminen oli eleettömän tehokasta. Toki pienet tuulenpuuskat aiheuttivat pari turhaa virhettä verkkopelissä, mutta kompensoimme niitä kyllä monella huippusuorituksella. Kaiken kaikkiaan erittäin hyvää tekemistä siis.
Tällaista pelaamista saa mielellään esittää myös jatkossa, miksei jo heti huomenna, kun vastaan asettuu pari Martos-Gornes/Verbeek. Kumpikin on minulle tuttu entuudestaan, Verbeekin kanssa olen jopa voittanut yhdessä CH-kisan muutama vuosi sitten. Kahden vasurin kohtaaminen kerralla ei ole ihan jokapäiväistä, mutta luulisi ainakin palautuksissa pääsevän parempaan rytmiin kuin yleensä vasureita vastaan. Ja toivottavasti myös vahva perustasomme tulee huomisessa matsissa esille.
Otteluohjelmaa perjantaille ei ole vielä julkaistu, mutta todennäköisesti ohjelmassa on aamualoitus, sillä tarkoitus olisi pelata myös semifinaali myöhemmin samana päivänä. Vamos!
Ensi kerralla ottakaa paras kolmesta sakset-kivi-paperi, niin yleisökin pääsee jännäämään, kumpi palauttaa noAD:ssä. 🙂
Hehheh, nyt tyydyttiin vaan arpomaan oikein-väärin mailalla. KPS olisi kyllä katsojalle viihdyttävämpi 😅
Olittehan te pelillisesti varsin selvästi parempia, mutta kieltämättä lukemat olisivat voineet olla paljon tiukemmat. Voititte kaikki ratkaisupisteet ja marginaalit oli kivasti teidän puolella. Lloyd oli ehkä jopa flegmaattisempi kuin yleensä. Muutama aivan huippusuoritus, mutta muuten näytti, että ei hän oikein syttynyt missään vaiheessa. Mutta tuo tuli ihan rutiinilla kotiin. Hyvältä teidän yhdessä toimiminen kuitenkin näytti, joten kaikki vaikuttaisi olevan kunnossa.
Mietinkin, että arvoitteko palauttajan ekassa murtopallossa. Näytti, että Lloyd yritti haastaa asiaa vielä häviön jälkeenkin. =D Sen verran hyvin sinun palautus kulkee, että ehkä huomenna ei tarvitse arpoa, vaan sovitte, että sinä otat. Ottamisesta puheen ollen, niin verkolla otit tänään pari semmoista venytystä, että minulla vihlaisi selästä.
Mikä pakko järjestäjillä on puskea huomenna puolivälierät ja välierät läpi? Eikö turnaus kuitenkin sunnuntaihin jatku? Tsemppiä urakointiin, jos se huomenna sitä tarkoittaa.
Jep, sopivan rutiinivoitto niin ei Lloydinkaan tarvinnut sen kummemmin hötkyillä. Hänelle tällaiset pelit ovat monesti niitä parhaita. Pystyy keskittymään prosessiin ja juurikin esim. kurotusvolleyn kehittämiseen. Ja varmaan minun kannattaa tosiaan palautuksia ottaa jatkossakin.
Challengereissä nelurifinaalit pelataan lähtökohtaisesti lauantaisin. Sen takia yritetään huomenna varmaan pelata kaksi kierrosta. Meillä olisi myös nuoremman pojan ristiäiset ohjelmassa kotona sunnuntaina, joten siinäkin mielessä olisi ihan kiva saada kisat lauantai-iltaan mennessä pakettiin… 😬
Huomenna perjantaina kaksi ottelua iltapäivällä käytännössä peräkkäin, jos sateet suovat. Paljonko nelinpelissä onkaan tuon ”sopivan levon” pituus otteluiden välissä?
On kyllä kieltämättä aika kinkkinen otteluohjelma perjantaille. Kisan supervisorilla on vaikea palapeli koottavaksi, kun sekä kaksin- että nelinpelissä on vielä samoja miehiä mukana, minkä lisäksi kenttä 5 ei sovellu nelurin pelaamiseen, koska lamppupylväät ovat liian lähellä reunoja, ja lisäksi vain keskuskentällä on kunnon keinovalot, joilla peliä voidaan jatkaa kello 19 jälkeen.
Meidän puolella nelurikaaviota on mukana sekä Brouwer että Mayot myös kaksinpelissä. Jos Mayot voittaa sekä kesken olevan kaksinpelin toisen kierroksen matsinsa (jolloin pelaa myös kaksinpelin kvartsin) että nelurin kvartsinsa, ei nelurin semiä voida pelata enää perjantaina, koska pelaajalle voidaan laittaa maksimissaan kolme ottelua päivässä. Browerilla ei onneksi ole samaa ongelmaa, koska hän sai toisen kierroksen kaksinpelinsä tänään jo pelattua. Mutta on siinä lepoajoissa ihmettelemistä.
Kaksin- ja nelinpelin osalta minimilepoajoissa ei ole eroa. Toki supervisor monesti on hieman anteliaampi kuin sääntöjen minimi, mutta tässä joka tapauksessa suora lainaus ATP:n sääntökirjasta lepoajoista:
Whenever it is necessary to schedule a player to compete in more than one
match in the same day, a player shall be given the following minimum rest
periods (other factors may result in more time being authorized) unless he is
in a singles and doubles finals to be played consecutively:
i) If he has played less than 1 hour
Outdoor 30 min rest
Indoor 30 min rest
ii) If he has played between 1 and 1 1/2 hours
Outdoor 1 hr rest
Indoor 45 min rest
iii) If he has played for more than 1 1/2 hours
Outdoor 1 1/2 hr rest
Indoor 1 hr rest
iv) If play has been interrupted for thirty (30) minutes or more because of rain
or other warranted delay, the length of match time would be assessed
from the moment play resumes after the delay.
v) If play is interrupted for less than thirty (30) minutes, match time would be
considered continuous from the moment the first ball of the match was
put into play
Kiitos tästä selvityksestä! (ja myös kysymyksestä)
How inconsiderate of the schedulers to make you play twice today and miss Afternoon Tea 🫖 on the Terrace at the Hotel. 😁 It rained anyway. 🌧️I imagine the hotel (Château de la Messardière) was a favourite haunt of Hollywood Stars in the 1950s, Grace Kelly, Cary Grant et al. According to the hotel’s instagram there are 2 grass tennis courts, that’s preparation for Wimbledon 2024 sorted. 💅😉
As you say the match was closer than the score suggests but you won the important points.👏 There were some lovely rallies at the net where all 4 of you were involved. Hopefully better weather tomorrow. 🤞
Haha, yeah they have a pretty decent lunch buffet at the hotel too which we missed again. 🤗 Maybe next year then!
And there were some very nice volley exchanges in the match indeed. Too bad I can’t seem to find the video of the 2nd set anywhere as the stream on ATP website only shows the 1st set. 🫤
Moro! Löytyykö sulta kikkaa mitä itse teet jos nukut esim huonot yöunet ja väsyttää maan perrrrrkeleesti/ energiatasot vaan todella alhaalla ja samana päivänä pitäisi vielä pelata niin miten saat sen väsymyksen tavallaan pois? Teetkö extrana jotai liikunnallista ennen peliä? Tiedät varmasti about olotilasta mistä puhun
(päiväunet ei ole vastaus 😉) ja tsemit seuraaviin peleihin
Onhan toi tuttu tilanne valitettavasti vatmaan jokaiselle. 🙄 Esimerkiksi eilen torstaina yöunet olivat jostain syystä tosi huonot, alle 5 tuntia, mutta psykologin kanssa on näitä käyty läpi ja todettu, ettei yksi huonosti nukuttu yö juurikaan laske pelikykyä. Eli turha stressaaminen vähistä unista kannattaa ainakin jättää pois.
Toinen kikka mitä käytän matseissa on kofeiini. En juo kahvia tai kolaa tai muita kofeiinijuomia ollenkaan, mutta matseihin otan kofeiinishotin tai -geelin. Saa tosi hyvän buustin terävyyteen ja piristyy isosti. 💪
Jopa näyttää ottelukaavio hauskalta, Semifinaali pelataan ennen neljännesfinaalia sillä se on kolmantena otteluna kentällä 5 kun QF on neljäntenä kentällä 6! Joutuu järjestäjät kyllä venymään, kuten pelaajatkin.
Toki vitosella on 2 kpl kaksinpelejä jotka venähtävät pidemmiksi.
Mutta edelleen olen sitä mieltä että Harri tarvitsee jonkun poikkeaman normaalirutiiniin jotta syttyy kunnolla pelaamaan, kuten yöllisiä herätyksiä turnausmatkalle tai ottelutoimistossa tavatun partnerin. Tai auton avaimet roskikseen…
Jep, on otteluohjelmassa kyllä tälle päivälle ihmeteltävää. Vitoskentällä ei neluria voi edes pelata väärissä paikoissa olevien lamppupylväiden takia, joten kai tuo SF-matsi on ohjelmassa vain placeholderina ja siirretään sitten oikealle paikalleen, jos matsi voidaan pelata. Kello 19 jälkeen keskuskenttä on vielä kaiken lisäksi ainoa kenttä, jossa valot riittävät…
tsemppiä peleihin ja toivottavasti finaaliin! hienon hotellin concierge varmasti osaa auttaa matkustusplan A B ja C:ssä😄