Metz ATP250 QF, Heliövaara/Mies – Blanchet/Martineau 6-4, 7-5

Pelit jatkuu ja semifinaali odottaa! Tämän päivän matsi oli pisteen päässä vielä selvemmästä voitosta, mutta vastustajien toisen erän lopun takaa-ajo teki ottelun lopusta vielä jännän. Hienosti hoidimme kuitenkin tuon tiukan paikan, ja pelaamme perjantaina illalla siis finaalipaikasta saksalaisparia Jebens/Frantzen vastaan.

Pelasimme ensimmäisen kierroksen matsimme tiistaina, joten keskiviikkona haettiin vain tuntumaa treenikenttään. Reilun tunnin aamupäiväsessio riitti hyvin, minkä jälkeen ehti vielä kuntosalille ja iltapäivällä ihmettelemään tyttären kanssa paikallisen eläintarhan eläimiä. Tuntuu olevan jo suorastaan tapana käydä hänen kanssaan eläintarhassa aina uudella kisapaikalla. 😊


Tänään vuorossa oli kuitenkin taas matsipäivä, ja lähdimme kentille Andreaksen kanssa heti aamusta, jotta ehdimme lyömään lyönnit keskuskentällä läpi sekä syömään vielä lounaan ennen klo 12 alkanutta matsiamme. Kisan jännittäjä oli vähän jostain syystä sählännyt, eikä minun mailani ollut valmiina ja Andreaksenkin jännitys tuntui erikoisen löysältä, mutta onneksi kokemuksen tuomalla rauhallisuudella tuostakin selvittiin.

Vastustajat syöttivät hyvin ottelun alussa, mutta koko ajan oli sellainen tunne, että jossain vaiheessa pääsisimme kyllä paremmin mukaan. Andreas selvitti murtopallon 3-3 -tilanteessa ja minä kaksi kappaletta 4-4 -tilanteessa, kunnes sitten 5-4 -johdossamme iskimme palautuksiin. Hieman onnekaskin pokapalautukseni eräpallossa tuli sopivaan paikkaan, mutta kyllähän sitä kaikki omaan suuntaan pomppivat pallot otetaan aina vastaan. 😊

Toisessa erässä olimme palautuksissa jälleen hyvin mukana varsinkin Blanchet’n syötöissä ja saimmekin murron 2-1 -tilanteessa. Matsin olisi pitänyt päättyä minun syöttövuorooni 5-3 -tilanteessa, mutta kahdesta ottelupallostamme huolimatta vastustajat ottivat tuohon kohtaan ottelun ainoan murtonsa. Hyvin he kyllä tuon gamen palauttivat, mutta ykkössyöttö olisi kyllä saanut minulta tippua kenttään edes jommassakummassa matsipallossa.

Vastustajat saivat hetkellisesti momentumin käännettyä, mutta onneksi pari hienoa pistettä Andreaksen syöttövuorossa 5-5 -tilanteessa pitivät meidät kuitenkin edellä. Ja 6-5 -tilanteen palautusgameen meiltä löytyi sitten oikeaan paikkaan vahva tasonnosto. Muutama hienosti pelattu piste, ja lopulta 40-40 -tilanteessa pokapalautukseni tuli jälleen melko sopivaan paikkaan. Jouduin kuitenkin lyömään vielä tosi vaikean puolivolleyn seuraavana lyöntiä, mutta kun siitä selvittiin, niin Andreaksella oli kaikki aika maailmassa viimeistellä kämmenensä linjaa pitkin tyhjään kenttään. Ottelu siis meille lukemin 6-4, 7-5.


Oli lopulta ehkä jopa ihan hyvä juttu, että jouduimme toisessa erässä vähän tiukalle lopussa. Matsi ei mielestäni ollut meiltä mitenkään täydellistä suorittamista, ja liian helppo voitto tuosta huolimatta olisi saattanut luoda ehkä vähän valheellisen hyvänolontunteen seuraavalle kierrokselle. Nyt saimme kuitenkin muistutuksen siitä, että tarkkana pitää olla loppuun asti. Palasimme vielä matsin jälkeen hetkeksi treenikentälle, jossa peli tuntuikin taas selvästi paremmalta.

Matsissa palautusten kanssa oli minulla pientä säätöä, mutta onneksi kaikki hyvät palautukset tuntuivat tulevan ryppäinä aina samoihin gameihin. Andreas paransi sen sijaan ihan alun jälkeen palautuspeliään todella vahvaksi. Verkolla olimme myös tosi monta kertaa oikeissa paikoissa, mutta pari virhettä tuli silti. Ne kun kitketään pois, niin hyvä tulee. Syötön prosentti oli kokonaisuutena juuri siellä missä pitää, kaksi kolmesta ykkösestä sisään. Mutta toki aina voi toivoa enemmän voitettuja pisteitä erityisesti ykkösellä, kakkosella pärjäsimme tänään nimittäin tosi hyvin.

Perjantaina semifinaalissa syöttöpeli tulee varmasti olemaan tärkeässä roolissa, sillä emme saa vastaamme herkkupalaa Glasspool/Peers, vaan heidät kukistaneet saksalaiset Frantzen/Jebens. Saksalaisilla on kummallakin todella kova syöttö, joten murrot tulevat varmasti olemaan kortilla. Mutta Bordeaux’n kisasta toukokuulta on kyllä muistissa keinot heidänkin kaatamiseen, joten ei se varmasti mahdotonta ole. Pitää vain uskoa palautuskykyyn ja ehkä jopa vähän aavistaa syöttösuuntia. Ja kakkossyötöissä on iskun paikka.

Perjantaina jatketaan siis pelejä, tällä kertaa illan viimeisessä ottelussa myöhään illalla. Harmittavasti kotimainen Tennisgaala jää siis tällä(kin) kertaa välistä, mutta ehkäpä ATP-kisassa pärjääminen hyväksytään poissaolon syyksi. 😊 Ja miksei sitten pelattaisi lauantaina myös finaalissa, kun kerran täällä ollaan. 💪

26 thoughts on “Metz ATP250 QF, Heliövaara/Mies – Blanchet/Martineau 6-4, 7-5

  • ”Nyt saimme kuitenkin muistutuksen siitä, että tarkkana pitää olla loppuun asti.”
    Tuossapa sanot kaikkein tärkeimmän myös perjantain ottelua silmällä pitäen. Vastustajat olivat tänään piirun verran kokemusta vähäisempiä ja se mitä ilmeisimmin käänsi pelin eduksenne. 😀

    Hyviä fiiliksiä perjantain matsiin!

    • Jep, tarkkana saa olla, sillä seuraavaksi tulevilla vastustajilla on kokemusta voittamisesta viime ajoilta. 💪

      • Tämä mystinen kommenttini tuli siitä kun ATPn tulosseuranta sanoi sinun kerran tehneen syöttövirheen rajarikosta. Pienemmät kengät pysyy kentän ulkopuolella.

        Palaverissa ei kehdannut pitää striimiä päällä, joutui tyytymään tulosseurantaan.

  • Vähän vaikean kautta kotiin tuli, mutta tärkeintä, että tuli. Varmasti huomiseksi vähän tasonnostoa huutaa, jos meinaa vielä lauantaina pelata. Olisi se kyllä varsin komeaa aloittaa ja lopettaa kiertue turnausvoitolla. Väliin mahtuikin sitten lievästi ilmaistuna kaikenlaista. Mutta peli kerrallaan ja fiilistellään sitten kun sen aika on.

    Epäilen, että Lloyd välttelee sinun kohtaamista, kun suosiolla häviävät pariensa kanssa jo hyvissä ajoin.

    Taitaa tämä marraskalenteri olla kokonaan rikki. Vaikka kuinka ravistelee, niin ei mitään luukuista tipahda. Ei edes minulle jo melkein luvattua paria. 🙂

    • Hehe, Lloyd tuntuu kieltämättä välttelevän kohtaamisia. Minua tuo olisi sen sijaan lähinnä motivoinut. 🤗

      Ja tosiaan rikki on kalenteri hetkellisesti. Loppui tavara mitä laittaa luukkuihin. 🙄

  • Onnittelut voitosta; vähän pitää aina pikkusen ”koetella”, jottei kotisohvilla/kaan nukahdeta 🙂

    Yksi luukku voisi olla yhteenveto jo tiedetyistä pareista vuodelle 2024 sekä lista vielä ”vapaista” pelaajista.
    Spekulointihan on aina hauskaa.

    Onnea huomiselle ja ihania hetkiä tyttären kanssa. Eläintarhat on siitäkin kivoja, että näkee eri eläimiä verrattuna esim. Korkeasaareen, joka on toki kiva sekin.

    • Kiitos! Hyvä vain ettei pääse liian helpolla. 🙂

      Ja tosiaan pieni yhteenveto pareista voisi olla hyvä idea. Viimeistään sitten, kun on oma pari selvillä. 😉

  • Onneksi okoon semifinaalista! 👍👍👍

    Pakko hieman kerrata syksyn pelejäsi katsojan näkökulmasta.
    Kun katsoi sun peliesityksiä US Openin putoamisen jälkeen, ja erityisesti hienoja pelejäsi Grand Slam -voittoon asti Annan kanssa sekä heti perään voittoisia Davis Cup matseja, niin kentällä näytti olevan taas se energinen ja positiivinen Harri, jonka olemme tottuneet näkemään aiemmin. Ja DC -matseista varsinkin Krajiceck/Ram -tiimin voitossa sinulla ja Patrikilla oli todellista voittajien peliä. 👏👏👏
    Positiivinen trendisi jatkui hienosti Mate Pavicin kanssa Baselissa ja Pariisissa. Vaikka pelipartneri vaihtui Metzin turnaukseen, niin olette jo Andreas Miesin kanssa semifinaalissa!

    Olet käynyt näitä tiimieron ja uusien parien tuomia muutoksia ja ajatuksiasi hyvin läpi blogeissasi, mutta voitko kuvailla tämän hetken fiiliksiäsi? Mitkä osatekijät ovat eniten vaikuttaneet nykyiseen positiiviseen peliisi?

    BTW. Boriksen blogi oli myös mielenkiintoinen ja avasi mainiosti teidän valmennussuhdetta. Syöttösi korjaus oli hyvä esimerkki ilmiselvästi tehokkaasta menetelmästä, mikä näkyy pelissäsi, tilastoissa ja tuloksissa. Mitä mieltä itse olet?

    Isot tsempit huomiseen matsiin!

    • Kiitos tsempeistä ja onnitteluista! Syksyn vire on kieltämättä ollut varsin vaihteleva, mutta nyt fiilis on kohdallaan. Lyönti tuntuu hyvältä, itseluottamus on olemassa, eikä yksi huonompi päivä tunnu murentavat koko peli-identiteettiä kuten epävarmempana aikana. Kyllä se on ihan se laadukas perustreeni, joka eniten auttaa. Laadukas syöttötreeni Boriksen kanssa ja laadukas kaksiviikkoinen Pavicin kanssa. Kun tekee asioita korkealla laadulla pidemmän ajan peräkkäin nousee taso väkisinkin. Nyt vain pitää pitää tuo taso yllä. Ja toki kehittää edelleen.

      Boriksen läsnäolo on ollut monesti avain huippumenestykseen. Ei liene yllätys, että hän on ollut mukana esimerkiksi Grand Slameissä ja Torinon finaaleissa, ja juuri niissä kisoissa peli on kulkenut. Huippuvalmennus, lämmittelyt, palaute kentän ulkopuolella. Kaikesta on ollut valtava apu ja kieltämättä taas tämä viikko yksin tuntuu selvästi haastavammalta.

  • Hei. En tiedä onko tällaista jo kysytty, mutta kiinnostaisi miten noin yleensä kiertueella entisten nelinpeliparien suhteet toimivat? Onko kyräilyä vai iloitaanko myös ex-parin onnistumisista? Treenataanko enää yhdessä, käydäänkö joskus syömässä?

    • Kiitos vinkistä, etusivu korjattu! 🙂

      Ja mitä tulee entisten nelinpeliparien kommunikointiin, niin oma kokemus on, että tosi hyvin kaikki tulevat toimeen. Lloydkin laittoi minulle onnitteluviestin Pariisin kisan jälkeen, yritettiin treenata yhdessä Baselissa ja varmasti lounaspöytäänkin istuisi mielellään yhdessä jos sattuisi kohdalle. Niin moni on pelannut pitkien uriensa aikana niin monen kanssa, että parempi olla kaikkien kanssa hyvää pataa. 🙂

  • harmi että pelisi ovat viime aikoina tulleet keskellä työpäivää, mutta onneksi huomenna viimein pääsee näkemään (jos veikkausTV vain suo). mutta onneksi näillä kirjotuksilla pääsee jäljille 😊 onnea taas voitosta! joko Mies tietää, että mitä hänen nimi tarkoittaa suomeksi? oliko se nyt der mann saksaksi, mies siis 😅

    olen juuri kotimatkalla talin ch:sta. emil pelasi hienosti ja lopuksi oli duppeliherkkua! vaikka sittenkin oli aika ristiriitaiset tunnelmat, kun oton voitosta iloitsi mutta patrikin puolesta harmitti ☹️ ja oli jännä seurata ottelua, jossa ei halunnu kummankaan häviävän… mutta kiva ilta oli silti, ja vähän suo sinne kaipailin…. 😁 ehkä ensi vuonna, ja toki isommat pisteet tärkeämmät! niitä kohti 🔥🎾

    • Perjantaina voikin sitten mennä tosi myöhään, toivottavasti jaksetaan kotikatsomoissa valvoa. 😅

      Mutta hienosti on sujunut meillä Metzissä ja Talissakin tuntuu sujuvan. Mies tietää olevansa mies!

      • ai totta, jotenkin katsoin ensin että alottaisitte seiskalta, mutta sehän olikin aikataulun mukainen alku teitä edeltävälle singelille 😁 no mutta ei hätää, onhan onneksi perjantai! toki teille aikataulun vaihdos voi olla hankala 🫣 ja hienoa, toivottavasti Mies pelaa huomenna kuin mies 😁

  • Sillä lailla!! En kyllä nähnyt, että millä lailla. Mutta yllähän on selostettu että tälla lailla. Joten nyt ollaan vielä parempaa jatkoa vailla 🙂 🙂

  • Onnittelut mainiosta voitoista! Joskus tulos ratkaisee ei tyyli – edes vastustajien. Paperilla kovemmat matsit tulossa mutta ei missaan tapauksessa sellaista mita ei voisi voittaa. Eli kuppi kotiin tuomisina on talta viikolta normisuoritus.

    Siita paasenkin mielta askarruttaneeseen kysymykseen: ATP-kiertueella on pirun vaikeaa voittaa turnausta. Se on selkeaa kun katsotaan vaikka Jarkon tai hanen aikalaisensa Julian Benneteaun tieta kohti turnausvoittoa. Se ketsuppipullo on vaikea poksauttaa ja kun poksahtaa ei silti takuita etta hetikohta tulee uudestaan. Sen vuoksi kysymys on etta onko kaynyt koskaan mielessa taktikoida Tuomas Ketola – stailiin (- ei mitenkaan epakunnioituksella Tuomasta kohtaan) 250 kisojen kanssa? Niitahan on paitsi maantieteellisesti epasopivissa paikoissa myos valiviikoilla ja aika paljon sisakentilla? Tama sita ajatellen etta sitten uran joskus ensi vuosikymmenella loputtua olisihan se siisti kun pokaalikaappi olisi seinan ja toistakin kokoinen ja siella toinen toistaan komiampia pokaaleja ja kristallilautasia. Tuli vain mieleen etta miten korkealle nuo 250 kisan turnausvoitot noin ammattilaisena arvostaa?

    • Kiitos ja hyvää pohdintaa! Pari vuotta sitten ihmettelin itsekin tuota miten suuri ero tasossa on vaikkapa juuri ATP250 ja ATP500 kisojen välillä. Luulisi, että helpompia kisavoittoja kannattaisi aina hakea.

      Mutta onhan palkintorahoissa valtava ero näiden kisojen välillä. ATP250-kisassa pitää päästä semifinaaliin että tienaa saman verran kuin ATP500-kisan ensimmäiseltä kierrokselta. Ja pisteissähän puhutaan tuplamäärästä. Pakollisesti laskettavia kisoja on niin paljon, että edes ATP250-kisan finaali ei vaikkapa minun top30-rankingiani heilauta oikeastaan mihinkään.

      Eli lyhyesti sanottuna pokaalit kyllä olisivat uran jälkeen kova juttu, mutta tällä hetkellä pisteet ja ranking sekä raha ajavat edelle isompiin kisoihin.

  • Tuo HELIMIES -yhdistelmä kuulostaa suorastaan Supersankarilta 🙂 🙂 :).
    Päätyyn asti!

  • Jos avauskierroksen vastustajista Shevchenko oli melkoisen hukassa nelurikentällä, niin kaksinpelin puolella tuntuu tuolla viihtyvän hyvin. Juuri voitti välieränsä Pierre-Hugues Herbertiä vastaan (joka puolestaan tietää mitä nelurikentällä tehdään).

Comments are closed.