Kaksinpelin puolella kauden ensimmäinen todellinen herkkupala Australian avoimet laitettiin käyntiin historiallisesti jo sunnuntaina, ja nelinpelikin alkaa päivää aikaisemmin kuin on ollut tapana, tiistaina. Oma avauskierroksen ottelu on kuitenkin ohjelmassa vasta keskiviikkona tai torstaina, kun vastaan asettuu australialaispari Bolt/Saville. Ja mikä tärkeintä, parini John Peers on myös taas täydessä iskussa Brisbanen loukkaantumisen jäljiltä.
Adelaiden kisa jätti hyvän ensimmäisen kierroksen matsin jälkeen aika karvaan maun suuhun, kun toisen kierroksen ottelu meni aika pahasti penkin alle. Jotain tuntui vastustajilla olleen jo tuossa matsissa vialla, joten ei ollut valtava yllätys, että he päättivät seuraavalla kierroksella vetäytyä kokonaan. Sama kaava toistui siis kaksi viikkoa peräkkäin, meidät kukistanut pari antaa luovutuksen heti seuraavalla kierroksella, aika harvinainen juttu. 😐
Jäimme perheen kanssa Adelaideen joka tapauksessa perjantaihin asti, ja myös fyssarini Mikko liittyi joukkoon, kun hänen tällä reissulla toinen hoitamansa pelaaja Otto hävisi Melbournessa karsintojen avauskierroksella. Keskityimme torstaina kehonhuoltoon Mikon kanssa ja mielenhuoltoon perheen kanssa, mutta perjantaina aamulla suuntasimme siis tunnin lentomatkan päähän Melbourneen. Eihän tuo matkana mikään kovin pitkä ole, mutta on siinä oma orkestroimisensa, kun siirtyy neljän aikuisen ja kahden pikkulapsen sekä kaikkien tavaroiden kanssa paikasta toiseen.
Melbournessa odotti mukava kesäsää ja pääsinkin vielä perjantaina Johnin kanssa treenaamaan ihan pelikentille Melbourne Parkissa. Ensi tuntuma olosuhteisiin oli sellainen, että kenttä tuntui todella nopealta, ja kuten täällä päin maailmaa lämpimässä auringonpaisteessa on tapana, myös todella kimmoisalta. Pallo tuntuu lähes hyökkäävän kentän pinnasta, ja varsinkin uusilla palloilla kontrollin löytämiseen meni kyllä hetki. Stadion-kentillä peli saattaa olla aavituksekn hitaampaa, mutta ainakin siis ulkokentillä odotettavissa on syöttäjien markkinat.
Treenasimme perjantaina Johnin kanssa kahdestaan, mutta lauantaina ja sunnuntaina oli vuorossa treenierien pelaamista, ja taktisten kuvioiden hiomista. Sattumalta toiseksi treenivastustajaksi valikoitui juuri tuleva vastustajapari Bolt/Saville, mutta eipähän tuota voinut silloin vielä tietää. Ja tuskinpa mitään täysin mahdottomia salaisuuksia tuossakaan harjoituksessa tuli paljastettua.
Johnilla on kokemusta Grand Slameissa pitkälle menemisestä, joten kuuntelin korva tarkkana hänen ajatuksiaan valmistautumisen osalta. Lloydin kanssa tapanamme oli treenata melkein aina kaksi kertaa päivässä, mutta John korosti herkistelyn tärkeyttä ja olemmekin suunnitelleet nyt useammaksi matsia edeltäväksi päiväksi vain yhden harjoituksen per päivä. Ja erityisesti matsia edeltävälle päivälle vain erittäin kevyen harjoituksen. Katsotaan josko tällä tavalla tulisi menestystä myös kisan toisella viikolla. 😊
Matsi kerrallaan pitää kuitenkin aina edetä. Eikä sen pidemmälle nyt kannatakaan katsoa, sillä vastustajamme tulevat olemaan nimimiehiä alusta alkaen. Jäimme harmittavasti ensimmäisenä parina sijoitettujen 16 parin ulkopuolelle, mutta ensimmäisellä kierroksella ei kuitenkaan onneksi sijoitettu pari osunut vastaan. Sen sijaan kentällä tulee olemaan lisäkseni kolme australialaista.
John tuntee tulevat vastustajamme hyvin, ja on minullakin peräti viisi yhteistä ottelua Savillen kanssa, yksi myös paria Peers/Saville vastaan. Saville oli tässä kisassa muutama vuosi takaperin aina finaalissa asti ja pelasi pari vuotta varsin menestyksekkäästi neluria. Koronatauon jälkeen hän palasi kuitenkin takaisin kaksinpelin pariin, mutta ei se silti tarkoita, etteikö neluritaidot olisi ennallaan. Syöttö on hänen pelissään ehkä suurin heikkous, ja siihen meidän täytyy pystyä iskemään, mutta volleyt ja palautukset Saville taitaa kyllä todella hyvin.
Vasenkätinen Bolt on puolestaan aina ollut pääosin kaksinpelimies, mutta kyllä häneltäkin nelurituloksia löytyy, esimerkiksi kaksi puolivälieräpaikkaa juuri tästä kisasta. Hänen pelinsä on hyvin on-off -tyylistä, ja hajontaa hyvien ja huonojen suoritusten välillä riittää. Syöttö on todella hyvä, mutta palautus ja verkkopeli eivät ole hänen vahvuuksiaan. Eikä välttämättä nelurin taktinen osaaminen myöskään.
Mielenkiintoinen matsi on siis luvassa heti avauskierroksella. Syöttöpelimme Johnin kanssa on tuntunut ainakin treeneissä olevan kummallakin kohdallaan, mikä on näissä olosuhteissa varmasti iso juttu, ja kun palautuksetkin napsuvat muutaman kerran kohdalleen, niin eihän sitä juuri muuta enää tarvitakaan. Ensimmäinen pelipäivä on tänään maanantaina tätä kirjoittaessa edelleen arvoitus, mutta tiistain ohjelmassa matsimme ei joka tapauksessa ole. Keskiviikkona tai torstaina siis aloitetaan.
Sekanelinpelin sign-in päättyy vasta tiistaina iltapäivällä, jolloin selviää myös oma mukaan pääsemiseni tuohon kaavioon. Toivotaan kuitenkin parasta, että kisavoittoa saa yrittää kahdessa eri lajissa. Vamos! EDIT: Sekanelinpeliin irtosi paikka norjalaisen Ulrike Eikerin kanssa. 💪
PS. Ja kai sitä saa vielä viime viikon torstain tapahtumia hieman hehkuttaa. Davis Cup -joukkueemme palkittiin siis Urheilugaalassa sekä Vuoden joukkue että Vuoden esikuva -palkinnoilla, ja henkilökohtaisesti sijoituin Vuoden urheilija -äänestyksessä top10-sijalle. Aika hurja suoritus ja varmasti sellainen, jota ei moni olisi pari vuotta takaperin uskonut ikinä tapahtuvan!
Kiitos taas blogipäivityksestä! Kaikki näyttää olevan kunnossa, joten täydellä höyryllä sinne aussien sekaan 🙂 Huispauttele hyvää pohjaa seuraaviin seuraaviin Vuoden urheilija yms. ääänestyksiin! Onnea ja menestystä!!
Näin tehdään, kiitos!
Kiitos päivityksestä! Mielenkiintoista nähdä, että miten Peersin taktiikka valmistautumisen suhteen sujuu 🙂
Hölmö kysymys, mutta mikäli joku sijoitetuista pareista joutuisi vielä vetäytymään, niin nousisitteko siinä tapauksessa tuohon 16 sijoitetun slottiin, jolloin vastustajat myös menisivät vaihtoon. Vai sujahtaako ALT-pari siihen sijoitetun tilalle?
Tsemppiä kuitenkin avausmatsiin!
Varmaan voi vastata tähän, mutta ei tosiaan muutu vastustajat enää kaavioiden arpomisen jälkeen eli ALT-pari menee vetäytyneiden tilalle.
Itse asiassa kaavioon voi kyllä tulla muutoksia niin kauan kuin ensimmäistä ottelua ei ole aloitettu. Jos sijoitettu pari/pelaaja vetäytyy ennen kuin sarjassa on yhtään pistettä pelattu niin tilalle nousee ensimmäinen sijoittamaton. En täysin muista ulkoa miten muutokset menevät, mutta myös useampi muutos on mahdollinen jos esimerkiksi 1-sijoitettu vetäytyy, sillä tällöin tilalle laitetaan 5-sijoitettu, jonka tilalle nostetaan puolestaan alempi sijoitettu. Sama juttu kaksinpelin puolella esimerkiksi karsinnoissa, josta kärkisijoitettu voidaan nostaa pääsarjaan niin kauan kuin karsintoja ei ole aloitettu, jos pääsarjasta jää joku viime hetkellä pois. 😉
Kiitos joka tapauksessa tsempeistä!
Loistojuttu, että John on kunnossa ja olette päässeet treenaamaan ja valmistautumaan ilmeisen hyvin ennen ekan kierroksen ottelua.
Nyt vain pitämään hauskaa ja kohti kovia tuuletuksia! 👍👌👍💪💪💪
Juuri näin, hetkessä eläen ja tilanteesta nauttien. 💪💪
Länsi-Australiassa asti olen vain perheen kanssa olemme käyneet, mutta keinukuvasi muistutti siitä kuinka hienot uniikit, hienot leikkipuistot siellä oli! Yhtenä päivänä käytiin Perthiä kiertäessä kuudessa leikkipuistossa kunnes melkein kaksivuotias pienokaisemme nukahti (myöhäiselle) päiväunilleen. Kierrettiin myös (muun muassa) panimoravintoloita ja viinitiloja Margaret River alueella, ja jokaisessa panimossa oli hienot leikkipuistot… joten viinitiloja ei sitten käyty kuin pari, lapsien painostuksesta. 😀
Hahaa, ihan totta! On kyllä ollut lasten kanssa tosi helppo maa viettää aikaa. Polttava auringonpaiste on oikeastaan se isoin murhe, mutta muuten juurikin vaikka (vesi-)leikkipuistojen osalta on kyllä nautittu päivittäin! 🙂
Flashscoren mukaan pelinne näyttää okevan viidentenä keskiviikko yönä merkittynä, joten meidän aikaan ehkä aamutuimaan. Näin mikäli tuo tilanne on oikea.
Katselin kaksinpeliä juuri äsken Hijakata/Struff viisi eräisen ottelun. Peli oli vallan mielenkiintoinen ja kenttä tosiaan näytti nopealta.
Toivotaan peliinne ruutia niin syöttöihin kuin muihinkin lyönteihin. Aussit ovat kovia kotikentällään ehkäpä kovan kannustuksen saattelemana. Toki varmaan tuosta riittää teillekin, sillä onhan Peers kotikentällä. 😀
Onnea peliin!
Okei, meidän tietoomme ei peliaikaa ole kyllä vielä tullut, joten joko Flashscore tietää jotain, mitä pelaajille ei kerrota tai sitten tuo on heidän puolestaan vain valistunut arvaus. 😅
Kenttä on kyllä nopea ja kotiyleisön kannustus vaikkapa tuossa Hijikata/Struff -matsissa niin kovaäänistä, että kuului meille hotelliin sisälle asti yli puolen kilometrin päähän 😁 Mutta onneksi aussi on minulla myös samalla puolella kenttää!
AO:n scheluden mukaan pelinne on kentällä 6. Ensin on toisen kierroksen M: kaksinpeli, sitten N:n kaksinpeli ja jälleen yksi M:n kaksinpeli ja sen jälkeen näyttää olevan teidän eka kierroksen pelinne vuoro. Näin oltaisiin meidän ajanlaskussa pitkällä päivässä, joten hyvää katseluaikaan.
Toivottavasti tuo schelud-ohjelma pitää kutinsa.
Tsemppiä peliin!!
Hienoa oli tenniksen menestys Urheilugaalassa! Onnittelut vielä siitä. Sykähdyttävin hetki olisi ehdottomasti kuulunut teille, mutta onneksi saitte ansaitusti muuta tunnustusta. Mietin mielessäni sitä, että varsin sopivalla hetkellä Davis Cup myös palasi YLEn kanaville. Menestyksen lisäksi, myös se oli aika jättipotti tenniksen näkyvyydelle ja nyt sitten saadulle arvostukselle.
Kyllähän sitä viimeiseen asti toivoi, että nousisitte sijoitettujen joukkoon. Kova arpa siltä pelkona oli ja jos ekalla kierroksella pahin vältettiinkin, niin aika tiukka on kaavio siitä eteenpäin. Mutta peli kerrallaan ja ihan tosissaan saa jo aloituksessa ottaa. Pakko kysyä, että jos kerran pelasitte treenierän tai eriä Bolt/Saville:a vastaan, niin miten siinä kävi?
Se on hyvä kuulla, että Peers on täydessä iskussa. Yhteisiä kokemuksia teillä on vielä harmittavan vähän, mutta kokemusta on molemmilla niin paljon, että mikä vaan on mahdollista. Toivotaan siis todella pitkää kahta viikkoa. Onko sinulla jo sekanelinpeliin nimi jonkun kanssa listassa vai menetkö suurin toivein paikalle juuri ennen sulkeutumisaikaa?
Kiitos onnitteluista! Oli kieltämättä aika jättipotti tuo Urheilugaalakin tenniksen osalta, vaikkei sykähdyttävin urheiluhetki meille osunutkaan. Mutta ehkä tänä vuonna sitten? 😉
Arpa ei avauskierrokselle ollut mahdoton, mutta toki toiselle viikolle pääsemiseksi pitää kyllä onnistua sitten jo aika nappiin. Yhtään syötönmurtoa ei ole vielä treeneissä nähty, joten tie breakissa ratkaistiin tuokin treenierä Bolt/Savillea vastaan.
Ja sekanelinpelissä minulla on keskustelut auki muutaman pelaajan kanssa. Täytyy sitten vain viime hetkellä katsoa kenen kanssa ranking riittää sisään. 💪
Onnittelut Urheilugaalan noteerauksista ja onnea Melbourneen. Nyt vaan turhat ajatukset pois pelistä. Sinullahan oli se ruotsalaisvalkun hokema. Du…se riittää. 💪.
Kiitos ja todellakin! Yksinkertaisin ajatuksin eteenpäin. 💪
Peukut Australian avoimiin ja ilmoittautuminen sekanelinpeliin kannattaa varmasti joka tapauksessa tehdä. Jotenkin tuntuu, että aika usein sieltä on jäänyt pareja pois ja Alt-listalta päässyt useampi mukaan. JOS ei siis heti paikkaa olisikaan tulossa, niin se voi sieltä putkahtaa kuitenkin.
Kiitos! Toki nimi sekanelinpelilistaan laitetaan joka tapauksessa. Viime vuosina alternate-paikkojen kautta on yksi tai kaksi paria päässyt aina mukaan, joten varapaikkaa kannattaa tietysti kärkkyä. Mutta on tässä vielä ihan hyvät mahdollisuudet suoraankin paikkaan. 💪
Mixty-paikka irtosi mukavalla 1 ranking-sijan marginaalilla. 💪 Ensimmäinen vastus Perez/Rojer.
Toivottavasti pohjoismainen yhteistyö Norjan Eikerin sujuu ja pääsette pitkälle. Anna näyttää olevan eri puolella kaaviota Moltenin parina. Viime vuonnahan sinun piti pelata Perezin parina ja nyt tuleekin sitten heti vastaan (ja samalla Lloydin nykyinen neluripari). Mielenkiinnolla seuraan! Tsemppiä sekä neluriin että sekaneluriin!
Toivottavasti pelinne lähtee lentoon ja Peers pääsee toisenkin suomalaisparin kanssa voittoja juhlimaan jo AO2024:ssä! Ja samoin sekadubbelissa kuka ikinä parisi siinä onkaan! Tsemit molempiin yrityksiin!
Ps. Kun tunnet taustat niin miten arvioisit Peersin pelin tai vaikkapa valmistautumisen muuttuneen Henkan ajoista?
Kiitos tsempeistä! Eiköhän me peli saada lentoon. 💪💪 Vaikea verrata Peersin valmistautumisrutiineja vuosien takaiseen, mutta pelin osalta palautus on minusta vähän tasaisempi kuin ennen, kun taas syötystä on ehkä pari kilometriä tunnissa lähtenyt vauhtia pois. Mutta onneksi minulla on syöttäjän partnerin homma hanskassa, joten ei tuo haittaa, sillä on hänen syöttönsä edelleen todella hyvä.
Tsemppiä ja menestystä sinne australiaan. Jos et ole vielä käynyt lasten kanssa niin melbournen aquapark on kyllä todella hieno kokemus. suosittelen. Ei muuta kuin päätyyn asti. Vamos.
Omaan kommenttiin pieni korjaus tarkoitin Melbourne Aquarium. Sea Life mesta. Hieno on.
Kiitos tsempeistä! Vaimo ja lapset ehtivätkin jo Sea Lifeen ja oli kuumella upea. Kisapassilla pääsee sisään ilmaiseksi, joten ehkä he tulevat mukaan vielä uudestaan minunkin kanssa 😎
Tsemppiä kisaan Harri! Ja onnittelut Urheilugaalan tunnustuksista, täysin ansaittuja.
Alex Bolt on näköjään onnistunut lyhyessä ajassa suorittamaan melkoisen muodonmuutoksen paremmin tennikseen sopiviin mittoihin, sillä vielä viime viikolla ATP:n profiilissa hänen mitoikseen ilmoitettiin 71 cm ja 185 kg 😀
Kiitos tsempeistä ja onnitteluista! Naureskelimmekin noista Boltin mitoista sunnuntain treeneissä, tosielämässä ei kyllä ihan tuossa suhteessa ollut sentään pituus ja paino 😅
Vaikka aika kovasti kaikki avauspeliä odotetaan, niin varmaan ihan hyvä, että siirtyi huomiselle. Sen verran huonot muistot jäi viime vuoden yöpelistä. Tietysti saattaa mennä vielä urakoinnin puolelle, jos pelit hyvin kulkee. Mutta kyllä me seurata jaksetaan, ei kannata olla huolissaan. 🙂