Australian avoimet R64, Heliövaara/Peers – Bolt/Saville 6-3, 7-6(4)

Jess, matsivoitto Grand Slam kisassa on aina kova suoritus. Saimme Johnin kanssa pidettyä pään kylmänä erittäin puuskaisessa kelissä ja ansaitsimme tiimimme ensimmäisen voiton yhdessä. Tähän ei kuitenkaan aiota toki tyytyä, vaan lähdemme heti huomenna perjantaina haastamaan kovaa paria Koolhof/Mektic. Sekanelinpeli on ohjelmassa sitten vasta lauantaina.

Melbournessa ei päästy tänäänkään nauttimaan ihan niin aurinkoisesta säästä kuin oli etukäteen odoteltu, vaan alkuiltapäivästä kisa-alueen yli pyyhkäisi pieni sadekuuro. Nuo kuurot olivat todella lyhytkestoisia, mutta kun niitä tuli useampi noin puolen tunnin välein, niin matseja pysäyteltiin ja jatkettiin useampaan kertaan, mikä toi iltapäivän otteluiden alkuun muutaman tunnin viiveen. Tuulikin oli melkein koko päivän todella puuskittaista, mikä toi omat hauskuutensa pelaamiseen.

Löimme lyönnit hyvissä ajoin kello 11, joten jouduimme aika monta tuntia odottamaan oman ottelun alkua, mutta onneksi Margaret Courtin uumenista löytyi hyvä lepohuone, jossa saattoi ottaa pienet päiväunet. Pelaajien pukuhuoneessa oli myöskin tänään ajoittain varsin hyvä tunnelma, kun oleskeluhuoneen telkkareiden eteen kerääntyi yhdessä vaiheessa varmaan puolet kaaviosta katsomaan, kun samaan aikaan pelattiin peräti kolmea ratkaisevan erän tie breakia. Lopulta hieman ennen kuutta päästiin kuitenkin mekin oma matsimme aloittamaan.


Ottelun alku oli tasainen syöttäjien pitäessä helposti ensimmäiset syöttövuoronsa. 3-3 -tilanteessa minun syöttäessäni pelattiin kuitenkin ottelun pisin game, yhteensä 20 pistettä, mutta saipahan ainakin syöttöön hyvän tuntuman. 😊 Vastustajilla oli yksi murtopallo, kun taas meillä vasta seitsemäs pitopallo toi pidon. Ja seuraavassa gamessa Saville syötössä nähtiinkin sitten pari sopivaa pyörähdystä meille. Saville johti syöttöään jo 40-0, mutta otimme tuohon kohtaan viisi pistettä peräkkäin ja murron. Ja John syötti erän vakuuttavasti kotiin 5-3 -tilanteessa.

Toinen erä sai meiltä unelma-alun, kun mursimme Boltin syötön minun hienolla reaktiovolleylla murtopalloon, ja pääsimme 2-0 -tilanteessa jopa pisteen päähän tuplamurrosta. Saville kuitenkin selvitti tuon gamen. Seuraava minun syöttövuoroni 2-1 -tilanteessa näytti alussa ihan hyvältä, mutta pari vaisumpaa ykkösvolleyta antoivat murron takaisin vastustajille, ja nyt oli peli tasoissa ja momentum valitettavasti myös kääntynyt takaisin päin.

Saimme Savillen syötössä 3-3 -tilanteessa jälleen murtopaikan, kahteenkin kertaan, mutta ei tärpännyt. Niinpä jatkettiin tasoissa eteenpäin. Saimme Savillen syötössä vielä 5-5 -tilanteessakin murtopallon, mutta jälleen aussi selvitti tilanteen. Minun syöttöni 5-6 -tilanteessa kävimme mekin vähän kuilun partaalla, mutta erinomaiset syötöt toivat supertärkeän pidon 15-40 -tilanteesta kääntäen. Tie breakiin mentiin siis ratkaisemaan toinen erä.

Tie breakin ensimmäinen minibreikki nähtiin 2-1 -johdossamme, kun Savillen kakkossyöttö karkasi pitkäksi, ja heti perään hain kuin hainkin hänen stopparinsa lobbina takaisin, eikä Saville saanut smashiaan kenttään. Pitkä taistelupiste toi meille jo 5-1 -johdon, mutta seuraava vääntö kääntyi vastustajille. Ja tuon perään Bolt syötti kaksi vahvaa ykköstä. Johnin syöttöön saattoi kuitenkin onneksi ratkaisupaikassa 5-4 -tilanteessa luottaa; kaksi suoraa syöttöpistettä taululle ja ottelu kotiin 6-3, 7-6(4). Kevyet tuuletukset ilmoille ja kiitokset katsomoon päälle. Vamos. 💪

Kuten todettua, ei ollut olosuhteiden osalta helppo ottelu tänään, mutta ainakin henkilökohtaisesti käsittelin mielestäni tilanteen todella hyvin. Pysyin läsnä hetkessä ja hyväksyin sen, että virheitä voi tulla. Toistelimme Johnin kanssa toisillemme, ettei tässä kelissä helppoja lyöntejä ole oikeastaan ollenkaan, mikä tietyllä tavalla salli tuon virheiden tekemisen, mikä on tärkeää varsinkin yhteistyön alkuvaiheessa. Tuimme toisiamme ja pysyimme hyvin positiivisena, vaikka toisessa erässä joitakin vastoinkäymisiä nähtiinkin.

John pelasi syöttö- ja palautuspelissä mielestäni varsin hyvällä tasolla, mutta verkolla hänellä ei sen sijaan ollut ehkä ihan paras päivänsä. Minulla puolestaan verkkopeli oli vahvaa paitsi syötön jälkeisten ykkösvolleyden osalta. Liike syötön jälkeen oli ehkä ajoittain vähän alkuun hidasta ja loppuun hätäistä, mikä toi turhan kiireen noihin lyönteihin. Syöttö toimi useaan kertaan tiukoissa paikoissa kuitenkin vahvasti, mutta toki varsinkin syöttövuorojen ensimmäiset ykkössyötöt voisi laittaa vielä useammin kenttään. Tuuleen nähden olen kuitenkin syöttämiseen ihan tyytyväinen.

Kohtuullisen hyvän esityksen jälkeen voikin nyt siis jatkaa pelejä, jotka jatkuvat siis heti perjantaina. Vastuksemme Koolhof/Mektic palasivat muutaman vuoden tauon jälkeen yhteen täksi vuodeksi, ja ovatkin aloittaneet vuoden ihan kelvollisesti. Tuloksena viisi matsia ja viisi voittoa mukaan lukien titteli Aucklandissa, mutta erikoisesti kaikki heidän ottelunsa ovat venynyt kolmanteen erään. Luulisi meidänkin huomenna siis ainakin yhden erän vievän, mutta toki voittoon asti vaaditaan se toinenkin. Mutta ei sen mahdotonta pitäisi olla, syötetään vahvasti ja pidetään positiivinen vire päällä huomennakin.

Ottelumme on perjantaina ohjelmassa päivän neljäntenä matsina kentällä 8. Vähän tekisi mieli jatkaa tässä kohtaa telkkarista Emilin ja Medvedevin matsin katsomista, mutta kai se on mentävä nukkumaan kesken kaiken, kun miehet pääsivät vasta kello 23 jälkeen aloittamaan ottelunsa. Voi tulla vielä pitkä ilta (ja aamuyö) noilla pojilla!

3 thoughts on “Australian avoimet R64, Heliövaara/Peers – Bolt/Saville 6-3, 7-6(4)

  • Pelkästään välillä salassa tulosta seuraten, niin toisen erän alussa vaikutti, että peli alkaa olemaan selvä, mutta jännäksihän tuo meinasi mennä. Hyvä avausvoitto ja positiivinen kokemus uuden parin kanssa. Kyllähän vastus seuraavalla kierroksella tuo uudenlaisen haasteen, mutta omalla hyvällä tasolla pelaten, saatte varmasti vähintään mahdollisuuden voittoon.

    Jotenkin sitä toivoisi Grand Slam -turnauksessa ensimmäisen kierroksen jälkeen välipäivää, niin voisi yhden päivän välissä fiilistellä voittoa ja että pelit muuten jatkuu vielä. On se vaan niin hienoa!

  • Onnea, mukava voitto! Suomalainen selostaja Discoveryllä ei ollut tyytyväinen sun ykkössyöttöihisi ja toisteli sitä ja kaiveli vanhoja turhan paljon, mutta hänhän ei olutkaan kentällä tuulenpuuskissa, joten annettakoon anteeksi. Onneksi et alkanut katselemaan Eemilin peliä, olihan se sen verran pitkälle yöhön kestävä. Mutta hieno ottelu kyllä oli, E pelasi todella itsevarmasti, rauhallisesti ja koko lyöntivalikoimaansa hyödyntäen. Huomenna sit taas uusia tenniselämyksiä, järjestäkäähän te Peersin kanssa yksi sellainen, kiitos!

    • Sirkka, Emilin ottelu hieno? No, olihan se neljä ensimmäistä erää tasaista taistelua, mutta sen jälkeen kun Medvedev vei neloseräs tiebreakin 7-1, ei paljon ilonaiheita nähty. Viides erä järkyttävästi 6-0.

      Medical timeout antoi ymmärtää, että jotain oli vialla Emilin oikeassa olkapäässä.

      Olihan siinä ottelussa paljon positiivista, mutta loppu oli ihan kamala. Toivottavasti Auger-Aliassime kukistaa Medvedevin kolmannella kierroksella.

Comments are closed.