Olipahan viikonloppu. Davis Cup -joukkueemme kaatoi Portugalin kotikentällä ennätysyleisön edessä lähes murskalukemin. Otto ja Emil tekivät kaksinpeleissä vastustajistaan selvää jälkeä perjantaina, minkä jälkeen minä ja Emil pääsimme ratkaisemaan maaotteluvoiton hienon nelinpelin päätteeksi. 16 parhaan joukossa ollaan jälleen ja syyskuussa jatketaan!
Tämä vajaa viikko Turussa sujui ainakin omalta osaltani todella nopeasti. Pääsin treenaamaan varsinkin alkuviikon todella laadukkaassa seurassa Emilin ja Oton kanssa, mikä tekee peruslyönnille todella hyvää. Loppuviikkoa kohden siirsimme sitten painopistettä enemmän nelinpeliin ominaisempiin harjoitteisiin, jotka sisälsivät muun muassa paljon syöttöä ja palautusta sekä verkkopelin hiomista. Jouduin olemaan osan torstaista sivussa isoäitini hautajaisten takia, mutta saimme vielä perjantaina pelattua yhden kokonaisen erän nelinpeliäkin Pattin, Eeron ja Jarkon kanssa, joten kaikki oli enemmän kuin valmista omalta kantiltani lauantaiksi.
Jos kaksinpelin peluutuksen osalta oli aika selvää, että Otto ja Emil hoitavat terveenä ollessaan tuon tontin, niin nelinpelin osalta vaihtoehtoja oli useampia. Viime vuonna pelasin DC-neluria peräti neljän eri parin kanssa, ja voittojakin tuli melkein kaikilla kokoonpanoilla. Nimesimme torstain arvontatilaisuudessa parikseni Pattin, mutta päädyimme lopulta perjantai-iltana vaihtamaan kentällä kanssani Emilin, joka uhkui hyvin sujuneen kaksinpelin jälkeen intoa päästä ratkaisemaan homma jo lauantain nelinpelissä.
Nuo perjantain kaksinpelit sujuivat siis lähes yli odotusten, sillä harva olisi uskonut, ettei kummassakaan matsissa ottelun voittoa tarvitse juuri edes jännittää. Toki käytännössä kaikki tiukat gamet kääntyivät kotiin päin, mutta olihan tuo silti hurja näytös Emilin ja Oton taidoista tälläisella areenalla ja ennakkosuosikin paineet niskassa. Taululle lukemat 6-2, 6-1 ja 6-2, 6-3, ja Portugalin leirissä ihmetellään varmaan edelleen, että mitä kummaa Turussa oikein tapahtui.
Lauantain nelinpelistä ei muodostunut aivan yhtä yksipuolista näytöstä, mutta oli sekin mielestäni meiltä hienoista hallintaa aika tiukoista lukemista huolimatta. Saimme hankittua itse yhteensä kahdeksan murtopalloa, kun taas vastustajat eivät saaneet niitä yhtään. Ensimmäinen erä ratkesi syötönmurtoon 5-4 -johdossamme, ja toinenkin erä oli lähellä päättyä 6-5 -johdossamme saatuamme kaksi ottelupalloa, mutta portugalilaiset venyttivät ratkaisun tie breakiin.
Vastustajilla oli tuossa tie breakissa peräti yksi eräpallokin, mutta Cabralin palautus kakkossyöttööni jäi verkkoon. Ja kai paremmuutemme tuli esille juuri siinä, että kun Emil sai 7-6 -tilanteessa samanlaisen mahdollisuuden, niin hän tinttasi rystypalautuksensa vastustamattomasti krossina läpi. Ottelu siis meille lukemin 6-4, 7-6(6). Turun oma poika Eero sai kunnian pelata vielä panoksettoman neljännen ottelun, mutta kyllähän voitonjuhlat oli jo nelinpelin jälkeen aloitettu.
Tuo nelinpeli oli hieman itsekkäästi sanottuna mielestäni viikonlopun kiinnostavin ottelu, sillä se oli sekä hyvälaatuista tennistä, että tiukkaa vääntöä. Erityisen tyytyväinen olin omassa pelissäni hienosti kulkeneeseen syöttöön ja kun yhteispeli Emilin kanssa sujui jälleen niin saumattomasti yhteen, niin kentällä oli suorastaan nautittava olo. Olimme hienosti läsnä henkisellä tasolla alusta alkaen, ja vaikkei voitto tullut helpolla portugalilaisten ajoittain todella tarkan syöttöpelin toimiessa, niin jotenkin luotto oli silti korkealla, että tämä matsi hoituu kyllä. Mieli ja keho ovat niin tottuneet voittamaan Davis Cup -otteluita, ettei epävarmuudelle ole mitään sijaa. Se on upea tunne se.
Kyllähän suuri kunnia voitostamme kuuluu hienon peliesityksen lisäksi tottakai myös arpaonnelle, sillä tulos olisi ollut varmasti hyvin erilainen, jos ottelu olisi pelattu vieraskentällä. Kotiyleisön tuki oli tietysti suuri, mutta myös alustalla oli valtava rooli, sillä edellisen kohtaamisen massalla 9 vuotta sitten Portugali vei helposti.
Nyt he olivat kuitenkin hämmentävän suurissa vaikeuksissa pelialustan kanssa. Varsinkin top50-pelaaja Borges. Hänen peliinsä ei erittäin matalapomppuinen kenttä sopinut ollenkaan, kun taas meidän joukkueellemme tuo alusta on käytännössä täydellinen. Uskoisin, että ei alusta itsessään ole edes mitenkään tavallisesta poikkeava, mutta kun palapeli kootaan jäähalliin jään päälle, niin kentän pinta väkisinkin kylmenee, mikä tekee pompusta entistä matalamman. Ja tuohon sopeutuminen vie pitkään varsinkin jos on kasvanut korkeapomppuisilla ulkokentillä.
Davis Cup -joukkueemme matka jatkuu siis toista vuotta peräkkäin 16 parhaan maan lopputurnaukseen. Vielä muutama vuosi sitten tuo maailmanlohko kuulosti aika kaukaiselta haaveelta, mutta nythän tästä alkaa tulla suorastaan arkipäivää. Syyskuussa pelattavan neljän joukkueen lohkon muut maat eli meidän vastustajamme arvotaan maaliskuussa, mutta mahdollista on, että tuo lohko pelattaisiin jopa kotikentällä. Tennisliitto on nimittäin hakenut järjestysoikeutta meille Suomeen.
Kilpailijoita tuon lohkovaiheen järjestämiseksi kuitenkin toki riittää, ja rahoituksen osalta kysymysmerkkejä on myös olemassa, mutta olisihan tuo upea tapa viedä maamme tennisbuumia vieläkin pidemmälle. Kansainvälisen tennisliiton edustajat ovat kyllä huomanneet tapahtumiemme laadun ja yleisömäärät, jotka taisivat tänä viikonloppuna olla isommat kuin missään muussa Davis Cup -ottelussa maailmalla. Ja tietysti Malagan tapahtumat jäivät heille isosti mieleen myös. Mutta odotetaan päätöstä pelipaikasta vielä rauhassa pari viikkoa. Iso-Britannia, Italia ja Espanja ovat jo ymmärtääkseni varmistaneet kukin yhden lohkon järjestämisoikeuden, mutta toivotaan kyllä kovasti, että neljäs lohko saataisiin siis Suomeen.
Vaikka Davis Cup -viikot ovatkin aina erityisiä, niin paluu arkeen kutsui jälleen todella nopeasti. Ajelin Turusta kotiin vielä lauantai-iltana, sillä jo sunnuntaina oli suunnattava kohti seuraavaa kisaa, joka on tällä kertaa Marseillen ATP250. Myös Emilillä ja Patrikilla on sama suunta, joten kiva viikko on kyllä siinä mielessä varmasti tulossa. Ja muistotkin ovat Marseillesta ihan kohdallaan, sillä edelliskerralla tuloksena oli uran ensimmäinen ATP-titteli.
Parini John lensi Marseilleen Australiasta jo muutama päivä sitten, mutta saamme vielä ainakin maanantaina kunnon treenipäivän yhdessä alle ennen ensimmäistä matsia. Nousimme kaaviossa lopulta kakkossijoitetuiksi asti ja kohtaamme avauskierroksella parin Herbert/Jacq. Kyseessä on varsin erikoinen pari, sillä Herbert on nelurissa voittanut melkein kaiken, kun taas hänen parinsa tekee paluuta kentille nelinpelin puolella useamman vuoden tauon jälkeen. Ja onpa hän toiminut välivuosinaan peräti Henri Kontisen reissuvalmentajanakin Henkan pelatessa yhdessä Roger-Vasselinin kanssa.
Matsimme pelipäivä ei ole vielä varmasti tiedossa, mutta tiistaialoitus voisi olla aika todennäköinen. Oma pelini on ainakin DC:n jäljiltä todella hyvässä vireessä, joten kunhan löydämme Johnin kanssa yhteisen sävelen, ja saamme pari voittoa alle, niin kyllähän tulevilla viikoilla on vaikka mikä mahdollista. Vamos!
Ihan vaan fiilistelykommenttina heti tähän. Suomi on taas top16-maa tenniksessä! En vieläkään ymmärrä miksi villiä korttia Davis Cupissa ei heltynyt. No nyt se paikka on pelaamalla saavutettu. Mikä lie tuleekaan olemaan syy, jolla lohkovaiheen kotiturnaus evätään… No ei murehdita sitä vielä. Onnea koko joukkueelle ja meille kaikille!
Kiitos!
Hienoa, onneksi olkoon! Kyllä jäi askarruttamaan, että onko alustan merkitys noin suuri. Ei mitään pois teiltä, mutta ei kai ne Portugalin pojat nyt noin huonoja ole. Onko tuo meidän alusta niin poikkeava muualla pelattavista, että vierailevilla menee tyystin käsien levittelyksi. Nelinpelissähän Borges sit oli jo aika hyvin jyvällä. Oliko pelien jälkeen aiheesta jotain enemmänkin keskustelua? Hienoa oli teidän voittopelejänne katsella, ja ihan pelaajahan tämä Vasakin on, ei tarvinnut hävetä. Onnea Marseillen reissulle, hyvässä tikissä näytät olevan!
Kiitos onnesta ja tsempeistä! Onhan tuo pelialusta näköjään aika myrkkyä monelle vastustajista, sillä aika usein on kaatunut ennakkoon kovemman rankingin palaajia meidän toimestamme. Joten toivottavasti saadaan sama kenttä käyttöön jatkossakin!
Lämpimät onnittelut sinulle ja koko joukkueelle vakuuttavasta voitosta.
Olisi hienoa saada seuraava vaihe Suomeen. Sama alusta ja samat tulokset!
Kiitos! Todellakin olisi kyllä upeaa saada seuraavakin vaihe Suomeen. Mutta alusta voi olla tuohon otteluun ITF:n päättämä…
Onneksi olkoon aivan mielettömän kovasta yksilö- ja joukkuesuorituksesta👏👏👏
Oli kyllä upeaa katsoa Oton ja Emilin selvät voittopelit eilen, ja tänään sinun ja Emilin korkeatasoinen neluri, joka sinetöi Suomen 16:n parhaan joukkoon!
Olette kyllä uskomattoman kovia yksilöitä ja yhdessä ällistyttävän kova Davis Cup -joukkue, josta tennismaailma on aidosti ihmeissään! 💪💪💪 Toivottavasti syksyn matsit pelataan Suomessa!
Toivotaan samanlaista hurmosta ja voittoisia pelejä sulle ja Johnille Marseillen turnaukseen!!! 👍👍👍
Kiitos! Oli kyllä hieno hurmos Turussa ja nyt vain sama todellakin päälle Marseillessakin 💪💪
No nyt pääsi onneksi itsekkin paikan päälle tekopalmujen katveesta nautiskelemaan teidän kaikkien huikeista esityksistä viimeiseen mieheen asti! 💪 Jotenkin olen super onnellinen etenkin Eeron väännöstä varmasti kovassa painekattilassa ihan viimeiseen palloon asti. 😎
Tällä erää kesti tajuntakin mukana pelejä mukana eläessä ja äänikin vielä vähän pihisee!😁 Kiitos vielä kerran teille kaikille! Ootte ihan jäätävän upea tiimi! Vamoooos! 🔥🔥🔥💪🎾🇫🇮
Kiitos! Oli kyllä upea tunnelma areenalla pelatakin, lisää tällaista kiitos! 🥳
Mahtionnittelut koko joukkueelle! Upeaa davispelien ja tennistapahtumien jatkumoa! Toivottavasti jatkuu syksyllä Nokia Areenalla (?), missä 13 000 hlön hiirenhiljainen katsomo saa taas räjähdellä tasaisin väliajoin! Eiköhän ITF osaa tehdä oikean päätöksen maaliskuussa, vaikka ei syysmatkakaan huono vaihtoehto olisi. Siis siellä tai täällä taas tavataan!
Kiitos! Olisihan se upeaa saada syyskuussa jatkaa kotikentällä. Ymmärtääkseni pelipaikaksi on kuitenkin kaavailtu nimenomaan Espoon Metro Areenaa, sillä se tarjoaa parhaat mahdollisuudet myös harjoitusolosuhteille, joita tuossa useamman maan tapahtumassa tarvitaan. Ja toki areenan pitää olla järkevän kokoinen kuuden peräkkäisen pelipäivän tarpeisiin. 🙂
Aivan mahtavaa Suomi, Otto, Emil ja tietenkin koko kansan Harri 🥰😍
Nelinpeli sujui Emilin kanssa sen verran mallikkaasti, että kai tämä super-suonalaispari nähdään myös kesällä Pariisin olympialaisissa? 😉
Hienoa, onnittelut koko joukkueelle! Oli taas mahtavaa olla todistamassa hienoa menestystä. Kiinnostaisi tietää mitä neuvoja nelurispesialisti Kontinen kävi kertomassa teille toisen erän ratkaisuhetkillä puolten vaihdossa?
Kiitos onnitteluista! Olisihan se upeaa päästä olympialaisissakin yhdessä pelaamaan. Kaikkemme tehdään että niin kävisi. 💪
Ja Henri Kontinen on tosiaan joukkueemme taktiikkavalmentaja, ja kävi muun muassa tuossa toisen erän loppuvaiheessa muistuttamassa minua siitä, että kannattaa syöttää Cabrarille enemmän ns. regular positiosta kämmenelle. Ja tie breakin 6-6 -tilanteessakin kysyin Henkalta neuvoa mihin ykkössyöttö kannattaa suunnata. 😉
Onnea koko joukkueelle! Upeat pelit paikan päällä nähtyinä. Harmi, kun et ollut Apollossa jälkipeleissä! 😀
Kiitos! Hehee, oli siellä kuulemma onneksi meidän nuorempi kaarti illanvietoissakin vahvasti mukana. 😁
Hienoa Harri!
Upea ratkaiseva neluri. Oli oikea valinta, että pelasit Empun kanssa.
Onnea kevään peleihin.
Laittakaa pallot kenttään rennosti Jussin kanssa.
Teidän taitotasonne riittää mihin vaan.
Täysi luotto täällä kotikatsomossa.
Full ahead!
Asiaa, kiitos! Samalla höyryllä eteenpäin!
Paljon onnea koko joukkueelle! Hieno tunnelma oli paikan päällä! 🙌 Neluri oli viikonlopun viihdyttävin ja laadukkain ottelu ainakin minun mielestä. Hieman harmi, että pitää odotella puoli vuotta taas ennen seuraavia Davis Cup pelejä, mutta toivottavasti ne saataisiin Suomeen 🤩
Tsemppiä Marseilleen! 💪
Isot kiitokset! Oli kyllä upea tunnelma myös kentällä pelata. Toivottavasti päästään pian nauttimaan uudestaan!
olipas melkonen viikonloppu turussa 🤩 gatorade areena tarjosi oikein mallikkaat puitteet peleille, kyllä tuonne toistekin voisi tulla, vaikka olisi se nokia areena aikas jepa 👌 hienosti emil ja otto pistivät suvereenit esitykset pystyyn, niin lauantain pystyi nauttimaan vapautuneesti. onnittelut ja kiitokset koko joukkueelle aivan mahtavasta urakoinnista 🤝🎾
huvitti muuten neluria katsoessa, että katsojat eivät ilmeisesti ole kovin tottuneita neluriin 😅 useamman kerran kävi niin, että alettiin jo hurrata, vaikka piste oli kesken. nelurissa kun pallo saatetaan saada kaivettua ihan ihme paikoista takaisin peliin. jouduin toppuuttelemaan kaverianikin, että it’s not over until it’s over 😉
joka tapauksessa, tästä on hyvä jatkaa kevään ja kesän turnauksiin, ja davis cupia sitten taas syyskuussa 😊
Oli kyllä upea viikonloppu, ja puitteetkin toden totta maailmanluokkaa. Mahtavaa oli pelatakin! Nyt vain toivotaan lisää kotiotteluita meille Suomeen!
Millä perusteella teitte valinnan pelaajista neluriin? Hyvin sujuu kyllä teillä Emilin kanssa peli, mutta joukkueessahan on kuitenkin sinun lisäksesi toinenkin nelinpelin ammattilainen eli miksi ei pitäydytty alkuperäisessä nimeämisessä?
Hyvä kysymys! Ei ollut tälläkään kertaa helppo päätös tuo peluuttaminen. Aika paljon minua tuossa päätöksen teossa kuunnellaan, mutta tottakai myös Jarkolla ja Henrillä on sanansa sanottavana. Emil on kuitenkin sen tason pelaaja varsinkin painetilanteissa, että tällä kertaa häneen oli kovin luotto myös nelinpeliin lähdettäessä. Ja itsekin Emil oli todella halukas tuon nelurin pelaamaan.
Minkälainen Jarkon 4peli-tatsi on tänä päivänä?
On edelleen Jarkko kyllä iskussa. Kaksinpelissä pärjää ihan tasavertaisesti kaikille joukkueessamme, ja vaikkei nelurissa hänen vahvuutensa tulekaan niin esille, niin ei häntä siinäkään helpolla päihitetä. Taisi tuo treenierä Harri/Patti vs Eero/Jarkko päätyä 7-6 meille. 😅
Onnea Harri ja koko Davis Cup joukkue! neluri oli upea päätös loistavalle viikonllopulle. Pelasit ottelun mielestäni todella hyvin ja paikan päällä näkee jyrkät kulmat ja muut pelin nyansit aivan eri tasolla. kuten sanoit , olitte koko ajan vähän niskan päällä ja voitto oli odotettu. Hyviä seuraavia kisoja atp turnauksissa.
Kiitokset! Oli tuo neluri minustakin viikonlopun parasta antia. 🙂 Ja toivottavasti saadaan nyt sama vire kantamaan tulevissa kisoissakin.
Laitanpa nyt vielä vähän jatkoa, kun tuli koko teksti luettavaksi. Juuri tuo sinun syöttäminen jäi päällimmäisenä positiivisena mieleen lauantain nelurista. Muutenhan paketti on ollut ihan hyvin kasassa, mutta nyt syöttö pelitti kuten pitää. Toisen erän syöttövuorosi 3-3-tilanteessa oli sellainen, joka monesti kääntyy vastustajalle, mutta nyt luotto omaan tekemiseen toi pidon. Toinen erä muutenkin oli sellainen, että kun omat paikat ei tuo tulosta, niin vastustaja ottaa sitten ainoasta paikasta erän itselleen. Nyt ei ottanut ja tuo antaa varmasti paljon tulevaan.
Nyt olisi sen näköinen kaavio, että oman hyvän pelin pitäisi riittää ihan mihin vaan. Tietysti peli kerrallaan, mutta jospa tuo Davis Cup -Harri ilmestyy kentälle tälläkin viikolla ja vedät myös Peersin mukanasi parhaimpaansa.
Todellakin, melkein aina se oma hyvä peli perustuu siihen, että syöttö kulkee. Ja nyt syötön rytmi oli todella hyvin hallussa. Pidetään siitä kiinni siis, niin kaikki on tälläkin viikolla taas mahdollista. 💪💪
Onnittelut upeasta voitosta ja muutenkin koko joukkueelle dominoivasta esityksestä!
Syöttösi oli tosiaan eilen erinomaisessa tikissä ja tästä on hyvä jatkaa Helmikuun koitoksiin. Emilin kanssa peli kulkee ja tuossa joku jo väläyttelikin ajatusta Pariisin osalta. Toivottavasti tuo toteutuu 🙂 Noh, mutta sitä ennen on vielä aika paljon turnauksia edessä ja mielenkiintoista nähdä että miten uusien ja ei-niin-uusien parien yhteispeli lähtee tästä sujumaan. Aussi open oli siinä mielessä ihan mielenkiintoinen, että semeissä oli yhtä lukuunottamatta yllättävä kattaus pareja. Voimasuhteet vielä siis mukavasti auki. Itse toivon ennen kaikkea sitä, että saat olemuksellasi ja tekemiselläsi nostettua Peersin vähän mörököllimäistä mielentilaa astetta rennomaksi ja sitä kautta kuuluisaa positiivista peli-ilmettä esiin. Luotto on kuitenkin kova ammatin miehiin, nyt vaan pommeja kulmiin ja verkko haltuun, vamos!
Kiitos onnitteluista ja tsempeistä! Syöttö tosiaankin kulki hienosti, ja sen varaan kelpaa kyllä taas rakentaa menestystä. Nyt vain paljon voittoja alle tourillakin, niin alkaa homma toimia ja rentous löytyä Peersilläkin. 😎
Congrats for the great tournament! Vasa’s match was a bit of an anticlimax, though.
Thank you! It was almost too good of a result for us, and thus the 4th match ended up being a dead rubber. But as players we of course are happy with a 3-0 win every time.
Ilmeisesti kisakalenterin osalta suunnitelmiin on tullut muutos kun olettekin Peersin kanssa listoilla Los Cabosissa..? Oletan että homma jatkuu siitä Acapulcon 500 kisaan. Toi Dohan 250 on toki listan puolelta todella kova kattaus, joten ilmeisesti tässä mietittiin todennäköisyyksien kautta pistepotin kartuttamista, vai oliko joku muu syy taustalla? Ei siinä, kelpaahan sitä varmasti Meksikossakin kisata 🙂
Helmikuun lopun kisakalenteriin tuli tosiaan vähän muutoksia, kun alkoi näyttää siltä, ettei ranking riitä Dubain kisaan mukaan. Pakko lähteä siis kauemmas Acapulcoon tuolla viikolla ja samalla sitten vaihtui myös Dohan kisa Los Cabosiin. Mieluummin olisi pelannut Lähi-Idässä, mutta olosuhteiden pakosta mennäänkin siis Meksikoon.