Los Cabos ATP250 – Ulkotennistä Meksikossa

Taas mennään, tällä kertaa vähän pidemmän matkustuksen jälkeen Meksikon länsirannikolla. Saavuin tänne Los Cabosiin perjantaina, ja kunhan totutellaan olosuhteisiin ja taistellaan aikaerorasitus pois päiväjärjestyksestä, niin pian päästään taas tositoimiin. Saamme Johnin kanssa vastaamme ensimmäisellä kierroksella joko maanantaina tai tiistaina parin Andreozzi/Reyes-Varela.

Palasin Rotterdamista kotiin keskiviikkona, mutta eipä kotona ehtinyt yhtä yötä enempää tälläkään kertaa viettää. Sovimme Johnin kanssa aloittavamme valmistelut Los Cabosissa perjantaina, joten torstaina se oli jo lähdettävä matkaan taas, vaikka nuoremman lapsen uusia konttaustaitoja olisi ihastellut pidempäänkin. Ja mukavaa se olisi ollut muutenkin auttaa kotona vähän enemmän. Ensi kerralla sitten.

Los Cabos lienee kiertueen yksi vaikeimmin saavutettavista kisapaikoista, ainakin Suomesta katsoen, sillä alle vuorokauden matkustusaikaa ei oikein ollut millään yhteyksillä saatavilla. Yhdellä pysähdyksellä olisi selvinnyt yöpymällä välissä USA:ssa, mutta itse lähdin mieluummin torstai-iltana taittamaan matkaa Istanbulin kautta Mexico Cityyn, jonne saavuin yölennon jälkeen perjantaiaamuna. Passintarkastuksen ja terminaalin vaihdon jälkeen odottelin vielä pari tuntia viimeistä siivua Los Cabosiin, jonne saavuin lopulta puoliltapäivin.


Yli 24 tunnin matkustuksen jälkeen keho ei luonnollisesti ole ihan parhaimmillaan urheilua ajatellen, mutta hyvät lämmittelyjumpat saivat kuitenkin vetreytettyä lihaksiston siihen tilaan, että kevyt bollaus oli jopa ihan mukavaa. Onhan ulkotennis auringonpaisteessa aina sisäpelien jälkeen jotenkin niin nautinnollista. Unta ei illalla treenin jälkeen tosin tarvinnut kauaa odotella, mutta lauantaiaamuna sisäinen kelle herättikin sitten jo kolmen jälkeen.

Valmentajani Boris tuli myös mukaani tälle Meksikon reissulle. Hän saapui eri lennolla myöhään perjantaina, joten lauantaina oli sitten koko tiimi kasassa, kun suuntasimme ensin aamutreeneihin kolmestaan Boriksen ja Johnin kanssa. Henki kulki jostain syystä minulla tuossa treenissä tosi huonosti, mutta onneksi iltapäivän treenierässä Escobar/Nedovyesovin kanssa niin keho kuin lyönti tuntuivat jo huomattavasti normaalimmalta.

Olen pelannut täällä Los Cabosissa kerran aikaisemminkin heinäkuussa 2021, jolloin olosuhteet olivat suorastaan toivottoman kuumat. Täksi vuodeksi kisa siirrettiin kuitenkin helmikuulle, mikä tarkoittaa ainakin pelaajille huomattavasti miellyttävämpää kokemusta. Lämpötila pyörii yötäpäivää sopivasti 20 asteen molemminpuolin, eikä otteluja tarvitse enää kuumuuden takia aloittaa tosi myöhään illalla. Aamu- tai päivämatseja ei tosin edelleenkään ole ohjelmassa, mutta kello 16 aloitusaika on kuitenkin varsin inhimillinen.

Pelikenttä on edellisvuosien tapaan erittäin karhea ja korkeapomppuinen, mikä on varsin suuri muutos edellisviikkojen matalapomppuisiin sisäkenttiin verrattuna. Syöttöön voi kierteitä lisäämällä saada ihan erilailla variaatiota aikaiseksi, minkä lisäksi peruslyöntejäkin voi lyödä kovalla yläkierteellä menestyksekkäästi. Verkollakin saa kuitenkin olla tarkkana, sillä lyhyet poikkikentän stopparit tulevat takaisin selvästi useammin, ja pallo pitää mieluummin tappaa voimalla takakentän läpi. Wilson US Open -pallot toimivat niin kuin pitääkin, joten sillä saralla ei ole moitittavaa.


Eikä järjestelyissä muutenkaan ole valittamista. Kuljetukset toimivat, ja kisahotelli Hacienda del Mar on varsin mukava resort-tyylinen majapaikka Tyynen valtameren rannalla. Lähtökohtaisesti tämä Kalifornian niemimaa on hyvin kuivaa aluetta, mutta hotellin sisäpuolella näkyy sentään myös jotain muutakin virheää kuin kaktuksia. Ja tähän aikaan vuodesta aamupalapöydästä kelpaa auringonpaisteen lisäksi ihastella merellä peuhaavia valaita ja rannassa kalastavia pelikaaneja. Ruokakin on erittäin hyvää, vaikkakin hintataso täällä Los Cabosissa tuntuu nousseen aika korkeaksi amerikkalaisturistien nostaessa paikan yhdeksi suosikkikohteistana.


Tällä hetkellä 9 tunnin aikaero Suomeen tuntuu olevan ainoa isompi haaste, jonka kanssa joutuu vähän taistelemaan, mutta kyllähän tuokin päivä päivältä tuntuu paremmalle. Tänään sunnuntaina uni maistui jo melkein aamuviiteen. Eiköhän tässä saada siis kaikki viritettyä kuntoon ennen ensimmäisen kierroksen matsia, joka on siis ohjelmassa todennäköisesti tiistaina, mutta mahdollisesti jo maanantaina.

Vastustajamme tuohon otteluun on pari Andreozzi/Reyes-Varela, joista jälkimmäinen on minulle selvästi tutumpi. Kotimaassaan pelaava Reyes-Varela oli itse asiassa parini juurikin tässä kisassa 2,5 vuotta sitten, minkä lisäksi olen häntä vastaan myös muutaman kerran pelannut. Pienikokoinen, mutta taitava kaveri on kyseessä. Argentiinalainen Andreozzi on sen sijaan minulle ihan uusi vastus. Hän on ollut kaksinpelissä parhaimmillaan sadan joukossa, mutta panostanut pari viimeistä vuotta enemmän kaksinpeliin. Massakenttä tuntuu olevan hänelle paras alusta, mutta ei sovi häntäkään aliarvioida, sillä nyt pelataan siis varsin hitaalla kentällä täällä Los Cabosissakin.

Vastustajien tarkempi skauttaus on vielä siis hieman kesken, mutta kunhan saadaan oma peli viritettyä oikeaan vireeseen, ja saadaan ottelutilanteessakin se paras vire esille, niin kyllähän tälläkin viikolla kaikki on mahdollista. Oikea rentous vain esiin niin hyvä tulee. Vamos!

12 thoughts on “Los Cabos ATP250 – Ulkotennistä Meksikossa

  • Onhan tuo sinne siirtymä ollut sen verran piinaavan pitkä, että jo pelkästään sen takia menestystä tältä viikolta toivoisi. Tietysti vähän muutenkin. 🙂

    Varmaan tilauksessa olisi aloitus tiistaille ja mahdollisimman aikainen peli, niin ehtii tuo sinun unirytmi paremmin mukaan. Mutta tuon kun sanoo, niin maanantainahan se on ja kello 23.

    Menen taas pahasti asioiden edelle, mutta onhan tuo kaavio sen näköinen, että pari ensimmäistä peliä pitäisi omalla hyvällä pelillä voittaa. Sitten ollaankin viikonlopun peleissä mukana ja kaikki on todellakin mahdollista. Oikeasta rentoudesta en kotisohvalla tiedä, mutta kova on usko siihen, että tästä tulee hyvä viikko!

    • Mistäköhän löysit tuon tiedon, että ottelu pelattaisiin tänään, maanantaina ? Ainakin turnaussivuilta sitä ei löydy.

    • Jep, tiistaialoitus onneksi saatiin. 👍 Ehtii siis vielä yhden päivän totutella olosuhteisiin ja aikaeroon. Ja sitten kaikki peliin.

  • Kivalta paikalta näyttää, onnea tuleviin otteluihin. Vaikka ilmeisesti pelataan yöaikaan Suomen aikaa, joten seuraaminen jää ehkä tällä kertaa väliin. Onko muuten blogiisi tullut muutoksia, kun ei pariin postaukseen ole enää tullut sähköposti-ilmoituksia? Kannattaako tilata ilmoitukset uudestaan?

    • Kyllähän täällä Los Cabosissa viikon viihtyy varmasti. Varsinkin, kun lämpötilatkin ovat nyt talvisaikaan ihan inhimilliset. Toisin kuin peliajat Suomesta katsoen…

      Ja totta tosiaan, tuo sähköpostitusohjelmani oli näköjään mennyt vikatilaan. Sain sen kuitenkin korjattua, joten jatkossa viestien uusista postauksista pitäisi taas toimia normaalisti. Kiitos tiedosta!

  • Sama juttu kuin Matsilla, ei ole 8.2. jälkeen (eli kahteen päivitykseen) tullut sähköpostiin ilmoituksia.

    Miten pidit parempana kahdella vaihdolla ja koneessa nukkumista parempana kuin että olisit yöpynyt (hotellissa) jenkeissä ja perille yhdellä vaihdolla? Jotenkin ei käy minun järkeeni. Voi siinä tietenkin olla taloudellinen näkökohta, tai jotain muuta mitä et tuossa kertonut.

    • Sähköposti-ilmoitusten lähetys on nyt korjattu, kiitos huomiosta sinullekin!

      Ja matkustusvaihtoehtoja oli tosiaan useampia tarjolla. Joku toinen kerta USA:n stopilla olisi varmasti ollut parempi lentää, ja esimerkiksi John lensi Lontoosta juurikin Chicagon kautta. Tällä kertaa sain kuitenkin Turkish Airlinesin yhteydellä olla melkein puoli päivää pidempään kotona, vältin jenkkien maahantulon mahdolliset tuntien jonot, ja hintakin oli tuolle yhteydelle hämmästyttävän alhainen. 👍 Ja sain otettua vielä aika hyvät 9 tunnin unet koneessa. 😎

  • Miltä vaikuttaa jatko-ohjelma näiden kahden turnauksen jälkeen? ATP1000-kisoihin Indian Wellsissä ja Miamissa ei taida olla ainakaan suoraa pääsyä nykysijoituksilla, vai onko? Aioitteko kuitenkin jäädä USA:han karsimaan, matkustaa Europan challengereihin vai pitää pientä taukoa turnauksista?

    • Erittäin hyvä kysymys, johon en rehellisesti tiedä vielä vastausta itsekään. 😅 Indian Wellsin kisan ilmoittautuminen sulkeutuu tänään maanantaina, mutta olemme todennäköisesti muutamalla sijalla ulkona. Aikaisempina vuosina siellä on kuitenkin joitakin vetäytymisiä nähty, joten alternate-mahdollisuus on olemassa. Miamiin sen sijaan uskoisin rankingiemme juuri ja juuri toivottavasti riittävän. Jos Indian Wellsiin jäädään kyttäämään varasijaa, niin Phoenix CH175 on varmasti yksi hyvä vaihtoehto myös. Euroopan CH-kisat tuskin ovat ohjelmassa.

  • Eipä sieltä paljon myöhäisempää aloitusta olisi voinut saada. Toivotaan, että pysyt koko pelin hereillä. 🙂

    Nythän tuo uhkakuva, jota jo joulukuussa alettiin maalaamaan, toteutui ja ette mahdu Indian Wellsissä mukaan. Eikä ollut oikeastaan edes lähellä. Varmaanhan sieltä jotkut vielä kisaviikolla vetäytyy, mutta ei juuri nyt hyvältä näytä. No mutta taas tähän hetkeen ja kaikki keskittyminen ekaan peliin!

    • Noh, ei tuo aloitus onneksi mahdottoman myöhään mene, kun jo klo 16 aloitetaan pelit. 👍

      Ja oli tuo itselleni aika selvää jo ennen kauden alkua, ettei Indian Wellsiin ole asiaa. Jätetään se siis suosiolla väliin, koska ei vetäytymisiä yleensä tule nykysäännöllä ollenkaan, kun pelaajat voivat käyttää repairia. Mutta Miamissa on yleensä selvästi alhaisempi cut-off eli toivottavasti sinne riittää meilläkin ranking. 💪

Comments are closed.