Vamos!! Eihän tätä tiimiä pysäytä mikään. Toinen kisa yhdessä ja toinen pokaali palkintokaappiin. Voittoputkikin venähti samalla jo kahdeksan ottelun mittaiseksi, mutta ei tähän kyllä mitenkään kyllästy. Tänään oli finaalissa esitys hieman aikaisempaa ailahtelevampaa, mutta hienot tasonnostot kummankin erän loppuun toivat kuitenkin tarvittavan eron vastustajiin nähden.

Kaksi edellistä matsia olivat olleet erittäin vahvaa tekemistä, joten odotukset olivat finaalia kohden tottakai korkealla. Herkistelimme eilen loppupäivän, mutta tänään suuntasimme kentille heti aamukymmeneltä, jotta ehdimme rauhassa lyödä lyönnit läpi ja syödä lounaan ennen omaa otteluamme. Aiemmat ottelumme olivat olleet aamumatseja, mutta finaali pelattiin tänään vasta kahden kaksinpelin semifinaalin jälkeen puoli neljän aikaan.
Olosuhteet olivat Madridin iltapäivässä aurinkoisen helteiset, ja kun tuultakaan ei juuri ollut, niin ilman tuntui jopa aika seisovalta keskuskentälle astellessamme. Eikä matsin alkaessakaan tunnelma juuri tuosta muuttunut. Niin pelaajat kuin katsomo tuntuivat olevan jotenkin vähän vaisulla energialla liikkeellä. Oliko se sitten paikallinen siesta niin vahvasti läsnä, että kentälläkin piti kaivaa se isoin lataus esille puoli väkisin?
Peli kulki kuitenkin ihan mallikkaasti alusta alkaen. Ensimmäiset murtopallot 1-1 -tilanteessa Reyes-Varelan syötössä eivät tuottaneet tulosta, mutta 3-3 -tilanteessa upea rystykrossilobbini toi murron myötä otteluun mukavasti eloa. Mutta eipä ratkennut erä tuohon, sillä vastustajat mursivat minun syöttöni heti seuraavassa gamessa takaisin joutuessani vähän turhan paljon puolustuskannalle syötön jälkeen takakentällä.
Tuon jälkeen edettiin muutaman gamen verran tasaisesti, kunnes oli jälleen minun vuoroni onnistua murtopallossa. Mursimme Reyes-Varelan syötön 5-5 -tilanteessa toistamiseen, ja uskomatonta kyllä murtopallo oli lähes täysin identtinen 4 gamea aikaisempaan verrattuna. Ensin palautus linjaa pitkin Reyes-Varelalle, ja sen perään rystykrossilobbi aivan takanurkkaan. Ja nyt löytyi 6-5 -tilanteessa omaan syöttövuoroonikin sopivaa tekemisen meininkiä, eikä vastamurto ollut enää lähelläkään. Ensimmäinen erä siis meille 7-5.
Toisessa erässä oli alusta alkaen palauttajilla harvinaisen vahva ote. Mutta murtoja nähtiin siihen nähden ihmeellisen vähän. Meillä oli murtopalloja heti ensimmäisessä gamessa, vastustajilla seuraavassa ja sitten taas meillä 1-1 -tilanteessa. Mutta 2-2 -tilanteeseen asti piti mennä ennen kuin Andreozzi syötti 40-40 -tilanteeseen tuplan, ja pääsimme edelle. Mutta eipä ollut tälläkään kertaa ilo kovin pitkä, sillä Henryn ykkönen katosi hetkellisesti seuraavassa syöttövuorossa, minkä vastustajat käyttivät armotta vastamurron veroisesti hyväkseen.
Toinen erä jatkui tämän jälkeen tasaisena, mutta ratkaisu oli kyllä lähellä 4-4 -tilanteessa, kun saimme Andreozzin syötössä 0-40 -tilanteen myötä neljä murtopalloa. Argentiinalainen selvitti kuitenkin noista jokaisen. Lähellä oli erän lipsahdus myös toiseen suuntaan 5-6 -tilanteessa, kun vastustajat saivat minun syöttövuorossani kaksi murto- eli eräpalloa. Mutta syöttö oli jälleen tiukassa paikassa rautaa; ensimmäinen eräpallo pelastui ässällä ja toinen hyvällä kick-syötöllä, jonka perään Henry sai korjata helpon smashin pois. Tie breakiin mentiin siis.
Mokasin tie breakin ensimmäisessä pisteessä puolihelpon volleyn verkolta, mutta sen jälkeen mentiin ihan yhtä maalia. Hienot venymiset meiltä verkolla 0-1 -tilanteessa ja Henryn painava drive-volley 1-1 -tilanteessa toivat meille johdon, josta emme enää luopuneet. Pelasin 2-1 -tilanteessa erinomaisen palautuspisteen päättäen sen rystyläpilyöntiin, minkä jälkeen 3-1 -tilanteessa lyhyt rystykrossivolleyni Henryn hyvän palautuksen jälkeen oli silkin pehmeä. Henry hoiti Andreozzin palautukseni hienosti verkolta 4-1 -tilanteessa, ja 5-1 -tilanteessa annoin kämmeneni laulaa ihan olan takaa linjaa pitkin. Viisi matsipalloa oli käsillä, ja heti ensimmäinen tuotti tulosta, kun Andreozzin kakkossyöttö karkasi pitkäksi. Pitkä lähes kahden tunnin taisto oli ohi, ja palkintojenjakoseremoniassa sai taas hymyillä leveästi. 😊
On finaali aina omanlaisensa tennisottelu, vaikka voittamiseen kuinka yrittäisi tottua. Tänäänkin kehossa oli pientä ekstrajännitystä havaittavissa varsinkin ottelun alussa. Mutta onneksi itseluottamus on niin kovassa tikissä, että tiukan paikan tullen kaikki epäolennainen unohtuu, ja onnistumiset tapahtuvat kuin itsestään. Virheitäkin tottakai tulee, mutta jotenkin mieli on vahvasti positiivisviritteinen, eivätkä tappion ajatukset pääse ottamaan missään vaiheessa mielessä valtaa.
Eikä voitto tänäänkään mitenkään helposti siis tullut. Vastustajat esittivät ajoittain vahvaa palautuspeliä, ja syöttivät meidän murtopalloissamme pääosin vahvasti. Pitkissä pisteissä he tuntuivat myös olevan meitä paremmin kotonaan. Onneksi meidän pelikirjamme oli kuitenkin tarpeeksi selkeä, jotta lyhyet pisteet tulivat oikeita asioita tekemällä kotiin mukavalla prosentilla, ja verkkopeli muutenkin toimi ihan kelvollisesti.
Oma palautuspelini löysi tänään myös mukavasti uomiinsa parin vähän vaisumman päivän jälkeen. Henrykin onnistui palautuksissaan muuten tosi hyvin, mutta murtopalloissa onnistumiset jäivät pari kertaa ihan senteistä kiinni. Hienosti hänkin kuitenkin piti henkisen vireystason yllä vastustajien vastamurroista huolimatta. Ja olihan kummankin erän lopetukset meiltä ihan timanttia. Ensimmäisessä erässä kymmenen viimeistä pistettä meille 8-2 ja toisessa vielä paremmin 9-1. Sillä lailla tennisottelut kyllä aika usein voitetaan.
Onhan tämä ollut aikamoinen pariviikkoinen, sillä voittamisesta voisi sanoa tulleen rutiinia. Unelmastartti yhteistyöllemme saa jatkoa, ja vaikkei tänään peli ollut sitä ihan parasta antia, niin silti kovan tason pari kaatui finaalissa. Tuemme Henryn kanssa kumpikin toinen toisiamme hienosti kentällä niin henkisesti kuin pelillisesti, teemme yhdessä oikeita asioita myös kentän ulkopuolella ja uskomme kumpikin siihen, että tämä yhteistyö vie meidät vielä pitkälle. Todella hienoa aikaa.
Eikä tätä voittavaa junaa kannata tietenkään tässä kohtaa alkaa turhaan jarruttelemaan, sillä kisat jatkuvat taas ensi viikolla, kun suuntaamme tälle vuodelle kisakalenteriin paluun tehneeseen Bukarestin ATP250-kilpailuun. Lähdemme tuohon kisaan kolmossijoitettuina ja saamme ensimmäisellä kierroksella vastaamme nuoren villinkortin parin Cretu/Jecan.
Nöyrällä asenteella on palattava kentälle kuitenkin taas ensi viikolla, sillä yhtään matsia ei etukäteen ole voitettu. Ja kuten tänäänkin nähtiin, erot ovat nelinpelissä usein todella pieniä. Mutta nautitaan tämä ilta vielä tästä Madridin voittofiiliksestä ennen kuin siirretään keskittyminen taas takaisin ATP-kiertueelle. Vamos!
Excellent, onnittelut! Olipas jännittävä ja ehkä turhankin vaiherikas toka erä, kunnes näytitte kaapin paikan tie breakissa!
Tästä on hyvä jatkaa!
Kiitos! Huikeat lopetukset molempiin eriin, tästä kelpaa jatkaa.
Onnittelut voitosta. Peliin näytti mahtuvan muutama helpoksi virheeksi ”tituleerattava” virhe, muttei niillä lopputulokseen vaikutusta. Onneksi näin.
Henryllä ei tainnut olla ihan paras päivä? Harri, vaikuttaako sinun joissain tilanteissa verkolla hieman korkeahko asento (pääsi verkon yläpuolella) Henryn syöttöön? Ainakin tv-kuvasta noin voisi päätellä tapahtuneen.
Voittojen tiellä on hyvä jatkaa. Toki eteen tulee aivan varmasti myös jossain vaiheessa tappioita, mutta sehän kuuluu pelin henkeen ja sen tiedätte. 😀
Otitte pelin täysin haltuun muutamasta helposta virheestä huolimatta. Tästä on hyvä jatkaa heti ensi viikolla, joten vamos tulevaan!!!!!
Taidettiin katsoa eri matsia. Mielestäni Henry oli kentän kingi. Aivan mahtavaa palauttamista ja syöttämistä.
Kiitos! Onhan se hienoa, että pystyy voittamaan otteluita, vaikkei edes ihan paras päivä ole käsillä. 🙌
Tuosta kyykistymisasennostani verkolla sain kuulla Peersiltä muutamaankin otteeseen, mutta Henry ei kyllä ole asiasta huomauttanut. Eikä pallo ainakaan vielä ole takaraivoon osunut 😅
Harri, tuosta asennostasi ei Henry ole puhunut sinulle, mutta voinet häneltä itse kysyä?
Miksi tuosta sanoin, johtuu siitä, että monen monta kertaa ko. tilanteessa Henryn syöttö oli väärä, verkko tai pitkä. Peers on ilmeisesti luonteeltaan erilainen kuin Henry.
Häviääköhän Heliövaara/Patten enää koskaan tennisottelua? Loistavaa ja suuret onnittelut 🙂
Hehe, uskoisin, että sekin vielä joskus tapahtuu. Mutta toivotaan, ettei vielä vähään aikaan. Kiitos!
Onnittelut toisesta peräkkäisestä voitosta; hyvin pelattu ja TB oli yhtä maalia! Ei jätetä tätä tähän 🎾🙂👍
Vamos!
Vamos ja kiitos! TB oli kieltämättä aika suvereeni esitys.
Fantastico! Läpimurtosäätiö onnittelee!
Kiitos! 💪
♥ !ONNITTELUT! ♥ Tampereen suunnalta.
Kiitos! 🙌🏆
Hieno juttu! Onnittelut!
Kevään viime vuoden pisteiden puolustaminen lähtenyt käyntiin erinomaisesti. Vielä puolustettavaa riittää, mutta hyvältä näyttää peli-ilme tällä hetkellä. Ei muuta kuin samaa rataa edelleen.
Se hyvä puoli noiden Challenger-kisojen pelaamisessa on, että Challenger TV on hieno juttu. 🙂 Mutta tietysti toivottavasti lähikuukausina saatte rankingit sille tasolle, että tie isoihin kisoihin on auki.
Kiitos! Kieltämättä iso kasa pisteitä tuntui massakaudelta olevan viime vuodelta puolustettavana, mutta toistaiseksi sujunut ihan mukavasti. Jopa maksimaalisesti. 🙂
Ja tosiaan Challengereitä on kiva katsoa itsekin, kun näkee kaikki matsit helposti. Niin omat kuin vastustajienkin ottelut.
Vielä noista puolustettavista pisteistä sen verran, että Henryllä näyttää olevan ennen syyskuuta varsin vähän pisteitä puolustettavana. Eli hyvällä pelillä on mahdollista teidän yhteisrankingia nostaa reippaasti ja se taas avaisi ovia isompiin kisoihin.
No. Jep. 8 matsia kotiin kahdeksasta!
En analysoi enempää.
Olympiavoittaja Tapio Rautavaaran sanoin:
Olipa kylmä tai vaikkapa vari.
Tässä vasta on se hieno pari!
Isot onnittelut turnausvoitosta! Vakuuttavaa tekemistä koko viikko, ja tiukat paikat hoiditte varmasti kotiin. Kertoo paljon, että olitte terävimmillään juuri ratkaisupalloissa 💪
Muutama aika maukas lobbi tänään sinulta ja mahtavia kierteisiä kakkossyöttöjä. Henryn verkkopeli on tehnyt vaikutuksen, ulottuvuus, nopeus ja myös luovuus. Palautukset sujui myös molemmilta hyvin, niillä ne murtopallot kasautui tänään.
Odotukset Henryn kanssa oli korkealla, mutta silti ei tällaiseen menoon osannut varautua. Mutta mahtavaa, että olette edelleen voittamaton pari ja massakaudellakin on pelkkiä voittoja. Ohititte muuten juuri myös parin Heliövaara/Peers Double Racessa 😉
Ei muuta kuin jatkossa samaan malliin ja pelihän vielä kehittyy kun pelejä saadaan lisää alle ja pääsette sopivammille alustoille 😁
Iso kiitokset! Kahdeksan matsin voittoputki on kyllä kieltämättä aika makoisa. Täytyy mennä varmaan viisi vuotta ajassa taaksepäin, kun on viimeksi ITF-kisoissa Niklas-Salmisen kanssa vastaavaan dominointiin pystynyt. Mutta nyt toki aika paljon isommat kisat ja sitäkin arvokkaampaa tekemistä.
Henryn kanssa on kieltämättä lähtenyt peli aika saumattomasti rullaamaan. Hänellä on pelillisesti aika upea paketti kyllä neluriin olemassa, isokokoinen vasuri, hyvä syöttö, vahvat palautukset ja todella hyvät volleyt. Siihen vielä rinnalle tällainen hyvä tsemppari, niin en tiedä miten meidät pysäytetään. 💪
Onnea jälleen Harri ja Henry mahtavasta turnausvoitosta!🥳
Tekeminen on rentoa ja vakuuttavaa. Ja nyt niitä hyviä asioita sitten tapahtuu, niin kuin oli tarkoituskin!😉
Ottakaa kaikki ilo irti turnausvoitosta ja sitten samoilla höyryillä kaasu pohjassa kohti seuravaa, vamos!💪
Isot kiitokset! Todellakin on annettu hyvien asioiden tapahtua, ja eiköhän anneta jatkossakin. Vamos!
Yes! Hieman ailahteleva peli tänään, mutta niskan päällä olitte mielestäni koko ajan, ja tokan erän lopetus olikin sitten ihan timanttia – ensin varmasti pelastetut vastustajan eräpallot, ja sitten mahtavaa verkkopeliä molemmilta tie breakissä! Viime viikosta oli hyvä jatkaa, ja nyt vielä parempaa! Ensi viikon kaaviossa jo kutkuttelee mahdollinen semifinaali, mutta peli kerrallaan toki eteenpäin! 😊
Jes! Kieltämättä hieman takelteli peli aikaisempaa enemmän tänään, mutta toisaalta lukemat olisivat voineet silti olla aika paljon selvemmätkin, jos murtopaikat olisi käytetty normaaliin tapaan. Mutta kelpaahan se voitto aina ihan millä tyylillä tahansa. 🙂 Ensi viikkoa tässä jo vesi kielellä odotellaan!
Onnittelut, kyllä kelpaa!!! Olenkohan minä ainoa, joka näin eka erän vähän aneemisena ja tunnustelevana… Toka erän 4-4 tilanteessa vasta peli heräsi kunnolla eloon. Vai minäkö se silloin vasta heräsin 🙂 Henryllä onnahteli syöttö ihan lahjakkaasti jossain vaiheessa, mutta noissa tilanteissapa opitte taas lisää toisistanne ja siitä miten henki pidetään yllä heikkoina hetkinä. Eipä muuta kuin Bukarestia kohti, keep going, keep hitting, you two seem to be fitting (together) 🙂
Kiitos, kyllä kelpaa! Ihan samaa mieltä olen, jotenkin aneeminen oli tunnelma kentällä pitkään, eivätkä vastustajatkaan oikein tuoneet energiaa otteluun. Mutta meiltä onneksi löytyi hyvät tulitukset loppuun ja siitä ansaittu voitto vyölle. Vamos!
Onnittelut! Tiebrake oli pelkkää rautaa. Ja vaikka pientä heilahtelua oli matsin sisällä niin tuntui, että homma oli teidän näpeissä. Ohititte samalla Doubles Racessa parin Heliövaara/Peers 😎. Nyt vaan kunnolla kropan huoltoa koska monta matsia jo putkeen takana ja näillä näytöillä myös edessä.
Kiitos! Koko tiimi on yhtä rautaa. Kyllähän tuo kertoo paljon, että jo kahdella kisalla mentiin ohi Racessa aikaisemmasta tiimistä. Kropassakin todella hyvä meno päällä, joten yksi päivä lepoa tähän väliin ja sitten mennään taas. 💪
Kyllä nelinpeliottelun voittaminen on aina yksi parhaista asioista, mitä housut jalassa voi tehdä. Mutta voittaa turnaus. Ja vielä toista viikkoa putkeen. Kertakaikkisen ihanaa! Valtavat onnittelut! Onpahan olleet taas huikeat kaksi viikkoa ja eiköhän tämä ole vain alkua jollekin vielä suuremmalle. Voittamaton pari jatkaa seikkailujaan. Ei meillä lasketa, mutta 8-0!
Ei se helpolla tullut, mutta kyllähän te todellakin tuon ansaitsitte. Hirveä työ molemmissa erissä murron eteen ja sitten heti vastamurto vastustajalle. Hyvin pysyi silti koko ajan paketti kasassa ja luotto yhteiseen tekemiseen. Ehkä nuo eräpallot olisi voinut jättää antamatta vastustajille, kun meinasi oikeasti ruveta jännittämään. Jos edellinen finaali jätti toivomisen varaa palautuspeliin, niin tänään kyllä osui sitten siitäkin edestä.
Jos pikkuisen vilkaisee ensi viikkoon, niin kirjaimellisesti aikamoinen villi kortti sieltä ekalle kierrokselle osui. Liekkö edes brittien salainen tiedustelupalvelu saanut heistä yhteistä nelinpelimateriaalia. Massalla on pojat kuitenkin näköjään viihtyneet, joten hereillä on syytä olla alusta asti. Mutta se on sitten tulevaa. Nyt tuuletellaan vähintään tämä ilta!
Hehe, kyllähän tällaisesta menestyksestä kieltämättä ihan hyvät kicksit saa. 😎 Toinen mahtava viikko perään ja voittoputki sen kuin jatkuu, vaikka tiukkaa taistelua jouduttiin tänään ajoittain pelaamaan. Mutta onneksi tiukan paikan tekeminen oli jälleen rautaa.
Ensi viikosta voi tulla kieltämättä taas mielenkiintoinen viikko. Tehdään parhaamme, että vire jatkuu. 💪
Hilipati-rallaa tämä-pari jallaa! 🎾😊👍
Hip hei! 🙌😁
Onneksi olkoon toisesta turnausvoitosta putkeen!
Teillä on todellakin voittava tiimi. On kyllä ilo katsoa teidän tekemistä, luovia ratkaisuja, toistenne tsempaavaa tiimihenkeä sekä nousuja ahdinkotilanteista! Vaikka pelin sisällä oli ai ailahteluja, niin hoiditte hienosti voiton kotiin. 💪💪💪
Isot kiitokset! Ailahteluja oli tänään enemmän kuin yleensä, mutta hienosti pysyi peli silti kasassa. Jatketaan tätä! 💪
Onnittelut mahtavasta läpisyötöstä vastustajan eräpallo tilanteessa. Henry oli ihmeen hermostunut toisessa erässä omassa syötössään vaikka teillä oli jo murto alla. Siinä tuli vähän turha murto teille. Lopussa Henry nousi taas omalle tasolleen. Nyt ei muuta kuin voittoputki mahdollisimman pitkäksi.
Kiitos onnitteluista ja onnittelut sinnekin osuvasta nimimerkin valinnasta. 🙂 Pientä haparointia oli tänään puolin ja toisin, mutta onneksi viimeiset pisteet olivat jälleen rautaa. Vamos!
Olipas leppoisan miellyttävä mökkikauden avausiltapäivä. Leppoisa kun ei tarvinnut jännittää kumpi voittaa; sen verran kova oli luotto ja sen myös osoititte olemalla numeroiden verran parempia! Isot onnittelut ja kädet ”The Unbeatable Pair”!
Voin olla väärässä, mutta mukavan rennoilta näytti teidänkin otteet. Joka tapauksessa useita näppärän toisteisia ja nelurille tyypillisiä
pistekikkailuja. Esim. harrihoon lujat kämmenpalautukset linjaa pitkin ja perään lobbyt tyhjään takakulmaan. Ja jokseenkin virheettömän tiebreakin nätti 4-1 verkkolinjaa myöten ja perään pitkäpattenin polviasennon pystymailapointti. Nautittavaa tennistä! Oliko siis flow-tunnetta ja voittovarmuutta päällä? Siltä se ainakin terassikatsomoon näytti.
Joskus puolenkymmentä vuotta sitten (silloin kun blogiseuraajiasi oli vielä huomattavasti vähemmän…) kirjoiteltiin nelurimatsin fyysisestä rasituksesta. Lupailit jossain harjoituksessa oikein mitata juoksumatkan määrää. Mutta mitäpä väliä montako spurttia tulee otettua kunhan peli kulkee; rennolla otteella tulosta syntyy. Mutta sen verran jäi tuolloinen pohdinta auki, että taidanpa kellottaa jonkun matsinne juoksuajan….🤔😉🤣🤣.
Toivottavasti ensi viikon Bukarestin turneen semissä vastaan tulisi turnauksen ykkössijoitetut. Siihen taistoon Isot Tsempit!
Noh, kyllä se syke kentällä tänään nousi ajoittain aika korkealle. Välillä pitkien pisteiden takia ja välillä ihan jännityksestä. Eli en ihan täysin tuota leppoisaa iltapäivää allekirjoita, kun vastustajat olivat kuitenkin pisteen päässä toisen erän voitosta. 😅 Mutta kai se on sitä flow-tunnetta, kun matsi toisensa perään kääntyy kotiin.
Ja kiva kuulla, että blogini on kiinnostanut jo monen vuoden ajan. Nythän ATP on juuri sallimassa erilaisten ”wearable devices” käytön otteluissakin, joten dataa saadaan varmasti pian enemmänkin. Täytyypä tutustua tuohon itsekin tarkemmin.
Nyt kun yhteistyötä on hiottu parin onnistuneen viikon verran, niin etteköhän ole valmiita kohtaamaan ns. ”isoja poikia” (siis pistemäärältään isoja ja listalla korkeammalla olevia) ja mahdollisia niissä otteluissa eteentulevia haasteita. Onnittelut ja tsemppiä seuraavaan(kin) turnaukseen!
Kiitos onnitteluista! Kyllähän tässä on tosiaan aika vakuuttavasti kaadettu useampiakin alempana rankingissa olevia pareja. Erot ovat kuitenkin sen verran pienet ammattilaistasolla, etten usko kenenkään haluavan meitä tällä hetkellä kohdata. Ja se on aika hyvä tilanne se. 💪
Eipä voi muuta sanoa, kun että Upeaa!!! 🔥🔥 Kommentit on jääneet vähille itseltä viimeaikoina, mutta sitäkin tarkempana lukenut jokaisen tekstin. 🤓 Pitkään joutuikin elämään pelejä kotikatsomoissa pelkän blogin lukemisen varassa, ennenkuin joku paljasti täällä, kuinka pääsee stalkkaamaan pelejä vedonlyöntisivustojen kautta! Kuten aiemmin joskus jo Challenger TV:n! Kiitti tuhannesti siitä heille!🙏
Ekan pelin näkemistä Peersin kanssakin joutui pitkään odottelemaan ilman tuota tietoa ja isompia kisoja. Viimein pelin nähtyäni, sen tiimin tappiomieliala välittyi jotenkin tosi voimakkaana kentältä. En tiedä sitten tuntuiko se siltä. Olinkin kirjoittelemassa jo pitkää pohdintaa ja kyselyä siitä, että kuinka vaikeaa se parin tsemppaaminen sellaisesta supertappiomielialasta tai parin kanssa suksien erilleen laittaminen on, kun kyseessä on kuitenkin lähes ”parisuhde”? Voi olla, että tästä ehkä onkin jotain Poadcastissa.🤔 Kommenttini katosi silloin bittiavaruuteen. Ehkä hyvä niin. 😀 Ja mitäpä noita enää miettimään!
Nyt kun ekan kerran pääsin sitten näkemään Pattivaaran (tää tiiminimi oli hyvä keksintö joltain!) ruudulta…. Päästiin taas kiikkustuoli muisteloiden aikaan ”Se oli se hetki, kun näin Pattivaaran ekaa kertaa pelaavan yhdessä!☝ Se oli kuin Heliöpool tai Heliövic parhaina aikoina, paitsi että heidän tiimistään huokui lisäksi vielä sydämellisyys, luottamus ja keveys. ”Vain” pelistä nauttimisen fiilis.. ja he taistelivat täysillä yhdessä niin hyvinä, kuin huonoinakin hetkinä! Kyllä… Silloin mietin, että Henry saattoi olla hyvinkin miespuoleinen Danilina 🤔”
Blogia lukiessani kiinnitin huomiota muuten yhteen kohtaan: ”Käytiin Henryn ja hänen tyttöystävänsä kanssa illallisella” ja se kuulosti kyllä omaan korvaan kivalta. Ehkä helpompaa olla kentälläkin yhdessä, jos joskus kentän ulkopuolellakin on mukava viettää joskus vapaa-aikaa? Ja mukavaa ajanvietettä, jos välttämättä oma perhe ei pääse mukaan reissulle.
Mutta nyt suurempia kyselemättä ja kommentoimatta odottelemaan tohkeissaan jo uutta kisaviikkoa! Toki, kun niitä voittoja on tullut… on ollut myös mukavan monelle päivälle jännättävää kotikatsomoihin!😁 Mutta jatkakaa kisoista nauttimista ilman voittamisen paineita, ottaen kuitenkin jokainen voittotuuletuksen tuoma itseluottamuksen palanen reppuun. Ja niinhän te teettekin! Let´s fight! Vamos!!! 💪🔥🔥
Kiitos oikein mukavasta kommentista! 😊 Paljon hyvää pohdintaa ja erityisesti juuri noista nelinpelin parisuhdekoukeroista, jotka taitavat olla yllättävänkin iso osa menestystä varsinkin mitä korkeammalle tasolle mennään. Ei sitä varmaan nuorempana tajunnut, mutta nykyään kyllä ymmärtää, mikä merkitys on sillä, että saa sopivan pelurin rinnalle.
Ja kyllähän tuloksetkin sen puolesta puhuvat, että nyt kulkee paremmin kuin pitkään aikaan. Homma on jotenkin tosi hyvässä balanssissa henkisellä tasolla. Ja pelaamisesta on siten helppo nauttia. 💪 Jatketaan siis tätä ja toivotaan, että voittoputki pysyy yllä! 🙂
Hyvin muistat edelliset voittoputkesi … toivottavasti niitä ei koskaan unohda. Niklas-Salmisen kanssa taisi tulla kahteenkin otteeseen kahden turnausvoiton putki.
Tuon siivittämänä katsoin koko urasi läpi ATP-sivuilta (vain nelurit tällä kertaa) ja löysin myös ennätysputkesi, jota nyt lähdetään kaatamaan: 14 vuotta sitten voitit Juho Paukun kanssa kolme turnausta peräkkäin … ehkä muistat, miksi Juho jätti yhden noista Eestin ITF turnauksista väliin ja sinä menit siinä finaaliin ruotsalaiskaverin kanssa. Eli sinun kannalta ’vain’ kaksiturnausvoittoa ja 10 matsivoittoa peräkkäin.
Ja sitten ennätyksesi vuotta myöhemmin toukokuussa 2013: Kolme turnausvoittoa putkeen kahden eri partnerin kanssa … ja 12 peräkkäistä matsivoittoa. Paljon onnea sivuamaan tuota ennätystä Romaniassa kovemmissa ympyröissä.
Loistavaa historia-analyysia. Noita kymmenen vuoden takaisia voittoputkia onkin jo vaikeampaa muistaa itsekin, mutta onneksi ne edelleen ATP-profiilista löytyvät. Mutta laitetaan nyt ihmeessä paremmaksi, kun siihen kerran on mahdollisuus 💪💪
Katselin eilen ja tänään aloitan myös Monacon nelurin finaalipelin katselua. Jollain tapaa nelurin belgialaispari Gille/Vliegen muistuttaa ”Pattivaara”-neluriparia. 😀 Lieneekö mielleyhtymä tullut yhtäläisyydestä parien kätisyydestä, toinen vasuri ja toinen myös n. päätä pidempi? Toki jotain yhteistä täytyy olla myös pelissä muutoinkin, koska olette voittaneet kaksi jo putkeen ja kun belgialaisetkin näyttävät pärjänneen hyvin Monacossa sekä hyvin muutoinkin, sillä maailman listan sijoituksensa on peräti 29, toistaiseksi .
Teidän listasijoituksenne tullee myös viikon alussa nousemaan. Hienoa!
Hyvin bongattu! Belgialaisduo GIlle/Vliegen on kyllä hienosti jaksanut pelata yhdessä jo todella monta vuotta, vaikka välillä on ollut vaikeampiakin aikoja. Mutta Ranskan avointen finaali viime vuonna ja Monte Carlon voitto nyt tarkoittavat sitä, että taidot heillä kyllä riittävät. Vasuri ja oikeakätinen on aina vaikea yhdistelmä vastustajille, kyllä se minunkin elämää helpottaa, kun Henryn kanssa saa ottaa kenttiä haltuun. Toivottavasti meilläkin on ensi vuonna Monte Carlo ohjelmassa. 😎
Onnea voittoputkesta! Tuolla palstan puolella porukassa intoillaan teille jo lempinimeä.
”Pattovaara”, ”Pattevaara” tai pelkkä ”PaHe” on mm. ollut esillä. Onko sulla preferenssejä?
Kyllä taas innolla seurataan teidän kehitystä!
Kiitos! Hehe, johan on lempinimissä keksimistä, kun Davis Cup -joukkueellekin kai vielä etsitään parasta nimeä. Olisiko Pattovaara luontevin meidän tiimillemme? 🙂
Suuronnittelut hurjasta massamenestyksestä, Harri!
Asiasta teknisempään: Mikä on kokemuksesi itäisemmästä syöttöotteesta? Käyttääkö moni tai vaihtaako kenties kakkossyöttöön? Sillä kun tuntuisi kick-syöttö helpommalta.
Isot kiitokset onnitteluista!
Pakko sanoa, etten varmasti ole paras mies vastaamaan syöttöotteisiin, mutta kyllähän kaiken järjen mukaan itäinen ote voisi nimenomaan kick-syöttöön tuoda lisää potkua. Vaikkapa Raonicilla on varsin hyvä kick-syöttö ja hän ainakin kääntää rannettaan niin, että ote näyttää itäiseltä. Itselläni ote on aika lähellä suoraa otetta syötössä ja kierteet kyllä taipuvat molempiin suuntiin.
Hienoa toimintaa👍 Nyt vaan samoilla tulilla Romaniassa. Kun homma toimii niin se toimii.
Näin aamutuimaan kyllä ihmetyttää kattoa tuota Oton tekemistä. Onko loukkaantunut, eikö kiinnosta vai mikähän sitä taas vaivaa🙄 Ainakin huonoa esimerkkiä antaa nuorille, että pelejä voi ”tankkailla” tuosta vaan.
Joo ei voi ku ihmetellä, häviää rank700 pelaajalle joka ei oo edes nuori nouseva kyky, valitettavasti näyttää rt Otolla on kyllä vikaa pääkopassa ??
Kiitos! 💪 Hienosti sujuu meillä Henryn kanssa. Otolla selvästi vähän vaikeampi jakso taas käynnissä, mutta ei se paras peli sieltä varmasti mihinkään ole kadonnut. Eikös tenniksessä ole parempi kuitenkin voittaa yhdessä kisassa viisi matsia ja hävitä seuraavat viisi ensimmäisellä kierroksella kuin voittaa jokaisessa kisassa yksi matsi ja hävitä toinen? 😉
Ja tänään taas mennään! Muistakaa että Romania on meidän kanssa samalla aikavyöhykkeellä joten heti klo 11 olisi tarjolla pallottelua.
Ja kun on taas ATP250 turnee, hyvälaatuinen ChallengerTV on vain muisto. Eikä Veikkauskaan näytä yhtään tennistä. Pitänee tyytyä muihin vedonlyöntisivujen striimeihin.
Hyvä huomio, Romaniassa tosiaan sama aika kuin Suomessa. Ja vedonlyöntisivustojen kautta vain näkyy valitettavasti 😐