Olipahan taas yksi ikimuistoinen kokemus tenniskentällä tänään. Laitoimme nippuun Djokovicin, yhden kaikkien aikojen tennistähdistä, minkä lisäksi kyseessä oli upean uran pelanneen Verdascon uran viimeinen ottelu. Kaikesta tuosta huolimatta keskittyminen pysyi hienosti olennaisessa ja vaikkei peli kaikilta osin täydellistä ollutkaan, teimme perusasiat riittävän korkealla tasolla. Tuloksena ansaittu voitto ja paikka semfinaalissa.

Jo maanantaina oli tiedossa, että seuraavassa ottelussa olisi vastassa vähän tavallisesta poikkeavat vastustajat. Absoluuttisia kärkipelaajia tulee tottakai nähtyä kisoissa ja telkkarissa paljonkin, mutta on siinä silti jotain aika tavallisesta poikkeavaa päästä heidän kanssaan samalle kentälle. Melkein kylmät väreet tulee, kun yhtäkkiä ollaan heittämässä tuomarin kanssa kolikkoa, ja verkon toisella puolella on Djokovicin ja Verdascon kaltaisia tennispelaajia. Ei siis ihme, että tiistai-iltana tuleva matsi jännitti vähän tavallista enemmän, ja ajatuksien kokoamisessa oli oma työnsä tehtävänä. Kuinka fokus pidettäisiin vain omassa pelissä, eikä päästettäisi tilanteen tuomaa jännitystä valloilleen?
Treenasimme tiistaina ilta-aikaan totutellen tarkoituksella keinovaloihin ja myöskin lämpötilaan, joka viilenee auringon laskettua varsin nopeasti. Tuuli on myös ollut koko viikon yllättävän navakkaa, joskin päivittäin samasta suunnasta aika tasan kentän pituuden mukaisesti pohjoisesta etelään. Samanlaiset olosuhteet olivat vastassa myös keskiviikkona, bollasimme lyönnit läpi 16.30 ja pääsimme astelemaan kentälle hieman enne kello seitsemää. Matsi pelattiin kaikesta yleisömäärästä huolimatta kentällä 3, mutta olipa sielläkin tunnelma kohdallaan.
Ottelu alkoi Verdascon syötöllä, ja olimme hänen vasurikierteensä kanssa tuulisisssa oloissa ottelun alussa kyllä hieman pulassa, Onneksi omat syötöt kuitenkin toimivat upeasti, emmekä päästäneet vastustajia lähellekään murtopaikkoja. Me puolestaan taistelimme ja kaivoimme muutamaan kertaan pallon peliin vaikka mistä kentän reunoilta, ja saimme murtopallot niin 2-2 – kuin 3-3 -tilanteissa. Erinomaiset syötöt vastustajilta pelastivat kuitenkin nuo tilanteet. Kunnes 5-5 -tilanteessa palautukseni upposivat makeasti ja lopulta 40-40 -tilanteen kautta Djokovicin syöttö oli murrettu. Rystykrossirallissa jäi serbi lopulta kakkoseksi, enkä myöskään ottanut jalkaa kaasulta seuraavassa syöttövuorossa. Puhdas pito taululle ja ensimmäinen erä oli meidän. Ja taisi Djokovic ottaa pallon paiskimisesta varoituksenkin…
Toisessa erässä saimme yhä paremmin palautuspeliämme kasattua ja tällä kertaa oli Verdascon vuoro murtua. Saimme mukavan painavia palautuksia vihdoin kenttään, ja espanjalainen hieman hätiköi seuraavissa lyönneissään antaeessamme verkolta hyvin painetta. Henry pelasti loistavalla syötöllä ottelun ensimmäisen murtopallon seuraavassa gamessa, ja minäkin jouduin 4-3 -tilanteessa pelastamaan niitä kaksi. Mutta syöttö kesti, ja lähellä oli ottelun loppuminen jo 5-3 -tilanteessa. Verdasco pelasti kuitenkin molemmat ottelupallomme, joista viimeisen hurjalla kakkossyötöllä. Mutta ei ollut Henry enää horjutettavissa ottelun viimeisessä syöttövuorossa. Yhden pisteen vastustajat saivat, mutta muuten syöttäminen oli kivenkovaa. Tuuletus oli tänään luonnollisista syistä tavallista vaimeampi, mutta kyllä se voitto aivan yhtä makealta tuntui silti. 😎
Jos jotain tästä matsista jäi pelillisesti mieleen, niin ehdottomasti se, että on kyllä syöttöni kehittynyt vuodessa hurjasti. Syötin tänään laskujeni mukaan ensimmäisen ja toisen erän aikana yhteensä 19 ykkössyöttöä peräkkäin kenttään, enkä tosiaankaan himmaillut vauhdin kanssa. Ainoastaan toisen erän 4-3, 30-0 -tilanteessa syöttö hetkellisesti notkahti, mutta tuostakin gamesta selvittiin lopulta murtopallojen kautta nimenomaan kahdella erinomaisella syötöllä. Ja vaikka vastassa oli yksi kaikkien aikojen parhaista syötönpalauttajista, ykkönen tuotti suoria pisteitä kerta toisensa perään. Ennen ottelua sitä vähän puoliksi pelokkaana luotiin taktiikkaa, mihin Djokovicia vastaan kannattaa syöttää, mutta ihan kuolevaisen lailla hänkin ykkössyöttöjämme totteli. Vaikka palautuspeli nelinpelissä hieman kaksinpelistä eroaakin, on se silti aika mukavasti itseluottamusta nostattavaa, että oma syöttö riittää ihan ketä vastaan vain. Ja vielä melko hitaalla alustalla.
Syötönpalautuspeli ei tänään meillä ollut ehkä ihan niin timanttista kuin parhaina päivinä, mutta erityisesti Verdascon vasurikierre oli kieltämättä kinkkinen palautettava. Ja Djokoviciltäkin löytyy arsenaalista ihan kelpo syöttö, varsinkin muutamat 190km/h kakkossyötöt minun ruutuuni T-pisteeseen olivat kieltämättä ihan tyylikkäitä. Takakentältä tuntui kuitenkin siltä, että Verdascon kämmen oli vastustajien vaarallisin lyönti, eivätkä vastustajat verkkopelissä kyllä olleet millään tasolla parhaisiin neluripelaajiin verrattavissa.
Me onnistuimme mielestäni pitämään ottelun kulun juuri tarpeeksi hyvin sen näköisenä kuin mitä itse halusimme. Emme päästäneet vastustajia lyömään pitkiä takakentän ralleja, vaan muuttelimme kuvioitamme riittävästi ja pelasimme verkolta terävästi. Ja syötön jälkeisissä tilanteissa olimme melkein aina oikeissa paikoissa ja maila valmiina. Ja ennen kaikkea osasimme pitää pään kylmänä. Käsittelimme tämän yhtenä otteluna muiden joukossa ja näytimme sen, miksi olemme yksi maailman parhaista nelinpelipareista. Vamos.

Tämä päivä jää siis varmasti muistoihin muisteltavaksi vielä uran jälkeenkin, mutta kisahan ei suinkaan tähän päättynyt. Torstaina ei ottelua ole luvassa, mutta perjantaina alustavasti kello 14 pääsemme ottamaan mittaa brittien Davis Cup -parista Salisbury/Skupski. Treenasimme heidän kanssaan lauantaina, ja kumpikin on varsin tuttu mies myös matsikentiltä jo useamman vuoden ajalta. Kiertueella heidän yhteispelinsä tämän vuoden alusta alkaen eivät ole lähteneet ihan niin vakuuttavasti käyntiin kuin moni odotti, mutta tällä viikolla he ovat napanneet jo kaksi kovaa voittoa eli pelikunto alkaa löytyä. Taktisesti luvassa on hyvin erilainen ottelu kuin tänään, mutta uskon, että meille toisia brittejä vastaan pelaaminen sopii varsin hyvin.




Torstaina siis luvassa treenipäivä, ja kun saamme samalle huollettua taas kehot huippukuntoon, niin perjantaina luvassa on varmasti taas kovanluokan tennistä. Vamos!
Djoker on kaikkien aikojen paras kaksinpelaaja. Mahtava sulka hattuun kukistaa hänet vaikka olikin neluria!
Ai ettien että! Oli niin siistiä kattoa, kun teikäläiset veti pikku oppitunnin maailman parhaalle tennispelaajalle! Ekan erän 4-3 tilanteessa Djokon poskilihasten vääntelyt, tuskastuneen epäuskoiset ilmeet ja olemus oli vaan niin hieno hetki, kun samalla eräs Heliövaara paukuttaa täydellisiä syöttöjä kenttään. Ja Djoko on mun lempipelaaja kaksinpelin puolella 🙂
Vamos todellakin ja olihan näytös! Hattu päästä H&H!
Tiukka vääntöhän se oli, mutta vaikutti koko ajan olevan hallussa. Huomattavasti parempi nelinpelipari voitti ja se on hieno asia monessakin mielessä.
Olit kentän paras syöttäjä tänään ja se on saavutus tuollaisessa porukassa.
Todellakin olette yksi maailman parhaista nelinpelipareista. Aika vahvoja merkkejähän tässä on, että olisitte jopa se kaikkein paras. 🙂
Upea peli, oli todella hienoa nähdä, kuinka saitte pidettyä alun hermostuksen jälkeen paketin kasassa. Rutiini on kyllä sitä luokkaa, ettei voi muuta kuin nauttia ammattimaisesta tekemisestänne. Mahtava homma myös, että Versascolla oli aikaa jäädä jakamaan fiiliksiä pelin jälkeenkin. Eittämättä antaa pisteen iin päälle muutenkin poikkeuksellisellen matsille.
Kävin sattumoisin katsomassa Dohan kisoja tammikuussa 2020 juuri ennen epidemiaa ja silloin oli järjestäjiltä aistittavissa erittäin kova näyttämisen halu, koska naapurimaassa oli jo ATP500-kisa ja tuo oli vielä silloin ATP250, jota moni pelaaja vähän ilmeisesti hämmästelikin puitteiden ollessa niin korkealla tasolla. Vettä satoi silloinkin, joka tuntui kieltämättä omituiselta aavikolla kun oltiin.
Tsemppiä seuraaviin, täällä kannustetaan, kuten aina!
Great match! 😁
Entertaining but it played out more less as expected with you as the doubles specialists getting through. It’s interesting how the more singles-focussed players play doubles and how the different styles clash. In the end though, it is a completely different game.
Tough match up next but you’re playing well!
Velipoika viestitti pelin jälkeen: ”Tämähän tuli helposti, nelurioppitunti Djokolle”. Vastasin, että enpä ole aikoihin nähnyt harrihoon pelaavan noin tasaisen vakuuttavasti. Ehkä muisti pätkii, mutta hyvää tekemistä jälleen kerran molemmilta. Tsemit semiin ja siitä finaaliin!
Alkuun onneksi olkoon hienosta voitosta legedaarisesta Djokovicista ja kovasta Ferdando Verdascosta, joka oli korkeimmillaan maailman singlelistan 7. ja otti 7 titteliä, neluripuolella korkeimmillaan 8. ja myös sieltä voitti 8 titteliä. Kunnioitettava ura. Oli paha monesti vastustaja myös Jarkolle.
Ottelua seuratessa kyllä huomasi teidän tiiminne hyväksi aikamoisen tasoeron vastustajiin.👌
Ihmettelin kanssasi myös samaa, että kuinka maailman parhaana palauttajana pidetty Djokovic ei kyennyt pääsemään kiinni syöttöihisi?
Djoko ei selvästikään ole kotonaan nelinpelissä. Eikä Verdasconkaan taso ymmärrettävästi ollut lähelläkään parhaita päiviä, ja molemmat tekivät liian paljon karkeita virheitä. Vaikkakin paikka paikoin nähtiin myös hienoja palloralleja molemmilta tiimeiltä.
Onhan sinun syöttöjesi varmuus ja todella kovalla tasolla tänä päivänä. Ykkösellä saat nykyään pääosan pisteistä ja tarvittaessa kakkossyötöllä loput, ja vieläpä erinomaisella varmuudella ja taitavalla sijoittamisella. Olisi mielenkiintoista katsoa syöttöstatistiikkaasi, ässät etc. Hyvät syöttösi petaavat Henrylle oivat paikat hoitaa pisteet kotiin verkolta. Ja samoin tietysti Henryn syötöt vastaavasti luovat hyvät paikat sinun verkkotyöskentelylle ja helppojen pisteiden ottamiselle.
Pelinne on kokonaisuutena varmaotteista, hyvin fokusoitunutta, oivaltavaa, luovaa sekä taktisesti fiksua, mikä tuottaa hyviä tuloksia.
Pakko vielä mainita teidän pelitapanne pari tiukkojen paikkojen ominaispiirrettä, usko omaan tekemiseen ja periksiantamattomuus. Sisu-meininkiä. 💪💪💪
Tiimityöskentelynne näyttää parhaimmillaan juuri niin hyvältä kuin tämän päivän Doubles Race Ranking -ykkösiltä pitääkin.
Mielenkiitoista nähdä teidän seuraava ottelu Salisbury/Skupskia vastaan. 👍👍👍
Aika matka kiikkustuoliin 😁
”Muistan sen päivän elävästi, kun tuli päivä, jolloin Pattevaara kohtasi ja VOITTI kaksinpelilegendat nelinpelikentällä. 🤺🔥 Niin he saattelivat Djokon rinnalla taistelleen Verdascon upean uran jälkeen ansaitulle eläkkeelle. Ainutlaatuinen kunnia! 🙏🙏Se ainutlaatuinen ja arvokas tunnelma välittyi kylmiä väreitä tuoden myös kotikatsomoihin! 🔥”
Vamos te!! 🔥 Tsemppiä seuraavaan koitokseen!! Let’s fight!!! 💪
Onneksi olkoon hienosta voitosta. Aika jännä miten Djoko voi olla niin eri tasoa verkkopelaajana nelurissa verrattuna teihin. Djokon dubbelin pelilukukin on tosiaan yllättävän eri tasoista. Vertailuna tosin tuoreet grand slam voittajat. Tuntuu varmaan mukavalta kun syöttö riittää Djokollekin Se jäin kyllä ihmettelee miksi nelurin erikoismiehet koittaa palauttaa niin vaikeata vaikka singelin pelaajat dubbelissa ei mene yhtä hanakasti väliin. Eikö kannattaisi laittaa pallo vähän varmemmin kenttään ja sitten iskee kun paikka. Minkä te itse asiassa teittekin muutamia kertoja.
Kieltämättä palauttaminen oli tuossa ottelussa mielenkiintoista, kun käytännössä sai aika huoletta lyödä crossipalautuksen, sillä ei ollut paljon pelkoa verkkomiehen liikkeestä. Toisaalta en kyllä ihan hirveästi näe järkeä lähteä tuuppaamaan varmaa palloa kenttää, sillä tuon tason pelimiesten päästessä puolesta välistä kenttää pommittamaan, niin aika äkkiä tulee äitiä ikävä. Ehkä enemmän ihmettelin sitä, että Djokovicia ei testattu enemmänkin verkolla, mutta aika kivastihan tuo noinkin meni. 🙂
Hieno voitto! Aikamoinen Novak ja Noole kannustusmyrsky. Varmaan piti sulkea korvat moiselta huudolta. Enpä juurikaan muista yhtä yksipuolista kannustusta. Hienosti oli ottelu hallinnassanne. Pakko sanoa, että teitä on aina ilo seurata, kun olette parhaimmillanne tiukoissa paikoissa. Valitettavasti Otto suli tie breikissä pahemman kerran ja sitten se olikin menoa. Ja näin käy usein muillekin suomalaisille. Kaikesta huolimatta sykkii sydämeni vahvasti kaikelle Suomi-tennikselle 🙂
Well done and this is one for the history books. Nole has never been a doubles guy and he came off a three-setter against Berrettini – but still. You guys rule and hope this continues against the Brits (sorry Henry).
I stand corrected – it was a two setter.
Onnea hienosta legendojen voitosta, mutta ei nyt jäädä leijumaan vaan eteenpäin. Tsemppiä semeihin ja vamos! 🎾😊👍
Hyvä huomata että kentällä olevilla pelaajilla on sittenkin iso vaikutus pelin lopputulokseen.
Olisit saattanut päästä kansainväliseen julkisuuteen jos olisit tuonut pelin lopuksi Verdascolle keinutuolin eläkepäivien lahjaksi. Nimmareilla varustettuna tietty.
Ehtiihän sen ilmeisesti vieläkin toteuttamaan jos finaalipäivänä on joku muistelutilaisuus.
Joo, vähän kerettiläisiä ajatuksia täältä. Peli ei ollut erityisen tasokas, tai siis vastustajanne peli ei ollut sitä. Djoko oli kuin väkisin kentälle tuotu, ja olisi ehkä jättänyt tulematta, jollei olisi ollut Verdascon päätösmatsi. Oli varmaan turhautunut jo kaksarihäviönsäkin vuoksi. Tasoero kaikkinensa oli iso, te teitte verkolla mitä halusitte ja toisella puolella verkkoa leviteltiin käsiä, pyöriteltiin ranteita ja väliin koitettiin vähän naurahdellakin.
Mutta. Oli tuo varmaan teille alusta loppuun elämys ja tosiaan ainutkertainen matsi, ei mitään siitä pois. Hienosti handlasitte ylimääräiset jännitykset ja näytitte että nelinpeli on eri miesten peli!
Onnea perjantain matsiin, siinä on taas tosi kysymyksessä 🙂 !!!!!
Onnea hienosta voitosta! Mielestäni vastustajat pelasivat kyllä ihan tosissaan, ja olisi voinut olla tiukkakin matsi, jos pari breikkipalloa olisi kääntynyt toiseen suuntaan. Varmasti Verdasco olisi viimeisessä turnauksessaan mielellään mennyt vaikka finaaliin asti.
Jännä muuten nähdä, miten joidenkin on pakko vähätellä menestystä nelurissa, varsinkin iltapäivälehtien kommenteissa. Silloin kun vastassa on muut nelinpelin huiput, niin kommentoidaan, että ”mutta kun parhaat pelaajat eivät pelaa neluria”. Sitten kun vastassa onkin parhaat kaksinpelaajat: ”mutta kun kaksinpelaajat eivät osaa neluria niin hyvin”. Niinpä! Olisi jo aika ymmärtää, että kyseessä on oma lajinsa, jonka huipulle pääseminen on huikea saavutus! Ei kukaan jatkuvasti vertaa sitäkään, miten 400 metrin juoksijat eivät pärjäisi yhtään, jos Usain Bolt olisi päättänyt juosta pidempää matkaa.
Ilo jälleen onnitella voitosta 🔆. Onneksi pystyitte ottamaan omanne, vaikka vastassa oli nimekkäät ”papat”, jotka pyristelivät vastaan paremmin kuin etukäteen oletin. Tähän mennessä olin nähnyt Djokon nelurissa vain kerran ja silloin hän oli varsinkin verkolla ihan urpona. Ja Verdascon luulin lopettaneen kilpapelaamisen jo aikoja sitten.
Ja oli kyllä hienoa todistaa syöttöjäsi, jotka osuivat ja upposivat. Liike näyttää niin simppeliltä, että oikein hämmästyy lopputulemaa. Vähemmän on enemmän pitää kyllä tässä paikkansa. Henryllä ei ehkä ollut paras syöttöpäivä, mutta tiukassa paikassa hänkin kaivoi parhaansa esiin 😊.
Nyt ei muuta kuin tsemppiä seuraavaan!!
Fanitan täällä Sirkkaa, joka niin puki hienosti sanoiksi mitä itsellänikin mielessä pyöri. Hyvin kyllä näki kuinka Djokovicillä pelihuumori rakoili etenkin ensimmäisen erän lopulla. Hyvä, että häntä palvonut yleisökin näki, ettei ne meriitit paljon paina nelurikentällä, kun on oikeat nelurimiehet vastassa.
Tsemppiä perjantaille välierään!
Pahoittelen jos tätä on jo kysytty, mutta mikähän noissa ATP:n nettisivuissa on, kun se näyttää ettei pisteitä ole poistumassa tällä viikolla, mutta silti live-ranking näyttää vain 30 lisäpistettä Harrille. Eikö se pitäisi olla +150?
Tietty määrä turnauksia huomioidaan ja määrä on Harrilla täynnä. Pisteitä ei ole vanhenemassa. Tällä hetkellä ansaitut 180 pistettä korvaavat huonoimmat pisteet eli 150 poistuu.
Upea päivä ja voitto. Onneksi olkoon. Nyt vain täysi fokus huomiseen peliin. Hienoa, että ottelu pelataan keskuskentällä.
Kannustus jatkuu. Tsemppiä
Todella maukkaita päänahkoja jo ennestään kattavaan kokoelmaasi. Onnittelut!
Syötit erittäin hyvin tärkeissä paikoissa.
Paljon Onnea semeihin!