Kakkossija jää lopulta käteen nurmikauden avauksessa, kun aivan hurjaan pelivireeseen yltyneet vastustajat laittoivat meidät pakettiin Queen’s Clubin finaalissa. Erityisesti Pavic oli hirmuvedossa, emmekä me edes pelanneet huonosti, mutta silti oli tällä kertaa voitto kaukana. Ollaan kuitenkin ylpeitä taas yhdestä finaalipaikasta ja käännetään hyvillä mielin katseita kohti Wimbledonia.
Saimme eilen semifinaalimme päätökseen iltaottelussa, mutta tänään oli onneksi vasta melkein samaan aikaan finaali ohjelmassa, joten aamulla ei ollut kiire mihinkään. Rauhallinen kävely tuttuun tapaan Thames-joen rantaa herätteli paikkoja, minkä jälkeen laitoin jo vähän tavaroita kasaan niin ei tarvitse illalla nollasta aloittaa, jos silloin on energia pakkauksen tekoon vähissä. Suuntasimme kisapaikalle puoli kahdeltatoista ja onhan siinä aina oma tunnelmansa finaalipäivänä saapua paikalle. Pelaajien tiloissa alkaa olla aika rauhallista, ja henkilökuntakin näkee jo valoa tunnelin päässä kahden viikon rutistuksen viimeisen päivän ollessa käsillä. Bollasimme rauhassa kello 13, mutta kaksinpelin finaali pelattiin lopulta niin pitkään, että pääsimme aloitamaan oman ottelumme vasta puoli kuudelta. Yleisöä oli tuossa vaiheessa paahdettu 30 asteen helteessä jo reilusti päälle kolme tuntia, joten valitettavasti aika suuri osa katsojista lähti kaksinpelin jälkeen pois, mutta onneksi kannustusta riitti siitä huolimatta mukavasti Henryn pelatessa kotimaassaan.
Jo heti ottelun alussa huomasi, että tästä voisi tulla vaikea ottelu. Pavic palautti Henryn ykköset ensimmäisestä pisteestä alkaen takarajan päältä melkein kovempaa takaisin, kun mitä syöttö häntä kohtaa tuli, ja jokainen pallo tuntui vielä kaiken lisäksi tulevan täydellisen matalana verkkonauhaa viistäen. Henryn syöttö murtui heti ottelun alkuun, mutta paikka oli ottaa takaisin heti seuraavassa gamessa Pavicin syöttäessä. Palautukseni jäi 40-40 -tilanteessa kuitenkin verkkoon. Saimme vielä toisenkin vastamurtopaikan Arevalon syötössä 1-2 -tilanteessa, muttta vaikka tällä kertaa palautukseni varsin hyvin onnistuikin, niin Pavic oli mies oikeassa paikassa verkolla.
Ja jos tuossa ei ollut vielä tarpeeksi, niin Henryn syöttö murtui 2-4 -tilanteessa vielä uudestaan, ja vähän siinä epäuskoisesti vilkuiltiin jo omaan valmennusboksiimme, että mitähän tässä pitäisi toisin tehdä, kun Henry oli syöttänyt ykköset ensimmäisessä erässä kenttään yli 80% tarkkuudella ja vielä viikon parhailla vauhdeilla, mutta lunta sen kuin satoi lisää tupaan. Ensimmäinen erä oli lopulta aika pian taputeltu 2-6, mutta ei meiltä toki usko ollut vielä loppunut. Olimme mekin voittaneet kaikissa vastustajien syöttövuoroissa vähintään kaksi pistettä, joten ei tuntunut murto oikeaan suuntaankaan mitenkään mahdottomalta ajatukselta.
Toisessa erässä vastapuolelta varioitiin syöttöä onnistuneesti, ja palautusonnistumisemme jäivät vähän harvemmiksi. Jouduin ensimmäistä kertaa murtopallotilanteeseen omassa syötössäni 1-1 -tilanteessa, mutta ässä pelasti meidät tuosta tilanteessa. Emme kuitenkaan saaneet oikein parasta painetta palautuksiin vielä senkään jälkeen aikaiseksi, ja lopulta 4-4 -tilanteessa Henryn syöttö murtui taas. Eikä Pavic erehtynyt sen jälkeen syöttäessään ottelua kotiin. Äkkiä se oli ohi, ja kyllä parempi tänään voitti.
Jos maailman huipulla pelaamisessa jotain harmillista on niin se, että silloin tällöin vastapuolellakin onnistutaan. Ei Pavic turhaan ole käytännössä kaikkea nelinpelikentillä vuosien varrella voittanut, ja olivathan he Arevalon kanssa pitkään viime vuonna yhdessäkin rankinglistan kärjessä. Arevalo hoiti tonttinsa tänään varsin hienosti, mutta kyllä se rehellisyyden nimissä oli Pavic, joka tänään omalla henkilökohtaisella pelitasollaan otti kentän täysin haltuunsa. Aika monta ottelua olen urallani ATP-tasolla pelannut, mutta enpä kovin usein muista kenenkään tuolla tasolla syötönpalautuksia latoneen kokonaista ottelua. Varsinkaan Henryn tasoista syöttäjää vastaan. Ja vielä ruoholla. Ihan uskomatonta pelinlukua ja vielä pallon kontrolloimista noilla nopeuksilla.
Aika usein tappion jälkeen jää mieleen pyörimään jotain jossiteltavaa, mutta tänään ei hirveästi ollut tuollaiseen edes mahdollisuutta. Toki jommankumman ottelun alun murtopalloista olisi mielellään käyttänyt, ja jonkun haamupelastuksen olisi verkolta halunnut jossain vaiheessa tehdä, mutta olisi se aivan huippuonnistumista meiltä Henryn kanssa vaatinut, että vastapuolta olisi saatu horjutettua. Neljä kertaa peräkkäin olimme tuossa Arevalo/Pavicia vastaan peräkkäin onnistuneet, mutta tänään ei ollut asiaa.
Oma syöttöpelini oli kyllä varsin kohdallaan, eivätkä palautusnumerotkaan olleet itse asiassa hassummat, mutta Henryn syöttövuoroihin se tänään yllättäen homma kaatui. Syötön laadussa ei mielestäni ollut vikaa, syöttäjän partnerina olin kuitenkin ehkä pari kertaa ihmeellisen pahasti pulassa, kun pallot tulivat ohi tai kohti sen verran vauhdilla ja matalina. Ehkäpä tuossa on ensi viikolle ainakin vähän hiottavaa. Ja toki muutenkin (ruoho)nelurin tärkeimpiä lyöntejä eli syöttöä ja palautusta pitää treenata vieläkin enemmän.
Mutta kyllähän tämä viikko kuitenkin taas kerran selvästi positiivisen puolelle kääntyy. Finaalipaikka tämän tason kisassa on aina hieno suoritus, ja osoitimme taas heti alustanvaihdon jälkeen olevamme valmiita pelaamaan olosuhteissa kuin olosuhteissa. Aika monta finaalivoittoa tässä ollaan Henryn kanssa edelleen plussalla, joten joskus niitä tappioitakin vain tulee, kun vastaan asettuu tämän tason kavereita. Omassa pelissäni palautuspeli oli kokonaisuutena tosi paljon parempaa vaikkapa viime vuoden ruohokauteen verrattuna, eikä syöttöänikään murrettu koko kisassa kertaakaan. Syöttäjän partnerin tekemistä pitää vain tarkentaa, että saan autettua myös Henryä samaan. Ja toki hänen saada pari päivää huilia alle ja vatsalihas taas täyteen iskuun.
Huomenna alkavan Eastbournen kisan jätimme suosiolla lopulta väliin, kun matseja tuli tällä viikolla maksimimäärä, eikä sen puolesta ole mikään pakko kisata väkisin lisää. Ja samalla saadaan varmasti kehotkin paremmin huollettua kuntoon Wimbledonia ajatellen. Emme lopulta saaneet ensi viikolle sopivia näytösmatsejakaan järjestymään, joten suuntaan itse pariksi päiväksi kotiin huilaamaan ennen kuin lennän takaisin Lontooseen torstaina aloittamaan Henryn kanssa valmistautumisen kohti ruohokauden huipennusta. Henrylläkin on varmasti huilia ohjelmassa, ja mitä Lontoon sääennusteita katsoo niin parempi niin. On nimittäin reilusti yli 35 asteen helteitä luvattu useamman päivän ajaksi, eikä tämä kaupunki ole kyllä tuollaisiin lämpötiloihin oikein varustautunut…
Wimbledonissa nelurit polkaistaan käyntiin keskiviikkona 1.7., joten tässä on vielä ihan mukavasti aikaa siis hioa peli parhaaseen vireeseen ennen tuota. Kelpaa sitten ykkössijoitettuina lähteä parin vuoden takaista voittoa uusimaan. Sekanelinpeliä ei tällä kertaa ole näillä näkymin ohjelmassa, joten toivotaan, että nelurissa menestystä tulee senkin edestä. Palataan taas asiaan loppuviikosta!
Ihan hyvä finaali, mutta parastanne olisi pitänyt kaivaa. Mate sai kai lisäboostia perheen ollessa paikalla, sukkahousumiehelle kuitenkin taisi voitossa olla jotain aivan erityistä tuossa, mikä ei oikein selvinnyt minulle.
Arevalo näytti tuulettavan voittoa jotenkin erityisen tunteellisesti, mistähän mahtoi olla kyse?
En itse tätä huomannut, eikä tarkempi syy ole minullakaan tiedossa. Heidän edellisestä kisavoitosta on toki yli vuosi aikaa, joten ehkä siinäkin voi jo jotain olla?
Heti ottelun päätyttyä näytti äärimmäisen liikuttuneelta, suuteli maata ja teki ristinmerkin. Varmaankin jonkun läheisen muistolle, tuli ensimmäisenä mieleen. Tai sitten vain oli todella vaikuttunut teidät (ja kisan) pitkästä aikaa voitettuaan.
Marcelo tekee vastaavan eleen jokaisen ottelu jälkeen, eli tuo ei sinänsä ole mitään uutta. Mutta ehkä kiitospuheessaan vaikutti myös aavistuksen liikuttuneelta.
Vaikea oli vastus ja tuntui, että jouduitte yrittäessänne pysyä pisteissä sen verran juoksemaan, että tosi hankalista lyöntiasennoista ja hankalia lyöntejä joutui yrittämään. Niin kovalla tasolla onnistuivat pysymään ottelun alusta loppuun asti, ettei siinä oikein jakoja ollut – olisi sitä pientä notkahdusta tolkuttoman hyvästä ihan vaan normaaliin hyvään vaatinut vastustajilta. Henryllä näytti olevan ainakin yksi teippi mahassa ja Harrilla kaksi eli molemmille varmasti tekee hyvää saada vähän lepoa kropalle.
Ihan kelpo suoritus finaalipaikkakin toki on, mutta kyllä teidän on saatava syöttöpelinne paremmaksi. Henry hävisin kolme syöttövuoroa, ja vaikka sinä tänään syötitkin paremmin, niin koko turnauksen ajan teillä on molemmmilla ollut vaihtelevasti vaikeuksia syöttöjen kanssa. Ykkössyötön prosenttinne ovat jatkuvasti alhaiset ja kaksoisvirheitä tulee liikaa. Toivottavasti saatte asioita kuntoon, niin Wimbledonissa voi taas tapahtua hyviä asioita.