Tokio 2021 – Olympialaisunelma taitaa jäädä saavuttamatta tältä erää

Helsinki-Vantaan lähtöselvityksessä tuli tänään vastaan useampiakin urheilijoita, jotka olivat matkalla Japaniin, mutta oma määränpää on valitettavasti päinvastaisessa ilmansuunnassa. Nyt istuessamme perheeni kanssa parhaillaan Finnairin lennolla Helsingistä New Yorkiin on hyvää aikaa pohtia tämän kesän päätavoitetta eli Tokion olympialaisia sekä sitä, miten käy urani ja blogini, jotka olivat nimetty Tokion olympialaisten mukaan.

Erikoista kyllä, sen kummemmin Suomen Olympiakomitealta, lajiliitolta kuin kansainvälisiltä liitoilta ei ole edelleenkään tullut mitään muuta tietoa kuin se, kenelle paikat olympialaisiin on tenniksessä jaettu. Eikä minun nimeni siis ole tuolla listalla. Mitään yksityiskohtaista ilmoittautumislistaa ei siis ole julkaistu, eikä lopullista tietoa esimerkiksi siitä kuinka kauas kisapaikka jäi ole. Tiedän, että ainakin intialaispari Bopanna/Sharan on rankingissa minun ja Henri Kontisen edellä, eivätkä hekään mahtuneet kisoihin, joten emme siis ainakaan ensimmäisenä kuitenkaan jääneet ulos. Mutta en usko, että kovin montaa sijaa olisi silti tarvittu parannusta, jotta paikka olisi auennut.

Oli tottakai hienoa, että Henri ylipäätänsä halusi ilmoittautua kisoihin kanssani, sillä niin kuin moni on varmasti lukenut, ihan kaikkia huippunimiä, kuten Emil Ruusuvuorta, olympialaiset eivät tällä kertaa kiinnostaneet. Tottakai kisat järjestetään tänä vuonna todella poikkeuksellisissa olosuhteissa tiukassa kuplassa ja viimeisimmän tiedon mukaan ilman yleisöä, joten siinä mielessä kokemus ei välttämättä olisi mikään erityisen yhteisöllinen tai juhlava. Mutta olympialaiset on kuitenkin monen mielestä urheilukilpailuista se kaikista suurin. Itse osallistuin viitisen vuotta sitten Etelä-Koreassa Universiadeihin, jotka tapahtumana muistuttavat hieman olympialaisia ja olihan jo tuokin aika ainutlaatuinen kokemus olla mukana.

Olympialaiset olivat kuitenkin minulle siis se suurin syy alkaa pelata tennistä uudestaan vuonna 2017. Ajattelin tuolloin, että minua tulisi vahemmiten harmittamaan, jos en olisi edes yrittänyt sinne päästä, varsinkin kun Suomella oli Henri Kontisen myötä nelinpeliin jo yksi todella kovan luokan pelaaja. Toisen urani alku lähti hieman hitaasti käyntiin, mutta vuoden 2017 lopulla alkoi kulkea ja vuosi 2018 olikin jo suorastaan huikea parilla futuren kaksinpelivoitolla sekä parilla challengerin nelinpelivoitolla. Tuon jälkeen vuoden 2019 alkupuoli oli rehellisesti sanottuna pettymys, mutta syksyllä tuli taas pari voittoa ja pelaaminen alkoi taas maistua.

Vuosi 2020 oli koronatauon säväyttämä, mutta syyskuusta eteenpäin viimeiset 9 kuukautta ovat kyllä olleet aika hurjat. Ranking on lähes puolittunut 150:n tienoilta top80-sijoitukseen, tilillä on ATP-turnausvoitto sekä Grand Slamin kolmas kierros ja pelaaminen on kääntynyt selvästi taloudellisesti kannattavaksi. Eikä tarvitse unohtaa muun muassa ensimmäisen vauvan syntymää ja muita positiivisia asioita kentän ulkopuolellakaan.

Olen paluuni jälkeen ilmoittanut, että teen kaikkeni päästäkseni Tokion olympialaisiin, ja päätän tuossa kohtaa sitten miten elämä jatkuu eteenpäin. Siinä mielessä Tokio oli tavoitteena todella hyvä, että se loi minulle selkeän maalin niin ajallisesti kuin pelillisesti, missä minun piti kisojen alkaessa olla. Jos peli tai treeni ei jonain päivänä maistunut, saattoi laskea, ettei tätä kovin pitkään tarvitse enää tehdä. Saattoi keskittyä prosessiin, kun tiesi, että voi rauhassa tehdä kaikkensa ja katsoa sitten kisojen alla miten kävi. En myöskään mielestäni kokenut tavoitteen takia mitenkään lisäpaineita, joten siinäkin mielessä tavoiteasetanta oli onnistunut. Aina voi toki jossitella miten olisi käynyt, jos koronatauko ei olisi sotkenut rankingeja tai jos kisat olisi pelattu vielä johonkin eri aikaan, mutta voin kyllä sanoa täysin rehellisesti, ettei minua kisoista jääminen edes lopulta niin paljoa harmita. Tein parhaani eikä enempää voi kukaan minulta pyytää.

Tästä eteenpäin tavoitteiden laatiminen voi kuitenkin olla hieman erilaista, sillä selkeää ajallista maalia on hieman vaikeampi luoda. Mutta kyllähän asia on niin, että vaikkei paikkaa Tokioon tullutkaan, niin täysin pähkähullultahan se tuntuisi nyt lyödä mailat naulaan, kun ura on niin vahvassa nousukiidossa. Sillä kannattaahan minun nyt jatkaa niin kauan, kun tenniksen pelaamisen sovittaminen perhe-elämään tuntuu onnistuvan ja pelaaminen tuottaa elämään enemmän positiivista kuin negatiivista sisältöä.

Tällä hetkellä en kuitenkaan oikein osaa itsekään sanoa, mikä voisi olla sopiva seuraava tavoite uralleni. Varmasti erilaisten rankingtavoitteiden listaaminen voi sopia jollekin, mutta omasta mielestäni ne ainoastaan luovat paineita. Tottakai haluan kehittyä pelaajana entisestään, ja uskon, että minulla on edelleen paljon potentiaalia nousta listalla ylöspäin, mutta mikä se maksimitaso on, sehän selviää vain kokeilemalla. Joten miksi en jatkaisi kokeilemista? Ja eihän Pariisin olympialaisiinkaan ole enää kuin kolme vuotta… 😉

Nojoo, tällä hetkellä kolme vuotta eteenpäin miettiminen tuntuu aika kaukaiselta. Parempi on varmasti elää hetkessä ja mennä kisa kerrallaan. Mutta ei tämä kuitenkaan ihan vain pelailemiseksi saa muuttua, muuten tekemisestä häviää päämäärätietoisuus ja oma palo tehdä asioita entistä paremmin hiipuu. Minun pitää kuitenkin edelleen kehittyä, eikä kehittymistä tapahdu tekemällä vain samoja asioita samalla tavalla. Pääasia kuitenkin on, että haluan edelleen kehittyä ja haluan saavuttaa urallani vielä asioita.

Mutta ei se kisa kerrallaan pelaaminen kuitenkaan koskaan ole pahitteeksi. Seuraava koitokseni on siis Newportin perinteinen ruohoturnaus, johon sain repair-säännöllä löydettyä parikseni australialaisen J-P Smithin loukkaantuneen vakioparini Lloydin tilalle. Sieltä matka jatkuu Meksikon puolelle Los Cabosiin, jossa pelaan yhdessä liettualaisen Ricardas Berankisin kanssa ennen kuin palaan taas USA:n puolelle Atlantaan, jossa saan parikseni Emil Ruusuvuoren. Hyvä kolmen viikon reissu siis varmasti tulossa ja kannustusjoukotkin ovat tällä kertaa siis omasta takaa mukana. Palataan siis taas asiaan parin päivän päästä, kun olosuhteet Newportissa on testattu. Mutta mikä siis tärkeintä, matka jatkuu!