Newport ATP250 – Tunnelmia ennen kauden viimeistä ruohoturnausta

Kaksi treenipäivää Newportissa on nyt takana, ja ainakin yksi vielä edessä ennen kuin aloitamme tosipelit aussiparini J-P Smithin kanssa. Ruohotennis ei ollut unohtunut parin kotona vietetyn päivän aikana mihinkään, joten fiilis on ihan kunnossa. Pitkästä aikaa tuli myös matkustettua toiselle mantereelle pelaamaan, mikä tuo aina omat haasteensa aikaeroineen ja pitkine lentoineen, mutta tuollakin saralla tilanne on nyt lopulta kaikki hyvin, vaikka matkalla vähän mutkia tulikin vastaan.

Palasin siis Wimbledonista maanantaina kotiin, jossa vietin kaksi päivää ihan vain kotona leväten ja rauhoittuen kuukauden brittireissun jäljiltä. Torstaina ja perjantaina vedin kuitenkin ihan hyvät treenit kovilla kentillä Helsingissä ennen kuin hyppäsimme New Yorkin koneeseen perjantai-iltana. Oli kyllä hieman tavallisesta poikkeava lähtö, kun mukaan lähti siis vaimo ja pikkuvauva, joten matkatavaroita riitti ja muutenkin normaalisti niin rutiinilla sujuva pakkaus vaati aika paljon enemmän keskittymistä ja suunnittelua ja piti sitä jopa käydä ostamassa oikein oma kuljetuskassi lastenrattaille ja turvakaukalollekin.

Eikä päästy helpolla lentokentälläkään, sillä meni kyllä ennätysmäisen tiukaksi, että ehdimme ylipäätänsä koneeseen. Yhdysvallat on keskeyttänyt normaalin maahantulon monesta maasta, kuten suurimmasta osasta Eurooppaa, mutta huippu-urheilijat ja heidän taustajoukkonsa täyttävät ns. National Interest Exception (NIE) -kriteerin. ATP oli hoitanut nämä NIE waiverit meille ihan oikeaoppisesti, mutta niistä ei ole mahdollista saada mitään tulostetta tai paperia, jota olisi voinut näyttää lähtöselvityksessä. Waiverin pitäisi näkyä passin tiedot skannaamalla samoin kuin esimerkiksi ESTA-matkustusluvan, mutta eipä näkynyt meidän osalta. Lähtöselvitysvirkailijat alkoivatkin pian soittelemaan ohjeistuksen mukaisesti USA:n maahantuloviranomaisille, mutta yhteyden saaminen osoittautui kuitenkin mahdottomaksi. Puoli tuntia soiteltuaan laittoivat he myös sähköpostia toivoen, että siihen joku reagoisi.

Täytyy sanoa, että olin itse jo täysin luovuttanut lähdön osalta siinä vaiheessa, kun kello oli 16.55 ja seisoimme vielä lähtöselvitysaulassa odottamassa laukkujen luovutusta kello 17.25 lähtevälle New Yorkin lennollemme. Mutta virkailijan sähköpostiin tuli kuin tulikin lopulta viideltä vastaus, että meidät saa päästää lennolle ja saimme boarding passit kouraan pari minuuttia yli viisi, vain reilut parikymmentä minuuttia ennen koneen lähtöä. Laitoimme matkalaukut hihnalle, vaikkei niitä todennäköisesti mitenkään ehddittäisi saada samalle lennolle, ja juoksimme vauvan kanssa turvatarkastuksen kautta läpi Helsinki-Vantaan aina kaukaiselle portille 43 asti. Aika hiessä saavuttiin portille, mutta ai että sitä helpotuksen määrää, kun ehdimme kuin ehdimmekin lennolle!

Kaiken lisäksi näimme koneeseen kävellessämme vilaukselta, kun huolintayhtiön henkilökunta lastasi laukkujamme koneen ruumaan, joten kyllä oli lentoaseman henkilökunta ylittänyt itsensä saaden sekä meidät että laukkumme lennolle. Sähläys ei kuitenkaan suinkaan päättynyt osaltamme vielä tuohonkaan, sillä juuri astuessamme koneeseen ja ottaessani vastaan vesipulloa lentoemännältä putosi minulta kaikki meidän kolme passiamme lattialle. Ja eihän niistä yksi olisi voinut päätyä mihinkään muualle kuin matkustajasillan ja lentokoneen välisestä pienen pienestä raosta suoraan platalle. 😀 Henkilökunta teki kuitenkin jälleen työnsä ihan huippusuorituksen arvoisesti ja niin vain tuokin passi käytiin hakemassa ja tuotiin meille omille istumapaikoillemme juuri ennen koneen lähtöä.

Itse lento sujui sitten onneksi vähän rauhallisemmissa merkeissä eikä ensimmäistä kertaa taivaalla ollut vauvammekaan ollut moksiskaan edes nousussa tai laskussa, vaan nukkui pääosin koko lennon tyytyväisenä. Perille päästyämme aina yhtä tiukan tuntuiset maahantuloviranomaiset ohjasivat meidät kuitenkin vielä takahuoneeseen tarkempaan syyniin, mutta kyseessä oli onneksi vain muutaman kysymyksen mittainen jatkohaastattelu eikä sen pidempää kuulustelua tarvittu, kuten pari kertaa aiemmin on käynyt, kun tuohon takahuoneeseen olen joutunut.  

Kisapaikka Newport sijaitsee Rhode Islandin osavaltiossa noin puolitoista tuntia Bostonista etelään ja kolme tuntia New Yorkista koilliseen. Lähin lentokenttä olisi ollut Providence, mutta päätimme, että on varmasti vauvan kanssa helpointa vain lentää suoralla lennolla New Yorkiin ja ajaa vuokra-autolla perille. Haimme vuokra-auton Sixtin toimipisteeltä vielä samana iltana saapumisen jälkeen, mutta jäimme kuitenkin vielä New Yorkiin ensimmäiseksi yöksi, ettei tarvitse keskellä yötä ajaa perille. Jetlag herättikin seuraavana aamuna odotuksien mukaisesti jo kello kolmen aikaan aamulla, joten lähdimme melkein heti auringonnousun aikaan viiden aikoihin ajamaan eteenpäin. Lauantaina kukonlaulun aikaan ei ruuhkaa ollut edes New Yorkissa, joten teimme vielä pienen turistikoukkauksen ajaen Manhattanin läpi ennen kuin suuntasimme I-95 -tietä Connecticutiin ja sieltä edelleen Newportiin.

Pääsimme perille puolilta päivin ja sujuvan sisäänkirjautumisen jälkeen saimme huoneen kisahotellina toimivasta Hotel Vikingistä Newportin keskustassa. Itse kaupunki on 25 000 asukkaallaan varsin pieni, mutta historiaa sen sijaan riittää vaikka kuinka. Lähes 400 vuotta sitten perustettu kaupunki huokuu arvokkuutta ja siirtomaahenkinen arkkitehtuuri paistaa joka puolelta. Ei siis oikein tuntunut siltä, että olisi tullut Amerikkaan ollenkaan. Mutta hienoa nähdä, että USA:ssakin arvostetaan historiaa ja vanhoja rakennuksia. Ja onhan täällä pelattu muun muassa kaikkien aikojen ensimmäinen US Open niin tenniksessä kuin golfissa, joten urheiluperinnettäkin löytyy.

Suuntasin heti lauantaina iltapäivällä treenaamaan kisapaikalle, jonne kävelee hotellilta noin kymmenessä minuutissa. Tämä kisa on ensimmäisiä kuplattomia kisoja yli vuoteen, joten pelaajat saavat liikkua vapaasti myös hotellin ja kisapaikan ulkopuolella, mikä tuntuu kyllä aika hienolta pitkästä aikaa. Kahden rokotteen saaneiden pelaajien piti myös välttää koronatestaus, mutta ATP palautti juuri tänään vaatimuksen testaukselle kaikille pelaajille delta-variantin nousun vuoksi. Lähtökohtaisesti täällä USA:ssa korona tuntuu kuitenkin olevan jo ihan menneen talven lumia, sillä esimerkiksi kahdesti rokotettujen ei tarvitse käyttää kasvomaskia ollenkaan, joten katukuvakin näyttää normaalimmalta. Ja virallisten tilastojen mukaan tartunnatkin ovat ainakin täällä Rhode Islandilla jopa lähellä nollaa. Tiedä toki sitten kuinka moni täällä enää käy koko testeissä…

Paikallinen kasvomaskiohjeistus.

Kisapaikkana toimii International Tennis Hall of Fame, joten historiaa riittää sielläkin. Itse kenttien ruohoalustakin oli kuuleman mukaan vasta uusittu täksi kesäksi, joten kentätkin ovat varsin miellyttävät pelata toisin kuin minulle etukäteen varoiteltiin. Pelaajien tilat ovat ehkä hieman pienet ja kulahtaneet, mutta pääasia on että treenaamaan pääsee ja ruokaakin on saatavilla. Käytössä olevat US Open pallot ovat kuitenkin todella raskaat, ja jopa brittikisojen Slazengerit tuntuvat mielestäni kevyiltä näihin verrattuna.



Tämä kenttä Tennis Hall of Fame -museon sisäpihalla on yksi makeimmista kentistä, mikä on minulle tullut ikinä vastaan. Kisakäytössä se ei kuitenkaan ole. Kisan oikeasta keskuskentästä ei päässyt vielä ottamaan kuvia, mutta laitan siitä kuvia sitten myöhemmin.

Olosuhteisiin ja erityisesti palloihin alkaa kuitenkin sunnuntain parin treenin jälkeen päästä paremmin ja paremmin sisään, minkä lisäksi olemme myös saaneet käytyä läpi kuvioita uuden parini J-P Smithin kanssa. J-P on minulle tuttu pelaaja jo vuosien takaa, mutta tähän mennessä olemme pelanneet vain vastakkain. Hyväsyöttöisenä vasurina hänen pelinsä sopii vähintäänkin hyvin ruoholle, minkä lisäksi hän on tämän vuoden alusta alkanut keskittyä vain nelinpeliin, joten nälkää riittää. Pelifilosofiamme on kuitenkin osoittautunut olevan pääosin samalla aallonpituudella, joten yhteispeli tuntuu kyllä toimivan ihan mukavasti jo nyt. Harmillisesti tuntuu kuitenkin siltä, että kerään itselleni pareja, joiden puheesta en saa mitään selvää, sillä jos Lloydin birminghamin aksentti on vaikea ymmärtää niin hirveästi ei kyllä helpottunut tilanne nytkään J-P:n suoltaessa todella vahvasti korostunutta aussienglantiaan mielettömän nopealla puhetyylillään. Mutta jos sitten loppuviikolla viimeistään tajuaisi, mistä oikein puhutaan. 😀

Ensimmäinen matsimme on ohjelmassa todennäköisesti tiistaina, kun pelaamme avauskierroksen ottelumme jenkkiparia Lammons/Withrow vastaan. Olimme J-P:n kanssa lopulta kolmossijoitettuja, mikä on ainakin itselleni uusi merkkipaalu päästä sijoitettuna ATP-kisaan, mutta helppoa vastustajaa emme kuitenkaan missään nimessä saaneet. Lammons/Withrow syöttävät todella hyvin, joten breikit tulevat varmasti olemaan tiukassa, minkä lisäksi kotimaan pelaajia vastaan on aina vaikea pelata. He ovat myös vaihtaneet palautuspuolia sitten alkuvuoden, jolloin pelasin Lloydin kanssa kahdesti heitä vastaan, joten siinä mielessä luvassa on myös hieman uusia taktisia kuvioita molemmin puolin.

Ruoholla pelatessa ja ”normaaliin” no-ad -systeemiin palatessa matsi tullaan varmasti ratkaisemaan ihan muutamassa yksittäisessä pisteissä. Breikkipallot tulevat olemaan tiukassa, mutta jos niitä saadaan niin ne kannattaa kyllä käyttää hyväkseen, jos mielii menestyä. Kaiken kaikkiaan minulla on kuitenkin oikein hyvä fiilis lähteä kohti ensimmäistä ottelua, sillä on hyvä saada alle vielä yksi treenipäivä maanantaina, jotta jetlägkin on varmasti ainakin melkein selätetty matsin alkaessa. Toivotaan kuitenkin matsin ajankohdaksi silti aamupäivää niin pääsee katsojatkin kotona jännittämään live scorea tai live streamia ihmisten aikoihin. Ei siis muuta kuin pommit kulmiin ja menoksi!

4 thoughts on “Newport ATP250 – Tunnelmia ennen kauden viimeistä ruohoturnausta

  • Elämänmakuinen ammattiurheilijan reissutarina perhelisäyksellä. Näitä lisää, sillä kyllähän urheilu on muutakin kuin pisteiden tekemistä. Vaikka itse asiassa ne ovatkin yli muiden. Kiitos taas kerran postauksesta.

    Joutuuko muuten kaikilla tasoilla grand slamit ml. pelaaja itse maksamaan kaikki kulunsa (matkat, majoitukset, kuljetukset loungeruokailut jne.)? Jos näin, niin ilman menestystä turnauskiertäminen ei taida lyödä kovinkaan hyvin leiville? Osaatko yhtään arvioida, mikä mahtaa olla esim. 25-30 turnausta pelaavan ATP sijalla n. 100 -150 olevien singlepelaajien nettoansio vuositasolla?

    • Kiva kuulla, että nämä tenniskentän ulkopuolisetkin asiat kiinnostavat. Sillä onhan urheilijan elämä nimenomaan paljon muutakin kuin vain pelaamista.

      Nykyään kaikki kisat CH-tasosta alkaen tarjoavat majoituksen järjestäjien puolesta ainakin sen ajan, kun pelaaja on kisassa mukana. Ja tuo on kyllä iso säästö pelaajien budjettiin! Mutta toki esimerkiksi valmentajan hotellihuone pitää maksaa itse. Myös ruokaa on yleensä tarjolla isoissa challengereissä ja sitä isommissa kisoissa järjestäjien puolesta ainakin kisapaikalla. Illalliset ja aamupalat voi kuitenkin silloinkin joutua maksamaan itse. Matkakulut sen sijaan menevät aina omasta pussista, joskin suurin osa kisoista tarjoa kyydin lähimmältä lentokentältä kisapaikalla sekä lisäksi hotellin ja kenttien välillä.

      Mitä nettoansioihin tulee, niin sponsoritulot ja erilaiset liigapelit ja Davis Cupit vaikuttavat tottakai isosti palkkakertymään. Lisäksi juuri 100-150 rankingin pelaajilla on iso ero siinä pääseekö mukaan Grand Slamien pääsarjoihin, joissa tänä päivänä rahat ovat valtavan suuret esimerkiksi CH-kisoihin verrattuna. Pelkillä neljän GS-kisan ykköskierroksen tappioilla tienaa kuitenkin vuodessa päälle 200 000 euroa ennen veroja. Jossain tuossa 200 000 ja 400 000 euron välissä suurin osa 100-150 rankingin kaksinpelaajista liikkuu bruttotulojen osalta, ja kotimaasta riippuen siitä jää varmaan noin 100 000 – 300 000 euroa käteen. Kulut kasvavat kuitenkin valmentajan kanssa helposti kuusinumeroisiin summiin, joten mitään suuria summia ei kyllä jää säästöön keneltäkään ennen kuin paikka 100 parhaan joukossa on ollut taskussa useamman vuoeden ajan.

    • Kisajärjestäjät maksavat pelaajien hoteellihuoneet kisan ajan, joten siinä mielessä tuo hinta ei ole mikään ongelma. Toki jos pelaajalla on mukana valmentajia tai muuta tukihenkilöstöä niin silloin nuo ylimääräiset huoneet pitää toki maksaa itse.

      Lähinnä vain ihmettelin, kuinka tällaisesta melko keskinkertaisesta hotellista joku haluaisi ylipäätänsä maksaa yli 400 dollaria yöltä.

Leave a Reply

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.