Nur-Sultan ATP250 QF, Heliövaara/Glasspool – Gonzalez/Molteni 7-5, 4-6, 8-10

Voi perjantai sentään. Tiukka tappio oli kohtalona tämän päivän kvartsissa, vaikka ensimmäisen erän jälkeen tuntui, että kyllä se voitto tästä matsista tulee. Molempien erien alut olivat kuitenkin harmittavan heikot ja kolmannen erän tie break jälleen hyvin pienestä kiinni. Harmittaa kovasti, koska mahdollisuudet olivat tällä viikolla vaikka mihin, mutta ei auta kuin siirtää katseet eteenpäin.


Teimme Lloydin kanssa tänään täsmälleen samat valmistautumiset kuin eilen, mutta emme ottaneet sitä huomioon, että se voisi johtaa ihan samaan alkuun ottelussakin, eli Lloyd hävisi tänäänkin heti ensimmäisessä gamessa syöttönsä. Saimme kuitenkin breikin takaisin 1-2 -tilanteessa Moltenin syötössä, minkä jälkeen jatkoimme vakuuttavaa syöttötyöskentelyä. Meillä oli yksi breikkipallo myös 4-3 -tilanteessa, mutta lopullinen ratkaisu tuli lopulta 6-5 -tilanteessa, kun Moltenin kakkossyöttö jäi verkkoon eräpallossa. Tuossa vaiheessa tuntui, että meidän syöttömme tulivat kotiin suhteellisen helposti, kun taas varsinkin Moltenin syöttövuoroissa olimme jatkuvasti kiinni murroissa.

Mutta toinen erä lähti mahdollisimman huonosti käyntiin. Yksi huolimaton volley ja pari hyvää pistettä vastustajilta petasivat neljä murtopalloa, ja niistä viimeinen riitti lopulta murtamaan Lloydin syötön. Olisi ollut henkisesti niin paljon parempi päästä jatkuvasti hakemaan murtoa johtoasemassa, mutta nyt pelimme menikin aavistuksen väkinäiseksi hakiessamme väkisin vastabreikkiä. Emmekä päässeet koko toisen erän aikana oikein missään vaiheessa paikoille; vastustajat syöttivät vähän paremmin kuin ensimmäisessä erässä, minkä lisäksi meidän ratkaisumme olivat pari kertaa vähän turhan vaikeita sen sijaan, että olisimme tukeutuneet peruspelaamiseen. Kolmanteen erään mentiin siis.

Tie break oli tasainen alusta alkaen, sillä vaikka siirryimme 2-0 -johtoon, niin Moltenin haamupalautus tasoitti minibreikit nopeasti takaisin. Toisen kerran minibreikkejä vaihdettiin 4-4 -tilanteessa, kun ensin pitkä piste kääntyi vastustajille, mutta nyt puolestaan Gonzalezin tupla tasoitti pelin. Ja sama oli edessä taas 6-6 -tilanteessa, jossa hävisimme ensin harmittavasti pitkän rallin päätteeksi pisteen verkolta, mutta heti perään kuittasin tilanteen todella hyvällä väliin menolla ja rystyvolleylla. 7-7 -tilanteessa meillä oli paikkamme ottaa minibreikkijohto, kun pitkän pisteen päätteeksi Gonzalez ylettyi lobbiini vain vaivoin, mutta epäonneksemme Lloyd ei odottanut niin helppoa palautusta iskupaikasta, emmekä kumpikaan enää ehtineet viikon hiljaisimpaan winneriin aivan keskelle kenttää. Ja 7-8 -tilanteessa Lloyd syötti valitettavan kaksoisvirheen, josta emme enää toipuneet. Ensimmäisen matsipallon selvitimme, mutta toisessa Lloydin palautus meni aavistuksen leveäksi. Kisat jäivät siis tällä kertaa siihen.

Jotenkin tänäänkin tuntui, että olimme ajoittain jopa hallitsevassa asemassa ottelun sisällä, mutta pienet kauneusvirheet peruspelissä kostautuivat. Varsinkin toisen erän ensimmäinen game käänsi matsin suunnan, ja valitettavasti pelasin itsekin siinä pelissä pari väärää ratkaisua. Ollaan tosi syvällä nelinpelin taktiikoissa, mutta esimerkiksi tuon gamen 0-15 -tilanteessa, kun Lloyd syötti kakkosruutuun t-pisteeseen ja minä menin väliin, pitäisi volleyni olla useammin lyhyt pudotus poikki kentän. Nyt hain lyöntini linjaa pitkin lähellä olevaa Gonzalezia kohti, mutta kun pallo ei häneen osunut niin Molteni ehti hänen taakseen ja sai pallon vielä takaisin peliin. Parhaat neluripelaajat lyövät noista volleypaikoista käytännössä aina lyönnin, joka ei ole lähelläkään tulossa takaisin. Olemme niitä Lloydin kanssa pyrkineet treenaamaan lähes päivittäin, mutta rutiinia ja toistoja oikeisiin lyöntivalintoihin pitää edelleen saada lisää.

Muuten ottelussa oli paljon hyvääkin. Syöttö toimi kiitettävästi, enkä menettänyt yhtään omaa syöttövuoroa. Palautuspelikin oli ajoittain todella hyvää, mutta vastustajat noukkivat kyllä ykkösvolleyt kenttään todella hyvin, eikä hyväkään krossipalautus tuottanut käytännössä kertaakaan suoraa pistettä. Silloin, kun ottelu ratkeaa kymppitaiskaan, niin tottakai on tehnyt paljon asioita oikein. Mutta harmittaa se silti, että voitto jäi niin lähelle.

Vastustajille tämä oli jo viides peräkkäinen voitettu kolmannen erän tie break kahteen viikkoon, joten tottakai heillä on kova itseluottamus, kun itsellä ei ole viittä voittoa kasassa koko vuodeltakaan. Mutta en mielestäni mitenkään pelännyt voittoa tai tiukkaa tilannetta tänäänkään. Yksi rystypalautus tie breakissa oli sellainen, jossa yritin vähän liikaa ja se karkasi jäykkänä lyöntinä leveäksi, mutta esimerkiksi kaikki ykkössyöttöni olivat laadukkaita ja ruudussa, mikä oli tosi positiivista. Jotenkin näitä tie breakeja pitää vain pelata vielä enemmän harjoituksissa panoksellisesti, jotta niihin tulee vielä enemmän rutiinia. Koska ei se vain ole helppoa ilman treeniä saada rutiinia asiaan, joka tapahtuu vain kerran kuussa.


Mutta rutiinit Glasspoolin kanssa onneksi kehittyvät jatkuvasti, ja olen kyllä edelleen tosi vahvasti sitä mieltä, että yhteispelimme tulee vielä viemään meidät pitkälle lähiaikoina. Seuraavat viikot mennään väkisinkin challengereissä Ranskassa, mutta jos paikka aukeaa niin toivottavasti ATP-kisoissakin tulee vielä menestystä loppuvuonna. Challengerit voivat kuitenkin tehdä tähän paikkaan tosi hyvää, varsinkin jos saamme niissä hyvää menestystä ja sitä kautta ajettua hyvin toimivan pelimme lisäksi itseluottamuksenkin vielä korkeammalle tasolle.

Palataan taas asiaan parin päivän päästä Orleansissa. Toivottavasti sitten mennään ihan päätyyn asti!

8 thoughts on “Nur-Sultan ATP250 QF, Heliövaara/Glasspool – Gonzalez/Molteni 7-5, 4-6, 8-10

  • Morjens Harri! Kirjoitan sulle ekaa kertaa vaikka olen tiiviisti seurannut jo parisen vuotta sun loistavaa tason nostoa pelissäsi challenger tasolta ATP kisoihin. Ihan varmasti tulet nousemaan TOP 50 , koska tasosi on jo sitä.. Glaspoolin kanssa toivottavasti pystytte pelaamaan mahdollisimman usein, koska yhteispelinne on loistavaa.. Kiitoksia monista loistavista elämyksistä kotikatsomossa ..Pel/Qureshi matsissa tuli tuuletettua kovaan ääneen monta kertaa hienoista volleysta ja lobbeissta mitä tarjoilit. Tänään ehdin katsomaan ekan erän ja olin minäkin aivan varma että voitatte… laitan vielä ton streaming linkin mistä ATP kisoja voi seurata (melko usein toimii hyvin..ei siis aina) en7.sportplus.live . Tsemppiä jatkoon ja Menestystä.

    • Morjens ja kiitos kivasta kommentista! Kyllähän tässä koko ajan eteenpäin mennään, ja kunhan vain uskoa riittää niin lisää menestystä on varmasti luvassa. Ja hienoa kuulla, että uskoa riittää muillakin kuin vain minulla. 🙂

  • Tottakai teitä harmittaa tiukan matsin ja tappion jälkeen. Kuitenkin sun ja Lloydin pelissä on omista arvioistasi päätellen – ja pelejäsi nähneenä – niin paljon hyvää, että teidän asenteella ja harjoitusmiótivaatiolla voittoja on pakosti tulossa. Tsemppiä Challengereihin!
    PS. Oli muuten hauskasti samanaikaisuutta teidän ja Emilin peleissä. Teidän ekan erän voittotilanteessa myös Emil hoiti kotiin ekan erän. Ja kuten itse totesit, on aika harvinaista, että saman päivänä on kolme Suomen kärkipelaajaa kisaamassa huippuja vastaan Atp Tourilla! – Not bad!

    • Jes, kiitos tsempistä! Lisää voittoja alkaa varmasti napsumaan, kunhan vain saa lisää tilaisuuksia. Ja onhan se hienoa, että niin monta suomalaista pelaa nyt tourilla samaan aikaan. Löytyy aina vaikkapa illallisseuraa jos sitä on vailla. 👍

  • Harmillinen häviö niin teille kuin Emilillekin. Tässä fanina ehti jo maalata kuvaa suomitenniksen superviikonlopusta, missä kaikki 3 matsaa ATP-finaaleissa. No nyt jäi Henkan varaan, mutta eiköhän vielä useamman finalistin päiväkin toteudu!

    Kun olet pitkään ollut suomitenniksen aallonharjalla, niin em. toiveesen liittyen miten itse näet sen tilanteen? Davis Cupin, sinun, Henkan, Emilin ja naisissa ehkä myös Kulikovan onnistumiset kertovat paremmasta, mutta onko tason pysyvä parannus realismia vai onko sittenkin pienen maan up and down- asetelma todennäköisempi? Toki jälkimmäinen koskee enemmän tai vähemmän kaikkia (esim. Ruotsi), mutta millaisena näet suomitenniksen tilanteen vaikkapa 5 v. päästä?

    Yleispohdiskelusta tähän päivään eli tsemppiä tuleviin! Kovalla työllä ne pienetkin marginaalit kääntyvät kotia päin ja näin varmasti myös sinun ja Lloydin kohdalla. Niitä odottaen kovasti tsemiä loppukauteen!

    • Joo kyllähän tällaiset tiukat tappio harmittavat. Onneksi sentään Henkka hoiti kolmannen erän kunnialla niin ei jääty suomalaiskatsomossa ihan tyhjin käsin. Mutta toivotaan, että samanlaisia mahdollisuuksia laajemmalle suomalaismenestykselle tulee jatkossakin.

      Kyllähän suomalaisen tenniksen tilanne näyttää juuri nyt aika lupaavalta. Miesten puolella kaksinpelissä on useampi nuori selvästi nousussa oleva pelaaja ja potentiaalia riittää syvälle top-sataan. Nelurissakin tilanne on herkullinen, kunhan Henkkakin saa taas uuden buustin uralleen. Viisi vuotta on toki pitkä aika ennustaa ja meillä nelurimiehillä ainakin alkaa siinä vaiheessa jo olla vähän ikää, mutta ei se mahdoton rasti olisi, että jo parin vuoden päästä suomella on yhteensä neljä top-100 miespelaajaa. Naisten puolen tuntemukseni on hieman hatarammalla pohjalla, mutta Kulikova on näyttänyt löytävän pelinsä viime kuukausina, joten toivotaan silläkin saralla piristymistä!

  • You must be pleased with this match Harri. You and Lloyd play really well together but sometimes at the important moments it doesn’t all come together yet, but time will tell.

    I’m absolutely convinced that you will have goodsuccesss in the future.

    Are you coming to the European Open in Antwerp? I will be there to give you some extra vocal support during your match!

    Hope to see you soon! Let’s go boys!

    • Thank you for the supporting comment! Myself and Lloyd are both also very confident that we will get some more great results in the future.

      We are definitely going to try our best to get in the tournament in either Antwerp or Moscow. But it all depends on who enters where and what the cut-offs will turn into. Let’s keep our fingers crossed anyway!

Comments are closed.