Montpellier ATP250 SF, Heliövaara/Glasspool – O’Mara/Reese 6-3, 6-4

Oujees, finaali odottaa! Ei ollut lukemista huolimatta mikään helppo matsi tämän päivän semifinaali, mutta kyllähän voitto maistuu sitäkin paremmalta. Selvitimme kaikki kuusi murtopalloa omissa syötöissämme ja käytimme itse murtomahdollisuuden kerran kummassakin erässä, mikä riitti voittoon. Huomenna luvassa on välipäivä, kun toisessa semifinaalissa ratkotaan meille vastustaja sunnuntain finaaliin. Finaalissa vastaamme tulee joko Herbert/Mahut tai Erlich/Roger-Vasselin.

Palasimme tänään matsikentälle yhden välipäivän jälkeen. Treenasimme Lloydin kanssa eilen reilut puolitoista tuntia keskittyen verkkopelaamisen tarkkuuteen ja smasheihin tämän päivän vastustajien lobbipalautuksia silmällä pitäen. Jälkikäteen ajateltuna treenin olisi voinut pitää jopa kevyempänä kuin mitä teimme, mutta tulipahan ainakin paljon toistoja. 😊 Vakoilimme myös treenin jälkeen tulevien vastustajien kvartsiottelun, mikä helpotti taktiikan rakentamista tälle päivälle entisestään.  Illalla oli sitten aikaa vähän huilata mieltä ja kehoa, ja kävimmekin perheen kanssa vähän ajelulla rannikon tuntumassa uusia paikkoja ihmetellen. Tulimme paikan päälle jo viikko sitten, joten hotellin ympäristö alkaa olla jo aika hyvin koluttu.


Tänään palasimme kuitenkin siis tositoimiin. Löimme Lloydin kanssa lyönnit läpi 11.15-11.45 ja söimme vielä lounaan ennen klo 13.30 alkanutta matsiamme. Olimme kahdesta edelliskierroksesta poiketen tänään matsissa jonkinnäköinen ennakkosuosikki, mikä toi otteluun tiettyä lisäjännitystä. Olo olikin melkein koko matsin ajan vähän hermostunut, sillä vaikka kuinka yrittää blokata tuloksen, voittamisen ja häviämisen pois mielestä ottelun aikana, niin ei se koskaan helppoa ole keskittyä pelkästään seuraavaan pisteeseen.

Lloyd aloitti tuttuun tapaan syöttämisen, mutta jouduimme heti pelastamaan yhden murtopallon tärkeässä avaussyöttövuorossa. Seuraavassa O’Maran syöttövuorossa olimme kuitenkin tosi terävinä, vaikka minulle meinasikin siinä käydä hassusti. 15-30 -tilanteessa pyöräytin nimittäin oikean nilkkaani ja kaaduin, mutta pääsin kuitenkin kaatumisen jälkeen ylös, ja jotenkin ihmeen kaupalla voitimme tuon jälkeen vielä pisteenkin. Nilkkaan sattui kuitenkin aika lailla ja pahinta peläten kutsuin saman tien fysioterapeutin kentälle. Pikkuhiljaa painoa varaten kipu kuitenkin hellitti, ja parin minuutin odotuksen jälkeen päätin peruuttaa fysiotarpeeni ja jatkaa peliä, osittain siksi, ettei peliin tulisi liian pitkää taukoa, ja osittain siksi, ettei nilkassa tuntunut mikään olevan rikki. Vastustajat vähän purnasivat alkuperäistä päätöstäni keskeyttää peli, vaikkei fysiotarvetta lopulta ollutkaan, mutta juuri pelin jatkamiseksihan fysiopyynnön lopulta peruin, jottei heidän tarvitsisi liian pitkään odottaa juuri ennen murtopallossa syöttämistä.

Pelasin taukoa seuranneen murtopallon todella hyvin voittaen sen parilla huippukämmenellä, ja siirryimme siis 2-0 -johtoon. Seuraava oma syöttövuoroni meinasi mennä 40-0 -tilanteesta tiukaksi, kun ykköset eivät enää pudonneet, mutta no-ad -piste tuli tärkeästi kotiin O’Maran kämmenvirheellä. Olimme tämän jälkeen palautuspelissä vahvoja, mutta 15-30 Reesen syöttövuorossa tai murtopallo 4-2 -tilanteessa O’Maran syöttövuorossa eivät tuottaneet tuplabreikkiä. Onneksi oma syöttöpeli kuitenkin toimi ja Lloyd hoiti meille erän kotiin puhtaalla pidolla 6-3.

Toisessa erässä Reese palautti pari hyvää palautusta Lloydin avaussyöttövuorossa, mutta tärkeä nousu 15-40 -tilanteesta piti tilanteen tasoissa. O’Mara löi kyllä noissa murtopalloissa kämmenensä kahteen kertaan vain sentin leveäksi, joten murto oli kyllä tosi lähellä. Onneksi tuomarit olivat kuitenkin hereillä, sillä hawk-eye -järjestelmää ei kentällä 1 ollut käytössä. Myös minun syöttövuoroni 1-2 -tilanteessa oli tiukka, mutta no-ad -tilanne selvisi hyvällä ykkösellä ja Lloydin varmalla volleylla. Ja mikäpä olisi parempi tapa käyttää momentum hyväksi kuin murtaa O’Maran syöttö 2-2 -tilanteessa. Lloydilta erinomainen linjapalautus, ja minun rohkea liike verkolla tuotti tulosta murtopallossa.

Seuraavat kolme pitoa 3-2 -tilanteen jälkeen olivat puhtaita molempiin suuntiin, mutta 5-3 -johdossa saimme jälleen huippupelillä kaksi murtopalloa O’Maran syötössä. Ne olivat molemmat samalla tietysti myös ottelupalloja, mutta tällä kertaa ei tärpännyt, sillä O’Mara löi hyvät ykköset molempiin pisteisiin. Luotto oli kuitenkin edelleen kova, sillä Lloyd pääsi syöttämään ottelua 5-4 -tilanteessa. Tuplavirhealoitus ja minun turhan keskelle suunnattu volley tuottivat tilanteeksi kuitenkin 0-30. Erinomainen syöttö ykkösruutuun kavensi tilanteen, minkä jälkeen Reesen puolihelppo volleyvirhe 15-30 -tilanteessa oli kyllä meille aika iso helpotus. Ja tottakai Lloydilta löytyi 30-30 -tilanteessa arsenaalista vielä kaksi hyvää syöttöä ja suoraa pistettä, joten pääsimme tuulettamaan voittoa reilun tunnin pelin jälkeen 6-3, 6-4.


Tämän päivän matsi oli kyllä henkisesti jotenkin raskas, vaikka se tuloksellisesti melko selvä olikin. Halusin todella paljon voittaa, ja jouduimme peräti neljässä syöttövuorossa pelastamaan murtopalloja, mutta kyllähän tuo kovasta henkisesti kantista kertoo, että joka kerta selvisimme. Ei tämä pelillisesti mikään nappisuoritus ollut, sillä varsinkin ykkössyöttöprosenttini oli aika matala. Verkollakin olo oli jotenkin epämukava, vaikka useampia hyviä suorituksia tulikin. Takakentältä peli sen sijaan kulki hienosti palautukset mukaan lukien hyvin ja kaikki smashitkin hoidimme kunnialla. Oli tiedossa, että vastustajat ovat parhaimmillaan palautuspelissä, eivätkä niinkään syöttämisessä, joten oli tärkeää saada omissa palautusgameissa hyvää painetta aikaiseksi. Ja syöttövuoroista siis selvitimme lopulta kaikki 10/10.

Voitto ja finaalipaikka olivat kuitenkin luonnollisesti se tämän päivän tärkein juttu. Vastus varmasti muuttuu taas kovemmaksi finaalissa, mutta eiköhän meiltäkin löydy vielä vaihde tai kaksi lisää tarvittaessa. Nilkka tuntuu nyt muutaman jäähoidon jälkeen aika normaalilta, joten sekään ei varmasti ole ongelma sunnuntaina. Tulevat vastustajamme pelaavat oman semifinaalinsa huomenna lauantaina, mutta kokemusta isompienkin kisojen finaaleista on varmasti meillä vastassa. Ranskalainen 5-kertainen Grand Slam voittajapari Herbert/Mahut on toisessa semissä varmasti ennakkosuosikki, mutta ei heidän voittonsa kokeneesta parista Erlich/Roger-Vasselin mikään selviö ole.

Meillä on ohjelmassa huomenna oman treenin lisäksi varmasti hieman taas tulevien vastustajien vakoilua, minkä lisäksi täytynee varmaan kysyä pelivinkkejä brittien suunnasta tai miksei kotimaan tutuiltakin. Voittihan Henri Kontinen juuri tämän kisan viime vuonna Roger-Vasselinin parina. Kiva on kuitenkin joka tapauksessa päästä pelaamaan taas ATP-kisan finaalissa. Edelliset kaksi ovat päättyneet voitonjulhiin, ja eikö sitä niin sanota, ettei kahta ilman kolmatta? 😊

Nöyrällä mielellä ja nälkäisenä pitää sunnuntain finaaliin ehdottomasti kuitenkin lähteä. Matsi on ohjelmassa sunnuntaina kello 12.30 ja vihdoin pääsemme myös ottamaan tuntumaa isolle keskuskentälle. Laitetaan siis kaikki peliin ja otetaan se mikä otettavissa on. Allez!

13 thoughts on “Montpellier ATP250 SF, Heliövaara/Glasspool – O’Mara/Reese 6-3, 6-4

  • Upeeta !! Katsojakin tunsi, että tämä matsi ei ollut helppo, vaikka hienosti piditte breikin johtonne kummassakin erässä. Vastustajaparille finaaliin pääsy olisi ollut todella iso juttu, joten oli tärkeätä, että he eivät päässeet maistamaan johtoasemaa.

    Ja sunnuntaina sitten voitto, jotta pysyt suomalaispelaajista parhaan finaalivoittoprosentin haltijana. :))

    • Jes, kyllä kelpaa lähteä huomenna finaaliin jatkamaan puhdasta voittosarjaa. Allez!

  • Tänään tuli plakkariin ne tärkeät pisteet ja pallot, joista kirjoitit pari matsia aiemmin. Toki perustaso riitti pitämään pelissä, mutta hyvät suoritukset silloin kun niitä tarvittiin, ratkaisivat pelin. Nilkka on varmasti yön jälkeen kipeä huomenna eli sen kanssa kannattaa liikkua, jotta nesteet pääsee kiertämään. Varmaan ennen su peliä se kannattaa teipata. Jos ei nilkan takia niin pääkopan vuoksi. Mutta tiedät kyllä nämä. Hieno voitto jälleen ja luvassa on ranskalaista finaalivastusta, joten tunnelma finaalissa hyvä. Menoxi vaan!

    • Juuri näin, tärkeät pallot ovat varmasti isossa roolissa huomisessa finaalissakin. Nilkka tuntui tänään lauantaina lähes normaalilta, joten tuskin tulee ongelmia tuon suhteen. Täysillä vain kohti voittoa!

  • Näiden postausten parasta antia on se, että saa kuulla pelinäkemyksen/-kokemuksen suoraan sen sisältä ja verrata sitä omaansa. Katsoin 2. erän ja liki kaikki tekeminen vaikutti niin rauhallisen varmalta, että ei siitä millään tavalla välittynyt Harrin kuvaama ajoittainen lievä epävarmuus. Eli ammattimiehet asialla ja penkkiurheilijat pohtii. Kiitos Harri taas kuvauksesta.

    Suomi-tenniksen superviikonloppuko tulollaan? Te ja Emil finaalivoittoihin niin tennis saa taas ansaitsemansa paikan valtalajina. 👍sille!

    • Kyllä tässä tosiaan yritetään kovasti tehdä suomalaisittain kovaa tennisviikonloppua, vaikka olympialaisetkin mediatilasta kilpailevat. Toivotaan, että huomenna pelistä paistaa rentous ja hoidamme ammattimiehen ottein homman kotiin! 💪

  • Onnittelut ja tsemppiä finaaliin! 🙂

    En voi olla menemättä asioiden edelle, mutta vaikuttaako tämän viikon menestys Dallasiin? Jos ei, niin avaatko vähän miten tuollaista haastavaa siirtymää lähdette purkamaan? Vuorokauden siirrymä, vaihdot ja kisapaikalle ehtiminen versus ison rahan suorat lennot (jos niitä on vielä tarjolla) vai oletteko tehneet jo ennakkoon jotain varauksia/suunnitelmia? Entä lähteekö perhe tuonne asti mukaan? Selvästi heillä oli myönteinen vaikutus peliin ja keskittymiseen.

    • Kiitos! Eipä tuo matkakuvioiden pohtimineen mitenkään asioiden edelle menemistä ollut, koska mahdollisimman ajoissahan niitä kannattaa aina miettiä. Semifinaalin jälkeen matkapäivä on aina tiedossa, joten eilen perjantai-iltana tuli matkavaraukset hoidettua. Perhe jatkaa alkuperäisen suunnitelman mukaan maanantaina kotiin, kun taas me lennämme Lloydin kanssa maanantaina Dallasiin. Suora lento on tarjolla Pariisista tai Madridista, joista jälkimmäinen osui omaan suunnitelmaan paremmin. Lentohinnatkin ovat Atlantin yli näin talviaikaan tosi edullisia, joten ei tullut edes pahaa lovea lompakkoon.

      Matkaan menee toki aikaa yhteensä lähes parikymmentä tuntia, mutta onneksi itään päin siirtymä on vähän helpompi. Ja Dallasin kisaan saa ATP:n sääntöjen mukaan vähintään keskiviikkoaloituksen pelatessaan edellisviikolla finaalissa toisella mantereella. Hyvällä tuurilla saatamme saada ekan matsin jopa vasta torstaille.

      Joka tapauksessa pelataan kuitenkin finaali ensin, mutta ei tässä Dallasinkaan suhteen ole huolta! 🙂

  • Nyt on vastassa legendaarinen pari Herbert/Mahut. Kaikki tosiaan peliin ja katsotaan mihin se sunnuntaina riittää. Häviämäänhän tätä ottelua ei lähtökohtaisesti lähdetä, voittokin on mahdollinen. Tsemppiä Harrille ja Lloydille!

    • Jes, kiitos! Huippupari tulee vastaan, mutta niin kuin tänään nähtiin, niin eivät he mitään ylivoimaisia ole. Rennon aggressiivisella otteella omaa peliä pelaten kohti voittoa! 💪

  • Semi oli hiukka hikinen myös kotikatsomossa, mutta luotto säilyi kyllä koko ajan!

    Emppu otti myös tänään finaalipaikan, joten huomenna 2 suomalaista historiallisesti atp-finaalissa.
    Ajoitus on meille faneille aika haastava. Glassovaara – Herbert/Mahut klo 13.30 Suomen aikaa.
    Emil – Sousa Intian Punessa klo 14.00 Suomen aikaa.
    Olympialaisiakin voi sivusilmällä seurata, mutta kyllä tennisfinaalit ajaa nyt edelle.

    Paljon onnea tuon klassikkoparin kaatoon. Pelatkaa pelottomasti ja nauttikaa.

    • On kyllä hieno tennispäivä huomenna suomalaisilla! Toivotaan, että voittoputki jatkuu kummallakin, ja illalla juhlitaan tuplana. Allez!

  • Kova on haaste huomenna joten molemmat lisävaihteet on syytä ottaa mukaan. Tähänastinen menestys riittää hyvin, mutta kyllähän kolmas turnausvoitto maistuisi meillekin. Rennosti vaan, luottoa riittää!

Comments are closed.