Marrakesh ATP250 – Valmistautumista ensimmäiseen otteluun (EDIT: Ensimmäinen matsi siirretty sateen takia keskiviikolle)

Terveisiä Marokosta! Perjantain tappio Marbellassa tarkoitti sitä, että lauantai oli matka- ja lepopäivä, ja nyt sunnuntaina on saanut ottaa uudet olosuhteet haltuun Marrakeshissa. Pelaan tällä viikolla taas pienen tauon jälkeen yhdessä vakioparini Lloydin kanssa, ja arpa heitti avausvastustajiksemme kaksi brittiä, Dan Evansin ja Ken Skupskin. Ottelu on ohjelmassa heti maanantaina, kunhan sade ei liiaksi sotke aikatauluja.

Marbellasta olisi ollut tänne Marrakeshiin jopa suora lentoyhteys Malagasta, mutta se olisi tarkoittanut todella aikaista lähtöä lauantaina. Niinpä päätin varata liput Lissabonin kautta aamupäivälennolle, mikä tarkoitti myös sitä, että kotiin lentäneiden vaimon ja vauvan lento lähti lähes viereiseltä portilta Malagan lentoasemalta vain viisi minuuttia minun jälkeeni. Pääsimme siis yhteisellä kisakyydillä lentoasemalle ennen kuin oli aika sanoa hyvästit ainakin täksi viikoksi.


Paljon on maailmaa tullut kierrettyä, mutta Marokosta tuli minulle uusi valtio käytyjen maiden listalle. Afrikan maista tämä on vasta viides maa, jossa olen käynyt, mutta toistaiseksi kokemus on kyllä ollut oikein positiivinen. Euroopassa pääsee jo aika helposti matkustamaan ilman koronatestejä, mutta Marokkoon vaadittiin PCR-testitulos etukäteen, minkä lisäksi minut valittiin vielä satunnaisotannalla pikatestiin Marrakeshin lentoasemalle saavuttua. Kisaorganisaation henkilöt olivat kuitenkin lentoasemalla auttamassa ja ohjasivat passintarkastukseenkin diplomaattilinjaa, joten nopeasti pääsin läpi kaikesta huolimatta.

Marrakeshin kaupunki sijaitsee Marokon keski/eteläosissa, ja tenniksen kannalta tärkein tieto on varmaankin se, että korkeutta merenpinnasta on noin 500 metriä. Pallo lentää siis ilmassa vähän tavallista pidemmälle ja nopeammin. Vaikka ilmasto onkin melko kuiva, niin ainakin kaupungissa on myös yllättävän paljon vihreää, eikä tunnelma ole mitenkään täysin aavikkomainen. Kisapaikka ja hotelli sijaitsevat kaupungin modernissa osassa, jossa on aika rauhallista, mutta ehkä joku päivä täytyy lähteä ihmettelemään todellista Marokon meininkiä vanhan kaupungin kapeiden kujien ihmisvilinään.


Marokossa, kuten muissakin muslimimaissa, alkoi tänä viikonloppuna ramadanin vietto, mikä näkyy myös osaltaan hieman rauhallisemmassa menossa kaupungin kaduilla. Paikalliset eivät ramadanin aikana siis syö tai juo auringon nousun ja laskun välisenä aikana, mutta ulkomaalaisilta ei onneksi täällä paastoa vaadita. Toki on ihan kohteliasta olla silti kaivamatta vesipulloa koko ajan esiin julkisella paikalla. Kisapaikan ja hotellin ravintolat ovat onneksi auki päiväsaikaankin, mutta muuten suurin osa ravintoloista ja ruokakaupoista on päivät kiinni. Olisi siinä kyllä tekemistä, jos pitäisi urheilla täysipainoisesti ilman, että syö tai varsinkaan juo päivän aikana mitään.


Tenniksen osalta olosuhteet ovat mielestäni ihan kohtuulliset, eikä kai ATP-kisalta voi oikein muuta odottaakaan. Massakenttiä on kisan aikana käytössä yhteensä kahdeksan, joten treenikentistä ei tällä viikolla pitäisi tulla suurta pulaa. Itse tiilimurska on täällä aika karkeajakoista, joten pallon pomppu ei ole mitenkään erityisen tasalaatuinen, ja pokat tuntuvatkin kolisevan pelaajalla kuin pelaajalla hieman tavallista enemmän. Head XT -pallot ovat ainakin viime viikon Dunlopeihin verrattuna melko pehmeät, mutta korkeus merenpinnasta saa kyllä pelin tuntumaan siitä huolimatta aika nopealta. Vielä jos sattuu kuuma ja kuiva päivä niin peli tuntuu varmasti entistä nopeammalta, mutta tänään oli ainakin jopa yllättävän viileää. Ja huomiseksi on luvattu jopa melko paljonkin sadetta.



Olosuhteet voivat massalla vaihtua päivän aikanakin aika isosti, mutta meidän on joka tapauksessa tarkoitus pelata ensimmäinen ottelumme heti huomenna maanantaina. Vastustajaparimme Evans/K. Skupski on ainakin Lloydille todella tuttu, sillä Evansin kanssa he ovat hyviä kavereita jo nuoruusajoilta Birminghamista, ja toki oman maan nelurimies Skupskikin on ollut samoissa treeneissä lukemattomia kertoja. Minullakin on kokemuksena yksi neluri Evansia vastaan vuosi sitten Cagliarissa sekä kaksi virallista kohtaamista ja lukuisia treenejä Skupskin kanssa.

Evans on pääosin kaksinpelimies, mutta viime vuonna hän pelasi itsensä ATP1000-kisan nelurifinaaliin kahdesti toisen veljeksistä, Neal Skupskin kanssa. Evansilla on tosi pehmeät kädet ja yksi tenniksen parhaista taktisista silmistä, mutta takakentällä rysty on selvä heikkous. Kaksinpelissä hän pystyy alakierteellä pelaamaan itsensä pois pulasta rystypuolelta, mutta nelurissa alakierteet eivät oikein toimi. Niinpä meidän on saatava Evansille mahdollisimman paljon palloja rystylle, kun hän on takakentällä. Kämmen on vaarallinen, joten siten pitää välttää.

Ken Skupski on vasenkätinen pelaaja, joka on pyörinyt nelurikiertueella jo toistakymmentä vuotta. Hänen liikkeensä kentällä alkaa pikkuhiljaa hidastua, joten palautukset jalkoihin ja lobbit hänen ylitseen toimivat varmasti hyvin. Takakentältä hänkin pyrkii välttämään rystyn lyömistä, joten lyhyet poikkikentän volleyt toimivat varmasti hyvin silloin, kun Skupski palauttaa ykkösruudusta. Volleyt hän kuitenkin osaa todella hyvin, joten niissä tilanteissa meidän pitää olla tarkkana.

On kuitenkin mukavaa päästä taas pienen tauon jälkeen pelaamaan yhdessä Lloydin kanssa, sillä heti tämän päivän treenissä homma toimi jälleen todella sujuvasti. Koko ajan tietää mihin toinen liikkuu ja mitä lyöntivalintoja on odotettavissa. Toivottavasti tuo hyvä tiimipeli näkyy myös huomenna, sillä aggressiivista ja aktiivista mielentilaa tarvitaan, jottei Evans pääse hänelle tyypillisellä kovalla tsemppaamisella ottamaan liikaa tilaa kentällä. Ja toki jälleen kerran hyvä syöttäminen on avain onneen, sillä nopealla massalla virhepomppuineen palauttaminen on ajoittain haastavaa.

Jos sade ei huomisen aikatauluja sotke, niin ottelumme on päivän kolmas matsi kentällä 2. Ottelut alkavat paikallista aikaa kello 11, joka on Suomen aikaa kello 14. Vamos!

2 thoughts on “Marrakesh ATP250 – Valmistautumista ensimmäiseen otteluun (EDIT: Ensimmäinen matsi siirretty sateen takia keskiviikolle)

  • Brittipari massalla on melko pehmea aloitus ATP250-kisaan toivottavasti saatte tuon teidan strategianne tanaan toimimaan ja sade ei nayttele merkittavaa tekijaa ottelun kulussa.

    Nyt kun katselee tata ja tulevia viikkoja monella pelaajalla edellasi rankingissa nayttaa olevan paljonkin puolustettavaa massakisoista menneilta vuosilta. Mukava menestys edellisessa postauksessasi listatuissa kisoissa eli muutama puolivaliera, valiera tai ison CH-kisan voitto voisi todella mukavasti paitsi parantaa teidan Race-sijoitustanne myos nostaa oman rankingisi uuteen ennatykseen. Mutta tietysti parasta on etta saatte pelata paineettomasti pari kuukautta ja kaikki menestys on vain kotiinpain!

    Toivotaan etta nuo ATP250-paasarjapaikat avautuvat, Belgrad kai varmistunee jo tanaan/huomenna?

    Tsemppia kisaan ja pokalit kotiin tuomisiksi!

    • Jep, ei ekan kierroksen arpa täällä missään nimessä huono ole. Mutta tarkkana saa kyllä olla, sillä Evanskin on kuitenkin kaksinpelissä ollut pitkään top30-sijoilla ja osaa kyllä pelata neluriakin.

      Tulevat viikot näyttävät rankingin kannalta ihan valoisalta. Puolustettavia pisteitä ei ole ollenkaan ennen Eastbournea kesäkuunlopussa, joten kaikki lisäpisteet satavat suoraan laariin. Kun taas muilla on puolustettavaa sekä viime vuodelta että 50% pisteitä vielä vuodelta 2019.

      ATP-kisoista pisteitä saisi parhaiten, ja toivottavasti paikkoja niihin aukeaa. Belgrad selviää tänään maanantaina illalla, mutta näyttää kyllä harmittavan kovatasoiselta. Olemme laskujeni mukaan Lloydin kanssa nyt pääsemässä viimeisenä sisään, mutta todennäköisesti laskuistani uupuu ainakin joku kaksinpelaajista koostuva pari. Barcelonan karsintakin on perinteisesti todella kovatasoinen. :/

Comments are closed.