Uusi vuosi, mutta finaalissa taas! Olipahan huippu ensimmäinen erä meiltä tänään, ja vaikka toisessa erässä meinasi mennä homma tiukaksi, niin ratkaisupaikkojen tekeminen oli rautaa. Mahtavaa päästä sunnuntaina hakemaan kauden ensimmäistä kisavoittoa heti ensimmäisellä viikolla, kun vastaan asettuu kokenut pari Murray/Venus.
Hellelukemat kipusivat tänään Adelaidessa lähelle 35 astetta, joten ei ollut hassumpi juttu, että matsimme pelattiin tänään kentällä 1, joka on katettu suojaamaan pelaajia ja yleisöä kovimmalta auringonpaisteelta. En ole kyllä ihan varma, onko se reilua, että samaa kisaa pelataan sekä avoimilla ulkokentillä että katetuilla sisäkenttää muistuttavilla kentillä, mutta meille olosuhteiden vaihdos ei tänään onneksi tuottanut hankaluuksia. Katettu kenttä tuntui vähän nopeammalta kuin ulkokentät, eikä tuuli käynyt ihan yhtä paljon kuin ulkokentillä.
Matsi alkoi tasaisesti, ja jo ensimmäisessä kahdessa gamessa nähtiin muutama loistava palloralli, jotka tuntuivan yleisöäkin innostavan. McDonald pelasti murtopallon 1-0 -johdossamme vahvalla kämmenellään, mutta 2-1 -tilanteessa Melo ei enää pystynyt samaan. Hänelle tuomittiin 40-40 -tilanteen kakkossyötössä ottelun ainoa jalkavirhe, joka yllätti vähän kaikki pelaajat kentällä, mutta onhan se hyvä, että noihinkin puututaan, jos virhe kerran on tehty. Pelasimme omat syöttömme tämän jälkeen virheettömästi, ja lopulta 5-2 -johdossa otin oikein kunnolla homman haltuun hoitamalla kaikki neljä palautuspistettä voittoisasti samassa Melon syöttövuorossa. Varsinkin 40-40 -tilanteen rystypalautukseni krossina oli yksi puhtaimmista rystyistäni pitkään aikaan ja ansaitsi kehut jopa vastustajilta.
Toinen erä alkoi tasaisemmin, ja pakko se on virheen merkiksi myöntää, että fokus ei itselläni pysynyt ihan niin vahvana yllä kuin ensimmäisessä erässä. Tuli haettua paria turhan vaikeaa ratkaisua, ja mielentila meni jopa liian rennoksi. Oma syöttövuoro 1-1 -tilanteessa lipsahti jo 15-40 -tilanteeseen, mutta onneksi tuohon paikkaan löytyi pari suoraa syöttöpistettä ja Lloydilta mahtava volley syöttäjän partnerina 40-40 -tilanteessa. Melo vaihtoi seuraavassa gamessa syöttötaktiikkaansa kyykystä lähtevästä I-formaatiosta perinteiseen kuvioon, mikä sai meidän palautuskuviot hetkeksi sekaisin. Oma syöttövuoro sen sijaan meinasi mennä toistamiseen vaikeaksi, mutta 40-40 -tilanteen ässä oli onneksi huippuonnistuminen juuri oikeassa paikassa.
Pääsimme 4-3 -johtoon, ja jotenkin tuossa kohtaa tuli sellainen fiilis, että Melon seuraava syöttö on hyvinkin murrettavissa. Lloyd löi pari hienoa palautusta ja minä yhden mahtava lobbin, ja pääsimmekin hakemaan murtoa 40-40 -tilanteessa. Ja nyt oli vähän onneakin matkassa, sillä Lloydin palautus hipaisi verkkonauhaa ennen osumistaan McDonaldin mailaan, eikä siinä ollut jenkillä mitään mahdollisuuksia reagoida. Eikä Lloyd epäröinyt tällä kertaa tippaakaan syöttäessään ottelua kotiin, vaan puhdas pito toi meille voiton ja finaalipaikan tasan tunnissa.
Kyllähän voitto maistuu aina hyvältä, ja tilastojen valossa se tuli tänään vielä mukavan vakuuttavasti. Hoidettiin kaikki omat syöttövuorot ja otettiin tarvittavat murrot kummassakin erässä. Ensimmäisessä erässä tekeminen oli todella vakuuttavaa oikeastaan kaikilla osa-alueilla, mutta toisessa erässä omassa tekemisessä oli kyllä pientä haparointia. Onneksi kaikki toisen erän kolme 40-40 -tilanteen pistettä kääntyivät kuitenkin meille, mikä yleensä tekee aika hyvää myös matsin lopputulokselle.
Verkkopelissä olimme tänään tosi vahvoja, ja palautuksissa tällaisella nopealla kentällä olemme kyllä rehellisesti ihan maailman kärkeä. Middelkoopkin tuli tänään juttelemaan vielä eilisestä matsista ja kehui nimenomaan palautustyöskentelyämme. Syötössä yritin pitää tänään tekniikkaa kasassa eilistä paremmin, ja ensimmäisessä erässä homma toimikin hienosti. Mutta eipä sitä tekniikkajuttuja voi matsin aikana liikaa miettiä, ja toisessa erässä pari ykköstä meni vähän yliyrittämiseksi. Mutta kakkossyötöllä pelaaminen oli kyllä silti vahvaa, muutamaa missattua ykkösvolleyta lukuun ottamatta.
Peli on siis aika mukavasti tikissä ja itseluottamus kohdallaan. Ja kyllähän tuolla fiiliksellä kelpaa lähteä huomenna kauden ensimmäiseen finaaliin. Istahdimme tänään voiton jälkeen Lloydin kanssa vierekkäisille kuntopyörille, ja jotenkin tunnelma oli tuossa kohtaa lähinnä sellainen perus työpäivän jälkeinen hyvä fiilis. Luottavainen, mutta samalla tiedostamme molemmat, että viikko ei ole vielä taputeltu. Kyllähän meillä tänä vuonna on ihan selvä tavoite laittaa finaalitilasto kertaheitolla uuteen uskoon, joten nälkää on paljon jäljellä vielä huomiseksikin.
Vastustajana huomisessa finaalissa on pari Murray/Venus, ja vaikka emme olekaan juuri tuota tiimiä vastaan pelanneet, niin kumpikin heistä on ollut useampaan kertaan vastassa toisten parien kanssa pelatessaan. Vasuri Murray pelaa klassista neluria ja välttelee takakentän lyöntejä kaikin keinoin. Hänen lobbipalautuksiensa ja lentolyöntiensä kanssa saa kuitenkin olla tarkkana. Venus sen sijaan lyö palloa kovaa kummaltakin puolelta, eikä hänelle kannata liikaa antaa varsinkaan kakkossyöttöjä. Omissa palautuksissamme saamme varmasti paikkoja, jos jatkamme samaan malliin huomennakin, sillä kumpikaan vastustajista ei syötä mitään mahdottomia pommeja. Täytyy siis pitää hyvä fokus yllä omissa syöttövuoroissa, niin silloin homma on ihan omissa käsissä.
Finaali pelataan alustavasti kello 14 sunnuntaina eli edelleen aika hankalaan aikaan kotikatsomoissa, 5.30 Suomen aikaa sunnuntaiaamuna. Toivottavasti innokkaimmille joku striimi kuitenkin löytyy. Täällä Adelaidessa huilaillaan loppupäivä sisätiloissa, niin huomenna ollaan sitten täydessä iskussa matsin alkaessa. Vamos!
Tästähän voisi ottaa tavan aina herätessään lukea miten olette voittaneet. Aika vakuuttava alku kaudelle!
Hehee, jatketaan siis samalla linjalla jatkossakin! 💪
Hyvän oloista tekemistä molemmilta ja jälleen kerran Iso Käsi siitä! Erityispropsit Lloydille, jonka kauden aloitus lupaa hyvää vuotta. Odotukset nousee kotikatsomoissa ja jo huomiaamuna ollaan jännän äärellä. Tsempit finaaliin!
Kiitos! Lloyd on kyllä ollut vahvassa vireessä heti kauden alusta. Verkkopeli kehittynyt isosti, eikä syöttö- tai palautuspelissäkään ole paljoa moitittavaa. Finaalissa sama meno päälle!
Wau, osui ja upposi! Oli todella nautittavaa katseltavaa, pitkästä aikaa pidempiä pallotteluja, hienoja palautuksia ja verkolla oli namupaloja. Melo isokokoisena pelaajana ei ole kaikkein nopein äkkikäänteissä, ja tämän hyödynsitte kyl loistavasti. Onnittelut siis finaalipaikasta! Kiva kun Middel tuli henk.kohtaisesti antaan palautetta; onko tällainen yleistä? Sunnuntaina ei haparointeja, solid game alusta loppuun, kiitos 🙂 Ei epäilystäkään, etteikö herätyskello taas pirise täällä.
Jes, oli kieltämättä ihan viihdyttävää tennistä paikoin! Melo ei enää ole ihan yhtä nopea kuin nuoruuden vuosinaan, ja siitä sai kyllä meidän puolellamme hyvän edun.
Ei sitä kovin usein tule vastustajien kanssa matsien jälkeen tapahtumista juteltua, mutta Matwen kanssa ollaan hyviä kavereita ja juteltiin vähän kaikesta tänään pidempi tovi. 🙂
Huomenta ja onnea hienon voiton myötä. Katetulla kentällä lyönnit paukku voimakkaasti ja ottelun alku kuulosti kovalta tykistykseltä. Vaikuttikohan lämpötila enemmän pitkään mieheen??? Joka tapauksessa onnea ja menestystä finaaliin! 🎾🎾🎾👍
Kiitos! Tuo pallon äänikin on tosiaan katetulla kentällä ihan erilainen kuin ulkokentillä. Tuntuu, että lyönnit lähtevät kovempaa, vaikkei se välttämättä totta olisikaan. Melolla ehkä rehellisesti sanottuna alkaa ikä painaa hieman, eikä hänen liikkumisensa ole enää parhaiden vuosien tasolla. Mutta kädet ovat kyllä yhä tosi nopeat.
Voi että, viette yöunet. Pakko nousta unisena katsomaan peliä keskellä yötä. Näkyy VeikkausTV:ssä ainakin. Mutta onneksi olette voittaneet tähän mennessä. Klo 5.30 on jo inhimillisempi aika katsoa ottelu. Miten muuten noissa kaksi peleissä partneri valitaan? Tiedon ja mututuntumalla vai agentti? Onko teillä kirjalliset sopimukset? Vai saako lähteä kävelemään jos niin huvittaa?
Oivoi, sitähän ollaan kotikatsomoissakin kohta Australian ajassa. 😅
Partnerin valinnat hoidetaan yleensä ihan suoraan toisilta pelaajilta kysymällä. Huipputasolla US Openin jälkeinen aika on yleensä se, jolloin haetaan asetelmia seuraavalle kaudelle, mutta on toki monia sellaisiakin pelaajia, jotka tykkäävät vaihtaa paria useamminkin. Mitään sen tarkempia papereita ei tietääkseni kenelläkään ole, herrasmiessopimuksia nämä varmaan kaikilla ovat. Äkkiä sitä sana leviää ja huomaa olevansa ilman paria, jos tekee turhan monta kertaa epäreiluja ratkaisuja.
Tuolla avautui yleisöäänestys vuoden urheilijasta, vaatii yletunnuksen osallistumiseen.
Joku tutunoloinen nimi sieltä listalta löytyy.
https://yle.fi/a/74-20011736
Nyt ei tarvinnut lukiessa jännittää! Tietysti otsikko antaa aina hieman vinkkiä lopputuloksesta, mutta matka siihen on kuitenkin kovin erilainen. Tänään oli aika vaikuttavat lukemat taulussa, mutta taisi silti jäädä sopivasti parannettavaa huomiselle. Huomenna pääsette viimeinen tutustumaan keskuskenttään, mutta turha sitä on tyytyä tutustumiseen, kun sen voi kerralla ottaa myös haltuun.
Jes, lukemat olivat vakuuttavat, mutta parannettavaakin jäi. Huomenna sitten keskuskenttä haltuun!
Vakuuttavaa peliä tänään. Oli hienoa nähdä, että syötit parhaat syöttösi toisen erän murtopalloissa. Selvästi talviharjoittelu on tuonut itsevarmuutta tiukkoihin syöttöpaikkoihin.
Paljon onnea finaaliin ! Laittakaa painetta Jamien suuntaan.
Kiitos! Tuli kyllä tärkeitä onnistumisia ratkaisupaikkoihin tänään. Sama meno päälle vain finaalissakin. 💪
Siisti voitto!
Huomenna sitten aamulla seuraamaan, kuinka finaalitilastojen korjaus alkaa.
Full ahead!
Juuri näin, 2023 tulee kova vuosi.
Ihana blogi! Olen koukussa: jos en ole katsonut peliä yöllä, luen tämän heti herättyäni. Kuvat ja videot vielä plussana. Tulevana aamuyönä kyllä ajattelin katsoa teidän ottelun. Vamos!
Oi kiitos! Siistiä, että olet jopa koukussa. Ensi yönä sitten kelpaa ihmetellä onko todellisuus blogia ihmeellisempää. 🙂
👍😄
Olihan se! Paljon onnea! Bonuksena iloiset terveisesi kotiin (suomeksi) välittyivät tv:n kautta.
Onnittelut aivan loistavasta voitosta! Alkukauden perusteella teidän peruspelaamisen taso vaikuttaisi ottaneen vielä pari napsua parempaan suuntaan. Tiukoissa paikoissa ei ole päätä hirveästi pakottanut ja kun tilanne on sitä vaatinut, niin takataskusta kaivettu huippusuoritus. Se on todellisten huippupelaajien merkki!
Lloydin palauttaminen on ainakin näin kolmen matsin otannalla kehittynyt ihan selvästi edelliskausiin verrattuna ja sinun verkkopelaamisesi (joka oli kovalla tasolla jo viime kaudellakin) on nyt aivan huipputasoa. Olit verkolla tänäänkin kentän selvästi paras ja pisteet hoituu todella kliinisesti, lisäksi mukaan mahtui pari kunnon namitustakin. Ja se toisen erän lobbi oli upea lyönti. Ensi yönä vielä valvon, mutta ensi viikon kisan suhteen on pakko jättää valvominen vähemmälle, jotta jaksaa sitten AO:ssa!:D
Kiitokset! On kyllä ollut oikeat asiat kehityskohteina joulukuun treenijaksolla, sillä niin hyvin tuntuu olevan paketti nyt kasassa. Lloyd on pelannut erinomaisesti ja erityisesti fokuksena ollut palauttaminen on ollut vakuuttavaa. Ja verkkopeli on meillä kyllä kummallakin mennyt selvästi eteenpäin viimeisen vuoden aikana. Oikeita ratkaisuja tulee tehtyä paljon ja monesti ne tulevat vielä suoraan selkäytimestä.
Huomenna sitten finaalissa sama kova meno päälle!
Congratulations! 👏 This will be your 9th ATP Tour final together and your first on outdoor hardcourts (although court 1 and centre are covered 🤷♂️). The first set was almost perfect and you had BP chances on 3 of their 4 service games. On deciding point/SP, I was shouting at the screen ”Harri must take it! 🗣️” and so it
proved with a fantastic BH return winner. 💥 You served brilliantly from 15-40 down at 1-1 in the second and Lloyd’s stop volley was the clincher. You ran out of picture at the changeover at 2-1, what happened? Your highlight has to be the lob to bring up BP at 4-3 with McDonald crashing into the backboard. I wondered why Melo didn’t make a play on the ball at BP as it wasn’t clear it hit McDonald’s racquet. Lloyd’s highlight was the amazing retrieved lob at the start of the final game and the subsequent bounce smash which Melo hit long. It set the tone for a comfortable final service game. Lloyd only dropped 2 points on serve the entire match.
I don’t suppose Lloyd knows you could meet Melo/McDonald in your first match next week. 😉I thought maybe he’d made a new years resolution to look at tournament draws. 😁
Good luck in the final.
Thank you! Let’s keep the good form in the final too.
My serve hit a ball kid in her shoulder in the 2nd set so I went to make sure she was okay. 👌
Fantastic you have reached the final, well done and bonne chance! Hope to watch on TennisTV …
Eliza
Thank you! Unfortunately looks like the final is not shown on TennisTV either. 😔
Onnittelut makeasta voitosta ja kiitos nimmaristasi, jonka poikani Matias haki sinulta Targa Arenalla Espoossa.
En uskalla seurata pelejä mistään striimistä, koska pelkään, että näköyhteys tuo huonoa tuuria. Seuraan sen sijaan joka palloa LiveScoresta. Davis Cupiin on kuitenkin liput hankittu 😀.
Tsemppiä finaaliin ja AussiOpeniin.
Kiitos ja hienoa että nimmari meni oikeaan osoitteeseen 😃 Taikauskoja on monenlaisia, toivottavasti meillä pelit sujuvat kaikesta huolimatta finaalissa ja aussireissulla muutenkin!
Vähän samanlaista huonon tuurin tuottamisen pelkoa minullakin miksi en ole katsellut ottelujanne vaikka tiiviisti olenkin menestystännne seurannut. Nyt tuntuu kuitenkin siitä ettei mikään teitä horjuta! Monella tasolla on Glassovaara -23 vahvempi kuin -22. Pitäisikö sittenkin jo siirtää vuorokausirytmi Ausseihin? Voitto kotiin!
Alakierrehan se tässä vahingossa nimettömästi kävi kommentoimassa
Meillä käytetään kutsumanimenä Harry Lloydia, kuuluisaa mykän elkokuvan koomikkoa mukaillen 😁.
Hehee, on kyllä aika brutaaleja olleet peliajat tällä viikolla kotikatsomoihin Suomessa. Mutta toivottavasti on ollut sen arvoista ja eiköhän viimeistään Melbournessa joku iltapelikin osu ohjelmaan 💪
En nyt oikein tiedä, onko Harold ”Harry” Lloyd teille oikea maskotti – varsinkaan Lloyd G:ia on vaikea kuvitella yleisöä naurattavana slapstick-koomikkona. Mutta ehkä teen kaverille vääryyttä, tennisolemus ei kerro kaikkea.
Paljon oleellisempaa kuitenkin, että huominen finaalipaikka taitaa tietää sulle Harri nettisivusi erään otsikon vaihtoa. Maanantaista olet ”Top 10 tennisammattilainen”. Sellaista tarinaa ei moni pääse lapsille ja lapsenlapsille muistelemaan. T. myös eräs Henri K muistaa onnitella!
Sun mahtipaluusi tyyliin 3+vuoden tauon jälkeen taitaa olla lähes ainutlaatuista ATP:n historiassa? Tunnetko yhtään vastaavaa tapausta? Anyway, warm congrats Man.
Jes, toivotaan hyvää pelipäivää finaaliinkin! Vasta voitto nimittäin toisi tuon top10-paikan.
Mutta onhan tämä joka tapauksessa ollut aika hurjaa menoa viimeiset pari vuotta. Nautitaan nyt täysillä ja muistellaan sitten menneitä myöhemmin 💪