Wau, huipputekeminen sen kun jatkuu! Otettiin tosi hyvä voitto korkeatasoisessa nelurissa Lyonin kisan avauskierroksella, ja Torinosta alkanut voittoputki jatkuu. Kentällä on vahva ja luottavainen fiilis, jolla kelpaa lähteä myös toiselle kierrokselle paria Darderi/Romboli vastaan ottelussa, joka pelataan heti keskiviikkona.
Maiseman vaihto oli tällä kertaa melko nopea, sillä matkustimme siis jo sunnuntaina Lyoniin, jossa pelataan ainakin tällä tietoa ATP-kiertueen kisaa viimeistä kertaa. Olen pelannut täällä CH-kisan muutama vuosi takaperin, eikä tuo tennisklubi ole itse asiassa kovin kaukana ATP-kisan pelipaikasta, joka rakennetaan vuosittain varta vasten kaupungin keskustassa sijaitsevaan isoon Parc de la Tête d’Or -puistoon. On siinä aina oma viehätyksensä pelata uusia kisoja, ja toistaiseksi Lyonissa on kyllä viihtynyt hyvin.
Maanantaina ohjelmassa oli ensin päivällä silloin tällöin kiertueella järjestettävä ATP Talk, jossa ATP:n tour manager käy pelaajien kanssa läpi tuoreimmat uutiset, kalenterimuutokset ja sääntökokeilut. Varsinkin nelinpeli ja Madridin kokeilu aikaan saivat hyvää keskustelua, minkä lisäksi myös ns. wearable technology -laitteiden tuominen osaksi kiertuetta kiinnosti pelaajia. Treenasimme sen jälkeen alkuillasta noin puolitoista tuntia Jonhson/Mansouri -tiimin kanssa, mikä oli helppo valinta, sillä tälle viikolle taas mukaan tullut Henryn valmentaja Calvin valmentaa myös Johnsonia.
Olosuhteet tuntuivat Torinoon verrattuna melko samanlaisilta, mihin suurelta osin vaikutti se, että kisassa käytettään samoja virallisia Wilson Roland Garros -palloja. Kentätkin olivat hämmästyttävän hyvässä kunnossa siihen nähden, että kyseessä ei ole pysyvät rakennelmat, vaan väliaikaiseksi puulevyjen päälle rakennetut massakentät. Niinpä meitä ei haitannut yhtään, että avausmatsimme oli jo tiistaina, päin vastoin, kiva oli päästä jatkamaan siihen mihin Torinossa jäätiin.
Ja todella vahvasti kyllä tänään pelasimmekin. Matsi alkoi syöttäjien komennossa, ja heti alusta alkaen oli selvää, että pienillä marginaaleilla tänään voittajaa haetaan. Belgialaiset palauttivat tehokkaasti 3-3 -tilanteen syöttövuorossani, mutta upea venyminen 15-40 -tilanteesta pitoon kolmen erinomaisen pisteen myötä piti meidät edellä. Me saimme erän ainoan murtopallomme heti seuraavassa gamessa, mutta Gille löysi tuohon paikkaan ässän sivurajalle. Niinpä ratkaisua haettiin lopulta tie breakista.
Vliegen teki ottelun ainoan kaksoisvirheensä pahaan paikkaan 1-0 -johdossamme, emmekä tuosta johdosta enää luopuneet. Useampi erinomainen syöttö piti meidät edellä, ja saimme lopulta kolme eräpalloa 6-3 -johdossa. Kaivoin tuohon paikkaan palautuksen peliin lobbina, ja vaikka Gille juuri ja juuri verkolla tuohon ylettyikin, niin Henryn sivukierre-smashi pompun jälkeen oikapään korkeudelta oli kyllä silmiä hivelevä suoritus. Tiukka ensimmäinen erä siis meille 7-6(3).
Aloimme toisessa erässä päästä yhä paremmin vastustajien syöttöihin käsiksi, ja kyllähän tuo alkoi belgialaisia selvästi huolestuttamaan. Loistava game 1-1 -tilanteessa toi meille ottelun ensimmäisen murron Vliegenin syötössä, ja kun vauhtiin päästiin niin mursimme hänet vielä toistamiseen 4-2 -tilanteessa peräti kolmen palautuswinnerin tuomana. Pääsin syöttämään ottelua kotiin 5-2 -johdossa, eikä erehtymiselle jätetty enää tuossa kohtaa sijaa. 3-sijoitetut belgialaiset katsomoon, ja meillä pelit jatkuvat.
Vastassa oli yksi tämän kevään erityisesti massalla parhaiten pelanneista tiimeistä, joka voitti muun muassa Monte Carlon ATP1000-kisan huhtikuussa, mutta emme antaneet noiden tulosten painaa vaakakupissa, vaan pelasimme omaa vahvaa peliämme alusta loppuun asti. Syöttäminen ja sen jälkeinen peli oli todella kliinistä, eivätkä belgialaiset päässeet yhtä syöttövuoroani lukuun ottamatta edes lähelle murtoa.
Palautuksissa ensimmäinen erä sisälsi jo välähdyksiä tulevasta, kunnes toisessa erässä laitoimme sen tason esityksen pöytään, että varmasti olisi kuka tahansa ollut pulassa vastapuolella. Luotamme Henryn kanssa kumpikin toistemme tekemiseen hienosti, ja kun molemmilla napsuu palautukset kenttään samanaikaisesti, niin se on menoa se. Verkollakaan emme olleet helpolla päihitettävissä, joten kyllähän voitto oli täysin ansaittu. Myös pisteiden valossa, silllä voitimme yhteensä peräti 19 pistettä enemmän kuin vastustajat.
Koska vastassa oli heti avauskierroksella sijoitettu pari, helpottuu ainakin paperilla vastustaja keskiviikon toisen kierroksen ottelussa. Kyseessä on ihan mielenkiintoinen pari, sillä nuori italialainen pääosin kaksinpeliä pelaava Darderi sai vierelleen kokeneen brasilialaisen Rombolin. En usko heidän pelanneen aikaisemmin yhdessä, mutta silloin tällöin kaksin- ja nelinpelaajan yhdistävä kombo voi olla kyllä ihan vaarallinen.
Rombolia vastaan pelasimme kuukausi sitten voittoisasti Madridin CH-kisassa, mutta Darderi sen sijaan on ihan uusi vastustaja kiertueella. Molemmat viihtyvät parhaiten massalla ja tykkäävät kumpikin lyödä palloa pääosin kämmenellään, joten molemmat rystyt tulevat varmasti olemaan meidän painostuksemme kohteena. Ja toki yritämme myös ottaa tuttuun tapaan verkkoa vahvasti haltuun aina kun mahdollista, vaikka toki syötön jälkeen olenkin itse viime aikona viihtynyt myös takakentällä ihan hyvin. 😊
Toisen kierroksen ottelumme on ohjelmassa keskiviikkona päivän kolmantena otteluna kahden nelinpelin jälkeen. Darderi pelaa kuitenkin ensin myös kaksinpelin toisen kierroksen ottelunsa keskuskentällä, joten voi olla, että heti kenttämme vapauduttua ei vielä aloiteta. Mutta me olemme varmasti kyllä valmiita, kun kentälle päästään. Eiköhän taas jatketa siitä mihin tänään jäätiin!
Kaksi viimeistä matsianne ovat kyllä olleet niin kovan tason tekemistä, että ei siitä oikein korjattavaa keksi. Todella kovat vastustajat ovat olleet lopulta ihan kuutamolla kun aseita horjuttamiseenne ei vaan löydy. Olette erinomainen paketti, joka on vaan parantunut kevään kuluessa!
Todellakin! Alkaa paras massavire löytyä sopivasti Rolang Garrosin kynnyksellä. 😎
Olihan melkoinen ottelu, joten sopii onnitella oikein isolla kädellä. Vamos mitä tapahtui. Suora 2-0 voitto teille. Eipä noin vahvaa voittoa olisi ennalta uskaltanut veikata, sillä onhan vastustajat sijoitettuina todellakin 3. sijalle. Mutta totta on, että pelinne oli murskaavaa, vaikkakin eka erän syötön vastaanottoihin oli vaikeuksia, mutta niinpä oli vastustajillakin. Toinen erä oli mahtiesitys teiltä.
Veikkaus on näköjään alkanut välittämään tennisotteluita, kuten teidänkin pelinne.
Nyt sitten samalla tutulla ilmeellä seuraavaan matsiin sen kummempia ”murehtimatta”. Sama rento meininki yllä antaa parhaan tuloksen. Onnea tuohon peliin roppakaupalla.
Juuri näin, samalla rennolla meiningillä eteenpäin niin hyviä asioita tulee tapahtumaan jatkossakin. 💪
Onnittelut voitosta! Itse pidän tämän päivän voittoa vielä isompana kuin viime viikolla Miesin ja Skupskin kaatamista. Vaikka he ovatkin saavuttaneet belgialaisia enemmän, niin olivat kuitenkin parina uusi yhdistelmä. Belgialaiset puolestaan ovat todellakin nelinpelipari ja yhteistä historiaa on runsaasti. Sellaisen parin kaataminen ja vieläpä ihan selvällä erolla on iso asia. Challengerien kautta haettu yhteistyönne tuottaa tuloksia ja se lupaa hyvää. Tsemppiä seuraavan kierroksen otteluun!
Kiitos! Samaa mieltä, tämä oli kyllä meidän paras voittomme tähän asti. Kovan tason pari vastassa ja meiltä todella vakuuttava esitys. Lisää tätä!
Mitähän ihmepilleriä te olette syöneet kun peli lentää voitosta voittoon. Huomaa niin selvästi pelinne eron aikaisempiin matseihin, että esimerkiksi tänään en edes jännittänyt puolestanne. Niin varma olin voitostanne, vaikka ensimmäinen erä menikin tiebreakkiin. Tie on auki teille ja toivottavasti pitkään. Hyvä pari olette, tulee ihan sinun ja Glasspoolin ajat mieleen.
Toden totta, tulee ihan parhaat ajat Lloydin kanssa itsellenikin mieleen. Syöttö- ja palautuspeli on tosi vakuuttavalla tasolla. Ja silloin kaatuu kärkiparitkin 💪
Tässä voisi käyttää ajatteluketjua, että voittaakseen atp1000-kisan pitää olla erittäin hyvä nelinpelipari ja kerran te voitatte tällaisen parin samalla alustalla, niin jotainhan se teistä kertoo. Potentiaalia on sanana paljon viljelty ja olette vielä alussa. Kyllä tämä alkaa jo tässä ja nyt olemaan. Huippupari, mitä sitä kiertelemään. 🙂
Hereillä kannattaa huomenna olla, kun ei varmasti tule yhtä järjestelmällistä nelinpeliä vastaan kuin mitä viime peleissä. Oma peli teillä on kunnossa, joten siihen on hyvä luottaa ja venyttää jälleen oikean suuntaista putkea.
Kiva, että kalenteriin tuli täytettä, vaikka vaihtoehtoisia ovatkin. Antaa uskoa, että on massakauden jälkeistä elämääkin.
Jokainen matsi on tietysti aina oma ottelunsa, mutta kyllähän tuo hyvää meidän potentiaalista kertoo, että tällaisia voittoja on otettavissa. 😎 Erilainen matsi tulossa 2. kierroksella, mutta pidetään matsi omissa käsissä niin hyvin tulee käymään.
Siis kuulinkohan minä ihan pähkinöitä, kun mielestäni teitä vastassa oli oikein Fuck&Fuck -pari. Etenkin ekassa erässä. Toisessa erässä oli jo ehkä hieman antautumismeininkiä heillä. Mutta koviahan te olitte, vaikka tänään ei Henryn laitapalautukset olleetkaan terävimmillään. Olin kovin orientoitunut nauttimaan vielä Eemelinkin pelistä, mutta taas on pöpö löytänyt hänet, voi rähmä, nopeaa ja pysyvää paranemista hänelle. Ja teille siis onnittelut ja huomenna taas menoksi!
Tosi hyvää peliä oli tänään, ja linjapalautuksetkin toimivat. 🙂 Harmi tosiaan, että Emilillä pelit loppuivat, mutta pidetään me Suomen lippua korkealla senkin edestä!
Loistava voitto. En nähnyt ottelua, mutta tulos miellytti erityisen paljon! Terveiset ja onnea jatkoon täältä Örön upealta saarelta Kasnäsin eteläpuolelta.
Kiitos! Saaristo on kyllä upea paikka, sitten tennisuran jälkeen pääsen toivottavasti minäkin taas sinne kesäisin.
Win streak alert! 💥Whilst the difference in the first set may have been a Belgian DF, the second was a command performance. 💪 The blistering returns continue. 😎 I believe they’re the highest ranked pair you’ve beaten since joining up with Henry.
You stood out today and not just because you were the only one wearing Yonex. 😉
Good luck tomorrow. 🤞
Vamos, I would say that was our best performance so far. 💪 Great serving and returning, and not forgetting teamwork and having fun on the court. 🙂
Haha I did feel a little like an outsider on the court today with the 3 other players wearing the same Lotto kit.
Jotenkin Gille/Vligenistä jäi vaisu vaikutelma??? Olitteko scoutannu heidän heikkoudet niin täydellisesti??? Joka tapauksessa jälleen hieno voitto… Onnea ja Tsemppiä jatkoon!!! 🎾🙂👍
Vamos!
Pelattiin kyllä todella hyvin, ei löytynyt belgialaisilla oikein aseita meidän syöttöpelimme murtamiseen, ja kun palautuksetkin toisessa erässä löytyivät, niin mitäpä olisivat enää keksineet. 🙂 Lisää tätä!
Sama tahti sen kun jatkuu. Tämä oli teidän lyhyen yhteisen uranne paras peli, mutta kovilta kentiltä odotan teiltä vielä enemmän … 😃🏆 Massallakin viihtyvät belgialaiset jäivät jalkoihin. Toki neluri on aina jännittävää siihen asti, kunnes tulee tuplabreikki, mutta kyllä tänään saattoi matsia seurata koko ajan levollisin mielin. Kaikki on nyt aivan aidosti mahdollista, vaikka tietysti aina pienillä marginaaleilla mennään. G/Z ja G/M ovat kovia massalla, mutta eivät yhtä hyviä kovilla kentillä. Sijoitetut pelaajat jo varmasti pelkäävät saavansa vastaansa sijoittamattoman HaHe-tiimin ekalla kierroksella 😁
Huippusuoritus. 2.erä hipoi täydellisyyttä. Harvoin näkee niin hienoa peliä. Nyt odotan vielä tietoa siitä, kuka tuo toinen huippuvolleypelaaja on Tourilla😜
Hehe, sen verran vaikea kysymys, että vielä tarvitsee lisää miettimisaikaa. 🙂
Oli minunkin mielestäni meidän paras pelimme tähän asti. Vahvaa tekemistä alusta loppuun ja toisessa erässä suorastaan täydellistä. Tuskimpa meitä tällä hetkellä kukaan haluaa vastaansa 😎
Onnittelut hienosta voitosta. Kaadoitte todella kovan ja kuuman parin!
Kiitos, samaa mieltä!
Nyt näytitte kaapin paikan, onneksi olkoon, hieno esitys todellakin!!!
Tiedetään, että Gill/Vliegen on erinomainen neluritiimi, kuten mm. heidän Monte Carlon ATP 1000 -kisan voittonsa kertoo.
Nyt teidän peli oli sitä luokkaa, ettei heillä ollut – varsinkaan 2:ssa erässä – mitään sanomista, vaikka epäilemättä kovasti yrittivät.
Saattavat pohtia nyt, että mikä ihmeen tiimi tämä Heliövaara/Patten oikein on, joka tulee ja porhaltaa voittoon tällä tavalla?
Te olette mielestäni ilman muuta tämän vuoden tiimi, joka kuuluu jo nyt maailman kärkikastiin.
On todellakin uskomatonta, kuinka nopeasti teidän tiimityö ja hyvä yhteistyö on kehittynyt!!! 👍👍👍
Nyt vain nautitte voitosta ja laaditte voittoisan taktiikan huomiseen matsiin.💪💪💪
Isot kiitokset! Aika alkuvaiheessa ollaan edelleen, mutta hienosti kyllä kulkee. Nautitaan siis matkasta ja toivottavasti loppukaudesta ollaan itsekin noiden isojen kisojen loppukahinoissa mukana! Mutta toki matsi kerrallaan. 😎
Vamoooooos! Onneaaaaa!! 🥳 Livetuloksista seurailin matsianne ja kun ekan erän veitte, tiesin, että nyt on flow päällä ja toka erä voitetaan varmasti. Näkisiköhän matsin jostain vielä näin jälkikäteen? Pitänee ottaa taas TennisTV käyttöön näitä atp-kisojen seurailuja varten.
Joku taisi vastikään kommenteissa kirjoittaa, että on tämän blogisi myötä alkanut seuraamaan neluria jopa singeliä enemmän. Itselläni vähän sama tilanne. Joka kerta matsinne jälkeen oikein odotan, milloin blogiteksti tippuu. Tätä todella siis luetaan ja toivottavasti jaksat jatkossakin kirjoitella yhtä kattavasti!😊
Huomenna taas jännitetään. Luotto on kova! 💥
Kiitos! Hieno voitto todellakin! Ei taida TennisTV näitä ATP250-nelureita näyttää, mutta ilmeisesti VeikkausTV tällä kertaa sen sijaan näytti. Ehkä huomennakin?
Ja onpa siistiä kuulla, että neluri kiinnostaa nykyään niin paljon. Ja että blogiani jopa odotetaan. Kyllä tulee tuosta taas paljon lisäintoa itsellekin jatkaa kirjoittamista. 🙂
jee 🤩🤩 kun kulkee, niin antaa kulkea ja naatitaan! 🥳
palautteena, niin kiva kun on kuvia ja taustatietoa kisapaikoista 😊 pääsee kotisohvallakin fiiliksiin.
kun on aikaa, niin olisi kiva, jos avaisit tuota madridin kokeilusta käytyä keskustelua. oliko se onnistunut? saako jatkoa? 🧐
Jee jee! Peli kulkee ja kiitos, pitää jatkossakin muistaa aina raportoida kuvien kera kisapaikoista. 🙂
Madridin kokeilusta opittiin paljon. Se ei ollut missään nimessä täydellinen, mutta onnistumisiakin oli, kuten lyhyemmät puoltenvaihdot ja yleisön vapaa liikkuminen katsomossa. Luvassa on varmasti lisää kokeiluja jo kesällä, joten katsotaan mitä niissä keksitään. 😅