Eipä päästy tänään tosiaankaan helpolla vahvasti taistelleita vastustajia vastaan, mutta hienosti väännettiin lopulta voitto kotiin match tie breakin kautta. Voittohan kelpaa kuitenkin aina, ja seuraavaksi lähdetään torstain semifinaalissa haastamaan kakkossijoitettua paria Gonzales/Molteni.
Eiliseen matsiin kovaa belgialaisparia vastaan oli saatu kaivettua kova lataus, mutta tänään ei ottelu ollut ihan samanlaista flow-tennistä. Bollasimme puoliltapäivin lyönnit läpi, mutta kun Darderi pelasi päivän ensimmäisessä ottelussa kaksinpeliään pitkälti toista tuntia, niin hänelle annettiin reilu lepo väliin, ja nelurimme laitettiin alkamaan vasta kello 15.30. Ehdimme siis lounaan jälkeen vielä hetken levätä, ja taisin jopa tuossa kohtaa itselleni epätyypillisesti hetkeksi jopa torkahtaa.
Matsin alkaessa tunnnelma oli varsin hyvä, ja paikalla kentällä 1 oli jopa yleisöä ottamassa meitä kentälle vastaan. Tuntui, että pääsimme matsiin hyvin mukaan, ja varsinkin Henry oli hienossa vireessä. Ensimmäiset murtopallot 1-0 -tilanteessa eivät tuottaneet tulosta, mutta 3-2 -tilanteessa mursimme. Seuraavan syöttövuoroni vastustajat pelasivat kuitenkin vahvasti ottaen murron takaisin, mutta eipä tuo onneksi meitä pysäyttänyt. Uusi murto Rombolin syöttäessä perään, ja Henryn syötön kautta erä kotiin 6-3.
Toisessa erässä vastustajat terästivät hieman syöttöpeliään, kun taas meille tuli harvinaisen paljon verkkovirheitä niin volleypelissä kuin iskulyönneissä. Terävyys tekemisestä vähän puuttui. Vastustajille oli Henryn syöttövuorossa 2-3 -tilanteessa kolme murtopalloa, mutta hieno venyminen piti tilanteen tasoissa. Ja heti seuraavassa gamessa oli Rombolin syöttäessä ratkaisu lähellä. Brasilialainen syötti kuitenkin 0-40 -tilanteesta eteenpäin neljä erinomaista ykköstä ja sai kuin saikin pidettyä.
Murto oli meille tuonkin jälkeen jotenkin tyrkyllä, mutta ei lopulta kuitenkaan tullut. Romboli piti syöttönsä uudestaan murtopallon kautta 5-5 -tilanteessa, ja niinpä toinen erä eteni tie breakiin. Vastustajat syöttivät siinä erinomaisesti, ja kun Darderi palautti kahdesti todella hyvin, niin tilanne oli äkkiä 1-5. Saimme yhden minibreikin takaisin, ja Henry pelasti kaksi eräpalloa syötöillään, mutta kolmas oli liikaa. Darderi oli hereillä verkolla, ja myönnettävä se oli, että ottelu oli tasan.
Match tie breakit ovat nelinpelimiehille tuttua puuhaa, mutta on siinä aina väkisinkin painetta niitä lähteä pelaamaan. Varsinkin, kun on ennakkosuosikin paineet harteilla, ja tuntuu, että toinen erä olisi ehkä pitänyt jo voittaa. Mutta onneksi emme antaneet tuon paineen meitä musertaa. Vahva palautuspisteeni 1-0 -tilanteessa toi meille ensimmäisen minibreikin, mutta Rombolin ottelun parhaimpiin lukeutunut rystypalautus 3-1 -tilanteessa tasoitti minibreikit. Pääsimme uudelleen edelle heti 3-3 -tilanteessa, mutta tällä kertaa Darderin vahva palautus toi tilanteen jälleen tasoihin.
Syöttäjien hallinnassa mentiin tuosta eteenpäin, vaikka varsinkin 5-6 -tilanteessa minun pitikin venyä aika hienoon rystylobbiin Darderin vahvan palautuksen jälkeen. 7-6 -tilanteessa kämmenpalautukseni krossina oli painava, ja Henry meni todella oikeaoppisesti väliin hoitaen volleynsa tyhjään kenttään. Seuraavan syöttöpisteen vastustajat pitivät kuitenkin ässällä, joten Henry tuli syöttämään 8-7 -tilanteessa. Darderi palautti jälleen vahvasti, mutta Henry kaivoi ensin hienosti juuri ja juuri verkkonauhaa hipaisseen palautuksen takaisin, ja leikkasi sen jälkeen mahtavalla liikkeellään Darderin jyrkkään krossiohitukseen. Ottelupallo oli siis käsillä, ja vaikka ensimmäinen ykkönen uusittiin verkkosyöttönä, niin toinen ykkönen oli niin painava, ettei Romboli saanut lobbipalautustaan pysymään kentässä. Taisteluvoitto kotiin ja kisa jatkuu!
Ei tosiaan päästy tänään helpolla, vaikka paperilla eilinen vastus oli tämänpäiväisti selvästi kovempi. Mutta päivän kunto tottakai ratkaisee. Darderi oli jo aiemmin samana päivänä kukistanut Mannarinon kaksinpelissään, ja oli selvästi hyvässä lyönnissä erityisesti syöttöjen ja palautusten kanssa. Yllättävän virheettömästi hän pelasi myös verkolta. Ja Romboli paransi kyllä myös selvästi peliään edellisestä kohtaamisestamme Madridin CH-kisasta huhtikuussa. Syöttökuviot olivat hänellä aivan päinvastaiset kuin tuolloin, ja myös runsas lobbin käyttö palautuksissa tuntui hänellä toimivan.
Meillä sen sijaan pelissä oli pieniä vaikeuksia, on se myönnettävä. Tuntui kyllä koko ajan siltä, ja siitä Henryä jaksoinkin muistuttaa, että teimme oikeita ratkaisuja ja olimme kyllä oikeissa paikoissa, mutta viimeistely vain ontui. Ihmeellisen paljon tuli helpohkoja virheitä volleypelissä, ja ennätyspaljon oli myös epävarmuutta iskulyönneissä. Mutta ei aina voi tietenkään vaatia täydellisyyttä. Ja hyvin tuon minusta käsittelimme, sillä jaksoimme pysyä positiivisina ja tehdä niitä oikeita ratkaisuja.
Monesti on tullut mainittua, ettei tällä tasolla ole helppoja matseja, ja on se hyvä pitää aina mielessä, kun kentälle astuu. Vastustajat ovat ihan yhtä lailla paikkansa täällä ansainneet. He pelasivat myös varsinkin toisessa erässä varsin vapautuneesti, kunnes aivan MTB:n lopulla tuntui, että meidän itseluottamuksemme ja oikeat lyöntivalinnat olivat heille liikaa. Loistavaa tiimityötä siis jälleen kerran, ja otetaan tästä taas lisää oppia jatkoa varten.
Pelaamme semifinaalin jo huomenna torstaina, ja nyt tulee jälleen vastaan ainakin paperilla tosi kova pari. Gonzalez/Molteni ovat massalla parhaimmillaan ja voittivat muun muassa Barcelonan kisan alkukeväästä ennen kuin Gonzalez vietti hetken aikaa isyyslomaa Argentiinassa. Minulla ja Lloydilla on viime kaudelta pari todella tiukkaa matsia heitä vastaan mielessä ja sama pari oli myöskin vastassa Davis Cupissa viime vuoden alussa.
He pelaavat varsin perinteistä massakenttien nelinpeliä, jossa ykkönen laitetaan isolla prosentilla kenttään ja takakentältä pelataan vahvasti. Paljon on odotettavissa myös lobbipalautuksia, joten meidän tulee verkolla olla hereillä liikkumaan myös syvyyssuunnassa. Ja vahvasta syöttöpelistä kannattaa kyllä pitää kiinni, sillä palautuksissa tulemme varmasti saamaan joitakin paikkoja.
Eiköhän siis muisteta huomenna taas nauttia pelaamisesta, ja laiteta paras osaamisemme näytille. Matsimme on ohjelmassa paikallista aikaa kello 13 eli Suomessa tunnin myöhemmin kentällä 1. Tähän mennessä tämän viikon matsit ovat ilmeisesti näkyneet myös kotimaisen VeikkausTV:n kautta, joten toivottavasti sieltä näkyy huomenna myös semifinaalimme. Vamos!
Taas vaihteeksi sai jännittää ihan tosissaan loppuun asti. Onnea kuitenkin voitosta. Viimeinen lyönti ja pallo ratkaisee koko pelin. Huomenna siis taas jännittämään, mutta sehän voi olla taas kuin aina sinun kanssa: mitä kovemmat vastustajat, sitä helpommin voitatte. Mielestäni tätä tapahtui jo edellisen pelikaverisi kanssa eli Glasspoolin kanssa. Tsemppiä.
Kiitos tsempeistä! Tänään sai tosiaan jännittää ihan loppuun asti, mutta oli onneksi hienot viimeiset pari pistettä. Huomenna jatketaan siitä sitten. 🙂
Analyysisi pelistä Harri kertoo kaiken sen mitä itse panin merkille peliä seuratessani. Nimenomaan nuo toisen erän ”pienet kohellukset” virhelyönteineen sai sydämeni läpättämään puolestanne. Onneksi olitte itse hyvin rauhallisina noista virheistä, ainakin melkein. Saattoi Henry olla harmistunut muutaman kerran epäonnistuttuaan lyönnissään.
Harri, annatko positiivista palautetta Henrylle täällä kommenteissa esitetyistä havainnoista? Virheitä sattuu kaikille, joten niitä ei kannata jäädä pohdiskelemaan. Pelinne on kuitenkin varmaa yhteispeliä loppujen lopuksi. Eihän voittoja muutoin tule näin kovista vastustajista joita olette kohdanneet. Huomenissa on sitten tosi testi, sillä kakkossijoitetut tulee vastaan.
Huomiseen peliin oikein valtavasti onnea ja huumoria ripaus mukaan. Sillä saattaa olla pienen pieni positiivinen vaikutus. ONNEA huomiseen!
Pieni sähellys eksyy välillä itse kunkin peliin, mutta hyvin käsittelimme tuon tilanteen tänään. Painetta oli, mutta olimme kuitenkin lopussa parempia. Ja toki annan Henrylle paljon positiivista palautetta, ja taitaapa hän ainakin silloin tällöin käydä itsekin tätä blogia lukemassa 😉
Lukemassa??? Lukemisesta ei ole pitkä matka kirjoittamiseen! Elämme siis toivossa että Henrykin piipahtaisi täällä kertomassa tuntemuksiaan…
Toivossa kannattaa elää, olisiko Ranskan avointen jälkeisille päivillä jopa jotain jo suunnitelmissa? 😉
Kyllä kelpaa, hyvin kaivettu voitto! Huomista varten ei helpohkoja virheitä enää jäänytkään varastoon, ja ilman niitähän homma on selvä, go go go!!!!
Nimen omaan näin! Huomenna sitten takaisin kliiniselle peliuralle. 🙂
Ja olihan se muuten hienoa katsella kun Otto niittasi Thiemin! Ihan oli eri mies kentällä verrattuna challenger otteluihin, oli liikettä ja virtaa. Näköjään tarvitsee isohkon katsomon ja kovan vastuksen (kyllä Thiem edelleen kovaksi voidaan luokitella), että kulkee.
Totta! Ei ole Thiem ihan enää parhaassa vireessään, mutta hieno voitto Otolta silti!
Onnittelut! Kotikatsomossa tokan erän alun breikin jälkeen oli jo olo, että tämähän tulee taas kotiin kahdessa erässä, niin vakuuttavalta näytti taas. Mutta, siinä sitten ne pienet marginaalit taas nähtiin ja tiukassa MTBssä oltiin kuitenkin, minibreikit meni siinä alussa vähän kotiinpäin, mutta tiukkaa ja jännää oli loppuun asti, kun minibreikkejä sateli kumpaankin suuntaan. Viihdyttävä peli, kiitos siitä nautinnosta teille! Ja kiva fakta sekin, että nyt sekä Emil että Otto ehti voittamaan Thiemin ennen hänen eläköitymistään, omanlaisensa meriitti sekin. Oli vähän outoa, kun Otto voitti ja loppuseremoniat meni silti Thiemin juhlaksi, tosin Ottokin taisi tuon tietää tai aavistaa, kun hehkutti Thiemiä omassa puheessaan ja teki näin hienosti oman osuutensa Thiem juhlassa.
Taidettiin katsoa eri matsia ! Tai ainakaan minun tietokoneelta ei näkynyt mitään breikkiä tokan erän alussa. Koko erä oli yhtä jännittämistä.
Viihdyttävä matsi tämä tosiaan kyllä oli ja jännitettävää riitti kentälläkin loppuun asti. Mutta onneksi kääntyi voitoksi 💪 Toisessa erässä ei tosiaan murtoja tullut ollenkaan, olisiko mennyt ensimmäisen erän lopun kanssa sekaisin?
Ja kelpaa kyllä Otollekin varmasti paikka karsintafinaalissa Pariisissa. Toivottavasti karsii läpi niin törmätään siellä ensi viikolla!
Noh, kai minulla meni sekaisin erät ja breikit tai melkein breikit… Niin kuuma ja tapahtumarikas oli ottelun päätös, ettei osaa enää muistaa, mutta siinäpä se ydin, että tosi jännä ja viihdyttävä peli.
Ihan saitte täyden päivätyön tehdä. Olihan siinä paikat ottaa kahdessa erässä ja hetken näytti, että yksi Henryn linjapalautus lopetti koko ottelun. Parempiahan te olitte, mutta ryöstöpaikka siihen vastustajille jäi. Hyvä muistutus lajin raakuudesta tuli kuitenkin kaikille. Eilinen huippupeli huippuparia vastaan ei antanut tälle päivälle yhtään pistettä. Voitto on kuitenkin voitto ja maistuu oikein hyvin. Hienosti löydätte keinot voittaa ottelut.
Koholyönnit aiheuttivat tänään haasteita ja huomenna niitä tulee varmasti enemmän. Kova parihan sieltä vastaan tulee, mutta onneksi tuttu semmoinen. Tänään oli vähän välipeli, vaikkakin täysin ansaitusti voitettu sellainen, mutta huomenna taas takaisin omalle huipputasolle ja kohti seuraavaa finaalia.
Jep, ihan tosissaan sai loppuun asti taistella. Eikä ollut ryöstökään kovin kaukana, mutta onneksi pidettiin lopussa oma tasomme vähän vastustajia paremmin.
Huomenna tulee tosiaan paljon varmasti lobbeja takaisin. Saa olla smashien kanssa tarkkana 💪
En nähnyt ottelua, mutta kuvauksesi perusteella tänään oli heikompi päivä ja helppoja virheitä tuli normaalia enemmän. Eipä tuolle oikein mitään mahda, se on vain ikävämpi osa elämää. Lisää yhteistä treeniä vaan ja varmuutta otteisiin kentällä sitäkin kautta.
Voitto on kuitenkin AINA se pääasia. Eli hieno homma, että ottelu ei kaatunut helppojen virheiden aiheuttamiin turhautumisiin. Semifinaalissa on taas luvassa vaikea ottelu, mutta ei sekään mahdoton voitettava ole. Onnittelut ja tsemiä semeihin!
Voitto on todellakin aina se pääasia. Tenniksessä ei tasapelejä ole, joten kunhan vain selviää jatkoon niin kaikki muu unohtuu kyllä nopeasti. 💪 Huomenna sitten tiukka vastus tiedossa, mutta olisiko se sitten taas paremman päivän aika. 🙂
Hienosti jatkuu ja huomenna on taas haastetta verkon toisella puolella. Katselin tuossa Harrin ja Henryn ykkössyöttö prosentteja ja voitettuja ykkössyöttöjä prosentteina. Karkeasti otantana teillä on ykkössyöttö prosentti keskimäärin välillä 55-70%/per peli ja voitetut ykkössyötöt lähes 80%. Miten itse näet tuota ensimmäisenä olevaa lukemaa, miten sen saisi ottelukohtaisesti nousemaan vähintään tasolle 65%/per peli..? Nuo voitetut taas ovat ihan huippuluokkaa. Tsemppiä Lyonin loppupeleihin ja toivotaan hyvää arpaonnea Roland Garrosiin.
Hienosti sujuu! Ja toden totta, ykkössyötön voittoprosentit ovat meillä olleet keskimäärin aika korkeita. Ykkössyöttö pitäisi sen sijaan saada kenttään suunnilleen kaksi kertaa kolmesta eli 67%, josta ollaan välillä vähän jääty jälkeen. Syötämme muihin neluripelaajiin verrattuna todella vähän kohti palauttajaa -syöttöjä, joka väkisinkin laskee prosenttia. Mutta toki tavoite on tuo 67% ja sitä kohti treenataan.
Kakkossyötön voittoprosenttimme on kuitenkin ollut muihin verrattuna todella korkea, minkä vuoksi olemmekin aika hyvin pärjänneet. Mutta toki mieluummin sitä aina ykkösellä pisteen aloittaa.
Conzia ja Moltenia vastaan, stoppareita aina kuin mahdollista. Saa heidän pelinsä sekaisin.
Nuo pelurit tykkäävät kieltämättä takakentän ralleista.
Piti kysyä jo eilen, mutta unohdin. Mitä tapahtui siis eilisessä (tiistain) ottelussa, olisiko se ollut toisen erän alussa (tai ekan..) kun olit lyömässä smashia verkolla, mutta tuomari keskeytti pisteen? Henrykin taisi vähän turhautua ja sanoi tuomarille ainakin että ”this is stupid” ja ”have some common sense” tms. En itse nähnyt syytä, miksi piste keskeytettiin ja jäin miettimään. 🙂
Komppaan, itsekin tuli raavittua päätä hetken tuon ihme tapahtuman takia. Olin jo ehtinyt unohtaa tuon, mitäs vanhoja kaivelemaan, kun matsi kuitenkin oli voitto, mutta nyt jäi taas kaivelemaan, kun muutkin näemmä ovat huomanneet tuon tilanteen.
Jag undrade samma sak. Vad hände?
Unohtui tosiaan minultakin tuo eilen mainita. Oli helppo paikka minulla verkolla, mutta myös pallopoika säntäsi vahingossa tuota minulle tulevaa palloa ottamaan kiinni. Vaikka pallopoika pysäyttikin juoksunsa yhden tai kahden askeleen jälkeen niin tuo on tietysti pakko sääntöjen mukaan tulkita pelaajia häiritseväksi asiaksi eli piste pelataan uudestaan. Vaikka minulla erittäin helppo tappopaikka olikin.
Ahaa okei, tämä ei näkynytkään striimissä! Harmitti vähän, kun oli tosiaan selvä tappopaikka, mutta onneksi ei vaikuttanut kuitenkaan peliin ja voitto tuli! Näitä säätöjähän sattuu ja tulee aina silloin tällöin molemmille tiimeille! 🙂
A very professional win and performance. 😎 Despite having several opportunities in the second set to close out the match, you didn’t let frustration take over. You knew you were the better pair and it showed in the MTB. 💅 Henry’s stretch volley to bring up MP remined me of his match winning shot in Turin. 💥 More of the same tomorrow. 🤞
Your match became a horror movie towards the end of the first set.😱 Not because of your play, but a (giant) beetle 🪲 crawled onto the camera lens. 🤣 It crept away after a few games.
Diego & Domi. 👋🥹