Roland Garros R64, Heliövaara/Patten – Gonzalez/Roger-Vasselin 6-3, 5-7, 6-4

Vamos! Pitkään ja hartaasti tätä ensimmäisen kierroksen ottelua odotettiin, mutta ei odotettu turhaan. Tämän tiimin Grand Slam dedyytti oli onnistunut, sillä kolmen erän taisteluvoitto kylmissä ja hitaissa olosuhteissa vie meidät lopulta toiselle kierrokselle. Tiukkaa vastusta odotetaan kuitenkin myös huomiselle, sillä pari Jonhson/Mansouri on yksi niistä harvoista pareista, joille olemme tänä keväänä hävinneet.

Pariisissa on kärvistelty suorastaan ennenkuulumattoman huonossa pelikelissä koko viikko, sillä sadetta on tullut taivaalta joka päivä. Ja useampana päivänä vielä moneen kertaan. Meidän ensimmäisen kierroksen ottelumme piti olla ohjelmassa tiistaina, sitten keskiviikkona, sitten torstaina, mutta lopulta vasta neljäntenä päivänä, kun nimemme oli otteluohjelmassa pääsimme kentälle tositoimiin.

Mitään lepopäiviä eivät nämä sadepäivät kuitenkaan tietenkään ole olleet, sillä olemme joka päivä joutuneet valmistautumaan pelipäivään tehden normaalit rutiinit valmiiksi. Järjestäjät ovat onneksi kuitenkin kohdelleet nelinpelaajia siinä mielessä reilusti, että nelinpelit on yleensä peruttu kokonaan jo iltapäivän aikana, eikä meidän siten ole tarvinnut notkua myöhään yöhön asti omaa vuoroamme odottaen. Mutta kaksinpelejä on kyllä pelattu yli puolenyön jo useampana päivänä.


Tänään perjantaina sääennuste näytti kuitenkin lopultakin siltä, että voisimme oikeasti päästä pelaamaan. Ottelut aloitettiin poikkeuksellisesti tuntia normaalia aikaisemmin jo kello 10, ja meillä oli päivän kolmas matsi. Emme saaneet bollausvuoroa haluamaamme aikaan kello 10 tai 10.30, mutta kello 11 sellainen onneksi järjestyi. Meinasi kuitenkin vähän tulla jopa kiire otteluun, sillä kenttämme ensimmäinen matsi loppui melkein alle tunnissa ja toisessakin pelattiin vain yksi erä, sillä se oli jäänyt sateen takia keskiviikkona kesken ja sitä jatkettiin suoraan toisesta erästä. Mutta valmiina onneksi olimme, kun meidät kentälle kuulutettiin hieman ennen kello 12.


Aurinko tuli yllättävästi esiin pilvien takaa juuri pallottelun aikana, ja sen sijainti taivaalla oli sellainen, että minä laitoin ottelun käyntiin. Vastustajat olivat palautuksissaan todella vahvoja heti avausgamessa, mutta peräti 18 pisteen mittainen syöttövuoroni päättyi lopulta kuitenkin pitoon hyvällä tuuletuksella säestettynä. Eikä tuosta gamesta jääty yhtään vajaaksi 2-1 -tilanteessa, sillä mursimme Roger-Vasselinin syötön hienon taistelun päätteeksi yhtä lailla 18 pisteen gamen jälkeen. Tuon jälkeiset pari pitoa olivat hieman vaivattomampia, mutta 5-3 -tilanteessa minun syöttäessäni piti kyllä vielä vääntää kunnolla. Vastustajilla oli jopa yksi murtopallo, mutta lopulta toinen etu ja eräpallo toi pidon ja ison helpotuksen, 6-3.

Toisen erän alussa momentum oli vahvasti meillä, mutta emme harmittavasti saaneet kumpaakaan murtopalloistamme käytettyä heti Gonzalezin ensimmäisessä syöttövuorossa. Ja tuosta eteenpäin olimme kyllä palautusvuoroissa aika pahasti perässä. Vastustajat saivat yhden murtopallon 2-3 -tilanteessa, mutta Henry selvitti sen hyvällä kakkossyötöllään. Valitettavasti erän viimeisessä syöttövuorossa minä en kuitenkaan pystynyt samaan. Murto vastustajille harmittavassa paikassa 5-6 -tilanteessa ja ottelun ratkaisu siirtyi kolmanteen erään.

Tuossa kohtaa tuntui, että vastustajat pääsivät melkein järjestäen kaikissa gameissa ensimmäisien pisteiden aikana johtoon, mikä toi heille selvästi rentoutta pelaamiseen. Mutta 2-2 -tilanteessa kaivoimme parhaamme esiin. Gonzalez selvitti ensimmäisen murtopallomme, mutta toinen etu meille oli liikaa. Täydellinen rystylobbipalautukseni laskeutui mukavasti takarajan sisäpuolelle, eikä vastustajista kumpikaan ollut edes lähellä ehtiä tuohon palloon.

Pääsimme murron edelle, mutta samanaikaisesti Gonzalez pyysi fysion kentälle, ilmeisesti jonkinlaisen kylkivamman vuoksi. Peli keskeytyi aika pitkäksikin aikaa, mutta Henryn pito tauon jälkeen oli erinomainen. Kuten myös minun syöttövuoroni 4-3 -tilanteessa. Gonzalez himmasi selvästi syöttöään seuraavassa syöttövuorossaan, mutta sai kuitenkin pidettyä, mikä siirsi ratkaisun avaimet Henryn syöttövuoroon 5-4 -tilanteessa. Gonzalez löi kaksi erinomaista palautusta pitäen paineen yllä, mutta sekään ei riittänyt. Hieno verkkopiste minulta 30-30 -tilanteessa toi ottelupallon, jonka Henry syötti kotiin tyylikkäällä pommiykkösellä. Isot tuuletukset päälle ja toinen kierros kutsuu!

Voitostahan tenniksessä aina pelataan, joten todella tyytyväinen täytyy kyllä siihen olla, että kisat jatkuvat, vaikka 5-sijoitettu pari oli vastassa. Kuulostaa ehkä vähän tylyltä, mutta emme silti kuitenkaan mielestäni pelanneet mitenkään ylärekisterissä, päin vastoin virheitä tuli varsinkin takakentältä ihmeellisen paljon ja verkoltakin muutamia odottamattomia mokia. Toki olosuhteet olivat kosteat, nihkeät ja todella hitaat, mikä on meille varmaan vaikein mahdollinen yhdistelmä. Pysyimme kuitenkin hienosti yhdessä tiiminä ja kaikesta huolimatta saimme parhaan pelimme esille juuri silloin kuin sitä eniten tarvittiin.

Pienoista terävyyttä olisi kuitenkin hyvä kaivaa peliin seuraavaa ottelua ajatellen. Takakentän ralleissa ei tarvitse välttämättä hakea ratkaisuja liian nopeasti, ja palautuksissakin ajatus kannattaa pitää yksinkertaisissa asioissa. Tehdään oikeita valintoja ja pidetään hyvä keskittyminen kliiniseen suorittamiseen. Syötölläkään ei pysty yhtä lailla dominoimaan kuin nopeammissa olosuhteissa, joten syötön jälkeisen pelin laatu korostuu niin verkkopelaajalla kuin syöttäjällä itsellään. Ja taistelutahtoa vaaditaan alusta loppuun asti.

Alustavasti seuraava ottelumme on ohjelmassa jo huomenna lauantaina, mutta sateet voivat toki edelleen ohjelmaa sekoittaa. Vastus ei tule kuitenkaan muuttumaan, ja vaikka voi kuulostaa hurjalta, niin pidän seuraavan kierroksen haastetta jopa kovempana kuin tätä ensimmäistä kierrosta. Hävisimme parille Johnson/Mansouri Aix-en-Provencen kisassa nelisen viikkoa sitten, ja he ovat pelityylillisestikin meille vaikea pari. Tarkkaa brittipelikirjan noudattamista ja varmasti myös paineetonta tekemistä uran ensimmäisen Grand Slam -ottelun päätyttyä voittoon.

Jonhson on todella kovan tason palauttaja, ja kun hän on viime aikoina kehittänyt myös syöttämistään selvästi, on hänen peliään vaikea horjuttaa. Mansouri puolestaan syöttää todella hyvin, ja pystyy monipuolisella verkkopelillään saamaan epävarmuuden tunnetta aikaiseksi vastapuolelle. Mutta en usko, että hekään meitä vastaan haluavat tällä kertaa pelata, sillä onhan meillä koko kisan kovin voittoputki alla. Myös kokemus ja taistelutahto ovat meidän puolellamme, joten tehdään ottelusta oman näköisemme niin kyllä siitä hyvä tulee.

Lauantain otteluohjelma on julkaistu tätä kirjoittaessa vain kaksipelien osalta, mutta kunhan sateet pysyvät tänään illalla poissa, niin eiköhän meidän nimemme lauantaina listalta löydy. Ja sitten on taas aika laittaa kaikki peliin. Vamos!

47 thoughts on “Roland Garros R64, Heliövaara/Patten – Gonzalez/Roger-Vasselin 6-3, 5-7, 6-4

  • Hieno voitto ja wow, miren tyylikäs asukokonaisuus tossuista alkaen sopusoinnussa kesän ja massakenttien väreihin; douze poang!
    …niin ja mikä taisteluvoitto; molemmilla puolilla verkoa alkoi 3. erässä näkyä väsymyksen merkkejä: kunto tais ratkaista! 🎾🙂👍
    Onnea ja Tsemppiä: Vamos-Vamos! 🎾🎾🎾

  • Hienoa, varmasti vaikea tilanne pitkän odottelun jälkeen ja sangen suomalaisessa kesäkelissä pelata haluamallanne tavalla. Osoittaa sen, että homma luistaa nyt hyvin, että voittoja tulee olosuhteista riippumatta. Tsemppiä huomiseen ja varapäreitä kelien suhteen mukaan!

  • Yonexilla on kyllä tänä RGnä hienoimmat kitit! Ovat sävysävyyn jopa mailojen värityksen kanssa, mikä Perceptin vaalean vihreä väritys sinunkin mailassa taitaa olla.

    • Samaa mieltä! Matsivaatteet ja verkkarit viimeisen päälle. Ja vielä sävy sävyyn Perceptin kanssa 🙂

  • Ei tosiaan ollut puoleltanne mikään huippuottelu, ainakaan toisen erän alun jälkeen. Silti jo tuttuun tapaan venyitte taas lopussa altavastaajan asemasta voittoon. Henkinen kantti on suurin vahvuutenne, vaikka ei läheskään ainoa.

  • Todellakin, Speedy Gonzales ja Roger Vaselin tuntuivat olevan nopeita ja liukkaita teille, ette meinanneet saada otetta.
    Katsomon sateenvarjoista päätellen ette ihan kuivassa kelissä tätäkään matsia päässeet pelaamaan.

    • Henry jossain vaiheessa tähyili toistuvasti taivaalle ja kenttä peitettiin heti matsin jälkeen, niin kävi tosiaan mielessä että tihkuttiko kuinka paljon ja miten se vaikutti peliin. En tosin huomannut, että kukaan olisi purnannut tästä tuomarille, niin ehkä se sitten toimi vain normaalina massakentän kastelurutiinina 🙂

    • Kyllä nuo kaverit osaavat aina olon tehdä tukalaksi vastapuolella. Mutta hienosti taisteltiin!

      Toisen erän lopussa selvästi tihkusadetta oli ilmassa, mutta taisi Henry olla enemmän huolissaan siitä, että aurinko pilkisteli pilvien välistä ja oli vähän hankalassa paikassa hänen syöttöihinsä.

  • Onnea hienosta voitosta. Korkealla sijoitetut vastassa ja siitä huolimatta lähditte kyllä suosikkeina peliin. Siihen päälle monen päivän odottelu, niin siitähän tuli varsin iso ensimmäisen kierroksen ottelu. Hyvin pysyi kuitenkin paketti kasassa ja vaikka parasta ei ehkä tullut, niin ihan riittävän hyvää. Teidän perustekeminenkin on monelle parille vastaamaton paikka ja se on aika hyvä lähtökohta.

    Oma katselukokemus oli varsin erilainen, kun olin koko viikon onnistunut välttelemään ostoksille lähtöä vetoamalla tennispeliin. No nythän se kostautui ja oli pakko mennä. Onneksi löytyi monta hyvää isiparkkia ja vaikka silmiin sattuu, niin kännykälläkin näkee veikkaustv:n. Luultavasti hankimme oikein sopivat kevätjuhlamekot ja muita kesävaatteita. Epäilen, että se tuli minulle myös kalliiksi, mutta voitto on aina voitto. 🙂

    Kuten jo ennen turnausta tuli todettua, niin kovia teillä tulee koko matkan vastaan. Toisella kierroksella haaste kasvaa, mutta teillä on vara parantaa. Edellisessä pelissä heitä vastaan eka erä oli hyvin hallussa, mutta sitten pääsi vastustajat määräämään tahdin. Tuskin sama tapahtuu toista kertaa ja voittoputki saadaan taas kaksinumeroiseksi.

    • Riittävän hyvä oli kyllä päivän sana. Toki kahdenkin erän voitto olisi kelvannut, mutta otetaan ehdottomasti tämä vastaan. 💪

      Pidetään huomenna vahva ote päällä alusta loppuun asti. Ei sovi noita vastuksia päästää turhaan edelle.

  • Onnittelut tasokkaasta pelistä! Oli kerrassaan hienoa katsoa niitä sijoituksia joilla vastustaja ohitettiin linjaa pitkin monta kertaa ja onnistuneesti.
    Minä kiinnitin huomioni toisen erän huonoihin eka syöttöihin. Syöttöprosentti tuolta osin taisi olla vain 49 prosenttia. Vastustajilla huomattavasti parempi, joten se lienee yksi syy toisen erän menoon vastustajille. Kolmannessa erässä ilmeisesti G:n loukkaantuminen sai hieman peliänne sekaisin, kun hänen syöttövuoronsa oli kevyen näköistä. Olitte kuitenkin vastustajaanne parempia. Sen toki voitto osoittaa.

    ”Kovat piippuun” hyvine sijotteluineen huomenissa! Vamos!!!!!

    • Kovat ehdottomasti piippuun huomennakin! Tänään oli riittävän hyvää, mutta huomenna saa kyllä mielellään vielä parantaa. Linjapalautukset toimivat varmasti Johnson/Mansouriakin vastaan. Ja toki ykkössyöttöjä olisi hyvä aina se kaksi kolmesta laittaa kenttään. Siinä tavoitetta huomiselle 💪

  • Minä arvelin, että kolmeen erään menitte ihan vain siitä ilosta, että pääsitte vihdoin pelaamaan ja halusitte maksimoida peliajan 😉

    • Hehee, no olihan se kieltämättä kiva nautiskella koko rahalla. Ja parempi fiilis aina kun voittaa tiukan matsin. 🙂

  • olipa jännä matsi! hieno nousu takaisin gameihin 🤩 tätä lisää! ja tosi hieno peliasu!! kivat värit ja sopivat hyvin yhteen 😊 toisiksi suosikkini, kyllä se liila paita-mustat shortsit vie edelleen voiton 😁

  • Onnittelut voitosta! Onneksi Henry oli hyvällä pelipäällä, kun Harrin lyönneistä vähän turhan moni löysi tiensä verkkoon. Henryllä ilmeisesti vain yksi Ranskan avoimet takana ja silloin tappio ekalla kierroksella, joten tärkeä voitto varmasti hänelle. Toisen kierroksen vastustajienne peliä myös katsoin ja etenkin Mansouri vaikutti olevan erittäin pirteänä. Paremmin pitää pelata kuin tänään, jotta voitto siitäkin tulisi. Tsemppiä!

    Vaatteita olin nähnyt jo muutaman kaksinpelaajan yllä ja miettinyt, että onko harmaa, joka vihertää vai vihreä, joka aika harmahtava. Päädyin siihen, että on harmaa, mutta ilmeisesti sitten virallisesti kuitenkin vihreä. Oli kumpi tahansa, niin mielestäni ihan toimiva (eilen muuten Ruudilla oli sama värivalinta peliasussaan sekä paidan että shortsien osalta, lisänä vaan vielä oranssit hikinauhat käsissä).

    • Kiitos! Henry on kyllä löytänyt tosi hyvän perustason viime viikkojen aikana. Nyt vaan minullekin taas tasonnosto niin hyvä tulee toisellakin kierroksella. 💪 Tiukka vastus kuitenkin ehdottomasti luvassa.

      Ja nuo Yonexin vaatteet ovat kyllä minunkin mieleeni. Paita on vihreä, shortsit jotain harmaan ja vihreän välimaastosta. 😅 Ja oranssikin paita löytyy jos haluaa hurjastella väreillä.

  • Hienoa!
    Tärkeä voitto pitkän odottelun jälkeen osoittaa lujaa keskittymiskykyä.
    Arvelinkin, että syötit ekana auringon vuoksi.
    Mielestäni olit kentän paras pelaaja tänään.
    Viitosasemasta on hyvä jatkaa RG-taivalta, vaikka kovia pelureita tuleekin vastaan.
    Nyt ollaan isojen matsien äärellä.
    Let’s Go!

    • Minä annan ääneni Pattenille, man of the match😊 Mielestäni hän oli se kaveri joka pystyi pitämään tasonsa läpi ottelun olipa tilanne mikä tahansa. Harrilta loistava alku peliin, toisessa erässä alkoi hiuman piiputtamaan mutta onneksi peli löytyi sitten kolmannen erän loppupuolella👍👌

    • Vamos! Pitkän kaavan mukaan kun pelataan niin keskittymiskykyä pitää kyllä treenata ja pitää mielessä jatkuvasti. Henryllä oli hyvä ja tasainen päivä, minulla vahva alku ja loppu. Ja se riitti onneksi tänään!

  • Hieno taisteluvoitto vaikka vastassa oli tosi älykkäästi pelaava pari. Ne on varmaan kokenut niin paljon että osaavat hyvin lukea minne pallot todennäköisesti tulevat. Hyvin onnistuitte, onneksi olkoon. Tutustuuko muuten”Yonexilaiset” toiseensa hyvin näissä grand slämeissä samalla kun pelikamppeet päivittyy? Voiko itse päättää millä (Yonexin) vaatteilla pelaa?

    • Kiitos! Kieltämättä yleensä aika fiksusti tuo vastus kyllä pelaa. Kummallakin yli 40 vuotta mittarissa niin jää varmasti tyhmimmät hölmöilyt pois. 🙂

      Yonexin porukka alkaa olla jo aika iso nykyään! Grand Slameissa ja muutenkin toki varusteista tulee keskusteltua, ja joskus Yonexin väki pyytää useamman pelaajan yhtä aikaa varustesviittiinsä, ja silloin saattaa keskustelua tulla enemmänkin. Mutta aika tuttujahan kiertueella alkaa melkein kaikki olla.

      Ja Yonexilla yleensä annetaan kaksi eri vaihtoehtoa peliasuksi. Tällä kertaa ne ovat vihreät shortsit ja oranssi paita tai viherharmaat shortsit ja vihreä paita.

  • Onneksi olkoon hienosta voitosta. Oli katsojan näkökulmastakin hieno ja jännittävä ottelu, kun jokaisesta pisteestä väännettiin ja ainakin itse näin kyllä paljon enemmän hienoja suorituksia kun helppoja virheitä. Neljän päivän odottelun jälkeen taisitte päättää, että pelataan saman tien kahden ottelun edestä. 2h22 jos näin oikein. Oletko muuten koskaan aikaisemmin joutunut odottamaan neljä päivää? Entäs mikä on pisin ottelusi tällä tasolla?
    Oli muuten hieno nähdä kuinka täynnä positiivista energiaa ja taistelutahtoa olit ihan alusta alkaen. Tätä Harria haluamme nähdä, joten jatka samalla tavalla.

    • Kiitos! Jännä matsi toden totta ja pituuttakin oli ihan mukavasti. Neljää päivää ei kyllä ole tutlut odotettua koskaan, olisiko kolme aikaisempi ennätys. 😅 Toki Reunionin saarella pelattu challenger peruttiin kerran lopulta kokonaan, kun olimme QF-vaiheessa nelurissa. Mutta silloinkin odottelua oli minusta vain kolme päivää.

      Positiivinen energia ja taistelutahto on kyllä minun juttuni kentällä. Silloin jaksaa monta tuntia. Kaksinpelissä pisin otteluni taisi olle 4 tuntia 45 minuuttia, nelurissa ei taida olla kolme tuntia mennyt rikki ainakaan paras kolmesta ottelussa.

  • Onnittelut! Ei ollut tosiaan parasta tasoanne, ykkössyöttöprosentti kiinnitti huomioni ja sitä jännitin koko matsin ajan. Edellisessä matsissanne muistaakseni sai jännittää kakkossyötöllä voitetut pisteet prosentin alhaisuutta, kun vastustaja oli niin kova verkolla, toivoin että ykkössyöttöprosentti olisi tässä matsissa totutulla tasolla. Ja kun olosuhteet veivät myös niistä ykkösistäkin tehon, niin sitten pelattiin jo ihan erilaista peliä kuin mihin katsomossa on totuttu. No, kotiin tuli kuitenkin. Sir Andy pelasi taas neluria, sitä toivoisi että hän jatkaisi vielä uraa nelurissa, mutta tuskin. Wimbledonissa kuitenkin varmasti riittää jonoa Sir Andyn pariksi, niin eihän sitä tiedä mihin mahdollinen menestys nelureissa johtaisi.

    • Kotiin tuli ja sehän se on tärkeintä. 😎 Mutta on sillä syöttöpelillä kyllä iso merkitys. Silloinkin kun pelataan tosi hitaissa olosuhteissa kuten tänään.

      Ja ei kyllä briteillä ole oikein nämä Ranskan avoimet sujuneet. Kaksinpelissä pelkkiä tappioita ja nelurissakin useampi. Taitaa Andykin keskittyä jo ruohopeleihin. Olisikohan veljensä parina Wimbledonissa?

      • Hyvä pointti, mietin itsekin tuota Murray/Murray paria, jos Sir Andy tosiaankin on nyt eläköitymässä. Toisaalta, onhan niitä muita brittipelaajia, jotka voisivat viedä Andyn pitkälle SW19:llä tai olympialaisissa. Jos vaikka Skupski tai Salisbury, ihan vain Sir Andyn kunniaksi jättäisi vakioparinsa Andyn viimeisen vuoden kunniaksi, sitähän tapahtuu konkareiden kanssa. Jää nähtäväksi.

  • Aika pianhan tuo seuraava peli nyt lopulta tulee vastaan. Mutta nuo päivän ensimmäiset pelit on kyllä teille sopineet enemmän kuin hyvin.

    Se jäi edellisestä kommentista pois, että jotainhan teidän huikeasta parista kuukaudesta kertoo, kun Henry lähes ohitti tänään liverankingissa Lloydin! Oli aikamoinen takamatka vielä huhtikuun alussa.

    • Jep, nopeasti tulee seuraava, kun ollaan heti päivän ekana pelaamassa lauantaina. Mutta alkuperäisestä aikataulusta ollaan kuitenkin jo pari päivää jäljessä, joten kai se on pakko kiriä. 🙂

      Ja Henryllä on kyllä pistesaldo karttunut aika kivasti viimeisen kahden kuukauden aikana!

  • Tuosta nousujohteisesti eteenpäin. Turha tuhlata parasta peliä ensimmäisellä kierroksella. Sadetta ja tihrutusta on vissiin luvassa siellä lauantainakin, joten todennäköisesti pehmeä kenttä ja painavat pallot odottavat taltuttajaansa. Veikkaan, että tämä on kuitenkin etu teille vaikkei ihanneolosuhteita pukkaakkaan. Hyvällä itseluottamuksella vaan kohti seuraavaa peliä, sillä alkuviikon pitkän odottelun jälkeen pääsette kyllä jälleen kiinni rytmiin.

    • Nousujohteisuus olisi kyllä kova juttu. Ja miksei tästä parannettaisi. Pieniä sadekuuroja on näköjään lauantaillekin luvattu ja aika viileää. Eiköhän nyt kuitenkin päästä onneksi pelaamaan.

  • Upeeta mahtavaa!🙌👍
    Hieno voitto kovasta parista, onnittelut. Kaasu pohjassa hyvällä pelihuumorilla 2. kiekan otteluun, niin hyviä asioita vaan tapahtuu, jälleen kerran.
    Btw on muuten hieno katsoa teidän yhteistyötä Henryn kanssa pelistä toiseen, jotain taikaa tuossa teidän meiningissä on!👍

    • Vamos! Aika hieno meininki meillä kyllä Henryn kanssa on. Tsemppausta ja tiukoissa paikoissa venymistä kerta toisensa jälkeen. Toivottavasti huomennakin!

  • Hienosti hoidettu ottelu, onneksi olkoon!
    Vaikka vastassa olikin 5:ksi sijoitettu kokenut pari, teidän henkinen kanttinne ja tärkeiden pisteiden ottaminen oli se ratkaiseva tekijä. 💪💪💪
    Huomenna oma hyvä peli heti alusta alkaen ja voitto kotiin!!! 👍👍👍

  • Hieno voitto! Onnea taas!

    Toinen erä oli aika lyhyt ensimmäiseen verrattuna (jos lasketaan minuutit per game) ja siinä ei ottelun taso noussut yhtä komeaksi kuin monissa muissa peleissänne.

    Kuvittelen, että vaikka siinä taisi olla vain yksi syötönmurto, tilastot kertovat tappion syyn. Huikea voittoprosentti ykkössyötöllä, mutta jostain syystä ne eivät tippuneet kenttään eli onnistumisprosentti kovin matala.

    Kolmannessa tilanne taas korjaantui tai korjasitte hienosti (Ihmeellisiä käänteitä nämä ovat, kun tietäisi, mistä johtuvat, olisi maailman paras valmentaja), ja ottelu kääntyi täysin ansaitusti parille Heliövaara/Patten.

  • Tosiaan teiän peli ja sun syöttö on rauhottunu, kun ei oo niin kiire rynnätä eteenpäin heti syötöstä. Varmasti ykkössyöttö parantunut ja prosentitkin nousussa… Henry on kyllä niin rauhallinen ja vakaa otteissaan. Tätä lisää! 😊👍

  • oivoi, pääsetteköhän tänään enää ollenkaan kentälle… kivasti lähti käyntiin, toivottavasti lataus säilyy 🙌 mansouri vaarallinen, mutta hyvinkin voitettavissa 🎾

      • Uskon samanlaisen pelitavan riittävän huomenissakin. Siis lisää sijoituksia, kuten tänään teitte. Mansouri on hyvin taktinen veikko eli sijoittelee viisaasti lyöntejään.

  • Harmi, ettei enää tänään jatku. Odottavan aika on pitkä, mutta onneksi sentään teillä toisen kierroksen peli kyseessä. Miesten nelurissa vielä neljä ekan kierroksen ottelua kokonaan aloittamatta (ehtinyt Bopanna/Ebdeniltä tuleva vastusparikin vaihtua odotellessa jo kahdesti) ja naisissa viisi aloittamatta ja kaksi keskeneräistä. Toivottavasti säät vihdoin parenisivat ja eivät sotkisi aikataulua enää yhtään lisää.

  • Any reason your match didn’t start an hour earlier like on other courts? Could’ve been finished before the rain. 🤔 And now it’s stopped raining. 🤷 #CaptainHindsight 😉

    • I know! I guess the forecast looked good enough yesterday that the organizers weren’t worried at all that we wouldn’t be able to finish the matches today. And I actually heard the announcement to cancel all doubles was sent too early. They would have instead wanted to finish the ones that had already started today but some of the players were already on the way back to their hotels, like me 😅

  • Olipa kerrassaan harmillinen keskeytys, kun aika kivasti oli homma hallussa. Mutta se on ulkoilmaurheilua ja tällä kertaa varsin odottelun täytteistä.

    Kunhan peli pääsee jatkumaan, niin siihen hyvä pito alkuun ja sitten täysi hyökkäys Johnsonin syöttöön. Siitä murto ja sen jälkeen pari hyvää pitoa. Tekemistä vaille valmis. 🙂

Comments are closed.